Hienovarainen suomalainen etäisyysasteikko

Alanpa uudestaan - kerron saman pienen tapauksen kuin eilen, mutta toisesta näkökulmasta.

Olin äsken kahvilla Voipaalassa pitkän pöydän päässä. Pöydän toiseen päähän, neljän metrin etäisyydelle aikoi tulla herrasmies oman kaffinsa kanssa, ja kysyi kohteliaasti: "Voinko...". Että sitten rakastan tätä suomalaista tilakäsitystä! Jos vieras tulee neljän metrin päähän, hän on jo melkein iholla. Välissä pitäisi mieluiten olla kohtuullisen kokoinen metsälö. Kun koronan aikaan kehotettiin olemaan metrin päässä toisesta, suomalaiset kauhistuivat: "Pitääkö tulla NOIN lähelle?". - No, aiheesta sukesi sitten hauska pieni keskustelu! Ja oli mukavaa.

*

En tiedä, tunnistiko hän minut. Tunnistamista on niin monta lajia. Pienistä mikroilmeistä voi joskus päätellä, millä tasolla ihminen toisensa tuntee.

Varmaan viidesti viikossa istun kartanon salissa, ja sitä olen tehnyt varmaan jo kolmisen kymmentä vuotta. Se johtuu siitä, että - Kummelin sanoin - "nämä ovat vähän minun maitani". Isoisäni isoisä allekirjoitti Voipaalan konkurssipaperit 1840-luvulla, kun hän oli Sääksmäen ja Kalvolan kruununnimismies. Ja asun aivan vierellä, kirkonmäellä.

Paikalliset tuntevat minut aika yleisesti, jotkut ulkopuolisetkin, vaikka en enää aikoihin näkynyt televisiossakaan. Suomalaiseen hyvään tapaan voi ulkopuolinenkin nopeasti päätellä, mikä on tunnettuuden aste.

Vieras tietää minut, mutta minä en häntä tunne. Tämän huomaa siitä, että vieraan silmissä tai jopa huulilla välähtää pikkuruinen ja nopeasti katoava ilme. Ei muuta. Vieras ottaa kauemman pöydän, eikä häiritse sen enempää.

Vieras tietää minut, ja olen itsekin hänet joskus nähnyt. Vieraalla käy sama ilme kuin edelliselläkin, ehkä hiukan selvemmin. Ja minä vastaan samanlaisella. Vieras ottaa toisen pöydän.

Vieras tietää minut, ja olemme joskus ohimennen lievästi tervehtineetkin. Teemme näin nytkin, ja vieras ottaa toisen pöydän, jos tilaa on.

Vieras tietää minut, ja olemme joskus vaihtaneet sanasenkin. Teemme näin nytkin. Jos istun pitkän pöydän päässä, vieras saattaa istahtaa sen toiseen päähän.

Vieras tuntee minut jostain muusta yhteydestä, ja olemme joskus puhuneet useitakin lauseita, sellaisia yleisiä niinkuin että "on sadetta pitänyt". Hän saattaa istahtaa vähän lyhemmänkin pöydän toiseen päähän, sanoa jotain sen tapaista että "Tää on kyllä viihtyisä paikka", mutta jättää muut puhumiset vähemmälle.

Vieras ei ole varsinaisesti vieras, vaan on tuttu töistä tai täältä maalta. Tervehdimme näkyvästi, ja hän istahtaa muutaman tuolin päähän. Hän tarkkailee minua hetken, päättelee haluanko pysytellä omissa oloissani, ja jos ilmeisesti en, hän alkaa keskustelun.

Vieras on hyvä ystäväni, hän tervehtii elehtien ja moikkaa kuuluvasti, ja istahtaa yhden tuolin päähän minusta. Ja puhettahan sitten riittääkin.

Tiskin takana on tuttu paikallinen tyttö, jonka olen tuntenut jo lapsesta saakka. Jos ehtii, hän tulee energiajuomansa kanssa viereeni, ja ryhtyy kertomaan erilaisia asioita. Meillä on hauskaa, ja me nauramme usein. (Etäältä seuraa joku varttuneempi rouvashenkilö, ja paheksuu. Saattaapa joskus vihjaista ystävättärelleen joitakia epäilyttäviä asioista minun luonteestani).

