Ritvalan helkavirret 2 - Loppulaulut

Ritvalan helkavirsien lopussa on kaksi lyhyttä runoa. Niistä Tuomen synty on aineksiltaan ikimuinainen, ja heijastelee ihmisten vanhoja selityksiä siitä miten maailma ja ympäristö on syntynyt.

TUOMEN SYNTY

Hikos hirvi juostuansa, joi hirvi janottuansa, heränteestä lähtehestä.
siihen kuolansa valutti, siihen karvansa karisti, siihen heitti haivenensa.
Siihen kasvoi kaunis tuomi, tuomehen hyvä herelmä.
Joka siitä oksan otti, se otti ikäisen onnen,
joka siitä lehvän leikkas, se leikkas ikäisen lemmen.

Tämän lyyrisen runon ainekset ovat yleiset ja suositut koko Suomessa, Vienaa ja Viroa myöten. Helkajuhlaa varten niistä valikoitui helluntaita ja kevättä varten sopivat.

Hirvi oli saaliseläimenä muinoin ylivoimaisesti tärkein, mikä näkyy mm. muinaisista kalliopiirroksista ja -maalauksista. Siksi se oli myös myyttinen ja ”yliluonnollinen”. Janoava hirvi on koko Euroopassa tunnettu symboli, ja tunnettu jopa Vanhan testamentin psalmista. Se esiintyy monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi saalistusloitsuissa. Tässä helkavirressä on otettu mukaan vain tämä myyttinen toimija.

Heränteinen on pulppuava, jopa talvella sula lähde, vertaa sanaan ”hersyvä”.

Muinaisen perinteen mukaan kaikella oli "synty"-syynsä. Puiden syntyä kuvaavissa loitsuissa ”siemenenä” oli hyvin usein hirven karva.

Monilla kansoilla oli ajatus maailmanpuusta, joka piti taivaan pystyssä ja paikoillaan. Saksassa ja Skandinaviassa se oli usein saarni tai marjakuusi, suomensukuisilla tammi. Helkajuhlassa maailmanpuu on ajatuksena korkeintaan taka-alalla, eivätkä muinoiset Ritvalan tytöt varmaankaan edes sellaista enää ajatelleet. Mutta koska kaikilla asioilla piti olla ’syynsä’, pyhillä puillakin, myös tuomi oli usein tämä pyhä tai tärkeä puu. Varsinkin kevään juhlassa, kun sekä maan kasvua että naisten hedelmällisyyttä pyrittiin edistämään, tuomi oli kukkiensa ja tuoksunsa takia mitä keskeisin symboli. Tuomella oli joskus jopa varottava maine, sitä ei joidenkin mielestä pitänyt istuttaa lähelle tyttöjen aittoja, nämä kun voisivat saada tuoksusta mieleensä muutakin!

Ikuinen onni ja ikuinen lempi olivat kaikkialla yleinen laulunaihe, ja olihan lehtipuitten oksia tapana myös sijoitella talojen ja muiden paikkojen koristeiksi. Tähän hedelmällisyysrituaaliin tämä avoimen eroottinen aihe sopii täydellisesti.

LOPPUTOIVOTUS

Jeesuksen jätän sijahan, hyvän Maarian majahan,
hyvä on toiste tullakseni, parempi palatakseni
ennen tehdyille teloille, alotuille anturoille.

Kenenkä telat tekemät, kenen anturat alomat?
Jeesuksen telat tekemät, Maarian anturat alomat.

Nämä olivat muinoin hyvin yleisiä sanoja hyvästijätöissä myös Suomessa ja Virossa. Mutta nämä ”telat” ja ”anturat”? Monet tutkijat ovat arvelleet, että niihin heijastuvat keskiajalla kulkeneiden munkkien kantoalttarien pohjat, toiset pitävät sanoja symbolisina. Itse olen taipuvainen edellisiin. Virallinen kirkko ei oikein pitänyt näistä kilpailijoistaan, dominikaanimunkeista, vaeltavista (ja halvemmista) hengenmiehistä, ja Sääksmäen kirkkokin on alunpitäen jo rakennettu nykyiselle paikalle, viiden kilometrin päähän. Ritvalassa oli siis ”kilpailija”, papit olivat mustasukkaisia, ja heillä oli vaikea sietää toista kilpailijaa, joka ehkä oli vielä vähän harhaoppinen ja vihattavan muinaisuuden merkitsemä. Oliko valta ja raha tämänkin ristiriidan takana?

Seuraavaksi käsittelen helkavirsien kolmea legendaa. 

