VANHUUDESTA

10.2.2011, viisitoista vuotta sitten tunsin olevani vanha, peräti 75 vuotias, ja kirjoitin tämän jutun. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää. Julkaisen sen nyt uudestaan. Koska monet kommentit olivat hyviä, ne voi lukea alkuperäisestä jutusta tästä.

VANHUUDESTA

Vanhuus on tila, jossa ihmisen ruumilliset ja henkiset voimat alkavat heikentyä. Se johtaa lopulta kuolemaan. [...]
Nykyihmiselle vanheneminen on yhä enemmän rasite. Koulutusyhteiskunnassa ihmisten oletetaan elävän pitkään ja pysyvän toimintakykyisinä, jotta he voisivat hyödyntää mahdollisimman hyvin kymmeniä vuosia kestänyttä koulutustaan. (Wikipedia)

Wiki on väärässä. Ruumiilliset ja henkiset voimat alkavat heikentyä jo alle kolmikymppisenä. Keski-ikäinen on ihminen silloin, noin 35 - 60 vuoden ikäisenä, kun hän alkaa tämän heikentymisen huomata. Aiheesta kirjoitti hyvin eräs bloggerituttavani, ja yritin lohduttaa häntä edessä olevan ihanamman ajan odotuksella.

Nuoruus on itse asiassa varsin onnetonta aikaa. Mitä ihminen tekee säihkyvällä älyllä, jos sitä ei ohjaa kokemus ja viisaus? Tyhmyyksiä. Suuri osa nuoruuden energiasta kuluu hormonitoiminnan pyörremyrskyistä joten kuten selviämiseen. Kun peräsimessä ei ole kokemusta eikä viisautta, mikä on tulos? Lähestulkoon katastrofi.

Keski-ikäisenä alkaa huomata, että fiksuus ja fitness alkavat hiljakseen hiipua. Syntyy keski-iän kriisi sekä älyn että hormonitoiminnan suunnalla, ja samalla epämääräisesti vahvistuva tunne siitä että on menettämässä muutakin kuin fiksuutta ja fitnessiä, nimittäin aikaa. Ihminen saattaa ensimmäisen kerran kokea melankolisia tunteita.

Mutta kun vanhuus on tullut, vanha Aatami tuolla sisällä vähitellen lakannut osoittamasta elonmerkkejä, pilvet haihtuvat taivaalta joka hehkuu mittaamattoman sinisenä tai ruskonpunaisena. Muka menetetyn sijaan on tullut jotain uutta. Viisaudelle riittää käyttövoimaksi fiksuuden rippeet ja kokemuksien täyttämä muistilaari. Köpöttämiseen riittää pelkkä fitnessin muisto. Hormoniorkaanien laannuttua toiseen sukupuoleen voi yllättäen suhtautua pelkkänä ihmisenä - mikä autuaallinen oivallus!

Täytän pian 75 vuotta, mikä monelle esi-isälleni olisi ollut tavoittamaton haave. Toisaalta minulla on matkaa miesten nykyiseen keskimääräiseen elinikään vain alun toista vuotta. Ylipainoisena piipunpolttajana on tietysti hyvä jos ehdin siihenkään. Kaikki todennäköisyys puhuu sen puolesta että kykenen täysipainoiseen työntekoon enää vain vähän aikaa. Tämähän on puhdasta realismia, mutta menepäs sanomaan se julkisesti... Heti alkaa hyssyttely, ehkä jopa suoranainen loukkaantunut syyttely. Vanhuus on tabu, häpeällinen, vältettävä puheenaihe.

Kun vanhuksena on sisäistänyt tämän väistämättömän realismin, ja on päätynyt ottamaan iän mukanaan tuomat hankaluudet ja harmit annettuina, vaihtoehdottomina, vanhuus näyttää suorastaan epätodellisen auvoisalta ajalta. Myös tämänkaltaisten epäkorrektien lausumien esittäminen on vanhukselle jo melko vaaratonta. Nehän voidaan hyväntahtoisesti tykölukea pelkän vanhuuden tiliin, vanhuksen vaarattomiksi höperehtimisiksi. Rousseau valitti aivan turhaan, että on kovin epistä, että sitten kun alkaa ymmärtämään asioita, pitääkin jo kuolla. Ei se ole epistä, tähän on tähdätty jo syntymästä lähtien...

