Lempikirjoistani kun olen kirjoittanut, en vielä ole maininnut Antero Wareliuksen (1821-1904) nimeä. Tämä merkittävä kielimies, pappi ja kirjankirjoittaja laati 1854 kerrassaan ihastuttavan raportin synnyinpitäjästään Tyrväästä, nimeltään Kertomus Tyrvään pitäjästä 1853, Antero Wareliukselta.
Kirja sisältää kuvauksen Tyrvään pitäjän ja sen ympäristön luonnonolosuhteista, eläimistöstä, asukkaista ja historiasta, se sisältää laajoja tilastoja niin omasta kuin menneistäkin ajoista, ja kermakuorrutuksena dokumentteja aina keskiajalta asti.
Wareliuksen kielenkäyttö on monin kohdin yllättävän modernin tuntuista. Toisaalta se on tiiviissä yhteydessä kirjoittajan satakuntalais-hämäläiseen kieleen, jonka "murteellisuus" on tietysti vain oman aikamme säännellyn kirjakielen aikaansaama mielikuva. Nykylukija kiinnittää huomionsa myös tekstin sävyihin, joissa tiukka asiallisuus tämän tästä rikastuu persoonallisilla, melkein pakinatyylisillä luonnehdinnoilla.
Luetellessaan huolellisesti Tyrvään eläimistöä Warelius huokaa: Hyönteisiä eli itikoita sitävastaan on sangen monet suvut ja lait; mies se vaan, joka kaikki nimitellä taitaisi. (Warelius käyttää muotoa 'lai, lait' pro 'laji, lajit', samoin 'matelia' pro 'matelija', tai 'sen siassa' pro 'sen sijassa'.)
Hämäläispohja on Wareliuksella myös ilmaisuissa lehdet puhkeevat, rajesade, lujettelen, mäjellä, lujetaan, pahantekiöitä, kauvas, 'juur tämän vieressä' jne.
Lähtekäämme kumminkin klassisesta kysymyksestä: minkä paikallissijan mukaan Tyrvää (eli myös Tyrväjä) taipuu? Vastaus on itsestään selvä. Se on sisä-olento eli inessiivi: Tyrväässä. Näin myös Tyrvään seudun Museo- ja kotiseutuyhdistyksen 1938 julkaisemassa uusintapainoksessa.
Warelius luettelee alueen eläimistöä huolellisesti, Linnén järjestelmän mukaisine luokituksineen. Lintujen joukossa herättävät huomiota nykyisten muotojen joukossa vares, nakkinen (naakka), metsäs (metso), mutta erityisesti koristaja / honkakoro (vihertikka), paskaharakka (mustavaris), kivitassu / hiistakka (kivitasku), kuollolintu (leppälintu), lumipurmunen (pulmunen), kuikko (kuovi), saarikukko (suokukko, suokulainen), tiiru (tiira) tai kirrikaija (kalatiira).
Kalojen kohdalla nimistö on nykyinen, paitsi että asikko on taimen ja vinko on toutain - ja sitten on vielä rökäs eli kiiskinen.
Mutta kasvien nimistössä on muunnelmia senkin edestä. On tietysti koiranhöyspuu, vahteri, apilas ja rujis, mutta myös
oivukka (mustaherukka), orjantappura (koiranruusu), näsiäin, koirankusipuu (pikikanukka), koisonpuu (punakoiso), madonmarja (mustakoiso), liisanlillukka (lillukka), maamuurain (mesimarja), kukonkuusi (vesikuusi), viinakukat (tädykkeet), karjaruoho (rohtovirmajuuri), vuohenmiekka (kurjenmiekka), villapäät (suovillat), takkuheinä (jäkki), hiirenhäntä (puntarpää), kissanhäntä (timotei), maakahila (ruokohelpi), puntaripää (rölli), kahila (jättiruoko), ukonkaura (hukkakaura), kastike (lauhio), ruusunruoho (poimulehti), rautalehdet (ratamot), muistiaiskukka (lemmikki), lehmäntissi (kevätesikko), hammasruoho (tulikukka), linnunkukka (keto-orvokki), lehmänkieli (kielo), käärmeenmarja (sudenmarja), myyränkorva (talvikki), pääskynkukka (ketoneilikka), kohoruoho (kohokki, ailakki), maltsa (tähtimö), vormu (angervo), tulikukka (leinikki), tuura (ukonnauris), pistosruoho (kurjenpolvi), nutterva (keltano), pyörtänö / pärskyheinä (kärsämö), johanneksenkukka (saunio), ja kiventiura (jäkälä).
Vielä 1850-luvulla talojen rakennustapojen modernisointi oli kesken. Rakennuksestansa ovat toiset talot vanhan toiset uuden tavan mukaisia, toiset puolittain kummankin. Warelius kuvaa yksityiskohtaisesti vanhaa rakennustapaa: Tähän kuuluu ahdas pihan-piiri ja niin umpinainen, ettei jalkasinkaan päästä sisälle muualta kun porteista, eikä niistäkään, kun ovat kiini ja sisäpuolelta salvassa... ...Pirtin sisi-laitoksia ovat vielä kaksi pitkää ”penkkiä”, seinästä liikkumatonta, toinen kautta perän toinen pitkin pihanpuoleista sivua, ja niiden kulmalla parsi-pöytä pitkän tuolin kanssa.’
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti