maanantai 29. tammikuuta 2024

Antero Warelius Tyrväästä (2)

Yli-Uotila, Vesilahti, pihaportti (A.O.Heikel 1908, Finna)

Millaista elämä oli 1850-luvun tienoilla Tyrvään kylissä? Sivukaupalla Warelius kuvaa maalaistalon töitä, päivänkulkua ja tapoja. Näyttäisi siltä, että rakennuskannan uusiminen oli vielä pahasti kesken, sillä kuvaukset muistuttavat enimmäkseen perinteisiä elinoloja. Wareliuksella oli kyllä laajempiakin tapanäkymiä:

Vanhuuttain oli kaikkia sinuteltu kaikilta; sata vuotta sitten teititeltiin jo herroja ja muitakin uljaita vieroja, paitsi juur joku piti vanhaa tapaa näitäkin kohtaan; vähitellen rupesivat lapset teitittelemään vanhimpaitansa, tänaikaiset ijälliset ovat vielä sinutelleet lapsina ollessansa. Nyt teitittelee jokainen vanhimpiansa ja kaikkia vanhoja niin myös uljaita nuoriakin, moni aviokumppaniansakin ja muita yhtikäisiänsä; muutama vaimo-ihminen kaikkia ihmisiä.

Hääkuvausta riittää moniaita sivuja, samoinkuin syntymän ja kuoleman, talkoiden ja juhlien ja muiden kokoontumisien perinteiden kuvausta. Ajat muuttivat jopa leikkien statusta. Muinoin olivat vanhatkin leikeissä osallisina, mutta nyt eivät tahdo enää viitsiä, taikka pitävät niitä synnillisinä. Nuoret, jätettyinä ominpäinsä kisaelemaan, hairahtuvat usein irstaisuuteen, ja sentähden on moni siveä nuorikin ruvennut leikkejä kavoksumaan: moni on kokenut yksinäisyydessä hankkia itsellensä huvitusta (jota paitsi ei ihmisen nävy tulevan toimeen) ja joutunut viinapullon toveriksi. Lapset pitävät kuitenkin leikkejänsä, vaikka niitä kielletäänkin; ne eivät saa olluksi ilman.

Sitten Warelius kuvaa ruokia, vaatteita, ja terveysasioita. Mainittakoon, että tupakan kasvattamisen yhteydessä mainitaan termi "navetantakuset" - kuinkahan vanha tuo ilmaisu onkaan? Tilastojen mukaan hän toteaa, että vaikka miehisiä ihmisiä enemmän syntyy, niin naisia sentään on enempi luku, sillä edelliset kuolevat pikemmin. Näin taitaa yhä olla.

Peräti 16 sivun verran Warelius kuvaa tyrvääläistä murretta, ja lopettaa "vähäiseen juttuun Tyrvään kielellä:

Kerran Matti valo tinaa riihen pesäsä. Niin Pahan poika tuli ja kysy: mitäs siittä teet? - Valan silmää, sano Matti. - Mikäs sun nimes on? kysy Pahan poika. - Itte', sano toinen. - Valas mullekkin silmä, sano Pahan poika. - Valan kyllä, sano Matti. - No, Matti kaataa kuumaa tinaa Pahan pojan silmää; tää hyppään pitkin mäkee ja huutaan: itte' silmäni poltti, itte' silmäni poltti! Matti sano vaan: mitäs poltit silmääs? Matti min' oon *).

*) Puheessa, kun sanat juoksevat kiiruusti, kuuluu näin: "kerram-matti", "riihem-pesäsä", "ittes-silmäni". Loppuhenkosen ("itte'") hän usein merkitsee tähän tapaan.

Almanakka ja kello tavataan jo kaikissa varallisissa huonekkunnissa. Muinoin, koska näitä ei pidetty eikä tavallisesta vuosiluvusta huolittu, määräiltiin aikaa muilla keinoilla. Ja tulipa havainnollisia esimerkkejäkin:

"Kolmivuatisen sodan viimesenä suvena, lauvantaina viikkoo jälkeen Mittumaarian, karjan lähdön aikaan" = "Vuonna 1790, heinäkuun 3 päivänä, kello 5 aamulla".

"Kahta vuotta ennen kun Ryssä maahan tuli, Maarian jälkeen perjantaina saunanpanoilla päivin" = "Vuonna 1806, maaliskuun 28 päivänä, kello 5 ehtoolla".

