Rudolf Koivu rannalla

Sosiaalisen median kautta eksyin sivustolle www.rudolfkoivu.fi, jossa on paljon katsottavaa tämän kuvittajamestarin satupiirrosten lisäksi. Rudolf Koivu piirsi pilakuvia ja kansia satiirilehti Garmiin, kuten sittemmin myös Tove Jansson. Yllä on kansikuva, joka vaati ensin hetkisen analyysin auetakseen kauniin koristeellisuuden taakse lempeään satiiriin: viehättävyytensä hyvin tiedostava nainen on pannut väriä varpaankynsiin, niin että perhoset vallan erehtyvät. Jälleen pieni nerokas oivallus tältä mielikuvituksen mestarilta. 

Pakko näyttää muutama muukin ahh niin lempeän ironinen rantakuva, kukin myös sommittelultaan taitava:

"Onpa täällä tylsää! Ei ole muuta tekemistä kuin uiminen!"

"Tunnustelkaapa kuinka ruskettunut olen!"

Ja sitten tämä tuttu kuva, kaikenikäisten miesten romanttisen mielikuvituksen perusasetelma: jostakin ilmestyy eteerinen, viehkeä, sadunomainen ja viekoitteleva hahmo hänen vierelleen... Mihin satuun tämä liittyy? - Koivullahan nämä kontaktit jäivätkin sadun ja mielikuvituksen piiriin, kuten monasti ehkä muutenkin olisi syytä meillä muillakin...

Wiener Nougat shakkihevosen tapaan

Minulla on pulma. Olen joutunut sellaisen pakkomielteen valtaan, että jos avaan Wiener-Nougat-rasian, minun on poimittava suklaapalat shakkihevosen liikkeen mukaisesti. Olen vielä vaikeuttanut asemaani määräämällä, että saan syödä kaikki palat jotka fuskaamatta kykenen shakkihevosen hypyillä saavuttamaan. Mutta jos joudun umpikujaan, minun on annettava loput palat muiden syötäviksi.

Aloitin oikealta ylhäältä, ja jo nyt neljän siirron jälkeen huomaan, että lähdin hölmöilemään keskustaan, enkä enää saa kaikkia oikean reunan paloja itselleni. Jos yritän, sinne jää pari palaa jäljelle, ja joudun vielä umpikujaan, niin että muille jää jopa enemmistö paloista. Ja se on kuohuttavan väärin.

Auttakaa minua!

Koska asun yksin, ja säännöt ovat minun tekemiäni, voin tietysti muuttaa niitä sen verran, että saan aloittaa uudestaan toisesta paikasta. Tämähän on humaania ja inhimillistä toimintaa: onhan ihmiselle annettava mahdollisuus korjata virheensä! Ja jos uusienkin yritysten jälkeen joku pala jää noukkimatta, ei niitä voi sinne ikuisiksi ajoiksi jättääkään, vaan ne on syötävä muina miehinä pois ennenkuin pilaantuvat.

Sairaskertomukseeni voisin vielä lisätä, että jos ratkaisen kuvaristikkoa, jokaisen uuden sanan on oltava ainakin yhden kirjaimen verran kiinni jo kirjoitetuissa sanoissa. On suuri häpeä, jos joudun umpikujaan, ja aloitan jostakin uudesta paikasta. Toisaalta olen kyllä huomannut, että kannan häpeäni miehekkäästi, ja poikkeustapauksissa saatan aloittaa uudelleen kolmannestakin paikasta. Eihän kukaan kuitenkaan huomaa, kun vien lehden ajoissa paperinkeräykseen.

Nämä pakkomielteet muistuttavat jo lapsuuden aikana syntyneitä. Jalkakäytävillä kulkiessa ei missään tapauksessa saa astua laattojen saumojen päälle, tai muuten tulee susi ja syö...

Akaan Toijala, Hämeenlinnan Hauho

Yllä on Hauhon entinen vaakuna ja Akaan nykyinen, varsin onnistunut uusi vaakuna. Kun Akaa palasi takaisin kartalle, ja Toijala, Viiala ja Kylmäkoski jälleenyhdistyivät suurin piirtein vanhan Akaan kokoiseksi kunnaksi, alkoi tietysti heti puhe siitä, että tästedes olikin puhuttava Akaan Toijalasta ja Akaan Viialasta. 

