Taruolentojen eläintieteellinen luokittelu on kiehtovaa, mutta kovin kontroversiellia puuhaa. On joitakin täysin ilmiselviä tapauksia, kuten yksisarvinen. Sen sijaan kentaurit ja siivekkäät enkelit ovat vaikeampi tapaus. Ovatko ne kehittyneet jostain tuntemattomasta kuusiraajaisesta kantamuodosta? Ovatko ne sittenkin merkillisen mimicryn avulla kehittyneet hyönteisistä?
Merenneitojen fysiologiaa on tutkittu paljon enemmän kuin edellisiä. Netissä on kokonaisia merenneitojen fysiologiaa käsitteleviä artikkeleita, kuten esimerkiksi tämä BBC:n sivu. Siinä väitetään jyrkästi, että merenneidot kuuluvat merinisäkkäiden lahkoon. Tähän viittaavat tietysti niiden rinnan etuosassa sijaitsevat pullistumatkin. Vanhan mantereen havainnoissa niiden pinta muistuttaa paljasta ihoa, mutta amerikkalaisilla vesillä nisien päälle on mahdollisesti jonkinlaisen mimicryn ansiosta kehittynyt uimapuvun yläosaa muistuttava peite. Merenneitojen delfiinimäinen alaosa saattaa pintakuvioinniltaan näyttää suomujen peittämältä, mutta sellaisia merenneidoilla ei tämän tutkimuksen mukaan missään tapauksessa ole.Merinisäkkäitten tavoin merenneidoilla on keuhkot. BBC:n sivusto kuitenkin väittää, että merenneidot kykenisivät vetämään niihin myös vettä. Tästä olen täysin eri mieltä. Merenneitojen hapensaannille on kaksi vaihtoehtoista mahdollisuutta, joista ensimmäinen on yksinkertaisesti se, että ne käyvät pinnalla hengittämässä kuten muutkin merinisäkkäät. Tämä selittäisi myös neitohavaintojen lukuisuuden. Toiseen vaihtoehtoon palaan myöhemmin.
Merenneidot tarvitsevat keuhkoja myös kurkunpään äänihuulia varten. Tiedetäänkin, että merenneidot kykenevät eräiden valaiden tavoin laulamaan. Tunnetuimmat laulavat merenneidot asuivat Reinissä ennen sen saastumista. Heistä kuuluisin oli kohtalokkaaksi mainittu Lorelei. Reinin tytärten äänialakin tunnetaan. Woglinde oli sopraano, Wellgunde mezzo ja Flosshilde altto.
BBC:n väitteen mukaan merenneitojen lisääntyminen ja sukuelimet ovat saman tyyppiset kuin delfiineillä ja muilla vesinisäkkäillä. Naarasdelfiineillä on vatsassaan lovi, johon aukeavat sekä vagina että anus. Tällä on yritetty perustella tunnettuja ihmisen ja merenneidon välisiä seksikohtauksia. Tämä kysymys on englanniksi nimeltään Mermaid Problem. Englantilainen Wiki siteeraa luotettavan tuntuisia tutkijoita, joiden mukaan aikaisemmin havaittiin, että merenneidoilla onkin yhden pyrstön sijasta kaksi. Näihin havaintoihin liittyy jutun alussa oleva Frederic Leightonin maalaus, amerikkalaisen kahviketjun Starbucksin logo,
sekä mm. tämä veistospari:
Mikäli näin on laita, H.C.Andersenin satu käy selitettävämmäksi (ei tarvitse olettaa pyrstön halkaisemista), ja myös niin tuiki tärkeiden lisääntymiselinten paikka voidaan identifioida pyrstöjen väliin. Veistokset aiheuttavat kuitenkin uuden pulman. Niissä merenneidolle on lisätty siiven kaltaiset ulokkeet. En millään usko, että merenneidot olivat tällä tavoin amfibisia. Hypoteesini onkin mullistava: siiven näköiset ulokkeet ovatkin ulostyöntyneitä kiduksia, joiden avulla merenneidot pystyvät olemaan olennaisesti kauemmin veden alla kuin muut veden nisäkkäät. Tämä on se toinen hapensaantimahdollisuus. Aineiston suppeuden vuoksi kysymys jäänee kuitenkin avoimeksi.
Tässä kotimainen näkemys. Alkaa 7 minuutin kohdalta.
VastaaPoistaRuukinmatruuna kirjoitti joskus aikoinaan aiheesta Lohikäärmeet ja termodynamiikka, joten lienee aika tarkastella myös merenneitoja, sillä ilman ja lentämisen ohella myös vesi on ruukinmatruunalle rakas elementti - vaikka hän saakin elantonsa tulesta.
VastaaPoistaKoiraspuolinen merenneito tunnetaan nimellä vetehinen. Tuo kaksipyrstöinen muunnos puolestaan on nimeltään melusina.