(jatkuu...)

perjantai 26. tammikuuta 2024

Antero Warelius Tyrväästä!


Lempikirjoistani kun olen kirjoittanut, en vielä ole maininnut Antero Wareliuksen (1821-1904) nimeä.  Tämä merkittävä kielimies, pappi ja kirjankirjoittaja laati 1854 kerrassaan ihastuttavan raportin synnyinpitäjästään Tyrväästä, nimeltään Kertomus Tyrvään pitäjästä 1853, Antero Wareliukselta.

Kirja sisältää kuvauksen Tyrvään pitäjän ja sen ympäristön luonnonolosuhteista, eläimistöstä, asukkaista ja historiasta, se sisältää laajoja tilastoja niin omasta kuin menneistäkin ajoista, ja kermakuorrutuksena dokumentteja aina keskiajalta asti.

Wareliuksen kielenkäyttö on monin kohdin yllättävän modernin tuntuista. Toisaalta se on tiiviissä yhteydessä kirjoittajan satakuntalais-hämäläiseen kieleen, jonka "murteellisuus" on tietysti vain oman aikamme säännellyn kirjakielen aikaansaama mielikuva. Nykylukija kiinnittää huomionsa myös tekstin sävyihin, joissa tiukka asiallisuus tämän tästä rikastuu persoonallisilla, melkein pakinatyylisillä luonnehdinnoilla.

Luetellessaan huolellisesti Tyrvään eläimistöä Warelius huokaa: Hyönteisiä eli itikoita sitävastaan on sangen monet suvut ja lait; mies se vaan, joka kaikki nimitellä taitaisi. (Warelius käyttää muotoa 'lai, lait' pro 'laji, lajit', samoin 'matelia' pro 'matelija', tai 'sen siassa' pro 'sen sijassa'.)

Hämäläispohja on Wareliuksella myös ilmaisuissa lehdet puhkeevat, rajesade, lujettelen, mäjellä, lujetaan, pahantekiöitä, kauvas, 'juur tämän vieressä' jne.

Lähtekäämme kumminkin klassisesta kysymyksestä: minkä paikallissijan mukaan Tyrvää (eli myös Tyrväjä) taipuu? Vastaus on itsestään selvä. Se on sisä-olento eli inessiivi: Tyrväässä. Näin myös Tyrvään seudun Museo- ja kotiseutuyhdistyksen 1938 julkaisemassa uusintapainoksessa.

Warelius luettelee alueen eläimistöä huolellisesti, Linnén järjestelmän mukaisine luokituksineen. Lintujen joukossa herättävät huomiota nykyisten muotojen joukossa vares, nakkinen (naakka), metsäs (metso), mutta erityisesti koristaja / honkakoro (vihertikka), paskaharakka (mustavaris), kivitassu / hiistakka (kivitasku), kuollolintu (leppälintu), lumipurmunen (pulmunen), kuikko (kuovi), saarikukko (suokukko, suokulainen), tiiru (tiira) tai kirrikaija (kalatiira).

Kalojen kohdalla nimistö on nykyinen, paitsi että asikko on taimen ja vinko on toutain - ja sitten on vielä rökäs eli kiiskinen

Mutta kasvien nimistössä on muunnelmia senkin edestä. On tietysti koiranhöyspuu, vahteri, apilas ja rujis, mutta myös

oivukka (mustaherukka), orjantappura (koiranruusu), näsiäin, koirankusipuu (pikikanukka), koisonpuu (punakoiso), madonmarja (mustakoiso), liisanlillukka (lillukka), maamuurain (mesimarja), kukonkuusi (vesikuusi), viinakukat (tädykkeet), karjaruoho (rohtovirmajuuri), vuohenmiekka (kurjenmiekka), villapäät (suovillat), takkuheinä (jäkki), hiirenhäntä (puntarpää), kissanhäntä (timotei), maakahila (ruokohelpi), puntaripää (rölli), kahila (jättiruoko), ukonkaura (hukkakaura), kastike (lauhio), ruusunruoho (poimulehti), rautalehdet (ratamot), muistiaiskukka (lemmikki), lehmäntissi (kevätesikko), hammasruoho (tulikukka), linnunkukka (keto-orvokki), lehmänkieli (kielo), käärmeenmarja (sudenmarja), myyränkorva (talvikki), pääskynkukka (ketoneilikka), kohoruoho (kohokki, ailakki), maltsa (tähtimö), vormu (angervo), tulikukka (leinikki), tuura (ukonnauris), pistosruoho (kurjenpolvi), nutterva (keltano), pyörtänö / pärskyheinä (kärsämö), johanneksenkukka (saunio),  ja kiventiura (jäkälä).