Toista tunnettua Toijalaa ei Suomessa ole. Useimmat tietävät Toijalan sinä paikkana, jossa Tampereelta Helsinkiin ja Turkuun kulkevat junaradat haarautuvat. Miksi siis olisi nyt puhuttava Akaan Toijalasta, ja ketkä sellaista vaativat?

Hallintofriikit virkamiehet voivat näin vaatia. Samoinhan Häme-niminen seutu päättyy Pirkanmaa-nimisen seudun rajalle, vaikka molemmat ovat sitä samaa Hämettä Vanajan altaan eri puolilla. Kun puhutaan Hämeen linnavuoriketjuista, Pirkanmaan nykyään hallinnoimat linnavuoret puuttuvat kokonaan, se suurin mukaan luettuna, Rapola. Ennen onnetonta lääninrajaa kaikki kirjallisuus puhui ylimalkaan Hämeestä ja sen linnavuorista. Onneton tilanne, ja sitä pahentaa virkamiesten halu ja pakko pysyä vain oman hallintokunnan reviirillä, toisia häiritsemättä.

Kun se onneton lääninraja muutama kymmen vuotta sitten vedettiin Vanajanselän halki, mediassa ja kouluissa Pirkanmaalla alettiin vaientaa Hämeestä puhuvia. "Lapset, olemmeko me hämäläisiä?" "Eeeei!" "No keitä me sitten olemme?" "Piirkanmaalaisia!". Uutta identiteettiä ajettiin väenväkisin, ja lopulta kaikki johtui vain paisuvan Tampereen ähkytaudista, ja halusta saada oma maakunta, kun läänin pääkaupungiksi se ei Hämeenlinnan sijaan päässyt.

Samalla tavoin jotkut katsovat aiheelliseksi muuttaa ihmisten itseidentiteettiä, kun hallintorajoja muutetaan. Hallintorajathan eivät riipu paikallisista tottumuksista, vaan ne on asetettu ylhäältä päin joidenkin käytännön syitten takia.

Voisi arvella, että kaksoisnimen vaatijoiden joukossa ei juurikaan ole toijalaisia, noita hallintofriikkejä lukuunottamatta. Ehkä ulkopuolisia ja kuntaan muuttaneita. Jos Toijalalla nyt mainetta on, sen omiminen sopii heille hyvin, aivan historiasta riippumatta. Tynkä-Akaan Toijalan kirkonkylästä tehtiin kauppala vasta 1948, Toijalan nimellä. Vanha Akaa taas erosi Sääksmäestä omaksi kirkkopitäjäkseen 1400-luvun lopulla, ja vei mukanaan mm. Urjalan, joka kuntana on vielä itsenäinen. Hallintopiirit ovat vaihdelleet, mutta ikivanhat suurkylät ovat paikallaan, kaikkien tuntemina.

Jos siis tapahtuisi ihme, että Pälkäne, Urjala, Akaa ja Valkeakoski liitettäisiin yhteen, ja uusi suurkunta saisi jälleen Sääksmäen nimen, kuten historiallisesti olisi oikein, varsin harva vaatisi puhumaan Sääksmäen Urjalasta tai Sääksmäen Pälkäneestä. Urjala on Urjala ja Pälkäne on Pälkäne, ihan riippumatta siitä mitä virkamiesten papereissa lukee. Hallinnon aiheuttama paikallinen epämukavuuskin (kunnan virastojen sijainti) tulisi sähköisen tiedonvälityksen myötä vähenemään - jos niin halutaan.

En ole huomannut kenenkään vaatineen puhumista Hämeenlinnan Hauhosta, eikä sellaisessa olisikaan mitään järkeä. Eri asia on, miten hauholaisten käytännön virastoasiat hoituvat. Moni virkamies on asemassaan uransa huipulla, ja saattaa katsoa "hallintoalamaistensa" kyykyttämisen olevan itselleen kuuluva sporttelinkaltainen etu. Sellaisesta kyllä moni voisi kertoa tarinoita.

Paikannimet ja vallankäyttö

Olen kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin, mutta satuin juuri lukemaan Suomen kielen lautakunnan suosituksen entisten kunnannimien käytöstä. Lautakunta sanoo suoraan, että lakkautettujen kuntien ja niiden osien nimien jatkuva käyttäminen on paikallisesti tärkeää, ja suositeltavaa myös selvyyden vuoksi.