Oli kerran aika, jolloin Eino Leino saattoi kirjoittaa satiiria suomalaisista:

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset,
ja nuori mies on valmis hautaan jo.
(Lapin kesä)

Tänään tuo satiiri olisi mahdoton. Se kerrottaisiin uusin, terveydenhoitolain ja -asetusten ja -suositusten virallisin sanoin, jotka eivät satiiria siedä, vaikka itsessään satiiria ovatkin.

Huomaan, että minun on tehtävä eräs tarkennus tähän tekstiin. Vaikka vanheneminen on vienyt mennessään monia asioita, kolme asiaa ei katoa. Ne ovat ἀγάπη, ἔρως ja φιλία. Viisaus on puhaltanut höyryt niiden ympäriltä, ja nyt ne säihkyvät entistäkin kirkkaampina.

Pelko pois, rosmari!

Sota-aikaan radio soitti usein iskelmää "Pelko pois, rosmari!". Tai niin minä sen kuulin. Ja ymmärsin hyvin, että kyllä siihen rosmarin hommaan kelpaa vain rohkea mies. Ajatella nyt, traktorista lähti hihna tärisevään ja heiluvaan rosmaan, ja se hihna saattoi joskus irrota. Meiltä lapsilta oli ankarasti kielletty oleilla hihnan puolella. Ihan selvä juttu se oli, oli se hihna kerran irronnutkin, ja se oli vaarallista.

Olin viettänyt kesiä, ja evakkoaikana melkein koko vuoden sukulaistalossa Lopella, ja oppinut samalla maalaistalon työt ja tavat aivan käytännössäkin. Ja sanaston. Sitä oppia ja kokemusta arvostan yhä yhtenä elämäni tärkeimmistä. Ja tiedän yhä, miten hankmoa ja rosmaa käytettiin.

Kohta viisikymmentä vuotta olen asunut maalla Sydän-Hämeessä, mutta kun talonpoikais-asiantuntijana juttelen Sääksmäen viljelijöiden kanssa, kohtaan outoja käsityksiä. Jo poikana tajusin kuinka tärkeää on että heinäseipäässä on kaksi tapinreikää, ja hallitsin sujuvasti sen herkän mutta oleellisen taidon missä vaiheessa ylätappi pitää työntää paikalleen. Näillä Ritvalan viljelijöillä oli järkyttävästi vain yksi tapinreikä! En ymmärrä...

Lisää ihmetystä koin kun sitten puhuin rosmalle menosta. Mikä rosma? No se puimakone, se keltainen pitkä härveli, joka työnsi yhdestä paikasta jyviä, toisesta akanoita ja peräpäästä olkia! No, nämä ritvalaiset olivat minua nuorempia, eivätkä ehkä tunteneet miten vanhoina oikeina aikoina näitä hommia tehtiin.

Piti sitten oikein tutkia tuota outoa sanaa. Kyllä, puimakonetta sanottiin rosmaksi ainakin Lopella, Janakkalassa, Hauholla ja jopa Kihniössäkin. Sen sijaan täällä on kuulemma puhuttu ryskystä tai tappurista, mutta yleensä nykyään vain puimakoneesta. Eikä siitäkään paljon enää, kun jyvät kerätään kokoon jo pelloilta.

Meillä Lopella puimala oli rakennettu rinteeseen. Tien tasalla oli rosma, mutta alempana pellon puolella olivat heinät. Oli holjaa kiivetä korkeille kattohirsille ja hypätä sieltä pehmeään heinäkasaan. Yksi asia jäi myöhemmin ihmetyttämään. Miten ihmeessä siellä ladolla hellesäässä ei hikinen iho ruvennut kutisemaan? Ehkä se oli vain niin, että poikana oli rupia siellä täällä, polvissa varsinkin, mutta ei niistä välitetty. Ja huomasin, että jos jollain tytöllä oli polvissaan rupia, niidenkin kanssa voi leikkiä. Silopolvisien kanssa piti olla vähintäänkin varovainen.

