perjantai 18. syyskuuta 2020

Musiikkimuisto, melkein corona-tyyliin

 


Kuuluisa brittiläinen lauluyhtye The King's Singers laulaa tässä yhden renessanssisäveltäjä William Byrdin hienoimmista kappaleista. Jos on Mozartin Ave verum corpus häkellyttävän kaunis sävellys, sellainen on myös Byrdin samaan tekstiin pari sataa vuotta aikaisemmin tekemä laulu.

Johdin aikoinani pari kymmentä vuotta Ritvalan Kööriä, sääksmäkiläistä nuorekasta maalaiskuoroa, jonka ääniasetelma oli hiukan erikoinen. Siinä tenorin stemmaa hoitivat matalaääniset naiset, joihin toki mahdollisesti saattoi liittyä korkeaääninen miestenorikin. Sen vuoksi varsinkin keskiajan ja renessanssin suurenmoinen vokaalipolyfonia sopi kuorolle aivan sellaisenaan.

Dufayn, Palestrinan, Isaacin ja muiden mestarien musiikin jatkoksi otin ohjelmistoon tämän Byrdin Ave verumin. Sen harjoittelussa oli alkuun omat hankaluutensa. Renessanssin kuoromusiikissa olennainen tekijä on, että itsenäiset äänet etenevät niin että soinnun vaihtuessa jokin äänistä aina pysyy edellisessä sävelessään, joka näin aiheuttaa riitasoinnun. Se puretaan varsin tarkkojen sääntöjen puitteissa, kunnes sointu jälleen vaihtuu, ja syntyy purettava uusi riitasointu. Tässä, näissä "pidätyksissä" tuon historiallisen tyylin sanomaton viehätysvoima varsinaisesti syntyy.

Renessanssityyli edellyttää suurta sävelpuhtautta toimiakseen, ja juuri siinä harjoitusvaikeudet piilivät. Tuota musiikkia ei voi harjoitella niin, että kukin ääni opettelee oman sävelmänsä, ja sitten ne sävelmät pannaan yhteen. Puhtaus syntyy vasta kun kaikki äänet soivat yhdessä, ja ikäänkuin reagoivat toinen toisiinsa.

Kokeilin uutta ratkaisua. Vein Köörin Sääksmäen kirkkoon, sen hienoon akustiikkaan, jonka jälkikaiun arvelin tukevan laulajia. Ikäänkuin corona-tyyliin sekoitin äänet, ja sijoitin kunkin laulajan parin metrin päähän toisistaan. Näin kenelläkään ei ollut lähellään saman äänen laulajaa. Itse kiipesin saarnastuoliin ja lauloin bassoääntä. En varsinaisesti johtanut kuoroa, vaan annoin musiikin virrata vapaasti. Ja koska valitsemani tempo oli huomattavasti englantilaisryhmän tempoa hitaampi, tämä musiikin "valuminen" tuntui luontevalta.

Pari kertaa esitys katkesi, mutta sitten osaset sovittuivat toisiinsa, ja laulu soi puhtaana ja luonnollisena. Kirkon tila täyttyi suurenmoisesta musiikista, joka pehmeästi kimposi kiviseinistä ja voimisti kuoron sointia. Muutaman kerran kokeiltiin vielä, ja musiikki pysyi tiiviisti koossa. Tuon jälkeen Byrdin kappaleen laulaminen onnistui aina, olipa akustinen tila millainen tahansa.

Koneeni video-ohjelma on päivittynyt niin oudoksi, etten vielä osannut tehdä tästä levytetystä Ave verumistamme videotiedostoa. Sen vuoksi tämä Singersien esitys on juttuni alussa. Mutta siihen on toinenkin syy. King's Singers on konsertoinut kaksi kertaa Sääksmäen kirkossa, ja jälkimmäisellä kerralla se oli Ritvalan nuorisoseuran eli käytännössä Köörin vieraana. Esittivätpä vieraat erään minunkin kappaleeni, jonka pikaisesti harjoittelivat, suomeksi. 

Konsertin jälkeen vieraat halusivat syödä ja juoda. Useimmat ravintolat Valkeakoskella olivat jo kiinni, myös intiimi ja siisti keskustorin Parila. Mutta sen "örinäpuoli" oli vielä auki. Menin sinne ja heti onnistui: ovi aukaistiin, ja kohta Parilan puolihämärässä istui joukko laulajia oluen ja viinin parissa. Kööriläiset olivat tietysti mukana, ja laulu raikui. Ilma oli sakeanaan estrogeenia, sanoisin... Molemmat ryhmät lauloivat, ja neuvottelun jälkeen syntyi yhteislaulukin, tämä Byrdin Ave verum. Kaikki sen osasivat ulkoa. Se oli eräs elämäni hienoimmista musiikillisista hetkistä.