Yllä on Sääksmäen kunnan vaakuna vuoteen 1972 asti. Tuolloin kaupungiksi paisunut teollisuuskylä Valkeakoski liitti emäpitäjän itseensä, ja kaupungin johtohenkilöt ilakoivat julkisesti, että Sääksmäen nimi poistuu maailmankartalta. Itse muistan, että 70-luvun lopulla ja vielä 80-luvullakin paheksuttiin emäpitäjän nimen mainitsemista, ja olenpa ollut sellaisessakin kokouksessa jossa esitettiin Sääksmäen Ritvalan kuuluisan helkajuhlan siirtämistä "kivikylän" keskustaan, se kun kuulemma nyt kuului kaupungin "omistukseen".

Kuten sen jälkeen muuallakin kuntaliitosten yhteydessä nimistöpolitiikka oli täällä selvästi valtapolitiikkaa. Sen merkit näkyivät kaikessa ihmistoiminnassa, usein myös syrjintänä. Onneksi uusi "herrakansa" koskilaiset sittemmin tajusi, että Sääksmäen historiallisella jättiläispainolla oli heidänkin hyödyllistä ratsastaa. Ja kun esimerkiksi seurakunnat jälleen yhdistyivät, niistä tuli taas Sääksmäen seurakunta, jonka historia ulottuu 1200-1300-luvuille asti.

Nimien kirjavuus on jopa sekaannuttava Sastamalan "uudessa" kaupungissa. Siellä Vammalana tunnetussa kivikylässä on Tyrvään kirkko. Tyrväässä on lisäksi keskiaikainen P.Olavin kirkko. Sastamalan vanha kirkko puolestaan on tätäkin kauempana kivikylästä. Hallinnollisesti ja historiallisestikin alue on Sastamalaa, vaikkakin Sastmola on Merikarvian ruotsinkielinen nimi. Kiikkalaiset tai mouhijärveläiset tuskin tuntevat itseään vammalaisiksi, mutta kaikki puhuvat Tyrvään murteeksi nimettyä kieltä. Varminta lienee sekaannusten vuoksi käyttää paikallisasioista puhuttaessa vanhoja nimityksiä.

Kun menen Tammisaareen, menen tämännimiseen kaupunkiin, huolimatta siitä että se nykyään kuuluu Raaseporin kaupunkiin. Itse asiassa Raaseporin muinainen lääni oli vielä paljon isompi. Mutta kun menen Raaseporiin, menen tämän muinaisläänin hallintolinnan eli Raseborgin linnan raunioille... Jälleen tuntuu vanhojen nimien käyttäminen käytännöllisimmältä.

Entä jos olen Hauholla tai Kalvolassa, olenko siis Hämeenlinnassa? En takuulla, vaikka esimerkiksi Kalvolan nimeä on häivytetty olan takaa. Sen kylistä Iittala on ottanut itselleen tunnetuimmuuden, vaikka siellä sijaitseekin Kalvolan kirkko (ja seurakunta). Toisaalta dokumenteissa kerrotaan, että Iittala on yksi Hämeenlinnan esikaupungeista, ei Kalvola. Minulle Äimäjärven takainen harvaan asuttu ylänköalue ja useankin vesistön lähtöseutu on kuitenkin Kalvolaa - enkä ole ainoa.

Muistettakoon myös, että Helene Schjerfbeck muutti 1902 Nurmijärven Hyvinkäänkylään. Asema siellä toki oli, mutta ei kaupunkia...

Vielä yksi video

Dryadit ja Zeus - miksi taidehistorian naisilla niin usein on käsi ylhäällä?

Lisää runokuvamusiikkia

Innostuinpa tekemään näitä runo-kuva-musiikkeja lisää. Nämä ja muut YouTubeen lähettämäni videot löytynevät hakemalla minun nimelläni.

Runokuvamusiikkia

Jätin musiikin vähäksi aikaa, kun tein runojen ja kuvien yhdistelmiä. Nyt päätin yhdistää kaikki kolme taidemuotoa takaisin yhteen, ja lähettää YouTubeen. Kullekin kuvalle teen oman musiikin, jota ei edes tarvitse kenenkään soittaa. Sibelius 6 -ohjelman syntetisaattori soittaa monet instrumentit välttävällä tavalla, joten siitä vaan...