Helluntai lähestyy - ja Ritvalan helkavirret

Tänään on helatorstai, ja ensi viikon lopulla on vihdoin helluntai. Silloin neidot lähtevät kokoon ikivanhaan Ritvalan kylään Sääksmäessä, ja laulavat hämärästä muinaisuudesta periytyviä helkavirsiä, sillä on helkajuhla, kevään ja hedelmällisyyden muinainen maaginen pyhä päivä. Monet ovat ihmetelleet näitä laulun sanoja. Ylen kummallista kieltä - mitä ihmettä tuolla sanotaan? Eräälle entiselle helkaneidolle kirjoitin tämmöistä selitystä näistä. Mutta ensin se ALKUVIRSI Ruvetkasme, rohjetkasme, älkäs ääntämme hävetkö, vaikk' on lapset laulamassa, heikot virttä helkkämässä. Annas mun käen kukata, merihelmen helkytellä, Saksan pähkinän sanella, Ruotsin ruokosen puhella, Turun urvun uikkaella, väättyvasken vaikkaella. Käykäm siukuset sinelle, mataroille morsiamet! Tuokam sieltä seulan täysi, mataroita markan vakka! Tehkäsme sinestä silta, uikasme punasta porras, jumaloihin mennäksemme, jumaloihin puhtahisin. Kun nämä laulut kirjattiin muistiin 1800-luvun alussa, noista vanhoista runoista eivät pari sataa vuotta sittenkään eläneet tytöt kaikkea ymmärtäneet, mutta oltiin sitä mieltä että niitä ei kumminkaan tohdita muuttaa. Ja kun kaikki oli pelkästään muistin varaista, jotakin oli aikojen mukana varmaan unohtunutkin. Mutta tässä on nyt 'suomennettuna' alkuvirsi eli -runo. (”Virsi” on muinainen balttilainen laina *wirds = ’sana’, samaa sukua kuin ’word', ja ”runo” on muinainen germaanilaina, joka tarkoitti piirrettyä taikamerkkiä tai kirjoitusta). (Vanha suomalainen filosofi sanoi:"Sanat ovat kuin avantoja, joiden alla merkitysten kalat uivat omia teitään”)… Ja sitten se Alkuvirsi Ensin vanhaan tapaan toivotukset ja innostavat sanat:     Ruvetkasme, rohjetkasme, Älkäs ääntämme hävetkö,     Vaikk' on lapset laulamassa, Heikot virttä heittämässä. Sitten juhlitaan, yhä kovaäänisemmitn:     Annas mun käen kukata, laulaen,     Merihelmen helkytellä, Saksan pähkinän sanella, helistimillä     Ruotsin ruokosen puhella, ruokopillillä,     Turun urvun uikkaella, Turun tuomiokirkon urut rakennettiin viimeistään 1500-luvulla.     Väättyvasken vaikkaella. Käyrätorvella! Molemmat pitivät hirmuista mökää  noihin aikoihin! Sitten valmistaudutaan juhliin, hankitaan koreat vaatteet. Sitä varten tyttöjen piti kerätä väriaineita. Punainen ja sininen olivat kaikkein hienoimmat värit, ja sellaisten saaminen oli täällä vaikeampaa, ulkomailla oli parempia. Ajattelepas Sääksmäen pukua! Punaista ja sinistä! Keltamataran juurista sai punaista, sinivuokoista jonkun mukaan sinistä, mutta sitä varsinaista siniväriä sai parhaiten morsingosta, jota kasvaa Ahvenanmaan suunnalla.     Käykäm siukukset sinelle, (siskot keräämään siniainetta)     Mataroille morsiamekset, (hedelmällisyysriiteissä neidot ovat näytillä!)     Tuokam sieltä seulan täysi, (arvellaan että ”sieltä” oli alunperin ”sintä” eli sinistä - jo muinoin oli vaikea ymmärtää vanhaa kieltä)     Mataroita markan vakka, (markka oli hopean painomitta, noin neljänneskilo, ja vakka oli puusta, tuohesta tai päreestä tehty astia tai kori, viljamittana n. 36 kg) Sitten mennään kalliiden aarteiden kanssa pyhään paikkaan. Symbolisesti ylitetään silta eli porras. Laituriakin voitiin sanoa sillaksi, porras oli rakennelma jolla voitiin ylittää joki tai puro. Ja alkusointu on tietysti mukana.     Tehkäsme sinestä silta, Uikasme punasta porras,[21]     Jumaloihin mennäksemme,     Jumaloihin puhtaisin. Näin lauloivat kulkueen neidot muinoin, ja laulavat yhä. Joka säkeen jälkeen toistettiin sanat "Kauniissa joukoss'". Kerrotaan, että 1700-luvun papit paheksuivat kovin alkuperäistä toistoa joka saattoi olla "Jumala on joukoss'", ja sitä piti sitten muuttaa. Tämän jälkeen laulettiin kaksi tai kolme pitkää legendaa, mutta ensin otan esiin lopun kaksi lyhyttä virttä. (Jatkuu...)

Missä he ovat - Sääksmäen pannahiset ja heidän jälkeläisensä?

"Sexemeckensis"

Sääksmäki on ylimuistoinen asutuskeskus, jossa  viljelyä harjoitettiin jo hyvinkin 3000 vuotta sitten. Sen itärantaa jäsentää pitkittäisharju, joka ulottuu Lempäälästä aina Hämeenlinnan Hattelmalaan asti. Rapolan kohdalla siihen oli muodostunut valtava harjuhauta, jonka ympärille myöhemmin rakennettiin linnoitus. Kun Sääksmäki on vielä vesiliikenteen solmukohdassa, ei ole ihme että siitä kehittyi läntisen Hämeen keskus. 1400-luvun alusta, ehkä jo aikaisemminkin oli perustettu Sääksmäen kihlakunta, joka ulottui etelän Somerolta Keski-Suomen Rautalammille asti.