 

Yle jatkaa elävien ihmisten fiktiokuvailua. Nyt Pseudo-Päivi Räsänen.

 

Kun Yle julkaisi pari vuotta sitten fiktiokuunnelman Sanna Marinista, kirjoitin kiukkuisen blogipaheksumiseni tästä. Seuraavana vuonna tehtiin sama temppu Jussi Halla-ahosta. Paheksuin tätäkin. En huomannut, että kumpikaan olisi paheksunut tämänlaista totuuden fiktiomista. 

Nyt Yle jatkoi Päivi Räsäsestä, ja tämä kiukustui. En ihmettele ollenkaan. Suuri ja paljon seurattu tiedotusväline levittelee keksittyjä tarinoita elävistä ihmisistä, ja uskottelee että nämä tarinat  olisivat jonkinlaisia totuuksia. Minä olisin tässä tapauksessa lähtenyt suoraan oikeusprosessiin.

Näin ovelalla tavalla nykyjournalismi sekottaa keksittyjä tarinoita tosielämän joukkoon. Itsestään selvää on, että näin halutaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun. Yle sovittelee yllensä Orwellin dystopian diktaattorin kaapua. Se on sikamaista.

Näin on kun lehdessä kerran niin sanotaan 3

Juu, näitä tulee niin paljon kuin ikinä haluaa...

Juu, kyllä se kertoo suomalaisista kovin kovin pahaa, että jotkut raivostuvat siitä ettei Maya, 31, halua tehdä muuta kuin kivoja töitä. Kyllähän Mayalla on OIKEUS laistaa töistä jos ei niistä tykkää, ja kyllähän Mayalla on OIKEUS saada tarvittava määrä rahaa, jotta (kuvan perusteella tarvittavaa) kauneus- ja koristelutarviketta irtoaisi. Aatteellinen hömppätoimittaja iskee jälleen!

HH, eli Hienoa Hesari! Se hälyttää, että Ingman myy natsijäätelöä nimeltä 88. Nämä numerot voi näet näppärästi vaihtaa kirjaimiin HH, jotka riidattomasti tarkoittavat "Heil Hitler". Myös Italian futisliitto on kieltänyt pelaajanumeron 88. Urheilijalegenda Heikki Hasu saa nyt kielteisen painoarvon, samoin kaikki muut HH:t. Minua uhkaa syksyllä ikä 88, ja täytynee hoitaa tämä uhka pois päiviltä ennen sitä. 24.2.24.

IL:n kertoman mukaan Meta ja muut jättifirmat ryhtyvät jyrkiksi sensoreiksi. Tekoäly Goody-2 on asemoitu 'turvallisuushakuiseksi', joten se löytää arveluttavaa sisältöä lähes kaikesta. On mahdollisuus että tekoäly on jo saavuttanut orwellilaisen tason, ja alkaa hallita mediaa. Kehruu-Jennyjen tuhoaminen 1700-luvulla ei pysäyttänyt kehitystä, ja Sensuuri-Jennyillä on tänään jo valta kaikkialla. Saas nähdä mitä huomenna tapahtuu. (Tällä kertaa lehti oli asiallisella asialla!). 21.2.24.

ETUSIVU UUSIKSI!!! On tää kyllä ihan kauheeta! Setämiehen uuden puvun hihassa on kokomerkintälappu! Selvää piiloviestintää! Ja suorassa lähetyksessä! Ei ole pyytänyt anteeksi ainakaan vielä! Semmosia ne poliitikot ovat kaikki! Mihinkä tämä maailma onkaan menossa? Onneksi ryhdikkäät toimittajat ovat sentään valveilla! 20.2.24.