Tämä on hauskaa!

Naiivia surrealismia

Kävin Iittalassa katsomassa naivistien tämänkesäisen näyttelyn. Hauskaa ja suloistakin katsottavaa tänäkin vuonna. Parhailla naivisteilla todellisuus muuttuu ikonien tapaiseksi surrealismiksi. Joissakin kuvissa kokonaisuus syntyy yhdistämällä toisiinsa keskenään yhteensopimattomia aineksia. Jopa varjot saattavat kulkea eri suuntiin.

No, paluumatkalla Hämeen järviylängöllä ajattelin tehdä naivistien tapaisen kuvan. Pysähdyin kotona kirkonmäellä, kuvasin kiven, ruohikkoa, ukkostavia pilviä, ja yhden tuijapensaan. Tein kivestä taustalle vuoren, annoin ruohikon jatkua horisonttiin, ja sijoitin tuijasta kolme kopiota eri kokoisina antamaan perspektiiviä. Ja katsoin tietysti että sommitelma on kestävä. Kuvan tekemiseen ei mennyt paljonkaan aikaa.

Yllä on tulos, ja se on täsmälleen sellainen kuin halusin. Tuijat leijuvat hiukan, ikäänkuin ne tulisivat toisesta maailmasta. Jotain kuvasta puuttuu. Se ärsyttää, varsinkin kun ei voi tietää mitä tuolle tasangolle yhtäkkiä saattaa ilmestyä. En yritäkään keksiä.

Sain netissä heti kovaa kritiikkiä. Kehotettiin opettelemaan photoshoppausta paremmin, ja kehotettiin katsomaan Erik Johanssonin kuvia netistä. Johansson on toki taitava, mutta hänen kuvissaan pääosaan nousee juuri virtuositeetti. Taitavasti hän toistaa Escherin ja monien jopa 1700-luvun piirtäjien silmänkääntötemppuja. Mutta viesti on melkein täydellisesti: katsokaa miten taitava olen! Samalla tavalla nykyään pilataan Bachia ja muuta vanhaa musiikkia, soitetaan sitä yltiönopeasti, ja unohdetaan musiikin affektiivinen sisältö. Sen tavottamiseksi tarvitaan aikaa, ja sitä ei nykyään löydy juuri keltään.

Giorgio de Chiricoa ei yleensä haukuta naivistiksi, vaan etabloiduksi surrealistiksi. Tässä kaksi versiota hänen uimarantakuvastaan, ihan vain silmän iloksi, tai vaikka realismin nimissä arvosteltaviksi:

Kalmarin unioni takaisin!

Yle

Mietin taas prinsessahäitä katsoessani, kuinka ylivoimainen Ruotsi on meihin nähden myös elävien perinteittensä vuoksi. On ihme, jollei tällainen kuninkaallinen loisto vaikuta normaaliin herr & fru Medelsvenssoniin itsetuntoa kohottavasti. Loistokkaat linnat, historia, tavat ja seremoniat vaikuttavat ihmisiin tavalla tai toisella, mutta jakavat heidät toisaalta kahteen joukkueeseen. Perinnäistapoja kannattavat lienevät edelleen enemmistönä. Monarkiaa vastustavat tasavaltalaiset jakaantunevat kahteen ryhmään. On vakaumuksellisia ja järkeviä tasavaltalaisia, ja on yhteiskunnan katkera pohjasakka. Kun vasemmistopuoleitten johtajat kieltäytyivät kutsusta, moni saattaa yhdistää heidät juuri pilvi otsalla, kädet taskussa nyrkissä kulkeviin yleiskatkeriin porukoihin. Niin minäkin helposti tekisin, vaikka vasemmistojohtajat kuinka muuta vakuuttaisivat.

Kauan sitten ehdotti joukko eläkkeellä olevia suurlähettiläitä, että kruununprinsessa Viktoriasta tehtäisiin itsenäisen Suomen kuningatar. Minä kannatan tätä yhä. Päädyttäisiin perustuslailliseen monarkiaan, jossa kuningattarella ei olisi sitäkään valtaa kuin Suomen (viimeisellä?) presidentillä Niinistöllä. Valta siirtyisi aidosti parlamentille.