Vuonna 1640 valtava kihlakunta jaettiin kahtia. Eteläinen osa ulottui Sääksmäen ja Pälkäneen korkeudelta Somerolle ja Tammelaan. Vasta 1860 "Sääksmäen valtakunta" hajosi, kun kihlakuntalaitos järjestettiin uudelleen. Ei siis ole ihme, että turkulaisen porvarin poika Henrik Hartmaninpoika lähetettiin kirkkoherraksi Sääksmäen talonpoikia kurittamaan. Toista kymmentä vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Turun piispaksi, mutta kuoli 1357 ennenkuin pääsi virkaansa hoitamaan.

Arvellaan että Sääksmäen seurakunta olisi perustettu jo 1200-luvulla, jopa sen alkupuolella, ja sekin oli alueeltaan laaja, Urjalasta Pälkäneelle. Mutta seudun ikivanhat kylät ovat sitäkin paljon vanhempia. Kymmeniä polttokenttäkalmistoja on nykyisin löydetty kylien tienoilla, ja arvatenkin paljon niitä on tuhoutunut maankäytön vuoksi. Kristinusko toi mukanaan ruumishaudat, ja saattaa olla että samalla paikalla hautaaminen jatkui. Tosin en ole havainnut listoilta täältä kuin yhden  tapauksen, Jutikkalasta. 

Tuo 1200-luvun muutosaika on varmaan ollut mielenkiintoinen. Kaksi ajatustapaa sekoittui toisiinsa, vanhat pyhät paikat muistettiin aikansa, ja sitten unohdettiin. Vanhat kalmistot unohtuivat, jopa kristillisetkin. Vanhojen kertomukset muuttuivat saduiksi, niitä muunneltiin ja tulkittiin uudestaan. Muuttuvat nykyajat kiinnittivät mieltä enemmän. Vain kieli ja sen sanat säilyivät, mutta muuttivat nekin merkityksiään ajan vieriessä.

Koko kihlakunnan suurin kylä oli Ritvala, ja sen vierellä Toppolanmäen hautapaikasta tuli tunnettu mm. DNA-tutkimuksen vuoksi. Mitään ihmeellistä ei sinänsä löytynyt, vanha väki oli ilmeisesti samanlaista kuin nykyinenkin. Vaaleatukkaista, laktoosia sietävää. Ruumiita on löytynyt Ritvalan Yliskylästä ja Huittulastakin, mutta kirkon ja Voipaalan alueelta ei ollenkaan. No, siinä vaiheessa kun kirkko oli saatu aikaan, vainajat haudattiin sinne. 

Yksi merkillinen tapaus on kuitenkin selvittämättä. Kun Voipaalan kartanon ensimmäistä päärakennusta vuonna 1600 rakennettiin, kellarin kaivannosta löydettiin suuri määrä luita. Väki epäili, että sielläpä olivat kylän entiset isännät, jotka kirkkoherran kavala voutipoika oli ominut itselleen. Siitähän sitten tuli saman vuoden syyskäräjillä selvitettävä asia. Lausuntojen mukaan pääkalloissa "ei ollut tukkaakaan", joten luut olivat joidenkin ikivanhojen vainaiden jäämiä. Tästä voisimme ehkä päätellä, että suuren Voipaalan kylän ruumishaudat ovat sijainneet nykyisen päärakennuksen alla? Tätä näyttäisivät aikoinaan tehdyt kaikumittauksetkin vahvistavan. Ja haudat olisivat siis kirkkoa edeltäneeltä ajalta? Tai armahdusta vailla jääneet kuusi Voipaalan isäntää 1300-luvulta?

Isäntäluetteloita on säilynyt 1400- ja 1500-luvulta, mutta varsinaisia kirkonkirjoja vasta 1600-1700-luvuilta. Me emme tiedä missä pannahisten luut ovat. Kun kirkonkirouksesta ei ole muita dokumentteja, voimme jopa olettaa että he ovat maksaneet kymmenyksensä, ja ovat kirkkomaalla. Kun kirkon alla olleet haudat tuhottiin 1840-luvun alussa, siinä katosivat vanhat merkityksisimmät vainajat. Kirkon ympärillä maata on käännelty satoja vuosia yhä uudelleen, joten vanhoista haudoista ei ole juuri jälkeä. 1200-luvun jälkeen Sääksmäen alueella on haudattu tuhansia vainajia. Maaksi he ovat tulleet jälleen...

Entä jälkeläiset? Tiedän vain yhden 1500-luvun Sääksmäen henkilön, jonka jälkeläisiä elää yhä. Hän oli turkulainen ylimys Paavali Särkilahti, joka oli Sääksmäen kirkkoherra 1536-66. Hänen jälkeläisiään on runsaasti. Itse tiedän joukon kartanoita 1600- ja 1700-luvuilta joita asui esivanhempiani, jopa yhden Sääksmäen kirkkoherrankin. Mutta en tiedä yhtään täkäläistä tilaa jolla olisi katkeamatonta sukulaisuutta nykyihmisiin. Heitä epäilemättä on sinänsä paljon. Kautta historian väkeä täällä on tullut ja lähtenyt, naitu lähiseuduille tai kauemmaksi, siirtynyt erätiloille Keski-Suomeen, tai muuttanut ulkomaille kuten Tukholmaan jo 1400-luvulla. 