Vielä 1850-luvulla talojen rakennustapojen modernisointi oli kesken.  Rakennuksestansa ovat toiset talot vanhan toiset uuden tavan mukaisia, toiset puolittain kummankin. Warelius kuvaa yksityiskohtaisesti vanhaa rakennustapaa: Tähän kuuluu ahdas pihan-piiri ja niin umpinainen, ettei jalkasinkaan päästä sisälle muualta kun porteista, eikä niistäkään, kun ovat kiini ja sisäpuolelta salvassa... ...Pirtin sisi-laitoksia ovat vielä kaksi pitkää ”penkkiä”, seinästä liikkumatonta, toinen kautta perän toinen pitkin pihanpuoleista sivua, ja niiden kulmalla parsi-pöytä pitkän tuolin kanssa.’

Jatkuu...



maanantai 22. tammikuuta 2024

Julkinen puhe ja vierasmaalaiset nimet

Pari vuotta sitten kirjoitin tuskastuneena somessa näin:

Liekö sitten vanhuuden äreyttä, mutta en viitsinyt tai kestänyt Modigliani-ohjelmaa loppuun, kun lukija kertoi kokoajan "modikliaanista". Ei suomalaisuutta voi syyttää, meillä on myös sana 'komeljanttari'. Toisessa ohjelmassa selviteltiin Saksan historiaa, ja lukija äänsi useimmat nimet englantilaisittain. Jokin lanka meidän mediamme sivistyksessä on katkennut.

Ystäväni oli samaa mieltä, ja ihmetteli ettei edes ruotsinkielisiä nimiä äännetä oikein. Tottahan se on. Urheilupuolella kerrotaan ruotsalaisten "aalsvenskasta". Ja Vickström väärinäännetään "viikström", mutta Vikström taas "vikkström"!

Puhun nyt television toimituksellisista ohjelmista. Tavallisessa puheessa on oikeastaan aivan sama miten nimiä äännetään, kunhan niistä saa selvän. Julkisella puolella asia on toisin. Jonkin näköinen huoliteltuisuus ääntämisessä on sekä kohteliaisuuden että sivistyksen merkki.

On kieliä, joiden äännevarastossa on kovin poikkeuksellisia tai harvinaisia lausumistapoja. Tyypillinen on esimerkiksi ranskan kurkku-r nimessä Ravel. Moni toimittaja yrittää kärisyttää sitä keskellä suomenkielistä esitystään, ja se tuntuu joskus hiukan turhankin yritteliäältä. Mutta "aitous" saattaa mennä joskus liialliseksi. Saksankielisten nimien ääntäminen on paljolti murresidonnaista, ja ala- ja ylä-saksassa on melkoisesti eroja, puhumattakaan Itävallan ja Sveitsin saksoista. Jos toimittaja on omaksunut jonkin ääntämystavan, se saattaa pompahtaa esille sellaisella tavalla, että päällimmäisenä näyttäiksen olevan toimittajan oma loisto.

Unkarissa ja tšekissä akuutti "´" on pitkän vokaalin merkki, ei painomerkki. Molemmissa sanapaino on 1. tavulla, ja on hullunkurista kuunnella varsinkin tšekkinaisten nimiä lopputavulla painotettuina —Tove Janssonin nimi on tšekiksi Janssonová, mutta se painotetaan tietysti 1. tavulla.

Jotta puhuvien toimittajien sekaannus olisi täydellinen, unkarissa 's' ääntyy 'š' ja 'sz' ääntyy 's', mutta puolassa asia on päin vastoin! Mutta pieni vaivannäkö olisi hedelmällistä silti. Pekka Tiilikaisella oli suunnattomia vaikeuksia juoksijoiden Krzyszkowiakin ja Rózsavölgyin nimissä, mutta hänelle ne mielellään antoi anteeksi. Tulihan korvauksena sitten kuuluisia lauseita: "Kyts... Kyrts... no, se puolalainen voitti!"

