Dichterliebe - V.A.Koskenniemi ja Aila Meriluoto

En ole vielä lukenut professori Martti Häikiön elämäkertateosta V.A. Koskenniemestä, en muuta kuin Suomen Kuvalehden julkaiseman lyhennelmän yhdestä kirjan luvusta. Siinä kerrotaan 60-vuotiaan Koskenniemen rakkaudesta 23-vuotiaaseen Aila Meriluotoon. Aihe on tietysti medialle herkullinen, mutta sen yhteydessä julkaistut runo- ja päiväkirjasitaatit antavat aihetta monenlaisiin ajatuksiin.
Koskenniemi oli nostanut Meriluodon parnasson auringonhehkuun. Nuori runoilijatar on tietenkin häikäistynyt vanhan mestarin loisteesta. Häikiö mainitsee tässä yhteydessä 66-vuotiaan Goethen ja 33-vuotiaan Marianne von Willemerin suhteen, johon VAK ilmeisesti samaistui. Koskenniemen mukaan Mariannesta "kehittyi Goethen auringossa todellinen runoilijatar".

Nuori Meriluoto on päiväkirjassaan uhmakas. Hänen mukaansa "Koskenniemen rakkaus on loppujen lopuksi kuin menuetti. Hänelle sellainen ei ole uutta. Kaikki on kymmenet kerrat koettua, eleganttia, kevyttä, klišeitä - pelkkiä klišeitä". "Tietysti VAK on tosissaan, hän hehkuu kuin runoilija jonka lyyra jo soi hiukan ontosti. Eikä hän tiedä sitä". "Hän ei pysty enää elämään omaa elämää, omaa rakkautta". Mutta kaiken tämän jälkeen Meriluoto kuitenkin myöntää, että "kuitenkin me olemme sidotut yhteen, joillakin järjettömillä siteillä. Ehkä tämä on patologista, dekadenttia. Ehkä siinä on sen voima. Vain siinä".

Nuori Meriluoto ei tietenkään voi ymmärtää vanhan mestarin rakkautta. Hän näkee siinä vain yhden puolen, ikäeron, hiukan ontosti soivan lyyran, miehen kokeneisuuden runon ja rakkauden alalla. Hän, vaikka itsekin on taiteilija, ei vielä kykene näkemään sitä toista puolta, runoilijanrakkautta, jota niin nerokkaasti ovat analysoineet Heinrich Heine ("Lyrisches Intermezzo") ja Robert Schumann ("Dichterliebe"). Taiteilija reagoi maailmaan ja myös itseensä taiteellaan. Runoilijan rakastumisen tulos on runo, runokokoelma tai sata runollista kirjettä, ei välttämättä avioliitto, lapsilauma ja hopeahääpäivä.

Tämä ei ollenkaan vähennä runoilijanrakkauden syvällisyyttä, vilpittömyyttä eikä aitoutta. Siinä on vain sekaisin, yhtenä keränä runoilija, rakastettu - ja rakkausruno. Leoš Janáčekin ja Kamila Stösslován valtava kirjeenvaihto on vähäarvoisempi kuin sen suora tulos, 74-vuotiaana kirjoitettu 2. jousikvartetto "Intime Briefe", mutta sielullisena prosessina välttämätön mestariteoksen syntymiselle. Kamila oli 26-vuotias, kun hän ja 63-vuotias Janáček ensimmäisen kerran tapasivat, ja 11 vuotta myöhemmin, jousikvarteton sävellysvuonna, hän oli retkellä poikansa ja ihailijansa kanssa, kun tämä sairastui ja kuoli.
Kamila Stösslová (os. Neumannová), 1917

Muusan virassa toimiminen ei ole helppoa, ei varsinkaan sellaiselle joka itse on tietoisesti raivaamassa tilaa itselleen tässä maailmassa. Beatricestä tuli Danten ikoni vasta kuolemansa jälkeen, mutta 15-vuotiaana avioitunut Laura on hyvinkin saattanut tuntea Petrarcan, eikä tuossa asemassaan varmaankaan voinut ainakaan avoimesti mieltyä suuren runoilijan palavasta rakkaudesta. "Ulla Winblad" (Maja Stina Kiellström) ja hänen miehensä olivat ankaran närkästyneitä Bellmanin "törkeistä" runoista.
Laura de Noves

Martti Häikiö päästää meidät ankaran uteliaisuuden tuskista kertomalla, että Koskenniemi oli Meriluotoa kohtaan aina hyvin arvostava, kunnioittava ja hienostunut. "Suhde oli eroottinen, mutta siihen ei sisältynyt enempää, 'vaikka kerran se oli hyvin lähellä, mutta kun sanoin olevani koskematon, hän vetäytyi' ". Tämä Meriluodon kertoma on hyvin tärkeä tuon rakkaussuhteen ymmärtämiselle. Vaikka "muusa" naisena saattaisikin olla asiasta eri mieltä, vanha runoilija suojeli sekä itseään että rakastettuaan. Itseään hän suojeli, koska aktin loppuun viemisessä olisi aivan varmasti särkynyt muutakin kuin immenkalvo. Rakastettuaan hän suojeli realismin nimessä, sillä kahden niin erilaisen ja eri-ikäisen liitolla ei juuri ollut todellisia mahdollisuuksia.

Taiteilija on kuitenkin myös reaalimaailmassa elävä ihminen, molempia yhdessä, ja näitä osia ei voi repiä toisistaan irralleen.