Kaiken järjen nimissä meillä täytyy olla hirmuinen määrä nykyväkeä, joiden esivanhemmat ovat asuneet Sääksmäessä jossain vaiheessa, ja sen enemmän mitä kauemmaksi historiassa mennään. Pannahisillakin saattaa olla jälkeläisiä nykypäivänä, ja jollakin laskennallisella todennäköisyydellä joku voisi arvella jopa näiden suuruusluvun. Mutta sitä totuutta me emme ikinä saa tietää.

Mutta Sääksmäki kaikkine suurine ja jännittävine historioineen on yhä täällä, ja harjaantunut silmä löytää yhä jälkiä siitä. Voisinpa haastatella isoisäni isoisää Petter Augustia, joka oli Sääksmäen kruununnimismies 1838-45! Mitäpä hän saattaisi kertoa Voipaalan Gripenbergeistä, kirkon laajennuksesta, tai Ritvalan helkajuhlasta? Hänen paperinsa ovat Hämeenlinnassa, mutta olen niitä plarannut vain sieltä täältä, muun muassa nimikirjoitusta metsästäen. Jotain tiedon murusia sieltäkin voisi löytyä. 

 

Paavi Benedictus XII ja Sääksmäen pannabulla 1340

Katkelma Mustan Kirjan kopiosta: (ylin rivi) mathias de Rapalum Cuningas; (toinen rivi) ...De rapalum Lazo De wendentaka Menracas De Wendentaka; (kolmas rivi) ... de Salu olla Dysa De Woypala Nykki wargh De woypa; (neljäs rivi) ... De Woypala Anundi De voypala...; (viides rivi) ... Memo De rydwala Somalayni De riduala...

Sääksmäen valtava kirkkopitäjä oli yksi keskiajan Hämeen suurimmista ja keskeisimmistä alueista. Se hallitsi Vanajan järven pohjoista osaa, ja sai mahtinsa myös Suomen suurimmalta muinaislinnasta, Rapolan linnasta. Kun Romulus ja Remus kinastelivat Rooman hallitsemisesta, Sääksmäen isännät jo kylvivät ja korjasivat satoaan. Myöhemmin he kävivät erällä ja asuttivat laajoja alueita Keski-Suomesta; tässä toimessa olivat ehkä uutterimpia Ritvalan miehet, ja kylä on muustakin vanhasta historiastaan yhä tunnettu. Ensimmäinen nimeltään tunnettu kirkkoherra oli hänkin alansa keskeisimpiä, hänet valittiin sittemmin Turun piispaksi, kuten alempana kerron.

Kirjoitetussa historiassa keskeinen tapaus Sääksmäessä oli vuonna 1340 tapahtunut pannabulla ja 25 isännän kirkonkirous. Tässä lyhyt kertomus mitä silloin tapahtui.

1300-luvun alun ja puolivälin tienoilla syntyi eri puolilla maata levottomuuksia kirkollisten verojen säätämisen ja korottamisen vuoksi. "Suuren harjaantumisen niiden vastustamisessa saavuttivat etenkin hämäläiset" [VOIONMAA (1)]. Varhaisin kapina tunnetaan Hauholta 1320-luvun lopulta, missä talonpojat eivät olleet maksaneet edes siihenastisia "kolmea nahkaa", vaikka olivat joutuneet kirkonkiroukseenkin. Vuonna 1335 tuo sitkeä "neljännen nahan" riita 'ratkaistiin' virallisesti piispan hyväksi, mutta kapina jatkui yhä Suur-Sääksmäen talonpoikien keskuudessa.

Sääksmäen kirkkoherrana oli tuolloin turkulaissyntyinen Henricus Hartmanni (Henrik Hartmanninpoika, †1367), ilmeisen voimakastahtoinen kirkkoruhtinas, josta 1350-luvulla tuli Turun tuomiorovasti, ja joka 1366 valittiin Turun piispaksi (muttei ehtinyt virkaansa hoitamaan). Hän oli joutunut valta- ja talouspoliittisista syistä pahoihin riitoihin (myös) Hämeessä toimineitten dominikaanien eli mustienveljien kanssa, ja valittanut asiasta paavi Benedictus XII:lle Avignoniin. Paavi vastasi 28.5.1340, ja määräsi Uppsalan tuomiorovastin, dekaanin ja arkkiteinit tutkimaan valituksen ja sitten ratkaisemaan asian. Kolmisen viikkoa myöhemmin, 16.6.1340 paavi vahvisti omasta puolestaan Henrikin langettaman ja Uppsalan kaniikki Tuomas Johanneksenpojan vahvistaman kirkonkirouksen 25:lle Suur-Sääksmäen talonpojalle, jotka olivat niskoitelleet kymmenysten maksussa. Tutkijat ovat jonkin verran erimielisiä siitä, kuuluivatko nämä kaksi valituksenaihetta yhteen.