Vulgäärienglanti on tietysti sotkenut maailman vulgääripuheita perusteellisesti. Ihan totta, olen kuullut miten DDR:n johtajan Ulbrichtin nimi äännettiin "albrait". Ja rallienglanniksi Michael Schumacher oli tietysti "maikkel šuumeikker". Kirottuja olkoot ne hankalat Sumuisten Saarten toisinajattelijat, jotka seilasivat valtameren taakse!

Suomessa on toki paljon väkeä, joille vierasnimien suunnilleen oikein ääntäminen on raivon paikka. Tein 90-luvulla televisiolle kirjallisuustietokilpailua, ja silloisessa somessa tuli kiukkuisia haukkuja juontajan hurri-ääntämisistä. Vastuulliset päälliköt tutkivat asiaa, ja päätyivät siihen tulokseen että kyllä ihan puhdasta suomea puhuttiin, äännettiin vain joku Runeberg sinänsä ihan oikein että "rʉʉnebärj".



sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Maj Rydmanin rakkaushuolet

(Tämä teksti on pelastunut kotisivujeni tuhosta, ja julkaisen sen nyt uudelleen, koska sillä on pientä mikrohistoriallista merkitystä)

Maj Rydmanin rakkaushuolet - niinkuin painettu kirjallisuus kertoo

Paavo Virkkunen: Kangasalan Katri (WSOY 1998)

Katri Thulén ja Paavo Snellmanin (sittemmin Virkkunen) tarina sadan vuoden takaa. Kirjeisiin ja päiväkirjoihin perustuva runsas teos, jolla on lukuarvon lisäksi herkullinen poliittis- ja aatehistoriallinen sisältö. Urkujenrakentajasuvun Thulén (Tulenheimo) lisäksi kirjan keskeisiä sukuja ovat Snellmanit, Meurmanit ja Munsterhjelmit, ja siinä mainituista henkilöistä kohosivat jo tuolloin tai myöhemmin kansakunnan kaapin päälle mm. Agathon Meurman, Ilmari Kianto (Calamnius), Aino Kallas (Krohn) ja tietysti myös teologi, valtiopäivämies ja ministeri Paavo Virkkunen (Snellman). Kaiken takana vaikuttaa ristilukki Bobrikov, sekä kolmijakoinen kotimainen asetelma ruotsalaiset, myöntyväisyysmiehet ja "kagalit". Vaivalloinen siirtyminen ruotsinkielestä suomenkieleen näkyy kauniisti sellaisinaan julkaistuista alkuperäisteksteistä.

Kirjassa mainitaan myös Maj Rydman (Bergh, 1877-1954), joka 1897 seurusteli vakavasti Paavo Snellmanin kanssa, ja jonka luokkatoveri oli mm. Aino Krohn (Kallas). Maj oli Petter August Rydmanin pojan Victorin esikoinen ja kauppaneuvos Walter Rydmanin vanhin sisar.

Maj Rydmanista Paavo Virkkusen kirjassa 'Kangasalan Katri':

Ilona Jalavan ja Aino Krohnin luokkatoveri Maj Rydman ja Paavo Snellman olivat promootiopari ja heidän tulevaisuuttaan pohdittiin ahkerasti ystävättärien kesken. Aino kirjoitti Ilonalle 5.9.1897: "No entä Maj ja hänen -? Vaan kenties sulla ei olekaan lupa kertoa sitä, mikä muuten ei ole vaikea arvata, kun keväällä heidät yhessä näki." Seppeleensitojatarjutun vaikutuksesta Paavo tuli yhä epävarmemmaksi suhteestaan Maijuun: oliko hän itsekkyydessään asettumassa tämänkin onnen tielle. Paavo oli vihjaissut Maijusta kirjeessään veljelleen Waltterille niin vakavaan sävyyn, että tämä ehätti kirjoittamaan: "Jos olet asiastasi varma, ei se pitkittämällä parane. Seuraa vapaasti taipumuksiasi oikeutettuun suuntaan."

