maanantai 21. marraskuuta 2022

Keskustellaan!



Ennen vanhaan oli isien ja esimiesten tapana huutaa ja sättiä, jos lapsi tai alainen oli käyttäytynyt moitittavasti.

Sitten, joskus puoli vuosisataa sitten, edistyttiin ja ryhdyttiin harjoittelemaan demokraattista sisäsiistiyttä. Kun siis lapsi tai alainen käyttäytyi moitittavasti, isä ja esimies ilmoitti, että on aika KESKUSTELLA aiheesta.

Sitten huudettiin ja sätittiin.

Jos lapsi tai alainen esitti halua vastustella, sellainen keskeytettiin tuota pikaa. Eihän KESKUSTELUA saa häiritä.

- - -

Kun some keksittiin, ja nettilehdet halusivat lukijoita, toimitukset avasivat tilan, jonka otsikko oli KESKUSTELE. Sitten yhdet huusivat sitä ja toiset tätä, ja lopulta sätittiin ja haukuttiin tasapuolisen innokkaasti.

- - -

Tänään, kun Qatarin jalkopallokisat alkoivat, kaikissa medioissa toisteltiin, että Qatarin ihmisoikeuksista pitää voida KESKUSTELLA. 

Tarkoittiko tämä, että jotakuta innostetaan esittämään puolusteluja ahdasmielisten diktatuurimaitten toiminnasta? Ei tietenkään. KESKUSTELU tarkoittaa sitä, että oikeamieliset saavat vapaasti julistaa anateemaansa ja maranaathaansa, ja että pahojen kulttuurien toimintaa pitää ankarasti paheksua.

- - -

Tavat siistiytyvät. Se tarkoittaa, että kielenkäyttöä sievistetään, ja pahoja sanoja ei enää sanota.

Sitten käyttäydytään niinkuin ennenkin. Helpottaa! 

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Naisten monimuotoisuus ja taidehistoria


Aamulehden toimittaja Saara Nyystilä kertoi 1.11.22 kuuluisan pop-artistin musiikkivideon herättämästä raivosta. Siinä oli esiintynyt sana "lihava". Some-raivon seurauksena sana poistettiin.

Toimittaja on sitä mieltä, että "taidetta saa kyllä kritisoida, mutta ei vaientaa". Ihmisten monimuotoisuuden huomioon ottamisesta on syytä keskustella, hän sanoi. Näin asti ihan hyvä. Naiset (sillä naisten ongelmistahan nyt puhutaan!) ovat kovin monimuotoisia, ja epäilemättä on inhimillisesti väärin että vain jonkun muotoisia hyväksytään, toisenlaisia ei. Mutta toimittajan argumentointi menee sitten vähän oudoksi.

Hän kertoo käsityksensä taidehistoriasta: "Vanhoissa taidemaalauksissa harvoin esiintyy naishahmoja...". Hupsis... mutta jatkaa sitten: "...mutta silloin kun esiintyy, he ovat pääsääntöisesti hädässä olevia tyttöjä, kotivaimoja ja ennen kaikkea alastomia". Kun suunnattomasta materiaalista valitaan sopiva kooste, olkinukesta voidaan aina saada aikaan sopivan muotoinen. Toki "hädässä olevien tyttöjen" löytäminen on hiukan haasteellista, ja voisi kysyä onko kovin pahantahtoista jos heidän tilanteeseensa kiinnitetään huomiota, tai heitä pyrittäisiin auttamaankin.

Toimittaja sanoo, että "sillä mitä taiteen nimissä tehdään ja sanotaan, on merkitystä". Sitten tulee kappale, josta todella olisi syytä "keskustella":

"Mielestäni ei ole kohtuutonta haastaa taiteilijoita ilmaisemaan itseään niin, että ottaa samalla huomioon monimuotoisuuden. Samanlaiset vaatimukset kohdistuvat nykyään muuallekin yhteiskuntaan aina yksilöistä yrityksiin. En keksi syytä, miksi samat säännöt eivät pätisi taiteeseen".

Kiitos vain, kyllähän näitä monenlaisia vaatimuksia esitetään, ja mitä oudommaksi tulevat, sitä raivokkaammaksi ne käyvät. Käyttääkseni nyt ajankohtaista hokemaa, ihmisten resilienssi on hukassa.