Nuo 25 kuuluisaksi tullutta Suur-Sääksmäen isäntää olivat Turun tuomiokirkon Mustassakirjassa säilyneen kopionkopion mukaan seuraavat:

Mathias de Rapalum	Cuningas de Rapalum	Ollj Neuari de Rapalum	Lazo de Vendentaka	Menracas de Vendentaka
Pauo de Vendentaka	Olli de Salu	Olla Dysa de Voypala	Nykki Vargh de Voypala	Callas de Voypala
Meilanpeti de Voypala	Anundi de Voypala	Marci de Voypala	Handupoter de Hiccala	Memo de Ryduala
Somalayni de Riduala	Henric de Hactissanpoyca	Azico de Hactissaenpoyca	Juddi de Hactissaenpoyca	Melico de Iudicala
Meluncta de Cartala	Melita de Hyrfala	Ye de Oncala	Satato de Laynamaesse	Somalayna de Harala

He eivät olleet maksaneet Henrik kirkkoherralle "kirkolle kuuluvia viljakymmenyksiä eräistä maa-alueista, tiloista ja muista omistuksista, joita he pitivät hallussaan samaisen Sääksmäen kirkon pitäjän rajojen sisäpuolella". Koska mainitut isännät olivat kestäneet Henrikin määräämää kirkonkirousta "kolme viikkoa ja enemmänkin" (virallinen ilmaisu hyvin pitkästä ajasta), heidät tuomittiin maksamaan kolmen markan sakko jokaiselta [kolmelta?] viikolta, josta sakosta kolmannes meni kirkkoherralle, kolmannes kirkonrakennusrahastoon ja kolmannes seudun vakinaiselle piispalle.

Hauhon ja Sääksmäen ekskommunikaation seurauksista meille ei ole säilynyt tietoja, ei myöskään dominikaanien ja virallisen kirkon riitojen ratkaisusta. Sen enemmän on julkaistu tutkimuksia ja arvailuja näistä 25 Suur-Sääksmäen kuuluisiksi tulleista isännistä.

Keitä he olivat?

Pannahisten nimiluettelo on kiihottanut lukemattomia tutkijoita. Oikeinkirjoituksen horjuvuus on aiheuttanut monia toisistaan eroavia lukutapoja. Luettelosta voi myös saada käsityksen mahdollisten ulkomaisten siirtolaisten osuudesta Sääksmäen isäntien joukossa. Tässä esitetään vain muutamia tulkintoja, lähinnä VOIONMAAN (2) [V] ja SUVANNON [S] mukaan.

Voipaalan "Olla Dysa". Huittulassa oli 1437 lautamies Oluff Tijssa, 1455 kaupanvahvistaja Olooff Tysse, 1508 Jöns Oleffsson Dyse ("sijoitettavissa Huittulan taloon V Anttila" [S]), ja 1608 Jören Andersson Tysy. - Satakunnassa lisänimi on Huittisten Sammun kylän Tiisan talossa ja Karkun Tiisalassa; lisänimi esiintyy siellä 1400-1500-luvuilla usein [S]. Jostain syystä tutkijat ovat yleensä pitäneet "Ollaa" ruotsalaisena.
Voipaalan "Nykki Vargh". "Nimet Varg ja Susi olivat keskiajalla ja uuden ajan alussa levinneitä länsihämäläisillä alueilla" [V]. "Lisänimi ei ole jäänyt elämään pitäjässä. Myös lisänimi Susi on tuntematon koko kihlakunnassa. Voitaneen jättää huomiotta väitteet nimen käännöksestä asiakirjaa laadittaessa tai sen muuntumisesta jostakin toisesta. On siis otettava vakavasti tämä toinen vierasperäinen nimi [...] Lisänimi Varg esiintyy Tyrväässä 1482-1490 ja siitä on muodostunut kylännimi Varila" [S].
Ritvalan "Memo". "Tämän Ritvalan Miemon jälkeläisiä olivat todennäköisesti v. 1405 maanomistajana Liattulassa (Ritvalan kyläkuntaa) mainittu Momosin poyca [...] ja 1506 mainittu niclis oleffsson menpoy liattula. Miemonpoikain suku on siis Ritvalan seudulla todettavissa keskiajalla yli puolentoista vuosisadan kuluessa. [...] Nimi on ollut keskiajalla verraten yleinen Hämeessä" [V]. Memmo tai Miemo on LÖNNROTIN mukaan merkinnyt 'tainnoksissa olevaa' ja OJANSUUN mukaan myös 'kaatumatautista', minkä johdosta [V] arvelee sukua "vanhaksi poppamiessuvuksi".
Ritvalan "Somalayni". Arvellaan Varsinais-Suomesta siirtyneeksi uudisasukkaaksi. 1442 (?) Anders Somalainen, 1455 Anders Suomaleinän kaupanvahvistaja, "lähinnä Ritvalan talosta XV (Paavola)" [S]. "V. 1608 esittivät Ritvalan Kulsialan puolella olevan naapurikylän Uskilan miehet käräjillä pari vanhaa tuomiota 1550- ja 1560-luvuilta, joissa heidän rajainsa joukossa mainitaan myöskin Suomalaisten lahti ('Såmalaisten lachten')" [V].
"Henric, Azico ja Juddi de Hactissaenpoyca". [V] ei pidä tulkintaa 'Hahtisenpojaksi' oikeana, ja sijoittaa heidät Hakkilan kylään Saarioisten pitäjässä: "[...] kuusitoista ensimmäistä nimeä kuuluvat Sääksmäen kirkonpuoleisiin ja Vedentaan seutuihin. Luettelon kolme viimeistä nimeä taas ovat pälkäneläisiä. Välillä olevassa nimiryhmässä odottaisi olevan Saarioispuolen nimiä, joita siinä onkin varmoja Judikkala. [...] Puheena oleva arvoituksellinen nimi on mahdollisesti selitettävä Hakkisenpojaksi [...]". - [S] kuitenkin yhdistää nimen Pälkäneen Laitikkalan Ahti-nimiin.
"Ye de Oncala". [V] vastustaa nimen lukemista 'Yöksi'. "Siinä voi paremminkin piillä sama juurisana 'Yi' tai 'Yijä', joka esiintyy jämsäläisessä talonnimessä Yijälä; Jämsähän onkin suurimmaksi osaksi muinaissääksmäkeläistä asutusalaa".