(Tässä kuvassa ei ole kauheuksia, mutta se mitä EI NÄY on kuohuttavaa: Pelaajat kuvassa olivat kaikki valkoisia, vaikka ollaan Englannissa!). Kyllä tämä on kauheaa rasismia, mutta ei ehkä ihan niinkuin media tarkoittaa. En tietenkään itse ole ihan kunniallinen, kun käyn syömässä paikassa jossa on melkein vain valkoihoisia. Vasemmistoaktiivit syyttivät taannoin yliopistoja siitä että niissä on liikaa valkoihoisia. Kaikki Suomen presidentit ovat olleet valkoisia, myös Halonen. Kuohuttavaa! (23.10.23).

𝐒𝐮𝐮𝐧𝐧𝐚𝐭𝐭𝐨𝐦𝐚𝐬𝐭𝐢 𝐢𝐧𝐡𝐨𝐚𝐧 𝐠𝐫𝐨𝐭𝐞𝐬𝐤𝐢𝐚! 𝐉𝐨𝐭𝐚𝐢𝐧 𝐭𝐞𝐤𝐢 𝐈𝐢𝐤𝐤𝐚 - 𝐯𝐚𝐢𝐤𝐨 𝐥𝐢𝐤𝐤𝐚? En käsitä miksi useimmat lehdet käyttävät groteskia fonttia, siinä on monia huonoja puolia.

23.3.23. Tämä on Hesarin kuva kulttuurista. Tässä on kysymys bisneksestä, mutta on tietysti sellaista kulttuuria jota on pakko tukea.

Iltalehden naistoimittaja epäilee, että mieskansanedustajan avantokuvassa tämä saattaa olla alasti. Naistoimittaja vetosi Instagramin sääntöihin, jossa alastonkuvat ovat kiellettyjä. Kansanedustaja julkaisi uuden, rajatun kuvan IL:n huomautuksen johdosta. Uutisen mukaan Instagram ei itse ollut sensuroinut kuvaa. IL on siis lähtenyt varsin omalaatuiselle ristiretkelle - ehkä kokeiltiin saataisiko jonkinlainen skandaali? Itse kuvasta ei pysty mitenkään erottamaan vaatetuksen määrää, mutta naistoimittajan mielikuvitus riitti. Hyi helvetti. 10.1.23.

Onhan se kova kohtalo, jos ihminen on liian viehättävä. Siitä seuraa vain kateutta ja pahaa mieltä. Voi epäillä onko tämä hiukan demokratian vastaista. Ja jos asialle yrittää tehdä jotain, saattaa epäonnistua ja syvätraumatisoitua. (IS 4.10.22). 

Tätä tavaraa on minulla loputtomiin. Pyytäkää minua lopettamaan! Ei, vaatikaa sitä!

 

 

Näin on kun lehdessä kerran näin sanotaan 2

Tyrmistyttävä, järkyttävä ja murheellinen lehdistökatsaus jatkuu. Valitettavasti.

Uskonnollisen tapahtuman yhteydessä on levitetty "vastapuolen" tarroja. Nyt puuhataan levittäjien puolelta oikeusjuttua. Jos ortodokseja tai islamilaisia vastaan levitettäisiin tilaisuuksissa vastapropagandaa, epäilemättä pyrittäisiin sellainen estämään häiriöntekona. Tiettävästi jopa poliisi voi suojata poliittisia kokouksia vastapuolen hyökkäyksiltä. Nyt jopa piispa on puolustanut "väärinuskovien" kritisointia. Minun käsitykseni mukaan oli jonkun vaikka kuinka omituisen porukan häiritseminen on sivistymätöntä, jos ne käyttäytyvät rauhanomaisesti, kuten nämä vanhauskoiset seuroissaan. - Ja taas on pakko mainita, etten puhu ollenkaan aatteista, vaan käyttäytymisestä. 10.7.25