[...] Paavo kamppaili yökaudet kesäkuumassa asunnossaan ja rukoili johdatusta. Hän alkoi yhä selvemmin ymmärtää oman kypsymättömyytensä, hän ei voinut olla varma itsestään antaakseen itsensä toiselle koko ihmiselämän ajaksi, siten kuin hän rakastamalleen naiselle halusi. Ja niin kipeältä kuin se silloin tuntuikin, hänen ja Maijun tiet erosivat. Aino kertoi kirjeessään Ilonalle lokakuussa 1897 eron tuskasta: "Olin juuri äskettäin Majn luona ja kuulin ilokseni, että Paavo eilen oli ollut siellä Elsan päivillä. Niin se Maj parka on virkistynyt kuin kukka sateesta, oikeinhan se alkusyksystä näytti surkealle. Hyvässä toivossa hän näkyy olevan, vaikka muut ihmiset tahtovat olla hyvinkin 'epäilevällä kannalla'. ["Vaan kyllä kai Maj itse paraiten osaa Paavonsa silmistä lukea." Lisäys: KR].

Elsa oli Majn 18-vuotias pikkusisko (1879-1947, joka avioitui oikeusneuvos Alfred Lindströmin, sittemmin Sarvan kanssa 1902). Elsasta tuli FK ja SYK:n suomenkielen ja historian opettaja.

Aino Krohnin (Kallas) ja Ilona Jalavan kirjeitä (Kolme naista, kolme kohtaloa I, SKS 1988)

Luokkatoverit Aino ja Ilona mainitsevat Majn ja hänen pikkusiskonsa seuraavinakin vuosina monesti, ja visiiteillä käydään usein. Maj otti hyvin raskaasti seurustelun loppumisen Paavo Snellmanin kanssa, ja toverit tarkkailevat häntä myötätuntoisen huolestuneina. Aino kirjoittaa kesällä -97 runon Hyljätty, joka arvatenkin on ainakin osaksi saanut alkunsa Majn tapauksesta. Se alkaa näin:

Maj Rydmanin promootiokuva
Sa tieltäs kukan taitat
Ja sitten heität pois
Se kohta unhoittuupi
Kuin ollutkaan ei ois.

Tuo hiekka, jota poljet,
Kuin sulle on arvoton!
Maan halpa, musta multa -
Sen huonompaako on?

Mut mielelläin, voi armas,
Tomu oisin jaloissas
Tai kuihtuva kukka, jonka
Pois heität kulkeissas.

Ei katkerammin konsaan
Se mua koskea vois
Kuin nyt, kun lemmen poljet
Ja tylysti työnnät pois.










Ilona Jalava Aino Krohnille 6.3.1899:

"Mutta tahtoisitko nyt kuulla viimeisen uutisen? Tänään aamupäivällä oli täällä visiitillä yksi äsken kihlattu pari - sinä et voi arvata kuka:

    Elsa Rydman
    Waffi Rydman1
Minä en jaksanut sitä oikein sulattaa - luulin, että ne skoijasivat. Aatteles nyt Elsa! Hän jättää lukemisen nyt heti ja menee ehkä vuoden tai ½2 perästä naimisiin. Ne oli niin onnellisen näköisiä - voi, voi kun se sentään on kummallista tämä maailmanmeno. Ja Maj on vielä yksin - kukas' olis uskonut, että Elsa Majsta "rasin" tekis'!"

Aino Krohn Ilona Jalavalle 29.6.1899:
Ja Kaija Lindh - siinä se kana katosi! [...] Kyllä tämän kihlauksen johdosta varmaan moni sekä naisväen että poikain puolelta ajattelee menneen talvista lunta - Maj-ressulle taitaa tuntua mailma mukavalta.

Ilona Jalava Aino Kallakselle 7.10.1900:
Majlta oli mulla kirjeenpätkä myös. Hän istuu konttorissa tyyneenä ja rauhallisena - ja odottaa aavistaen sitä suurta tuntematonta, jonka haaveksii joskus lähestyvän - ei hänkään tiennyt muista mitään.

Ilona Jalava AinoKallakselle 23.3.1901:
Majn näin tänään puodissa - oli samanlainen. Esiliinasta ei vielä ollut puhetta - Paavosta sensijaan. Nyt se kummittelee olemattomuudellaan.

Ilona Jalava Aino Kallakselle 13.11.1901:
Maj istuu konttorissa aamusta iltaan, ja on minusta hänkin tyyntynyt - työ tekee paljo - ja aika auttaa.