Mikä pannahisia yhdistää?

Ari SIRÉN esittää (PIRISEEN vedoten), että Sääksmäen pannabullan muotoa ei käytetty kirkollisista maksuista kokonaan kieltäytyviä, vaan kymmenysten sijasta alhaista sopimusmaksua suorittavia ja perinnäiseen oikeuteen vetoavia veronmaksajia vastaan. Sellaisia olivat esimerkiksi uudisviljelijät tai maata kirkolle luovuttaneet, ja Sirénin mukaan pannahiset saattoivat olla juuri sellaisia.

Toisaalta kylien järjestys ja jatkuva 'kolmiluku' on innostanut tutkijoita. Luettelossa on ensin kolme Rapolan, sitten kolme Vedentaan isäntää. Salon Olli jää yksinäiseksi, mutta sitten seuraa kuusi Voipaalan ja kolme Ritvala-Ikkalan isäntää. Jos VOIONMAAN loogisentuntuinen arvaus on oikea, luettelossa seuraa kuusi Saarioispuolen isäntää, sekä lopuksi Pälkäneen suunnasta Onkkaalasta, Lainametsästä (Laitikkala) ja Harhalasta yksi kustakin. (SUVANNON mukaan kolme "Hactissaenpoycaa" kuitenkin olisivat Pälkäneen Laitikkalan Kulsialan hallintopitäjään kuuluneita isäntiä). Olisiko sittenkin kysymys jonkin laajemman järjestelmän kaiusta?
Georg HAGGRÉN onkin äskettäin SUVANTOON liittyen esittänyt, että luettelossa mainitaankin suursääksmäkeläisten luottamusmiehet, nimitysmies (esim. Mathias de Rapalum?) sekä kaksi 6+6 lautakuntaa, ja että he näin olisivat edustaneet koko pitäjän asujamistoa.

(Kari Rydmanin tuhoutuneiden kotisivujen mukaan)

---

Lähteitä:
Väinö VOIONMAA: Keskiajan kansankapinat Suomessa. Historiallinen aikakauskirja 4, 1916. (1)
Väinö VOIONMAA: Suur-Sääksmäen muinaishistoriasta. Historiallinen arkisto 32:2, 1924. (2) (Julkaistu uudelleen: Aikakirja II. Sääksmäen-Valkeakosken alueen historiallinen aikakauskirja. Valkeakosken kaupungin julkaisusarja B:2, 1987)
Seppo SUVANTO: Yksilö myöhäiskeskiajan talonpoikaisyhteiskunnassa. Sääksmäen kihlakunta 1400-luvun alusta 1570-luvulle. SHS, Historiallisia Tutkimuksia 193, 1995.
Ari SIRÉN: Sääksmäen pannajulistus vuonna 1340. Sääksmäki-lehti 1990.
Georg HAGGRÉN: Sääksmäen Rapola, talonpoikaiskylästä herraskartanoksi. 2000.

Tämän johdannon jälkeen pohdin menneiden sukupolvien jättämiä jälkiä.

Moraalinen ihminen ei syö edes kasviksia!

Tappaminen on paha asia. Tappamalla eläimen tuotamme sille tuskaa ja katkaisemme sen elämän, jota se olisi halunnut jatkaa. Vegaaniliiton sivujen mukaan ihmisen lailla myös muilla eläimillä, myös näennäisesti alhaisilla olennoilla on on tietoisuus, tunteet, halu oppia, tarve kehittää älyään ja ylläpitää elämäänsä.

"Kanaäiti kokee negatiivisia tunteita, jos näkee jälkeläisensä vahingoittuvan, aivan kuten ihmisäitikin".

Lehdistön tiedesivuilla kerrotaan yhä uudestaan, miten liskot, kalat, hyönteiset, jopa sienet ovat älykkäitä ja tuntevia olentoja. Sienirihmastot ovat jopa ihmisiä älykkäämpiä, ja niitä voitaneen joskus käyttää jopa tietokoneiden ytimessä. Muistan jostain, että sienirihmasto pystyvät ratkaisemaan jopa Königsbergin siltaongelman tapaisia asioita, jotka ovat ihmisellekin ylen vaikeita. Ja jossain lehdessä kerrottiin, että sienet tuntevat ainakin 50 sanaa, joilla ne keskustelevat keskenään.