Mutta ajatellaanpa pitemmälle. Jospa hurmaava pikkuprinsessa Estelle naisikin Tanskan tai Norjan vastaavanikäisen prinssin, meillä voisi olla edessä uusi, vain vähän vajaa Kalmarin unioni! Kolmen pohjoismaan kuningattarena toimisi sama Estelle, ja kunkin maan parlamentit hoitelisivat maitaan suvereenisti.

Kustaa III määräsi, että hänen pojalleen opetettaisiin suomenkieli, koska hänestä oli määrä tulla myös Suomen kuningas (tai suuriruhtinas). Olisiko nyt aiheellista aloittaa myös Estellen kieliopinnot Kalmarin unionin vaatimuksia vastaaviksi?

Ilman halventavia piilomerkityksiä olen sitä mieltä, että myös Suomi kaipaisi monarkistista loistoa, edes vähän lievittämään synkeän arkista kansanluonnetta. Viihdettä tai ei, mutta sellaistakin tarvitaan. Ja kommentaattorit: olen enemmän kuin puoliksi vakavissani...

Kesän pahimmat paikat

Kiukustuneena siitä, että kesästä jo viisi päivää on kadonnut jäljettömiin, ja syksyn alkuun on enää runsaat kaksi viikkoa aikaa, kirjaan tähän mistä muusta minä Suomen kesässä en ollenkaan välitä. Listaa on helppo kirjoittaa, sillä televisiomainokset kertovat auliisti mitä minunkin suomalaisena nyt olisi ehdottomasti tehtävä, ja josta siis yritän pysytellä mahdollisimman kaukana.

Grillaus
tarkoittaa sitä, että ensin tapellaan kokoon jonkinlainen tulisija, yritetään hirveältä haisevin polttonestein saada liekkejä syttymään, ja sitten kärvennetään jo sinänsäkin kaamealta maistuvaa makkaraa vieläkin syömäkelvottomammaksi. Grillaus tapahtuu yleensä ulkona, ja ihmiset yrittävät oletusarvoisesti teeskennellä hyttysten huitomisen välissä että on ihana, reipas ja yhteisöllinen meininki, mitä se nyt sitten merkitseekin. Kun grillaukseen liitetään vielä alkoholinkäyttöä, meininki kehittyy entistäkin rennommaksi, aina kaatuiluun asti.

Mökkielämä
on sitä, että ahtaudutaan jonkinlaiseen lautaiseen koppiin päiviksi ja öiksi, raahataan vettä ja elintarvikkeita jostain huitsin nevadasta, käytetään mahdollisimman alkeellisia välineitä, ollaan hikisiä ja tahmaisia, yritetään uida savikkoisessa rannassa josta vesi on kauan sitten väistynyt, ja ollaan sulautuvinaan yhdeksi luonnon kanssa, joka todellisuudessa aiheuttaa koko extreme-oleskelun suurimmat vaivat. Mökkeilyennätykseni on reippaasti alle viikon pituinen. Mökkielämään kuuluu olennaisesti myös

puucee,
jossa yhdistyvät mökkeilyn kaikkein karmaisevimmat tekijät, aina sitä ampiaista myöten joka sieltä reiän uumenista aina hyökkää ihmisruumiin jaloimpia osia päin. Milloinkaan ei tavallista kerrostalovessaa juoksevine vesineen ja käsisuihkuineen ajattele niin suurella lämmöllä, kuin puuceessa ähkiessään.

Lappi
on tosi suomalaiselle tärkeä paikka. Siellä saa rehkiä täysin tarpeettomia taipaleita mieletön rinkka selässä, nauttia aukitaistellun sälykepurkin tahmaisesta tonnikalasta, kun parempaakaan ei satu olemaan saatavilla, ja ihailla valtavan laajoja näköaloja, jotka ovat täynnä kitukasvuisia puita ja loputonta heinikkoa. Eräs tuttavani oli tällaisella pakkovaelluksella, ja pysähtyi tunturin laelle hetkeksi ihailemaan tällaista maisemaa. Siihen hänen toverinsa huomautti: "Miäs ei ihaile mittään maisemia. Miäs painaa vaan." Ja sitten kaverukset jatkoivat täysin päämäärätöntä painelemistaan.

