tiistai 27. elokuuta 2019

Tämä on JUURI SINULLE!


Hartaustilaisuuksissa moni pastori katselee kuulijakuntansa yli, ja vakuuttaa: ”Jeesus rakastaa juuri sinua”. Toki katsekontaktikin saattaa olla kahdenkeskisessä puhuttelussa.

Juuri sinä on oikeastaan poissulkeva ilmaus. ”Juuri sinä olet voittanut päävoiton” tarkoittaa ettei kukaan muu ole sitä voittanut. ”Juuri sinä” voi tarkoittaa myös, että sinä olet asetelmassa poikkeusyksilö kaikkine erikoisominaisuuksinesi. Tokihan poissulkevuudesta voidaan väitellä uskonnollisissa yhteyksissä, sillä yliluonnollinen rakastaminen edellyttää myös yliluonnollisia kykyjä ja laskutapoja.

Oli miten oli, tavallisesti sanat juuri sinä lausutaan ikäänkuin järkyttyneellä, liikutuksen sumentamalla äänellä. Eikö olekin ihmeellistä, että juuri sinä olet saanut kokea tämän ihmeellisen asian?

Politiikka, kaupankäynti ja moni muu ihmisten käyttäytymiseen vaikuttava toiminta on omaksunut monia asioita uskonnollisesta ilmaisutavasta. Juuri sinulle tarjotaan televisiomainoksissa niin kauneustuotteita kuin pikavippejäkin. Rohkenipa muuan suuri matkanjärjestäjä ilmoittaa valinneensa jo etukäteen juuri sinulle sopivimmat hotellit. Niin pitkällä emme vielä sentään ole orwellilaisessa dystopiassa, että mainostaja voisi identifioida satunnaisen katsojan ja hänen henkilöpiirteensä!

Mutta kuunnelkaapa millä värisevällä, täydellisen liikuttuneella äänellä tuo juuri sinulle tai vain pelkkä sinulle lausutaan… Sama uskonnollinen tekopyhyys kaikuu näistä televisiomainoksen sanoista kuin hengellisissä tiloissa. Sillä niin paljon jaksaa mainosmies rakastaa juuri sinua, että hän on valmis viemään rahasi, omaisuutesi ja elämänhalusi.

Synkkä epäilys kuitenkin herää. Voisiko olla niin että mainostaja rakastaakin enemmän juuri sinun rahojasi, ja iloitsee suuresti jos osoittaudut herkkäuskoiseksi ja ylipuhuttavaksi - tai peräti tyhmäksi?


En jatka tätä ajatuskulkua sen pitemmälle, vaikka sekä uskonto että rahasi ovat voittopuolisesti yksityisasioitasi.

tiistai 20. elokuuta 2019

Missä on periferia?

Kun lähes puoli vuosisataa sitten muutin Sääksmäen teollisuuskylään Valkeakoskelle, helsinkiläiset tuttavani ihmettelivät yhä uudelleen, miten kummassa voin asua paikassa "jossa ei ole mitään". Kaikki selitysyritykset kilpistyivät melkein uskonnolliseen vakaumukseen siitä, että vain Helsingissä on "jotain" ja muu Suomi on periferiaa. Ei auttanut edes murjaisu että "olenhan siellä minä", sillä siitähän heti ymmärsi että "niinkun et pärjännyt täällä".

EU-höyryilyn yhteydessä höpötellään jatkuvasti, että täällä "periferiassa" ei ollenkaan tiedetä miten siellä isossa maailmassa oikein käyttäydytään. Me olemme juntteja, joita ovelien EU-herrojen täytyy opettaa "tavoille" - hyvästä hinnasta tietenkin.

Siis Helsingin ulkopuolella ei ole mitään, ja Helsinkikään ei ole mitään ulkomaihin verrattuna. Olen yrittänyt selvittää itselleni, missä se mystinen Keskus sitten oikein sijaitsee, mutta tuloksena on ollut vesiperä.

Olisiko se Pariisi? Mutta useat ranskalaiset vakuuttavat, että Pariisi ei ole Ranska. Oikea Ranska on siis jossain muualla kuin Pariisissa, mutta paikkakuntaa ei tunnuta tietävän. Olisiko se Bryssel, tuo kaoottinen ei-kenenkään-maan taajama, jossa edes jätehuolto ei uutisten mukaan toimi, eivätkä monet muutkaan jopa Suomen periferiassa itsestään selviksi koetut kehittyneen yhteiskunnan toiminnot.

Olisiko se Rooma, tuo kaupunkien kaupunki, maailman ainoa todellinen URBS? Kysykääpä sitä pohjoisemmilta italialaisilta, joille Rooma on lähinnä kirosana. Olisiko se Berliini, tuo kahtiajaon jälkeinen sekasotku, jossa hirviömäisiä uudisrakennuksia kasvaa kuin sieniä sateen jälkeen, ja jossa jatkuvasti kamppaillaan sosiaalisten vaikeuksien ja anarkismin kanssa?

