Paskaa ja oksennusta. Herrakansa näytti mahtinsa valvontakomission Helsingissä

Malmin lentokentän ystävien nettisivulta olen lainannut ylläolevan kuvan eräästä Suomen historian synkästä hetkestä 22.9.1944. Valvontakomissio (=venäläiset) marssii maahan Malmin lentoasemalla, ja ottaa samalla haltuunsa koko lentokentän. Suomalaiset joutuivat suurella kiireellä siirtämään kalustoa Hyvinkään kentälle, ja Malmi muuttui suljetuksi alueeksi.

(Suhtaudun muuten suurimmalla mahdollisella sympatialla tämän yhdistyksen toimintaan, ja toivon hartaasti, että Helsingin kaupunginjohdon megalomaaniset suunnitelmat Malmin kentän tuhoamiseksi voidaan lopullisesti estää.)

Venäläiset ottivat haltuunsa suuren määrän kiinteistöjä Helsingissä, tunnetuimpina hotelli Torni ja Latvian lähetystötalo Armfeltintiellä Eiran mäellä. Kun venäläiset sotaherrat liikkuivat Helsingissä, se tapahtui aina hyvin näyttävästi ja osoittelevasti. Katuja suljettiin, väkeä häädettiin kauemmaksi. Aseet olivat esillä. Jälkeenpäin ajatellen Helsingin täytyi olla melkoinen šokki venäläisille, jotka olivat joutuneet totaalisen disinformaation uhreiksi. He eivät olleetkaan pommittaneet Helsinkiä rauniokasaksi, kuten Suomen puolelle kääntyneet tai käännetyt vakoilijat olivat tiedottaneet. Suomalaisten vahingoniloa lisäsi vielä se, että omaan lähetystöönsä Bulevardin ja Albertinkadun kulmassa he kyllä olivat tehokkaasti osuneet.

Latvian lähetystötalo, kaunis Valter Jungin piirtämä palatsi vuodelta 1922, sijaitsi meidän naapurissamme kadun toisella puolella. Keittiön ikkunasta oli sinne hyvin avoin näköyhteys. Talon otti residenssikseen Andrei Ždanov, pahamaineinen neuvostoroisto, joka oli kunnostautunut Stalinin terrorivuosina, ja tulisi vielä kunnostautumaan Neuvostoliiton kulttuurielämän tukahduttajana, Šostakovitšin, Prokofjevin ja Ahmatovan vainoajana.
Kun Ždanov tai muut suurmiehet olivat liikekannalla, Eiran katuja suljettiin. Sellainen piiritystila oli menossa sinäkin ilmeisesti kevään -45 päivänä, jolloin olin tulossa valmistavasta koulusta kotiin. Selässä minulla oli pahvista tehty laukunmuotoinen tummanruskea tornisteri, eräänlainen reppu siis, jossa vähät koulukirjat ja muut tavarat kuljetettiin. Rehbinderintien ja Armfeltintien kulmassa oli sulku. Ilmeisesti otin naamalleni vähän onnettoman ilmeen, kun selitin että pitäisi päästä kotiin tuonne taloon joka näkyy Juhani Ahon tien kulmassa. Ystävällinen poliisi katsahti toisiin ja sanoi, että eiköhän sentään päästetä poika kotiinsa.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että talomme vierellä parveilevat venäläiset olivat lapsia kohtaan tavattoman hyväntahtoisia, ja tarjoilivat usein karkkeja - joita otimmekin mikäli vanhempien silmä vältti. Jos ei, meidät käskettiin välittömästi toiselle puolelle taloa tai kotiin, ja selitettiin ankarasti, että "noilta ei saa ottaa mitään".

Joku venäläinen oli jostain saanut meidän puhelinnumeromme, ja soitteli siihen kokonaisen illan ja yölläkin. Äiti yritti puhua kaikilla kielillä joita osasi, mutta eihän juopunut ryssä muuta puhunut kuin venättä, toisteli vain iloisena että daa daa. Aamulla äiti sai kaupassa käydessään listan sopivista haukkumasanoista, durakista alkaen, ja niiden jälkeen soitot vihdoin loppuivat.

Pommitusten jälkiä lapset osasivat hyödyntää monipuolisesti. Rauniokasoista löytyi monen värisiä palasia, joilla liitujen puutteessa voitiin piirtää asfalttiin hyppyruudukkoja tai muita merkintöjä. Niille syntyi vähitellen vaihtoarvoakin. Tavallinen tiili oli tylsän väristä ja monesti vähän kovaakin piirtämiseen, mutta monenlaiset pehmeämmät valkoiset, keltaiset, ruskeat ja siniset olivat harvinaisempina hyvin haluttuja. Kaikkein arvokkaimpia olivat kirkkaan punaiset minkälie stukon palaset, joista sai pulittaa monta valkoista tai keltaista palaa.

Rauniotonteilla ja rannan joutomailla kasvoi voikukkaa, ja äidit pääsivät meistä isommista lapsistaan kätevästi eroon, kun antoivat rautaisen pikkulapion ja pienen ämpärin ja lähettivät meidät voikukanjuuria kaivamaan. Kahvista ei vielä vuosiin tiedetty mitään, joten sen korvikkeeksi oli paahdettava luonnonyrttejä.

Kun venäläiset sitten 1947 lähtivät maasta, näky heidän käyttämissään rakennuksissa oli järkyttävä. Paikat oli sotkettu ja särjetty perusteellisesti. Tornissa kaikki vuoteet ja lattiat olivat ulosteitten, veren ja muitten eritteitten sotkemia, ja sisustuksesta oli viety kaikki vähänkin käyttökelpoinen ja irrotettavissa oleva. Malmin kentällä "ikkunat ja ovet oli nostettu paikoiltaan. Niistä oli irroitettu kaikki heloitukset ja siirretty naapurimaan ehtymättömiin tarpeisiin. Töitä riitti pitkäksi aikaa ennen kuin kenttä oli toimivassa kunnossa". Näin kerrotaan pelastamalmi-sivustolla. Voisi olettaa, että näkymä Armfeltintiellä oli hiukan saman kaltainen, vaikka rakennus tosin kyllä jäi venäläisten haltuun vielä moniksi vuosiksi.