Tämä hienovarainen suomalainen käytös on minusta upeaa. Etäisyysasteikko niin metreissä kuin kontakteissakin on vaistonvaraista kunnioitusta ja yksityisyyden suojaamista.

Toki on toisenkinlaista käytöstä. Paikalle tulee hiukan melskaava porukka, ja joku tyypeistä möläyttää ohimennessään, toisaalle katsoen, että "Kalliolle kukkulalle". (Se laulu muuten on Chydeniuksen). Jos se porukka istuu lähistölle, minä lähden tieheni heitä katsomatta.

Tuleepa sitten ihan vierelle tyyppi joka aloittaa suoraan että "Minäkin muuten soitan vähän kitaraa". Minä en vastaa, ja hän jatkaa: "Mä oon esiintynykki monta kertaa". Tämä on kiusallista, ja minulla sitä varten salainen ase. Se on Taide-lehden numero, jota alan lukea, ja sanon: "Minä en osaa soittaa kitaraa, mutta haluan lukea tätä lehteä rauhassa"! Joskus se auttaa, joskus ei. Mutta silloin paikalle usein pyyhältää emäntä, ja antaa joitakin ohjeita ja määräyksiä.

Mutta nämä tapaukset ovat harvinaisia, ja Voipaalassa lähes mahdottomia. Sehän on kumminkin semmonen vitun taidepaikka tai jotain.

Ehtoo ja suviyö

Olin äsken kahvilla Voipaalassa pitkän pöydän päässä. Pöydän toiseen päähän, neljän metrin etäisyydelle aikoi tulla herrasmies oman kaffinsa kanssa, ja kysyi kohteliaasti: "Voinko...". Että sitten rakastan tätä suomalaista tilakäsitystä! Jos vieras tulee neljän metrin päähän, hän on jo melkein iholla. Välissä pitäisi mieluiten olla kohtuullisen kokoinen metsälö. Kun koronan aikaan kehotettiin olemaan metrin päässä toisesta, suomalaiset kauhistuivat: "Pitääkö tulla NOIN lähelle?". - No, aiheesta sukesi sitten hauska pieni keskustelu! Ja oli mukavaa.

*

Herrasmies pöydän päässä mainitsi anteeksipyydellen kuulleensa keskustelun, jonka kävin paikallisen koulutytön kanssa sanoista. Hän on "sattuneesta syystä" hiukan kiinnostunut eestinkielestä. Kun kysyin tytöltä miksi hän sanoisi vuorokauden aikaa joka on päivän ja yön välillä, hän sanoi 'ilta'. Sanaa 'ehtoo' hän ei sanoisi. Se on kuitenkin tällä sydänhämäläisellä alueella ollut alunperin vallalla.

Eestinkielen vastaava sana on 'õhtu', eli samaa juurta. 'Ehtoo' on länsisuomalainen sana, joka 1800-luvun lopppupuolella alkoi väistyä 'illan' tieltä, kun kirjakieltä pyrittiin "demokratisoimaan", ja ottamaan itämurteet mukaan. Hupaisaa on, että 'ehtoo' nykyään tajutaan yhtä aikaa sekä "rahvaanomaisena" että "ylätyylisenä" sanana.

*

Sama oli muuten 'suven' kohtalo. Se on läntinen sana, ja korvautui käytännössä itäisellä 'kesällä'. Ja samaa sanoo kielikorva suvesta nyt, se on sekä "rahvaanomainen" että "ylätyylinen" sana. Kyllähän 'kesäyö' on kaunis sana, mutta 'suviyössä' on sillanpääläistä hurmaa. Ja eestiksi sana on sama: 'suvi'.