Ilona Jalava Helmi Krohnille (Setälälle) 5.10. 1902:
Maj on entisellään. Signe Rydmanin2 ja Paavo Ahlmannin kihlaus on purettu. Paavo purki - keväällä - Se taas horjutti Majn uskoa maailman hyvyyteen ja kuntoon - ja Paavoihin ylimalkaan. - Elsa on onnellinen ja tasainen kuten aina.

Ilona Jalava Aino Kallakselle 13.12.1902:
Täällä on näihin aikoihin käynyt oikein naimis-epidemia. Huomenna kuulutetaan Hilja Finne, Jenny Hallonblad, Elsa Rydman - ja sitte vielä Heikki Granqvist, - jotka kaikki Joulun aikana aikoo naimisiin.

Aino Kallas Ilona Jalavalle (Pietarista) 18.12. 1902:
Milloin Elsa R:n häät on? Pääseekö niihin?

Ilona Jalava Aino Kallakselle 1.1.1903:
Ja nyt on Joulu jo mennyttä - hyvä sentään, että tätä loma-aikaa vielä kestää - minua niin vielä väsyttää. - Alkaakseni nyt lähimpinä olevista tapauksista, niin tulin minä tänä aamuna klo ½5 kotiin Elsa Rydmanin häistä3. Joko kerroin niitä vietettävän uudenvuoden aattona? Siellä oli koko suku ja muutamia Elsan tovereita. Minä olin niin väsynyt, etten oikein voinut tulla oikeaan tunnelmaan. Elsa oli niin onnellisen ja hyvän näköinen - oikein oli lysti häntä katsella.

Ilona Jalava Aino Kallakselle 8.6.1903:
Ja Paavo Snellman ja Katri Thulé - kai huomasit lehdissä. Muistin niin promotioni-kevään 6 vuotta sitte ja Majn. - Paavo on nyt theol. kand ja kihloissa - hyvin Paavomaista - mutta hyvin sopiva Katri Th. Paavolle, - iloinen, suloinen ja hyvä siihen vanhanaikaiseen tyyliin. Minä osaan iloita Paavon kanssa.

Ilona Jalava Aino Kallakselle 20.12.1903:
Maj'n olen pari kertaa tavannut - huonon on näköinen, mutta muuten tyytyväinen.4

Huomautukset:

1Paul Valfrid (Vaffi) Rydman (1871-1930), kruununvouti August Johan R.:n poika, Axel Gabrielin pojanpoika, ja Elsan pikkuserkku. Toimi 1899 ylimääräisenä kopistina senaatin talousosastossa, siirtyi sittemmin kirjuriksi ja tullinhoitajaksi eri puolille Suomea, viimeksi Ouluun. Nai 1907 Pielavedellä Aili Ottilia Lyytikäisen. Kihlaus Elsan kanssa purkautui ilmeisen nopeasti.
2Signe Ina Rydman (1875 - ?), lääninrovasti Gustaf Adolf R.:n tytär, Petter Augustin pojantytär, Majn ja Elsan serkku. Signe jäi naimattomaksi.
3Elsa valmistui FK:ksi 1902, ja nai samana vuonna serkkunsa Alfred Lindströmin (vuodesta 1914 Sarva).
4Maj meni 1906 naimisiin Nokian asemapäällikön Otto Gustaf Berghin kanssa.




sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Kirjahyllyn aarteita: Kalevala ja Egypti


Koulupoikana joskus 1950-luvun alkuvuosina olin käynyt Arkadia-apteekissa (Arkadiankatu 21). En muista syytä, mutta huomasin pöydällä ison pinon kuvassa näkyvää kirjaa. Innostuin kovasti, ja kysyin voisiko kirjan saada. Ystävällinen apteekintäti ilmoitti että saan sen ilmaiseksi. 

Kyllä toki nopeasti tajusin, että melkoista hupailua kirja sisälsi. Että siis suomi ja muinaisegypti olisivat yhdessä maailman alkukieli, ja että Osiris ja Lemminkäinen olisivat sama henkilö. Mutta niin Kalevala kuin Egyptikin olivat minulle jo hyvinkin tuttuja. Waltarin Sinuhe, egyptiläiset, ja kalevalainen kirjallisuus olivat minulle auenneet maineikkaan äidinkielen opettajani tri V.A.Hailan ansiosta, ja ne jäivät pysyväksi osaksi sisuskuntaani.