Rooma, Pariisi ja Berliini ovat tänään lähinnä mielteitä, romanttisiin muistoihin kietoutuneita kuvajaisia, joita lukevat ihmiset ahmivat eri aikojen kirjallisuudesta, elokuvista ja kuvataiteista. Monet nauttivat vielä asumisesta näissä kulisseissa, monet eivät.

Lasken itseni kyllä niihin, joiden varsinainen isänmaa on Eurooppa. "Romanus sum". Saatan kokemuksen ja kielitaidon ansiosta vaikeuksitta liikkua lähes missä Euroopan kolkassa tahansa. Mutta jos katson, mistä ovat kotoisin ne eurooppalaiset ihmiset joiden kanssa olen solminut läheisemmän kontaktin, tulos on yllättävä. Lukemattomat ystävät, tutut ja kollegat asuvat pienemmissä kaupungeissa, jotkut jopa aivan maaseudulla.

Kuunnelkaapas nyt tarkoin, kaikki periferia-intoilijat! Nykyaikaisen teknologian ansiosta on aivan sama missä maantieteellisessä pisteessä kukin ruumiillisesti asuu. Tieto, kirjallisuus, liikkuva ja liikkumaton kuva ovat mahdollisia minne tahansa maailmassa. On aivan omasta itsestä kiinni, tunteeko olevansa jossain periferiassa, vai kokeeko asuinpaikkansa siksi "keskukseksi" josta käsin itse toimii ja ylläpitää kontakteja. Keskus on siellä missä minä olen, ja siellä missä kontaktini asuvat!

Tämän verran on jäljellä muinaisesta maailmannavasta. Umbilicus urbis Romae Forumilla. (Wikimedia Commons).



sunnuntai 18. elokuuta 2019

Herstory - asiaa ja asiattomuuksia

Tietokoneen uumenien läpikäynnin yhteydessä törmäsin tekstiin vuodelta 2005. Siinä kerroin seuraavan jutun:
__________

HERSTORY

Historiaan erikoistunut vapaa toimittaja Päivi Parhi-Riikola on kirjoittanut Tiede-lehteen jutun joka alkaa näin:

"Jo englannin sana history kertoo, että historia on ollut täysin miesten hallitsema tieteenala [...]"

Ja Tiede-lehti otti ja julkaisi jutun!

Ei ainoastaan uskonto, vaan myös tulinen feminismi saa ihmiset tekemään järjenvastaisia asioita. Saattaa olla, että "vapaa toimittajamme" tietää jossakin syvällä tajunnassaan, että sana 'history' ei ole englantia, eikä siis tarkoita "HIS story".

Sanahan tulee kreikasta ja on käynyt latinan kautta, jossa se on täsmälleen suomenkielen käyttämässä muodossa 'historia'. Mutta tosiasioista viis, jos asiat saa vain näyttämään tarkoituksen mukaisilta.

"Vapaan toimittajan" kiihkeimmät toverittaret anglosaksisessa maailmassa ovat jo ehtineet vaatia 'history'-sanaa kiellettäväksi. Heidän kannattamansa 'herstory' on jo joissakin sanakirjoissa...

"Vapaan toimittajan" juttu ei tosin käsittele historiaa "miesten hallitsemana tieteenalana", vaan jo toisesta virkkeestään alkaen hän vain ylistää kirjaa, jossa luetellaan menneisyyden kuuluisia naisia. Tämän kirjan kirjoittaja sattuu tosin olemaan mies, joten tieteenalan sukupuolikehityksen osalta kehitystä ei sanottavammin ole tapahtunut.

Sokea usko näkee maailman uskon kautta, ja jos tosiasiat sattuvat olemaan sopimattomia, sen pahempi tosiasioille. Nyt jopa tiedelehden palstoilla. 


Huh huh.
__________

Tuolloin viitisentoista vuotta sitten ei netti ollut nykyisen lainen, eikä hakutärppejäkään ollut liiaksi asti. "Herstorystäkin" löytyy nyt runsaasti sekä asiallisia, päättömiä että satiirisia esityksiä. Termin kehittäjä käytti sitä ikäänkuin lainausmerkeissä, ja toi sillä esille aivan järkeviä huomioita yleisestä historiankirjoituksesta. Sittemmin on asia hiukan korjaantunutkin, ja haluan mainita yhden tutkimussuunnan omalta alaltani. Niin Suomessa kuin muuallakin on ryhdytty kaivamaan esille enemmän tai vähemmän unohdettuja naissäveltäjiä, ja löytöjen joukossa on monia vallan hienoja musiikkiteoksia. Niitä on esitelty konserteissa ja levytettykin.