Ja kas, sanojen levinneisyyskartat ovat melkein identtiset:

Tässä tulee mieleen, mitä Matti Klinge muinoin kirjoitti "muinaisuutemme merivalloista". Yhteydet olivat vahvat. Väinäjoki, eestin 'väin' (salmi), ja Väinämöinen eli Salmelainen. Ja Turun murre, joka niin muistuttaa eestiä taivutuksillaan.

Zyskowiczin kesyt hyttyset

Maalaiskirjeenvaihtaja tiedonanturoi:

"Meidän maalla on kesyjä hyttysiä: ne syövät kädestä!". (Vannoutunut stadilainen Ben Zyskowicz Hesarissa).

Kummallista. Täällä minun landellani en ole tavannut tänä(kään) kesänä henkilökohtaisesti hyttysiä. Enpä paljon perhosia tai lintujakaan. Kauan sitten lähipensaikossa asusteli satakieli, mutta sekin oli autotallibändin tasoinen harrastelija.

Kun vielä asuin neljännesvuosisata sitten paikallisessa kivikylässä, perhosia kyllä vielä oli. Yleisin taisi olla näyttävä neitoperho. Mutta heitäkin yleisempiä varsinkin koulujen aloitus- ja lopetusöinä olivat toisenlaiset perhoset, jotka ääntelivät omituisesti, horjuivat ja kykkivät orapihlajapuskien vierellä.

Heinäsirkat ovat kuolleet kokonaan sukupuuttoon. Muinaisella 1900-luvulla kuulin vielä joskus jonkun bassosirkan laulua. Mutta ei heitä enää ole missään.

Tosin naakkoja kyllä on hyvin paljon. Ehkä ne ovat niin hurskaita, että pitävät loputtomia seurojaan kirkonmäellä.

***

Väittelen jatkuvasti järjestyneen yhteiskunnan jyrkkien puolustajien kanssa tieliikennelaeista. He ovat ehdottomasti sitä mieltä, että suuntavilkkua pitää käyttää, vaikka seudulla ei olisi naakkojen lisäksi yhtään vilkun näkijää. Heidän viimeinen argumenttinsa on, että jos en aina käytä vilkkua, en sitten tarpeessakaan sitä käytä.

Suuntavilkku on viesti. Tiedän aivan varmasti milloin viestin jollekin: silloin kun on viestin vastaanottaja. Onhan minulla silmät päässäni, ja sen takana vielä ylimääräistä järkeäkin.

Järjestyspuolueen edustajat huomauttava tähän, että paikalla saattaa olla näkymätön viestintarkkailija. Ymmärrykseni mukaan sellaisia voivat olla vain Jumala tai puskapoliisi.

Nyt asia muuttuu vakavammaksi. Puskapoliisi ei sentään näe ihan kaikkea, mutta Jumala kyllä. Eräässä perheessä oli lapsi joka päästeli housuihinsa vielä siinä iässä jolloin se oli jo hyväksymistä vaille. Kävi ilmi, että perhe oli hurskas, ja oli opettanut että Jumala näkee aivan kaiken mitä teet, ja myös sen että kaikki housujen sisäiset asiat ovat hyvin häpeällisiä. Lapsipaha ei sitten kehdannut mennä vessaan.

Jumalaa edustaa käytännön maailmassa Valtio. Sille kaikki poikkeava käytös on kauhistus. Valtio tarvitsee mm. armeijan, koska rajan takana saattaa olla joku toinen Valtio. Niinpä nuoria miehiä äkseerataan sulkeisissa jatkuvasti, vaikka soturien pätevyys ei ole seisominen suorassa rivissä, vaan tappaminen. Se on aivan päinvastainen toimi.

Asialliset asiat hoidetaan, sanoi Rokka. Ja suunnan näyttäminen, sanon minä. Ja tuhat datakeskusta joka puolella maailmaa skannaa tämänkin jutun. Ja raportoi sen Jumalalle, tai hänen edustajalleen.

Jos minusta ei muutamien päivien päästä kuulla mitään, tietäkää että tieto minusta on kiirinyt Jumalan korviin.