MILLÄ TAHANSA voi olla MITÄ TAHANSA seurauksia, joita emme tunne. Se tiedetään varmasti, että jos syöt mustikkaa, kuolet. Alle 2 vuoden ikäisistä 0% on harrastanut urheilua, yli 100-vuotiaista yli 60% on harrastanut urheilua. Siis? Otsikkoteollisuus tuottaa järjettömyyksiä klikkitarpeisiin, ja suurin osa niistä jää muistiin aktiivisesti tai passiivisesti. 10.7.25

2.7.25. Ajatusrikollisia jahdataan nyt oikein täikammalla. Peukuttajia tarkkaillaan. Monet ovat tulleet varovaisiksi, minä myös. "X  Y, eiks oo kauheeta!". Osa 'kavereista' lähettelee omiakuviaan, mietin että peukutanko hyvän kuvan takia, vaiko henkilön vuoksi. Peukutanko näppärän tekstin vuoksi, vaiko sen takana olevan mielipiteen? Suurin osa teksteistä on sellaisia, että niissä on osa ihan totta, mutta pois on jäänyt paljon toisenlaista argumenttia. Monesti lienee parasta korkeintaan lukea, mutta jättää reagointi vähiin.  

  16.10.24. Miehet ovat sikoja! Toisaalta on todettu, että "kyllä koiratkin ovat ihmisiä".  

Kirjallinen sivistys on noloa. Pitäisi muka lukea sata sivua ennenkuin ymmärtää mitä vastaan taistellaan, ja miksi.

Voisi IS vähän hävetä, levittää pahantahtoisia huhuja. Tosin haastateltavat eivät olleet moista iljetystä havainneet, mutta joutuu haastateltu suomalaislääkärikin myöntämään että nuorten ihmisten keskuudessa sellaistakin voi päästä tapahtumaan. Nyt pitäisi varmistaa, ettei IS:n toimittajien keskuudessa sentään tämmöisiä kauheuksia harrasteta. Mutta jatkuvista jutuista päätellen heidän parissaan tuollaiset perversiot kovasti kiinnostavat. 24.7.24

Hienoa kun toimittaja kaivaa esiin muinaisuuden mysteerejä, kuten tämän Netherlandsin historian. Tosin historiantunnilla Finlandissa kyllä kerrottiin jostain Vilhelm Oranialaisesta, kuka lie. Täytyypä katsoa oliko naapurillamme Swedenillä jotain kingejä. En tiedä ehdinkö, kun pitää katsoa tuota socceria. Damn! 10.7.24

Siis MITÄ? Romaani on fiktiota! Se ei OSOITA yhtään mitään! Edes eräät "tiede"-lehdet eivät kirjoita tosiasioita, ja muukin media suoltaa mielipiteitä, ei faktoja. Argumentointivirheitä löytyy lähes kaikkialla. Tekisi mieli hankkia pyssy, vain jotta voisi poistaa varmistimen kun kuulee sanan 'kulttuuri'. 16.6.24

Valitettavasti yhä jatkuu tämä leikesarja...

Näin on kun lehdessä kerran näin sanotaan!

Me saamme tiedon maailman asioista pääasiassa samomalehdistä. Ne valikoivat mitä tietoja antavat. Ja otsikoivat havainnollisesti, jotta jo nopealla silmäyksellä ymmärtäisimme mitä tapahtuu. Iltalehtien urheilutoimitukset ovat pahimmat. Muut mediat ottavat koko ajan oppia niiltä. Poliitikkojen ääliöimmät päästöt ovat niiden herkkua.

Arkistostani poimin otsikoita, ja niiden kommenttejani Facebookista. Kopioitaessa niihin on tullut surureunukset. Ehkä on aivan paikallaan se.

