perjantai 21. heinäkuuta 2023

Punasiirtymä, lisälehtiä Wikipediaan

Punasiirtymä (1), ks. Sanna Marin

Punasiirtymä (2), kosmologia

Kaukaisempien galaksien ja muiden kohteiden kohdalla on pantu merkille, että niiden spektrien kohdalla värit muuttuvat kohti punaista päätä, ja mitä kaukaisempia kohteet ovat, sen suurempi punasiirtymä on. Edwin Hubblen lain mukaan kaukaiset kohteet etääntyvät toisistaan niin, että maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä vauhdilla. Asian selitykselle on jouduttu etsimään hypoteettinen, todistamaton lisäoletus, nk. pimeä energia. Tähtitieteilijä Fritz Zwicky (1898-1947) esitti kuitenkin jo 1930-luvulla, että punasiirtymä selittyisi sillä, että valo jotenkin "väsyy" pitkillä matkoilla. Viime aikoina tämä "valon väsyminen" on alkanut kiinnostaa nuorempia tutkijoita, ja Hubblen lain paikkansapitämistä on alettu epäillä.

Ks. Kokosiirtymä (alla).

Kokosiirtymä, maiseman rakenteen uusi teoria.

Kaikki tietävät, että puut ovat sen pienikokoisempia, mitä kauempana ne kasvavat katsojasta. Nyttemmin on kuitenkin tehty rohkeita yrityksiä kumota tämä pitkään tunnettu tosiasia. Alla olevasta Helsingin kaupungin teettämästä kuvasta puitten pituus selvästi vähenee etäisyyden kasvaessa:


Uuden teorian mukaan puut eivät muka pienenekään etäisyyden kasvaessa, vaan ovat suurin piirtein saman korkuisia keskenään. Tämän selitykseksi on kehitetty hypoteettinen oppi perspektiivistä, ja luotu kokonaan uusi merkitys käsitteelle katoamispiste. Tavanomaisen katoamisen kohdalla tosin on todettu tapauksia, joissa kadonnut on yllättäen ilmaantunut esille, mutta uuden teorian mukaan varsinaista katoamista ei siis itse asiassa ole olemassakaan, koska puurivistöt ovat yhä olemassa, ja puuyksilöt ovat suurin piirtein samankorkuisia.



tiistai 11. heinäkuuta 2023

Ihan tyhmää, sanoi tyhmä.

Tuttavani julkaisi facebook-sivullaan myönteisen arvion erään vasta kuolleen kirjailijan teoksesta. Hänen kaverinsa "X" tiedotti, ettei ikimaailmassa lukisi sitä, eikä raamattuakaan. Kolmas keskustelija huomautti että kyllä raamatussa on mielenkiintoisia kohtia, kuten myös vaikka Kalevalassa.  "X" ilmoitti ettei kyllä sitä kalevalaakaan lukisi. 

Tämä on normaaliesimerkki sosiaalisen median käyttäytymisestä. Yllä kerrottu tapahtui suljetussa kaveripiirissä, mutta kaikille avoimissa sivustoissa viimeistään kolmannessa kommentissa julistaa joku jyrkän halveksuntansa joko kirjoittajaa, aihetta tai ylimalkaan jotain kohtaan. 

Psykologi tai psykiatri voisi tästäkin sanoa jotain valaisevaa.  Amatööripsykologina tunnistan näissä julistajissa syvän katkeruuden, ylimielisyydeksi naamioidun alemmuudentunnon, sekä - sanotaan nyt suoraan - fiksuusvajeen, joka on käynyt itse julistajallekin jotenkin havaituksi.

Ei ole ollenkaan mukavaa, jos joku huomaa että muut keskustelevat sujuvasti keskenään aiheista jotka menevät ylitse huomaajan hilserajan, tai käyttävät sanastoa tai kieltä joka ei aukene. Vaikka nämä hienopierut eivät millään tavalla käyttäytyisi ylimielisesti, katkeroitunut sivustaseuraaja toteaa oman alamittaisuutensa, yrittää kääntää sen paremmuudekseen, ja halveksii mokomia elitistejä.