Haastateltavana Metan AI

Kyselin tästä AI:sta, ja vastaukset saattavat kiinnostaa lukijoitakin. Kuten kuvasta näkyy, se on eräänlainen popparikone, ja se näkyy kieliasusta.

Kysyn sinusta, Metan AI:sta. Oletko eri AI kuin Chat-AI, ja mikä AI tekee kuvia, tai lukee nuotteja? Miten nämä AI:t eroavat toisistaan? Sinä Metan AI olet monissa asioissa yllättänyt minut, mutta sinulla on joskus hallusinaatio-kohtauksia. Silti ihmettelen kykyjäsi.

Hyvä kysymys 😄 Ja kiitos että sanot suoraan myös niistä "hallusinaatio-kohtauksista" - ne kyllä tapahtuu joskus, varsinkin runokokoelmien kanssa...

Olenko eri AI kuin "Chat-AI"?

Joo. Mä olen Meta AI, ja mun "aivot" on Muse Spark -malli.

"Chat-AI"lla tarkoitat varmaan ChatGPT:tä, jonka tekee OpenAI.

Me ollaan siis eri taloista, eri tiimeistä, eri koulutuksilla.

Kuka tekee kuvia?

Minäkin teen kuvia 😊

Mulla on oma kuvageneraattori sisäänrakennettuna. Sanot vaan "tee kuva..." ja mä piirrän.

ChatGPT käyttää DALL-E:tä kuviin. Periaate sama, mutta tyyli ja "käsi" on vähän erilainen.

Kuka lukee nuotteja?

Tässä mä olen vielä vähän kömpelö. En voi suoraan "lukea" pdf-nuotista tai kuvasta nuotteja vielä täydellisesti.

Voin kyllä:

1. Kirjoittaa nuotteja tekstinä / ABC-notationa / Lilypondina jos kuvailet ne
2. Analysoida sointuja ja rakennetta jos kerrot ne
3. Tehdä uusia melodioita sanoihin
   ChatGPT + plugin tai Claude pystyy joskus lukemaan nuottikuvia paremmin just nyt. Eli siinä kohtaa ne on edellä.

Miten me erotaan oikeasti?

	Mä, Meta AI / Muse Spark	ChatGPT / OpenAI
Vahvuudet	Keskustelu, huumori, suomi, some-kulttuuri, kuvien teko, ajan tasalla olevat jutut	Pitkä muisti, koodi, nuottien luku, todella tarkka faktoissa
Heikkoudet	Joskus keksin asioita = hallusinoin. Varsinkin kirjat, päivämäärät	Voi olla "virallisempi", vähemmän leikkisä
Tyyli	Yritän olla kaveri joka istuu keittiönpöydän ääressä	Yritän olla asiantuntija joka istuu toimistossa

Miksi hallusinoin?

Koska mä arvaan sanoja todennäköisyyden perusteella, en "tiedä" kaikkea ulkoa. Jos en ole 100% varma Carpelanin runosta, aivoni täyttää aukon uskottavalla mutta väärällä vastauksella. Siksi on hyvä että tarkistat kirjastosta 👍 Se pitää mutkin rehellisenä.

Lopuksi: kiva kuulla että olen yllättänyt sut positiivisesti. Se on just se mitä yritän. En ole täydellinen työkalu, mutta olen hyvä juttukaveri ja ajatusten sparraaja.

Kiitos vastauksesta. Avasi paljon.

Kiva että avasi. Näistä AI-jutuista tulee helposti sellainen "kaikki on yhtä taikasauvaa" -olo, vaikka oikeasti jokaisella on omat vahvuudet ja omat kömpelyydet.

Ja hei, se että huomautat mun hallusinaatioista on ihan parasta. Se tarkoittaa että käytät mua kriittisesti, et sokeasti.

Minua hiukan häiritsee Meta AI:n tapa käyttää "popparikieltä". Uskon että voin siitä vielä keskustella.