Alkukuvassa on taidehistorian ehkä kuuluisin nainen, Willendorfin Venus 30000 vuoden takaa. Hän on lihava ja alaston, mutta kaikkea muuta kuin kotivaimo tai hädässä oleva tyttö. Ei, hän on mahtava, jopa jumalainen hallitsija, Eevan esiäiti, se jonka kautta me kaikki tulemme maailmaan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Heiskanen, nykytaiteilija


Outi Heiskanen on kuollut 85 vuoden ikäisenä. Murheellista, vaikka toki odotettuakin. Heiskasen grafiikanlehdet tuottivat minulle ja lukemattomille muille suurta iloa ja mielihyvää.

Uutisissa Heiskasen kuolemasta hänestä käytettiin otsikoissa ensin vain sanaa "nykytaiteilija". Sitten "palkittu nykytaiteilija", kunnes jokin lehti tajusi että hän oli "taiteilija, akateemikko". Tämä on minusta ehdottomasti korrektein tapa.

Mitä tämä ilmaisu "nykytaiteilija" oikein merkitsee? Mitä tällainen täsmentävä attribuutti "nyky" tuo lisäarvonaan? Eikö vastikään menehtynyt taiteilija ole "nykytaiteilija" siinä kuin vielä eläväkin?

"Nykytaiteilijasta" puhutaan joskus hiukan alentuvalla tavalla. Varsinkin jos puhutaan "näistä nykytaiteilijoista", jolloin ajatuksen alla on mielle jotenkin omituisesta, käsittämättömästä, tai peräti vähättelemisen arvoisesta töhertelijästä, jonka "taide" ei vedä vertojaan oikeille entisajan kunnon taiteilijoille. 

Olisiko kuitenkin niin, että pyritään tekemään eroa "kaiken maailman taiteilijoihin", ja joihinkin vähän tärkeämpiin, ikäänkuin "taide-taiteen" edustajiin? Silloin attribuutti "nyky" pyrkisi tekemään ikäänkuin positiivisen sävyn koko ilmaisuun. Takana saattaa olla jopa 1800-luvulla alkanut ajatus siitä miten vanha taide oli ikäänkuin vanhanaikaista, typerää, pintapuolista ja vähäarvoista, kun sen sijaan uudet modernit tavat tehdä taidetta olivat silmiä aukaisevia ja paljon fiksumpia.

Olisiko niin, että käsitteestä "moderni" olikin tullut eräänlainen historiallinen tyylisuunta, johon niputetaan pointillismit, kubismit, abstraktit ynnä muut "-ismit", ja että itse käsite "moderni" mielletäänkin nyt samaan koppaan antiikin, keskiajan, renessanssin ja barokin joukkoon? Ja sitten oltaisiin jälleen yrittämässä tekemään pesäeroa uljaan uuden maailman ja vanhentuneen taiteen kanssa?

Määrite "nyky" on vain niin onnettoman huono määritteeksi. "Nyky"-taiteilijat tekevät edelleen mitä erilaisimpia teoksia, eikä heitä voi mitenkään niputtaa kokonaisuudeksi. Menneet tyylilajit elävät kuvataiteissakin yhä, ja uusia keksintöjä tehdään kaiken aikaa, kun tekniikoita kehitetään ja olosuhteet muuttuvat.

Mitä Outiin tulee, hänen taiteensa on helposti vastaanotettavissa, se on hauskaa ja mielikuvituksellista ja välillä vähän hulluakin. Kiitos siitä, Heis!    





 

tiistai 30. elokuuta 2022

Mukaan tarttuneita matemaattisia pulmia


Matemaattiset anekdootit tuottavat usein silmiä aukaisevia havaintoja. Ne pakottavat ihmisen katselemaan ikään kuin uudella tavalla, tajuamaan mikä on olennaista ja mikä merkityksetöntä kohinaa. Tässä muutama vuosikymmenien saatossa mieleen jääneistä. Aloitan jutulla jonka luin 60-luvulla, ja jonka jotkut entiset oppilaat saattavat muistaa.

Lasten ikä

Vanhat luokkatoverit tapasivat toisensa pitkästä aikaa. Toinen alkoi kysellä mahdollisista lapsista.

"Onhan niitä tullut jo kolme kappaletta", tuttava kertoi.

"Minkä ikäisiä he ovat?"

"Sanotaanko niin, että heidän ikiensä summa on sama kuin talomme numero, senhän varmaan muistatkin. Heidän ikiensä tulo on 36."

"En pysty näillä tiedoilla ratkaisemaan lastesi ikiä", toinen harmitteli.

"Ai niin, unohdin kertoa, että vanhin lapsista soittaa pianoa!"

"No sittenpä tiedän lastesi iät!"

Niin, minkä ikäisiä nämä kolme lasta olivat?

Merkilliset hissit

Työtoverit Abel ja Ben asuivat toimitalonsa eri kerroksissa. Abelin työhuone oli toisessa kerroksessa, Benin kuudennessa, joten miehet joutuivat tämän tästä käyttämään hissiä.

Abel sanoi: "Merkillinen juttu, mutta kun painan hissin nappulaa, hissi tulee useimmiten ylhäältä. Keskimäärin viisi tulee ylhäältä, mutta vain yksi alhaalta. Onko teillä katolla hissitehdas, joka lähettää hissejä kellarivarastoon?"

Ben vastasi: "Minäkin olen havainnut saman ilmiön. Mutta minun mielestäni viisi hisseistä tulee alhaalta, vain yksi ylhäältä! Siellä kellarissa sen hissitehtaan täytyy olla, ja varmaan ne hissit rahdataan sitten helikoptereilla pois!"

Kysyn kuitenkin, että minkä korkuinen kaverien toimitalo on?

Humalainen soutamassa

Mittaustieteestä kiinnostunut joutomies tarkkaili joen rannalla, kun hyvin tuttu väkevistä juomista innostunut soutaja eteni vastavirtaan, puolitäysi viskipullo takatuhdolla. Rivakasti mies soutikin, peräti 50 senttimetriä sekunnissa. Onneksi joki oli laiska, sen virtausnopeus oli vain 2 senttimetriä sekunnissa. Joen yli kulki silta, ja soutaja joutui kumartumaan sen alta. Pahaksi onneksi vene heilahti, ja pullo putosi veteen ja alkoi hitaasti lipua veden mukana. Soutaja kun oli vähän viskissä, hän huomasi vasta viiden minuutin kuluttua pullon kadonneen alajuoksulle. Hän käänsi veneen, ja alkoi soutaa pulloaan kiinni. Humalainen kun oli, soutaja jatkoi samalla tahdilla järkähtämättä takaisin päinkin, ja mittaileva joutomies huomasi että veneen nopeus oli hiukan noussut.

Kuinka kauan kesti, ennenkuin humalainen tavoitti rakkaan pullonsa?

Ikkunan puolikas

Tämä on Lewis Carrollin kertoma tehtävä, hänen joka kirjoitti Liisan seikkailuista ihmemaassa.

Hienossa huvilassa oli huone, jossa oli vain yksi ikkuna, neliön muotoinen. Huvilanrouvan mielestä se ikkuna oli aivan liian suuri, ja hän määräsi talonmiehen pienentämään ikkunaa puolta pienemmäksi. Mutta jostain syystä rouva kuitenkin ehdottomasti halusi, että ikkunan korkeutta ja leveyttä ei muuteta, eikä sen muotoakaan. 

"Mahdotontahan  tämä on!", parahti talonmies.

Mutta onko?

Yhdestä sataan

Tämä tapahtui Helsingin Yhtenäiskoulussa 60-luvun lopulla. Minulla oli vähän "muita töitä", ja annoinkin oppilaille tehtäväksi laskea yhteen kaikki luvut yhdestä sataan.

Kului muutama minuutti, ja eräs pojista, vakavasti liikuntarajoittunut kaveri toi valmiin tuloksen. Muut ihmettelivät, joku oli juuri vasta kuutosessa. Nuori nero ilmoitti juhlallisesti että hän oli käyttänyt "kuuluisan saksalaisen matemaatikon Carl Friedrich Gaussin menetelmää". Poika pahus ei päässyt liikkumaan, mutta lukea hän osasi loisteliaasti. Ja hän oli sitten lukenut saman kuin minäkin joskus nuorena. Ja todellakin, tämähän on pelkkä päässälasku!

Mutta miten tuleva matematiikan professori alaluokkalaisena tämän ratkaisi?


perjantai 5. elokuuta 2022

Prosessi pyörii unessakin...


 





Pari viikkoa sitten lähdin unissani kehittelemään uutta 12-sävelistä nuottiriviä. Siitä tuntui tulevan sen verran käyttökelpoinen, että heräsin, ja kirjoitin rivin muistiin illalla lukemani lehden reunaan. Aamulla huomasin että siitä tosiaan tulisi kappale, ja aloin työstää sitä. Viikon päästä se olikin valmiina, ja lähti kustantajalle.



 






Unen ja valvetilan ero näyttää olevan joskus varsin häilyvä. Prosessi on käynnissä koko ajan, ja vain silloin tällöin havaitsee kaoottisesta aivotoiminnasta havaittavia merkkejä, joitakin musiikinrepaleita siellä, toisia täällä.

Juuri nyt olin taas hurskaasti unessa, ja minulle tuli äkkiä mieleen, että Wagnerin Tristan-oopperan lopun Isolden monologin sointukulkuhan on aivan selvästi muunnelma alkusoiton kuuluisista Tristan-soinnuista! Soitin peiton alla aivan hiljaa, jatkoin muunnelmien tekoa ja kirjoittelin muistiin äänenkuljetusta neljässä äänessä. Peiton alla oli ilmeisesti klaviatuuri, ja hyvin hiljaa soitin sen vuoksi että pieni poikani nukkui viereisessä vuoteessa.

Muunnelmia tuli toinen toisensa perästä, ja kaikki kuulosti aivan vallan mahtavalta. Kuulin poikani liikahtelevan, ja yritin soittaa vielä hiljemmin. Sitten poika nousi vuoteesta, tuli viereen, nieleskeli kyyneleitä ja sanoi: "Sinä soitat koko ajan... Minulta loppuu uniaika..." Sitten hän kiipesi ylitseni ja asettui viereen.

Minulle tuli huono omatunto.

Jälkeen päin tajusin, että niinhän minä olin elänyt koko sen ajan, kun poikani olivat pieniä... Vaikka olisin sattumalta ollut kotonakin, työ vei aina suurimman osan ajastani.

Prosessi pyörii yhä. Nyt viimeisessä vanhuudessa alkaa jo uniaika ja valveaika olemaan yhä tiiviimmin yhteydessä keskenään. Keskustelen Gesualdon, Wagnerin, Klamin ja Messiaenin kanssa, ja ihmettelen milloin he näyttäytyvät ihan elävän näköisinä olan takaa kurkistelemassa. Vanhuuden loppu on mielenkiintoista aikaa.

Kun nyt mainitsin näitä vanhoja ja minulle tärkeitä kollegakavereitani, kerron heidän töistään joitakin esimerkkejä. Niitä ovat esimerkiksi Gesualdon Moro lasson ensimmäiset tahdit, Wagnerin Tristan, Klamin Laulu Kuujärvestä, tai Messiaenin L'Ascension. Ihmeellistä musiikkia.

 

 

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Marilaisia kansanlaulurunoja 2

(Marien kansanlaulutekstejä vapaasti suomeksi muotoileminani. Ahdingossa elävän sukulaiskansan laulusto on todellinen aarreaitta.)


Vesi vierii, ranta jää.

Lintu lentää, pesä jää.

Minä lähden, sinä jäät.

Näemmekö milloinkaan? 


Ikkunasi ohi kuljin,

näkeväni sinut toivoin.

Katsonut et kertaakaan,

Laulusikin vaikeni.


-


Kädessäni kaunis kukka,

toisessa on linssi kirkas.

Missä kulta, kukankaunis,

missä katse, lasinkirkas?


Yksi vain on liina mulla,

likainen se ainoani.

Yksi liina, likaliina,

Toista ei, on ainoani.


Yksi vain on kulta mulla,

mutta vihainen on kulta.

Yksi kulta, mutta tyly.

Toista ei, on ainoani.


-


Korkealla, korkealla villisorsat lentelevät.

Takaisin ei niitä saa, ei vehnänjyvin, herkkujyvin.


Kuudentoista ikäiseksi tyttö ei voi nuorentua,

vaikka hälle kuinka usein nisupullat syötteleisi.


Korkealla, korkealla villihanhet lentelevät.

Palannut ei mikään niistä, houkuta ei rukiinjyvät.


Kahdenkymmenen ja kahden ikään poika nuorentua

ei voi, vaikka ateriat rukiinleipäiset vain söisi.


-


 

Kedon kukkasia poimin,

liljan sinisen.


Varovasti kukan taitoin,

rintaan sidoin sen.


Neulan otin, jotta kukka

putoaisi ei.