Mutta jos merenneidot ovat merinisäkkäitä - sillä mikäli Anderseniin ja Disneyhyn on uskominen, ne synnyttävät eläviä poikasia - ja imettävät niitä valaiden tavoin. On oletettavaa, että tällöin piirrokset ja kuvaukset niistä ovat ainakin jossain määrin virheellisiä.
Valaiden evät ja pyrstöt ovat muodostuneet konvergenssin kautta muistuttamaan kalojen vastaavia, mutta valailla pyrstö on pituusakselin suhteen vaakasuorassa kun taas kaloilla se on pystysuorassa. Valaat etenevät liikuttamalla pyrstöään ylös-alas -suunnassa (vrt. perhosuinnin delfiinipotku), kun taas kalat liikuttavat sitä styyrpuurista paapuuriin.
Jos ja kun merenneidot ovat merinisäkkäitä, niin on oletettavaa, että niiden pyrstö on muodostunut valaiden tapaan, ja ne uivat liikuttamalla sitä ylös-alas -suuntaan. Tiettävästi tämä liike on saatu dokumentoitua Madison-nimisen merenneidon uinnista elokuvasdokumentissa "Splash". Myös sarja "H2O - Just Add Water" antaa ymmärtää merenneitojen uivan valaiden tapaan.
Mutta onko merenneidolla alaruumiissaan suomuja? Vain harvoilla nisäkkäillä on - muurahaiskäpy on poikkeus, sillä on suomupeite - ja on todellisuudessa oletettavaa, että merenneidoilla on karvapeite valaiden ja delfiinien tapaan, ja se, mitä pidämme suomupeitteenä, onkin tosiasiallisesti naamiokuvio. Onkin oletettavaa, että suuret hait tai hammasvalaat saattavat saalistaa merenneitoja, ja tällainen naamiokuvio saattaa auttaa niitä naamioitumaan kivipohjaa vasten. On toki mahdollista, että oletettu suomupeite perustuu virheellisiin kuvauksiin, sillä aikoinaan myös delfiinin oletettiin olevan suomupeitteinen. Tällöin merenneidolla tosiasiassa olisikin alaruumiissaan delfiinin ja merilehmien kaltainen karvapeite.
Miksi Euroopan vesialueiden merenneidot yleensä tavataan yläruumis paljaana kun taas Amerikan vesialueiden merenneidot usein verhoavat yläruumiinsa jotenkin? Syynä todennäköisesti on merenneitojen paikka meren ravintoketjussa. Vaikka älykkyytensä vuoksi ne todennäköisesti ovat ihmisen tapaan apeksisaalistajia ja vaikka vetehisten tiedetään käyttävän aseita kuten kolmikärkiä ja atraimia, niiden koko kuitenkin viittaa siihen, että ne voivat itse joutua haiden, miekkavalaiden tai kaskelottien saaliiksi. Koska kilpauinnista on tiedossa, että mitä hydrodynaamisemmaksi kroppa saadaan uimapuvun avulla, sitä nopeampaa uinti on, ja koska tiedämme, että Amerikan vesialueilla esiintyy runsaasti haita, on todennäköistä, että merenneidot verhoavat yläruumiinsa niin, että se tulee mahdollisimman hydrodynaamiseksi. Tähän viittaa myös se, että Amerikan vesialueiden merenneidot verhoavat aina nisänsä - niiden painaminen tiukasti kiinni yläruumiiseen sekä parantaa uintinopeutta että säästää energiaa. Näin ne kykenevät paremmin pakenemaan saalistajiaan.
On myös todennäköistä, että merenneitojen pitkä tukka on jonkinlaista konvergenssia; näin ne antavat vaikutelman pahanmakuisesta saaliista, kuten meduusasta. Kyseessä on siis samankaltainen konvergenssi kuten Ernst Haeckelin antama tieteellinen nimi meduusalajille Desmonema annasethe vaimonsa Anna Sethen mukaan, jolla oli tuuhea, pitkä tukka, aivan kuten tämän meduusalajin lonkerot.
Merenneitoja on tavattu myös Itämeressä, sillä todistettavasti ainakin reservin matruusi Pekka Puupää on dokumentoinut sellaisen. Mutta myös laulu Koskenlaskijan morsiamet väittää, että Suomessakin merenneitoja esiintyisi jopa makeassa vedessä.
Desinit in piscem mulier formosa superno
Endgültige Lösung!?
VastaaPoistaNina Hagen on myös saanut innoitusta merenneidoista...
VastaaPoistaEnpä ole tuommoista ennen kuullutkaan! Ja loppu vielä takaperin. Kaiken lisäksi ensimmäinen kommenttikin oli saksaksi kaiken sen pakkoenglannin seassa... Lämmitti.
VastaaPoista