Onhan se näinmuodoin tavattoman törkeää ja julmaa syödä eläimiä, ja edes pakottaa niitä tekemään sellaisia tekoja jota ne eivät haluaisi tehdä. Jokainen moraalinen ihminen haluaa lopettaa kielteisten tunteiden tuottamista eläimille. Onko edes sienirihmastoilta kysytty, haluavatko he alistua tietokoneorjuuden alle? Ei! Sen vuoksi eläinten orjuuttaminen ja syöminen on moraalitonta ja kiellettävä!

Mutta mitä nyt? Yle kertoo, että myös puut ovat älykkäitä. Niillä on kokonainen viestintäyhteisö, ja ne tiedottavat, keskustelevat ja varoittavat vaarasta! Ne jopa näkevätkin ihmistä paremmin! Niillä on kieli, jolla ne kommunikoivat keskenään!

Ja mitä me teemme puille? Riivimme niistä oksat ja lehdet, sahaamme ne poikki ja pinoon, teemme niistä asumuksia ja huonekaluja! Kotimme on täynnään puiden tapettuja ruumiinosia!

Entäs sitten, kun vegaani tunkee nyhdettyä kauraa ahnaaseen kitaansa?

Pieni kauranjyvä itää pellossa. Se kasvattaa kortta, tekee röyhyt, ja toivoo lastensa, uusien kauranjyvien pääsevän maahan, toteuttamaan lisääntymisen ihmettä. Mutta mitä tapahtuukaan: raaka prosessointikone jauhaa viattomat siemenet pölyksi, ja kun ne ovat kärsineet hirveässä kuumuudessa, ahnaat hampaat hotkivat ne vatsahappojen hävitettäviksi. Onhan tämäkin aivan hirveätä!

Jos me olemme moraalisia ihmisiä - ja miksemme olisi? - me lakkaamme syömästä myös kasviksia. Mitä sitten voisimme syödä, ehkäpä tekolihaa tai -kasvista? Siitähän tulee sellaista mössöä vain, ei mitään elimiä eikä jäseniä. Mutta tekolihakin on tehty eläimen tai kasvin soluista monistamalla, ja niissä on sama geenistö kuin elävillä olioilla. On huomautettu, että ei ole eettistä kutsua kasvipohjaisia ruokia nimellä jotka muistuttavat liharuoan tuotteita, härkistä, vegaanimakkaroita ja sellaisia. Siksi on myös eettistä, ettei keinotekoisesti valmisteta mitään liharuoan makuista tuotetta.

Onko meidän siis tyydyttävä syömään pieniä kiviä tai multaa? 

Tässä tulee vastaan monien filosofien kehittämä tietoisuuden teoria, jonka mukaan kaikella materialla on tietoisuutta, siis ei ainoastaan elävillä eliöillä, vaan myös niillä pienillä kivillä. Ja hiukkasfysiikka mahdollistaa vielä hurjemmat ajatukset: kaiken materian pienimmillä hiukkasillakin on tietoisuus, ja ehkä jopa vapaa tahto!

Näin siis, jos olemme todella moraalisia ja wokeja, me emme voi hyvällä omallatunnolla syödä mitään, eikä edes luvan kysyminen auta. Sehän jo itsessään on vallan käyttöä, kuten ranskalaiset nykyfilosofit tietävät.

Näinpä ainoa keino olla moraalinen ja välttyä omantunnon ongelmista on, että me pikaisesti tapamme toisemme ja teemme lopuksi itsemurhan. Näin ihminen, joka on kohonnut tietoisuutensa ja omantuntonsa ylimmälle tasolle, on samalla lopettanut pahuuden lopullisesti. 

Ennen ei ollut mitään...

 Olen jo pari kertaa kertonut täällä kuinka nuorempien sukupolvien käsitys menneisyydestä on usein ylimielinen ja täysin sekava. Eräs nuori henkilö arveli että 1970-luvulla ei vielä ollut puhelimia, televisiota ja lentokoneita, ja toinen ihmetteli oliko värikuviakaan tuohon aikaan olemassa, ja arveli että 70-luvun maailma oli mustavalkoinen.

En seuraa twitteriä enkä instagramia, mutta facebookissa minulle tarjottiin videota jossa 101-vuotias täti kertoi lapsuudestaan. Aivan pokkana hän valehteli, että hänen lapsuutensa Philadelphiassa ei ollut autoja, vaan hevoset vetivät kärryjä, ei ollut puhelimia, ei radiota eikä televisiota.

No, 1925 Philadelphiassa ja muissa suurkaupungeissa autoruuhkat olivat aivan kiusallisia, ja suosittu Fordin T-malli oli jo onnettoman vanhanaikainen.

Puhelinlinjat kytkettiin Helsingissä jo 1877.

Radiolähetykset alkoivat maailmassa tädin syntyessä.

Televisiolähetykset alkoivat 1934, kun täti oli pieni lapsi, ja väritelevisiokin saatiin valmiiksi jo 30-luvun lopulla.