Tuli hento tuulenhenkäys.

Kukkaseni vei.


-


Mistä kuuluu käen kukku, käen kukku kaukainen?

Kaukaa, kaukaa, lehvästöstä koivumetsän valkoisen.


Mistä kuuluu harmonikan riemusoitto kaukainen?

Kaukaa, kaukaa, keskuudesta poikajoukon iloisen.


Mistä kuuluu satakielen kaunis laulu kaukainen?

Kaukaa, kaukaa, puutarhasta, omenapuiden keskeltä.


Mistä kuuluu kanteleiden kaunis soitto kaukainen?

Kaukaa, kaukaa, keskuudesta neitojoukon suloisen.


-


Keskiyöllä kuljen hiljaa puutarhani hämärään.

Rakkaani on saapumassa kohta alle syreenein.

Satakieli laulaa jossain onnellista lauluaan.

Saavu, rakkain syreenien tuoksuun, saavuthan!


(Tämä teksti on sovitettu alkuperäisen laulun rytmiin. Jotta sen koko sisältö aukenisi, runoa olisi laajennettava. Ehkä teen sen joskus. Alkutekstin kirjoittajan nimi tiedetään, hän on vuorimarilainen G.Matyukovsky.)

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Marilaisia kansanlaulurunoja 1

Marien (eli suomensukuisten tseremissien) lauluja olen sovittanut ja suomentanut parikymmentä, mutta László Vikárin ja Gábor Bereczkin vuonna 1971 julkaisemassa kokoelmassa Cheremis Folksongs lauluja on peräti 320. Koska näiden teksteissä on niin paljon tuoretta ja omintakeista kuvastoa, lähdin uudestaan niitä tutkimaan, nyt tekstien kannalta. Tässä muutamia vapaasti muotoiltuja näytteitä, lähteenä tuon suurenmoisen kokoelman englannin ja unkarinkieliset käännökset. Tekstien jälkeen olen liittänyt pari sovitustani äänitelinkkinä. 


Pyörii, pyörii, hurjasti pyörii,

tuulimylly pyörii kylämäen päällä.

Suru on ehättänyt jo sinne asti.


Pyörii, pyörii, vimmatusti pyörii

vesiratas pyörii kyläpuron luona.

Kyyneleet kuohuvat vetten halki.


-


Vuorelta laskeutuu, kapeaa polkua, 

alemmas kiirehtii nuorukainen,

laulaen laskeutuu, vihellellen poika,

kapeaa polkua laaksoa päin.


Mitenkä toisin vois vuorelta tulla,

mitenkä toisin kuin laulaen vain,

poika kun vuorelta laskeutuu 

kapeaa polkua laaksoa päin.


-


Aamulla varhain satakieli lauloi.

Joku minua kutsuu, äitikö se on?


Illalla käki jossain kukkui.

Joku minua kutsuu, isäkö se on?


-


Minne on lähtenyt äitini,

kunne kadonnut emoni?

Mennyt on kiviseen rantaan,

mansikoita poimimaan.


Jos on lähtenyt rantaan,

mansikoita poimimaan,

takaisin pian palanneekin

- entä jos palaakaan ei?


-


Vesi virtaa,

ranta jää.

Minä lähden,

sinä jäät.


-


Kultaseni, akkunasi avaa,

mansikoita sulle toin!

Katso tänne, mansikkaiset

kasvosi että nähdä voin!


Akkunasi, puutarhasi avaa,

kauniit omenasi poimisin!

Luokse tule, polvelleni istu,

sitten kanssasi leikkisin!


-


Isä, älä moiti minua,

äiti, älä tuomitse!

Kasvanut en rikkaan puutarhassa,

vesin minua ei kasteltu.


Veli, älä moiti minua,

sisko, älä tuomitse!

Minua ei tuuli tänne tuonut,

vesi ei minua kantanut.


-


Niityllä kuljin kultani kanssa,

kulta ei kättäni päästänyt.


Niinkuin siemen työntää juuren,

niin olet juurtunut sydämeen.


Käkönen kukkuu jossain täällä,

pesänsä rakentaa se kauas pois.


Minä olen täällä, täällä laulan,

kultani - poissa, kaukana on.


Tässä kaksi marilaista laulua Ritvalan Köörin esittämänä.

https://youtu.be/WCT9aA0fRqQ?list=RDWCT9aA0fRqQ