Tämäntapainen ylösalainen reagointi lipsahtelee joskus myös ammattitoimittajien teksteihin. Yle lähetti ohjelman, jossa pohdittiin mahdollisen 9. planeetan piileskevän aurinkokunnan laita-alueella. Tv-kriitikko oli hapan, arveli että mokoma juttu saattaa kiinnostaa vain harvoja asiantuntijoita. Katsoin ohjelman, ja se oli tavanomaisen kepeästi tehty, hiukkasen pintapuolinenkin. Happamuuden täytyi johtua jostakin kirjoittajaan henkilökohtaisesti osuneeseen, mutta ehkä tiedostamattomaan heikkoon kohtaan.

Koska ihminen on olemassa ainoastaan silloin kun hän jättää jälkiä ympäristöön ja someen, typeryys on meillä nykyään näkyvämpää kuin sen tarvitsisi kohtuuden nimessä olla.   

lauantai 1. heinäkuuta 2023

Tietoisuus



Kävin pitkän keskustelun Voipaalassa älykkäiden ja ajattelevien lukiolaisten kanssa ajasta, kosmoksesta, ulottuvuuksista, tietoisuudesta ja muista keskeisistä asioista. Sain itse paljon ajateltavaa, ja varsinkin tietoisuuden ongelmasta, joka on askarruttanut tämän tästä.

Onhan niin, että tuskin voimme lähteä arvioimaan muiden eläinlajien itseyttä, ennen kuin selvitämme mitä se voisi olla ihmisellä. Silloin on myös olennaista miten tietoisuus ja itseys (”minä”) määritellään.


Alle vuoden ikäisellä nuorimmaisellani oli kiihkeä innostus lamppuja ja seinäkoskettimia kohtaan. Hän yhdisti toisiinsa pimeyden ja valoisuuden, sekä niihin vaikuttavia lamppuja ja valokatkaisimia myös toisistaan riippuviksi asioiksi. Kun tultiin hämärään huoneeseen, lapsi osoitti kiihkeästi katkaisijaa, sai itse painaa sitä, ja valo syttyi. Tämän jälkeen hän osoitti lamppua, ja muodosti yhden ensimmäisistä sanoistaan: ”Aappu!”.


(Aikoinaan psykologit ja filosofit kiinnittivät suurta huomiota käsitteeseen ’symbolifunktio’, siis vaikkapa katsotaanko osoittavaa sormea vaiko sen osoittamaa suuntaa. Arvelen, että ”suuntaa osoittava sormi” on ihmislapsella lähes myötäsyntyinen ominaisuus, ja että jopa koirillakin sellainen saattaa ihmisten parissa syntyä.)


Lapsellani oli tässä vähäisessä iässään jo suuri määrä muistikuvia, ja hän hallitsi myös kytkimien ja lamppujen sijainnit eri huoneissa. Jos hänelle tuli mieleen jonkun huoneen katkaisija, hän saattoi osoittaa ovea, ehkä toistakin, kunnes pääsi tähän ihmeteltävään paikkaan. Muistikuvien koordinaatisto oli toisin sanoen syntynyt.


Pikkulapsi siis ajatteli ja oppi. Mutta en usko että hän ajatteli muistaneensa, että oppi jotain. Hänellä oli kehittynyt tietoisuus, mutta hänellä ei ollut vielä itsetietoisuutta, joka on myös eräänlainen ajan funktio.


Tässä mieleeni tulee 2-3-vuotiaan Kati Kirstinän lausahdus, jonka hänen äitinsä Eila merkitsi muistiin runokokoelmassa ”Me Maijan kanssa” (1965):


Minä synnyin niin

minä tulin hissillä ylös

ja aloin kulkea sun perässä

ja sillai minä synnyin


Tässä lapselle on kehittynyt ajan taju, käsitys eri aikaisten tapahtumien järjestyksestä, ja kyky muistaa tapahtumia ajassa. Katin maailmanselityksessä ”minä” ja ”maailma” ovat syntyneet, ja sitä myöten itsetietoisuus. Hänen toinen havaintonsa on tässä hyvä:


Kimmo ei tottele omaa äitiä

kun se ajattelee

sit se tekee niin ku se itte tykkää


Kati ja äiti, Kimmo ja sen äiti, ja kaikki elävät olennot ovat nyt erillisiä entiteettejä, joilla on oma elämä ja oma ajattelu ja toiminta. 


Minulle on syntynyt se käsitys, että ainakin monilla selkärankaisilla eläimillä tämä itsetietoisuus on mahdollinen. Ihmisapinoilla se on todettu, mutta jopa varislinnuistakin sellaista on uumoiltu.


Seuraava askel sitten olisikin käsitys moraalista ja lopulta etiikasta.