Tällaisen tärkeän ja asiallisen työn lisäksi törmää jatkuvasti täysin päättömiin julistuksiin, joissa yhdistyvät ideologinen kiihko ja tietämättömyys. Mikään ei voisi pahemmin haitata aivan asiallista tutkimus- ja valistustyötä. Naisilla on oma historiansa, joka voi olla masentavan surullinen tai kerrassaan loistelias, ajasta ja paikasta riippuen. Saman tapainen on myös lasten historia, jonka osuus vakavassa tutkimuksessa on vielä paljon naishistoriaa puutteellisempi. Toivottavasti myös tämä osa historiasta saa lisää asiallisia, kiihkoilemattomia ja ideologiavapaita tutkijoita.



sunnuntai 11. elokuuta 2019

Sekalaista pientä

Ohimennen kuulin televiisorissa jonkun muistelevan vanhaa pilaväännöstä "Amalia armas, kippuravarvas, käsillänsä käveli ja heiniä söi!". Hämmästyttävää että tätä rienausta ei huomattu leikata pois! Tässähän pilkataan sekä vammaista/poikkeavaa, että suoranaisia ilmastotekoja! Käsillänsä kävellessä ei jää niitä jalanjälkiä, ja kasvisravintoon siirtyminen parantaa ainakin moraalista statusta, josta ylpeänä nauttien voikin sitten syntisempien joukossa syöksyä kohti väistämätöntä tuhoa.

*

Valkeakosken Haka on nousemassa jalkapallon ylimpään sarjaan takaisin.

Hakan historiassa on käsittämätöntä loistoa, mutta myös käsittämättömiä käänteitä. Suomen mestari putosi ykköseen, voitti sen, voitti Cupin ja sitten taas mestaruuden. Tällaisten käänteiden selvittäminen on hyvin salamyhkäistä hommaa. 

Samanlainen tapahtui 70-luvulla, jolloin HIFK johti jääkiekon mestaruussarjaa ylivoimaisesti, mutta hävisi sitten kaikki loput ottelunsa, niin että Ässät vei lopulta mestaruuden. Yle oli hyvissä ajoin valmistanut dokkarin tästä ylivoimaisesta seurasta, ja joutui lähettämään sen heti Ässien mestaruuden jälkeen... Opettajatoverini Jorma Rikala ei koskaan suostunut avaamaan tapahtumaa minulle, niin että se jäi mysteeriksi. 

- Hakan omistajana olen kyllä huolissani siitä miten seura pärjää taloudellisesti mestaruusliigassa. Kallista hommaa...

*

Näin Voipaalassa pienikokoisia neitoja hempeissä mekoissaan. "Ovatpa koreita!", niitä ihasteltiin. No tottakai olivat koreita - kaikki neidot ovat koreita. Taidehistoriakin sen kertoo, "neito" on kreikaksi κόρη, koree. Neito joka ei ole koree ei myöskään ole neito!


Klassinen koree-veistos Πεπλοφόρος, ”Peploksenkantaja”




*




Katsoin Teemalta Woody Allenin tuoreehkon komedian Midnight in Paris (2011). Kepeydestään ja satumaisuudestaan huolimatta se herätti paljon ajatuksia. Ydinajatuksena oli, milloin oli jonkun paikan "kultainen aika"? Päähenkilölle se oli Pariisin 20-luku, yhdelle hänen 20-lukulaiselle(!) ihastukselleen "Belle Époque" muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin. Niinpä... Mutta mietin myös, miksi jonkun kaupungin "ihania aikoja" aina muistellaan juhlien, juominkien, tanssiaisten ja välkkyvalojen avulla. Niinhän se oli iloinen Viipurikin, Rooman 50-luku tai Pariisin eri aikakaudet. Allenin elokuvassa toki päädyttiin siihen, että Pariisi on parhain sateella...

*

Uni kuin oppikirjasta:

Olen palaamassa Helsingistä joltain keikalta takaisin Koskiin. Veljeni on mukana. Löydän lompakkoni, merkillistä kyllä, siellä on visakortti, maksan sillä. Visakortti on yhäkin tallella, ja lompakko. Yhä ovat, aivan outoa, työnnän ne varmuuden vuoksi povitaskuun etteivät huku.

Sitten olen kotona Töyräänkadun vanhassa puutalossa. Se seisoo paikallaan yhä, vaikka kaikki talot ympäriltä ovat jo poissa. Huoneen nurkassa näkyy paikkailtua hirttä, laudat on naulattu vähän vinoon, mutta pysyvät lujasti kiinni. Tiedän että talo pysyy niin kauan kuin asun sitä.

Sen vuoksi päätän tarkastaa talon poskiontelot, silmäkuopan, sisäkorvan ja leukanivelen, niissä on jotain pikkuvikaa ja vähän särkyä.

Portailla juoksee vastaan iloinen veljentytär. Sen vuoksi veljeni siis on mukana, hakee tytön takaisin Helsinkiin. Veljentytär kertoo kuulleensa hassun jutun. Hän alkaa kertoa sitä, mutta hiljaisella äänellä, vain veljelleni. Välillä hän vilkaisee minua. Miksi hän puhuu näin salaa?
Selvähän se on. Ma tean, et ta ei räägi minuga, sest ma suitsettan… 


Eestinkielinen lause tosiaan päätti unen…