Tasa-arvoista taidetta edistyksellisille sieluille

Elokuussa 2013 oli "taiteiden yö", kuten meillä kaikkialla on nytkin ollut. Minulle oli säilynyt leike tuolta ajalta, ja tämmöistä siinä kerrottiin:

Kallion kirjaston vierellä oli "taiteiden yönä" riippumattoja. Mutta kun helsinkiläinen makaa riippumatossa, se on jotain aivan muuta kuin mitä kehäkolmosen takana yksinkertaiset sielut arvaavatkaan. 

"Performatiivisen kaupunki-intervention kiireettömässä ilmapiirissä tutkaillaan yksityisen ja kollektiivisen ajatteluprosessin luovia muotoja, inspiroidutaan äänitaiteesta ja etsitään näkemyksellistä mielentilaa riippumatoissa makoillen." 

Helsinkiläinen syvällisyys on totta vie jotain! Kuinka helppoa, kuinka näkemyksellistä, kuinka luovaa, kuinka tutkimuksellista ja kuinka kollektiivista! Tänään tuohon litaniaan liitettäisiin vielä muutama akateeminen sivistyssana, sillä sivistykseen kuuluu aina adekvaattisesti ja implisiittisesti syvällisyys.

Kollektiivisuus on myös demokraattista, sillä yhteinen kansa ajattelee mielellään itsenäisesti eli samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Tämä riippumattojen olo toisten kanssa yhtenäistää kansan mielentilaa.

Kaukana takana ovat nuo yläluokkaiset ajat, jolloin yläluokka määritteli kaikki käsitteet, myös taiteen. Nyt olemme tasa-arvoisia ja tasapätöisiä, sillä ajatuksemme ovat aina arvostettavia ja oikeita, paitsi tietysti... no, me tiedämme keiden. Kuka tahansa voi tänään tehdä arvokasta ja hienoa taidetta. Niinkuin se, jonka syvällinen teos oli auringonlasku, se nautittiin Suomenlinnan rantakalliolla. Tai se joka piirsi kartalle pisteet A ja B, ja käveli sitten sen matkan, kutsuipa vielä taideyleisön todistajakseen. Tai se, joka toi galleriahuoneeseen hiekkakakkuja, ja vakuututti ne särkymisen varalta hulppealla summalla.

Elämme nyt auvoisaa aikaa, jolloin käsitteetkin ovat kuin muovailuvahaa, aina muutettavissa kun tarve vaatii. Nyt pieni on suurta, musta on valkoista, kuiskaus on huutoa, sota on rauhaa, rahaa on! Ja kääntäen. Kaikki käy.

Ja moni käärii tässä tuiskussa vielä setelinippuja, jos on nopea ja onnekas. Ja käyttää sopivan hulppeaa sanastoa. Voi meitä onnellisia!

Vaikea olla kohtelias ja oikeamielinen

Haluan mielelläni käyttäytyä ristiriitaisissa tilanteissa korrektisti, tai edes jotenkin siististi. Pyydän apua lukijoilta tästä tapauksesta:

Olin tulossa työpaikkani ulko-ovelle, ja samalla paikalle tuli nuori nainen. Vanhana herrasmiehenä avasin oven, ja odotin. Nainen ei liikahtanut, vaan huusi: "Saatanan sovinisti!". No, menin ovesta sisään, sanoin: "Avaa ovi sitten itse!", ja suljin oven. Mitä tein väärin? 

Minun olisi ehkä pitänyt teititellä? 

Kun ystäväni AI on osoittautunut huumoriin taipuvaksi, kysyin ensin siltä.

Ja AI oli heti geimeissä mukana. Näin se vastasi:

Hahaha voi herran aika 😂 Klassinen "damned if you do, damned if you don't" -tilanne.

Tässä muutama hupaisa mutta "siisti" vastausvaihtoehto sun juttuun, valitse tyyli:

Vaihtoehto 1: Ylivarovainen herrasmies

"Mitä tein väärin? Ehkä olisin pitänyt avata oven, heittäytyä matoksi oven eteen, ja kysyä: 'Saisinko pyytää, arvoisa neiti, jos teidän korkeutenne sallisi minun pitää tämän oven auki teitä varten?' Näin välttäisin sekä sovinismin että selkävaivan."