Juu, kyllähän se pöyristyttää kun ne on niin huonoja ja mitä ne oikeen luulee itsestään eivätkä pysy edes terveinä... Jaa, kaksi norjalaista naista ja Italian valmentaja ovat sanoneet että 50 kilometrin hiihto pitäisi palauttaa 30 kilometrin hiihdoksi. Ja minä kyllä pöyristyn nyt, kun joudun klikkaamaan tämän järkyttävän otsikon takia auki joutavan jutun! Ihan romahdan kun toimittajat ovat noin pöyristyttäviä ja haukkuvat kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta, ja yrittävät skandaleerata kaikkia muita paitsi itseään! Pommi lehtitalon toimitukseen! Ja ne naishiihtäjät keräämään risuja, ei tullut kuin yksi mitali, ja me olemme heidät sinne maksaneet vähistä rahoistamme vaikka hallitus yrittää koko ajan tehdä meille pahaa! They are taking me away haha hihi hoho... pommeja vaan joka paikkaan... haha hihi... 23.2.26

Jotain rajaa saisi olla bulevardilehtien urheilutoimittajien sonnanlevityksessä. Ei Matintalo tehnyt mitään temppua Digginsille, josta tämä olisi muka tyrmistynyt. Päin vastoin: sydämellinen jenkkiurheilija ylisti vuolaasti ja kehui suomalaisen ensimmäistä voittoa. Iltalehtiääliöiden suosiman otsikoinnin tapaan "sanon nyt suorat sanat" sonnanlevittäjille, ja tarkoitan ilmaisun todellista merkitystä: tällainen kielenkäyttö on sivistymätöntä ja typerää. 25.1.26

Ylen klikkausotsikko. Seuraavat voivat olla kohtalokkaita:  pilkkaa suoraan,  on passiivis-aggressiivinen,  on hyihyi. Ylellä on täysi syy viedä minut rosikseen, sillä . (Edit: Jutussa sanottiin että tällaista ei oikeudessa ole tehty. Mutta toimittaja arvelee että jos kuitenkin...). 2.11.25

26.10.25  Tämä on terveysguru Ylen tietoa, kaikki nämä samana päivänä. Yle kilpailee iltalehtien kanssa lääketieteen huipputiedon jakajana! Kaiken median päätarkoitus on ihmisten säikyttäminen. "Aiotko elää? Kuolet kumminkin!".  

15.9.25 Se joku Silja meni tuhoamaan toimittajan mitalin naisten moukarissa. Eikä olisi ollut puuttunut muuta kuin uusi ennätys! Surkea tapaus, muija oli kuulemma takavuosina mennyt iloitsemaan viidettäkin sijaa! Ei ihme että toimittaja hiiltyi, hänhän on sentään suurmies, kuva lehdessä joka päivä! Nytkin vaivautui kauas Jaappaniin sen mitalin takia!  

Valitettavasti jatkuu...

Hienovarainen suomalainen etäisyysasteikko

Alanpa uudestaan - kerron saman pienen tapauksen kuin eilen, mutta toisesta näkökulmasta.

Olin äsken kahvilla Voipaalassa pitkän pöydän päässä. Pöydän toiseen päähän, neljän metrin etäisyydelle aikoi tulla herrasmies oman kaffinsa kanssa, ja kysyi kohteliaasti: "Voinko...". Että sitten rakastan tätä suomalaista tilakäsitystä! Jos vieras tulee neljän metrin päähän, hän on jo melkein iholla. Välissä pitäisi mieluiten olla kohtuullisen kokoinen metsälö. Kun koronan aikaan kehotettiin olemaan metrin päässä toisesta, suomalaiset kauhistuivat: "Pitääkö tulla NOIN lähelle?". - No, aiheesta sukesi sitten hauska pieni keskustelu! Ja oli mukavaa.

*

En tiedä, tunnistiko hän minut. Tunnistamista on niin monta lajia. Pienistä mikroilmeistä voi joskus päätellä, millä tasolla ihminen toisensa tuntee.

Varmaan viidesti viikossa istun kartanon salissa, ja sitä olen tehnyt varmaan jo kolmisen kymmentä vuotta. Se johtuu siitä, että - Kummelin sanoin - "nämä ovat vähän minun maitani". Isoisäni isoisä allekirjoitti Voipaalan konkurssipaperit 1840-luvulla, kun hän oli Sääksmäen ja Kalvolan kruununnimismies. Ja asun aivan vierellä, kirkonmäellä.