Paljon myöhemmin minulle selvisi, miksi kirjaa tuolla apteekissa esiteltiin. Apteekin omistaja oli Hanna Lappalainen, maan ensimmäinen naispuolinen farmasian tohtori ja tutkija, sittemmin suurlahjoittaja. Ystävällinen "apteekintäti" istui kirjapinon vierellä, ja nyt tajuan että tämä liikuntarajoittunut vanhahko nainen oli itse omistaja.

Kirjan tekijä, monineuvo taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa oli 30-luvun alussa lemmensuhteessa Lappalaiseen, ja tämä pysyi varsinaisen suhteensa jälkeenkin taiteilijan mesenaattina loppuun saakka. 

Tämä merkillinen kirja on minulla tälläkin hetkellä avoinna, ja on yksinäisten aterioideni ilona ruokapöydällä. Ehkä kirjoitan kirjasta joskus. Kaikkina aikoina tätä hullua taiteilijaa on pilkattu, monet ovat sitä mieltä että tämä Strindbergin ja Sibeliuksen ystävä oli suuri humoristi, mutta minusta tuo kirja on ehkä taiteilijan merkittävin taideteos.

Ja sen ovat huomanneet myös antikvaarit: alkuperäisen teoksen hinta merkitään kolminumeroisella eurosummalla.




 

tiistai 2. tammikuuta 2024

Ei naurata ollenkaan. Kylän hauska mies tulee.

 Kadun päässä häämöttää kylän humoristi. Hän tunnistaa minut kaukaa. Hänen naamalleen muodostuu vähitellen se virnistys, joka näkyy kaikkien humoristien kasvoilla: "Minähän olen se kaikkien tuntema hauska mies!" 

Hauska mies lähestyy. Hän valmistelee pläjäystään. Ehkä mielessä on jokin pikkutuhma sutkaisu, mutta mieluummin joku pikkuilkeys minusta, sellainen joka osuu, mutta jolle ei voi suuttua kun se on niin hauska.

Sitten muutama sananvaihto jostakin yleisestä aiheesta, ja hauska mies jatkaa matkaansa jotakuta toista ilahduttamaan.

Jokaisella kylällä on omat koomikkoriesansa. Joskus joku heistä pääsee stand-up-lavalle. Useimmat ottavat jo tullessaan sen tutuksi tulleen koomikko-ilmeen, ja sitten alkavat pikkuilkeydet. Jotkut pelaavat varman päälle, ja kertovat hassuja juttuja parisuhdeongelmista. "Se toinen" on yleensä kohteena, mutta jotkut fiksummat saattavat yrittää jopa itseironiaa. Mutta se on vaikea laji, niin mielellään kuin sitä joskus kuulisikin.

Monissa yleisötapahtumissa koomikko aistii katsojakunnan enemmistön ominaislajin, ja käyttää sitä helppojen hörähdysten houkuttelemiseen. Kukin aika asettaa punaisen rajan sille, mikä on hyväksyttyä pilkan kohteena. Erinäisiä vuosia sitten kävivät kohteiksi mainiosti homot ja neekerit, nyt alkavat poliittisten muutoksien jälkeen jopa persuvitsitkin olla siinä ja siinä.

Television hupiohjelmissa juontajan käskytaulu kuuluu: puhu kovaa, vääntele sanoja hassusti, älä pidä sekunninkaan taukoa, ettei joku muu saa puheenvuoroa. Hupiohjelman maksetut vierailijat tekevät hiki hatussa työtä jotta näyttäisivät tavattoman innostuneilta, ja puhuvat paljon, kovaa, ja höpsösti.

Entäpä klovnit sitten? Tänä päivänä klovnien pääosa yrittää olla pelottavia, jopa vaarallisia - ja jotkut ovatkin melkoisia pahantekijöitä. Kaukana ovat ne klassiset ajat, jolloin klovnit olivat pohjimmiltaan hyväntahtoisia, mutta surumielisiä hahmoja. Kasvot olivat maalatut suupielet liioittelevasti ylöspäin, mutta suut paljastavat tuskan. Ja oli jollakin silmien alla maalatut mustat pisaratkin. 

"RIDI PAGLIACCIO..."

Rivel, Popov, Pelle Hermanni, ja muut... Naurun takana on monen laisia tunnetiloja, milloin mitäkin, mutta aina niissä on mukana suru.