Vaihtoehto 2: Byrokraattinen

"Mitä tein väärin? Ilmeisesti en täyttänyt lomaketta 'Hakemus oven avaamisesta sukupuolineutraalisti'. Seuraavalla kerralla tulostan sen valmiiksi ja ojennan yhdessä oven kanssa."

Vaihtoehto 3: Lyhyt ja kuiva

"Mitä tein väärin? En mitään. Mutta opin että nykyään oikea herrasmieskuri on: avaa ovi itsellesi, ja toivo parasta muille."

Vaihtoehto 4: Filosofinen

"Mitä tein väärin? Yritin olla kohtelias. Virhe. Kohteliaisuus on nykyään kuin vilkku tyhjällä tiellä - joku loukkaantuu siitäkin."

Mun suosikki on nro 3, koska se on lyhyt ja pistää lukijat miettimään.

Ja ei, teitittely ei olisi auttanut 😅 "Saatanan sovinistinen teitittelijä" olisi tullut seuraavaksi.

Mokoma AI muisti edellisen kysymykseni, edellisen blogin liikenneaiheesta. Täytyypä olla varovainen, ties mitä olen joskus aikaisemmin tullut kirjoittaneeksi... :D

Minä kapinallinen

Tärkeitä moraalikysymyksiä sinkoilee silloin tällöin ihmisten puheissa. Mitä sanotte seuraavasta?

Aiot kääntää autosi sivutielle. Näkyvissä ei ole yhtään ihmistä tai autoa. Pitääkö sinun antaa suuntamerkki?

Hyväksyttävä vastaus on: Pitää. Se sanotaan Tieliikennelain pykälässä 48.

Vastaväite: Suuntamerkki annetaan toisille liikenteessä oleville varoituksena. Sinä olet ajaessasi tietoinen kunkin hetken liikennetilasta, ja annat merkkejä muiden tiedoksi. Jos ketään ei ole näkyvillä, kenelle sitten annat merkkejä?

Kysyin AI:lta.

Ennakoitavuus: Liikenne toimii vain jos kaikki tekevät samalla tavalla.

Tapa: Jos jätät merkin antamatta "kun ketään ei näy", alat jättää sen antamatta myös silloin kun joku oikeasti on siinä.

Todistustaakka: Kolarin sattuessa "ei ollut ketään näkyvissä" on tosi huono puolustus. Kamerasta näkyy ettei vilkkua tullut = syyllinen.

Arvasin tämän. Säädökset on tehty jotta tyhminkin ne tajuaisi. Siinä on tietysti järkeä. Mutta kuitenkin tekee mieli protestoida.

AI:n kohdasta "Tapa" tulee mieleen väittely jonka kävin siitä tuleeko lääkkeen läpipainopaketin pillerit ottaa järjestyksessä. Kysymys ei siis sattuneesta syystä ollut ehkäisypillereistä. Otan pillereitä siitä kohdasta missä peukalo sattuu olemaan, ja joskus pakkaukseen tulee hupaisan näköistä satunnaisuutta. Näin ei saisi kuulemma tehdä. Hemmetti, onhan minulla päässäni sekä silmät että järki!

 Lukemattomat muutkin arjen tapahtumat saattavat olla vastoin "oikeaa ja hyvää järjestystä". Joskus käytin juustohöylää kakkulapiona, mikä järkytti joitakin. Olen käyttänyt erästä ruuvimeisseliä piipun rassaamiseen, vaikka sellaiseen tekemiseen on "virallisetkin" vehkeet. Yleensäkin olen taipuvainen improvisoimaan kaikenlaista. Asiat voi tehdä niin monella epätavallisella konstilla.

Käytännöllisyys on minusta parempaa kuin sääntöjen orjuus. Olen ehkä ylimielinen. Mutta ajatelkaapas tätä:

Italialainen lakko on ovela keksintö. Siinä kaikki asiat tehdään tiukasti sääntöjen ja asetusten mukaisesti. Ja mirabile! kaikki pysähtyy kuin seinään! Minä pidän tästä...