Taivaankorkeuden kaupunki
Vesi virtaa, virtaa Kaislojen maalta
Mehiläisten maahan, vesi vuoksena levittää
mustan muhevan mullan kymen nälkäisille rannoille.
Syntyy punaisena päivän kehrä, nousee,
helottaa, herättää uinuvan maan.
Herää Haukka, lentää,
taivaan rantoja lentää, sen Silmä tarkkaa,
tarkkaa, kaiken näkee.
Syntyy maasta kuoriainen, tyhjästä syntyy,
taivaan tulesta, tuulen hengestä syntyy,
ei väsy, ahertaa herkeämättä kuusin jaloin.
Katso ahertajaa, katso elämääsi!
- * -
Tulee Päivän Poika, auringosta syntynyt, näkee:
Tämän virran rantamalle, tämän vuoren,
varjoa tuovan, kainalossa kohta kasvaa
taivaan alle uusi pyhä asuinsija,
päivän Kehrän, taivaan Haukan, eläväisen Kuoriaisen
kunniaksi kohotettu. Nousevat seinät,
pylväinä kohoavat kaislat ja liljat,
kulta ja hopea säihkyvät, kukkaset aukeavat
seinillä, kuvastuvat altaitten vesiin,
hyönteiset imevät seinäkuvain mettä.
Ahkerat puurtajat kalkuttavat, kääntävät maata,
leipurit vaivaavat, hiilloksilla liha kypsyy,
mittaajat mittaavat, kantotuoleissa mestarit
ohjaavat töitä, kankaantekijät, pellavan loukuttajat
kokoavat vaatteita, purjeita veneitten soljua vesillä,
lastin ja lastin toisensa perästä maihin tuoda.
Palatsin kauniit naiset halleissa tuoksuin ja värein
kilpailevat, niin ratsut ja valjakot kultaisin heloin.
Soturit jousia jännittävät, alttareille papit joukoittain
uhreja latovat, ruokaa, juomaa, teuraita - miettivät
jumalten mieltä. Uhrien runsautta mittaavat taivaat,
alemmat jumalat kateina anteja katsoo…
Riittääkö nyt, joko tarpeeksi saivat,
vastaako taivas, armoton Silmä
katsooko nyt Pojan raatavan kyllin?
- * -