Kaikki kanavat tuottavat 99-prosenttisesti puhdasta roskaa ja valetietoa, puhdasta humbugia. Mutta se menee läpi, ja on uskottavaa. Jos varsinaista tietoa ei ole, kaikki menee läpi. Siitä hyötyvät sitten juuri ne, joiden ei ikinä soisi hyötyvän yhtään mistään.

Sääli maailmaa, ja sääli ihmistä.

Mitä sinä sanoit?

Tähtitieteilijä Fred Hoylen romaanissa Musta pilvi (1957) kerrotaan, miten aurinkoa lähestyi jättimäinen musta pilvi, joka osoittautui äärimmäisen älylliseksi olennoksi. Kun tiedemiehet saivat siihen keskusteluyhteyden, Pilvi ihmetteli kuinka ihmiset ollenkaan pystyivät keskustelemaan toistensa kanssa, vaikka heillä ei ollut ajatuksenlukemisen kykyä. 

Jos Pilvellä olisi ollut aikaa, se olisi pian huomannut, että kielen avulla ihmiset kyllä saattoivat ymmärtää jotain oikeinkin, mutta suurelta osalta heidän riitaisuutensa johtui myös nimenomaisesti kielestä. Sanat ovat kuin avantoja, joiden alla käsitteitten kalat uivat mikä missäkin, kuten filosofi Eino Kaila joskus kirjoitti.

"Onpas nyt lämmin", sanoi A. Henkilö B oli samaa mieltä. Tarkemmin ottaen A olisi ehkä toivonut vielä lisää lämpöä, kun B:tä taas melkein harmitti ylen ahdistava ilman kuumuus. A:n mielestä oltiin siedettävän lämpötilan alarajoilla, B:n mielestä ehdottomasti lähellä äärimmäisyyttä. Jos keskustelun aihe olisi ollut jokin muu, molemmat olisivat helposti joutuneet kiistelemään asioista.

"Tulisipa nyt pian kesä!", sanoi C, ja D oli samaa mieltä. Mutta mitä he tarkoittivat 'kesällä'? Jos ihmiset osaisivat piirtää, he voisivat esittää määritelmänsä ylen monilla eri tavoilla. Yksi piirtäisi kuvan hiekassa lojuvasta käristyvästä olennosta, toinen kauranvartta tarkastelevasta viljelijästä, kolmas asetta pitelevästä henkilöstä, neljäs ties mistä. Aihetta riitaan siitäkin jo voisi saada.

Joku sanoo sanan 'kommunisti'. Uskovainen ideologi näkee heti mielessään jalopiirteisen, lihaksikkaan työn sankarin, antikommunisti taas laihan, kumaraisen ja kavalakasvoisen hirvityksen jolla on puukko hihansa peitossa. Kapitalisti on valmis myymään köyhän perheen nälkiintyneet lapset orjamarkkinoille, kommunisti ryöstää yrittäjän rahat ja tuhoaa ne tavalla tai toisella, ja kaikki kurjistuvat.

Poliittinen suunsoitto on suurelta osalta tahallista väärinkäsittämistä. Mutta jos jossain sattuisi yllättäen olemaan kaksi poliitikkoa joiden halu on ymmärtää vastustajaansa, he joutuisivat jo ensimmäisten sanojensa jälkeen ankarasti pohtimaan niiden määrittelemistä. Mitä on "oikeudenmukaisuus"? Mitä on "demokratia"? Mitä on "tasa-arvo"? Ovatko "tasaveroinen", "tasapäinen", "yhdenvertainen" ja "tasavertainen" synonyymejä? 

Minulta kysyttiin taannoin, että "Uskotko Jumalaan?". Vastasin, että en pysty vastaamaan kysymykseen. "Mitä tarkoitat 'Jumalalla'? Mitä tarkoitat 'uskomisella'?". Nopeasti pääsimme toki yksimielisyyteen siitä, että jos 'Jumalalla' tarkoitetaan pitkäpartaista kaapuun pukeutunutta ukkelia pilven takana, ei ole pienintäkään syytä olettaa sellaista. Vähän jouduimme keskustelemaan siitä, että joku oli ilmoittanut Jumalan käskeneen ilmoittaa kaikille, että X. Kysyin, uskoisitko jos minä näin ilmoittaisin? "Ei"! Mutta jos joku jota et lainkaan tunne on näin ilmoittanut? "...".

Yleensä 'jumalalla' tarkoitetaan jotakin jota ei voi normaalilla tavalla määritellä, joka on siis yliluonnollinen. Jo antiikin aikoina hymähdeltiin, että ihmisten jumala on ihmisen näköinen, härkien jumala on härän näköinen. Minun vastaukseni olisi siis, että en voi vastata kysymykseen, ja että ainoa mitä voin sanoa on, että tämä ei ole ainakaan mitään sellaista jota voisit kuvitella.

Ei, hyvä Pilvi! Ihmisten kieli on onneton ja vajavainen keksintö! Se ei tuo paljonkaan lisää ärinälle, hampaitten näyttämiselle, kynsien heristämiselle, eikä myöskään pikkulapsen hihittelylle, kun sen kanssa leikitään. Kaikki muu on tulkinnan alaista, ja lyönpä vetoa että se tulkinta yleensä on päin honkia. Tai päin pläsiä.