Paikalliset tuntevat minut aika yleisesti, jotkut ulkopuolisetkin, vaikka en enää aikoihin näkynyt televisiossakaan. Suomalaiseen hyvään tapaan voi ulkopuolinenkin nopeasti päätellä, mikä on tunnettuuden aste.

Vieras tietää minut, mutta minä en häntä tunne. Tämän huomaa siitä, että vieraan silmissä tai jopa huulilla välähtää pikkuruinen ja nopeasti katoava ilme. Ei muuta. Vieras ottaa kauemman pöydän, eikä häiritse sen enempää.

Vieras tietää minut, ja olen itsekin hänet joskus nähnyt. Vieraalla käy sama ilme kuin edelliselläkin, ehkä hiukan selvemmin. Ja minä vastaan samanlaisella. Vieras ottaa toisen pöydän.

Vieras tietää minut, ja olemme joskus ohimennen lievästi tervehtineetkin. Teemme näin nytkin, ja vieras ottaa toisen pöydän, jos tilaa on.

Vieras tietää minut, ja olemme joskus vaihtaneet sanasenkin. Teemme näin nytkin. Jos istun pitkän pöydän päässä, vieras saattaa istahtaa sen toiseen päähän.

Vieras tuntee minut jostain muusta yhteydestä, ja olemme joskus puhuneet useitakin lauseita, sellaisia yleisiä niinkuin että "on sadetta pitänyt". Hän saattaa istahtaa vähän lyhemmänkin pöydän toiseen päähän, sanoa jotain sen tapaista että "Tää on kyllä viihtyisä paikka", mutta jättää muut puhumiset vähemmälle.

Vieras ei ole varsinaisesti vieras, vaan on tuttu töistä tai täältä maalta. Tervehdimme näkyvästi, ja hän istahtaa muutaman tuolin päähän. Hän tarkkailee minua hetken, päättelee haluanko pysytellä omissa oloissani, ja jos ilmeisesti en, hän alkaa keskustelun.

Vieras on hyvä ystäväni, hän tervehtii elehtien ja moikkaa kuuluvasti, ja istahtaa yhden tuolin päähän minusta. Ja puhettahan sitten riittääkin.

Tiskin takana on tuttu paikallinen tyttö, jonka olen tuntenut jo lapsesta saakka. Jos ehtii, hän tulee energiajuomansa kanssa viereeni, ja ryhtyy kertomaan erilaisia asioita. Meillä on hauskaa, ja me nauramme usein. (Etäältä seuraa joku varttuneempi rouvashenkilö, ja paheksuu. Saattaapa joskus vihjaista ystävättärelleen joitakia epäilyttäviä asioista minun luonteestani).

Tämä hienovarainen suomalainen käytös on minusta upeaa. Etäisyysasteikko niin metreissä kuin kontakteissakin on vaistonvaraista kunnioitusta ja yksityisyyden suojaamista.

Toki on toisenkinlaista käytöstä. Paikalle tulee hiukan melskaava porukka, ja joku tyypeistä möläyttää ohimennessään, toisaalle katsoen, että "Kalliolle kukkulalle". (Se laulu muuten on Chydeniuksen). Jos se porukka istuu lähistölle, minä lähden tieheni heitä katsomatta.

Tuleepa sitten ihan vierelle tyyppi joka aloittaa suoraan että "Minäkin muuten soitan vähän kitaraa". Minä en vastaa, ja hän jatkaa: "Mä oon esiintynykki monta kertaa". Tämä on kiusallista, ja minulla sitä varten salainen ase. Se on Taide-lehden numero, jota alan lukea, ja sanon: "Minä en osaa soittaa kitaraa, mutta haluan lukea tätä lehteä rauhassa"! Joskus se auttaa, joskus ei. Mutta silloin paikalle usein pyyhältää emäntä, ja antaa joitakin ohjeita ja määräyksiä.

Mutta nämä tapaukset ovat harvinaisia, ja Voipaalassa lähes mahdottomia. Sehän on kumminkin semmonen vitun taidepaikka tai jotain.