Hiekkarannat
ovat tylsimmistä tylsimpiä paikkoja. Jos vesi on puhdasta, siellä voi tietysti uida. Mutta loikoileminen pyyhkeen päällä auringon poltettavana on niin vihoviimeistä elinpäivien tuhlausta, että pasianssin pelaaminenkin tuntuu syvällisemmältä toiminnalta. Hiekkarantaelämän seuraaminen on kiduttavan yksitoikkoista. Ensin yhdet levittävät riepujaan johonkin, loikoilevat niillä, sitten ryntäävät veteen polskimaan ja roiskuttelemaan, ja palaavat pyyhkeilleen. Tämä toistuu toistumistaan, paljon pitempään kuin koskaan olen jaksanut tarkkailutyötäni tehdä.

Rentoilu
kuulostaa sananakin 'renttuilulta', ja tarkoittaa omituista liikehdintää ja hytkymistä, usein alkoholipitoisten juomien avustamana. Kauan sitten laulettiin myös "Regina Rennosta", mistä päätellen rentoiluun kuuluu olennaisesti myös promiskuiteettihakuisuus. Ei sellaista jaksa edes katsella.

Terassi
ei nykyisin tarkoita enää puistojen ja rakennusten yhteydessä olevia maastosta kohotettuja tasanteita, vaan mitä tahansa takapihaa jonne on raahattu pöytiä ja tuoleja. Facebookissa erottaa kaupunkilaisen nuoren aikuisen parhaiten siitä, että hän kertoilee kerran päivässä ihanista terassikokemuksistaan. Terassi onkin nykykielessä paikka jossa itseään arvossa pitävät trendikkäät ihmiset näyttäytyvät toisilleen. Helsingissä status kohoaa vielä, jos ehättää mainita nähneensä Ben Zyskowiczin siellä terassilla.

Voi hyvänen aika miten arvostankaan kalustettuja huoneita, joissa on paljon kirjoja ja hyödyllisiä teknisiä laitteita, auvoisaa vessaa ja suihkuhuonetta unohtamatta, ja joissa ikkunan avaamalla saa läheisen kontaktin luontoon tai kaupungin urbaaniseen sykkeeseen, mitä se nyt ikinä sitten onkaan!

Suomi on loistava maa, känisijät!

Poimin tämän kaavion Takkiraudan blogista, jossa myös on linkki alkuperäisiin lähteisiin. Kaaviossa pysty y-akseli esittää maiden vaurauden määrää, x-akseli taas PISA-menestystä. Koulutuksen merkitys vauraudelle on havainnollisen selvä. Suuret öljynviejät ovat vauraita heikommasta koulutuksesta huolimatta, mutta entä sitten kun öljynvienti joskus loppuu tai häiriintyy?

Entisissä sosialistimaissa koulutus on yleensä varsin hyvää, mutta vauraus on vielä kasvuvaiheessa sosialismin jäljiltä. Slovenia, Tšekki ja Slovakia ovat kärjessä, mutta sitten seuraakin Eesti, jonka koulutus on vapautuneista maista korkein. Nämä maat olivat myös Neuvostoliiton ikeen alla eniten länteen kallistuneita.

PISAn kärkimaat Suomi. Korea, Taiwan ja Japani ovat myös vauraudessa korkealla, toki kuitenkin erikoistapausten, kaupunkivaltioiden Singaporen ja Hong Kongin takana. Tässä on Suomen vahvuus myös tulevaisuudessa, ellei valtio lyhytnäköisyydessään lähde koulutuksen edellytyksiä karsimaan.

Huomiota herättää meitä vauraampi Ruotsi, joka kuitenkin on reippaasti meidän, Hollannin, Saksan, Englannin ja Ranskan takana opinnollisuudessa. Miksi? Usein kuultu selitys on, että Ruotsin tulosta heikentää ylisuuri sopeutumattomien maahanmuuttajien osuus, sekä koululaitoksen edellisestäkin johtuva vähittäinen  eriytyminen eliitti- ja rupukouluiksi. Olen joskus nähnyt tästä tilastojakin, mutta en tähän hätään heti sellaista löytänyt.

Suomen ja Pohjoismaiden menestystä on perusteltu myös opetuksen historiallisilla perinteillä, luterilaisuudella, sekä monilla muilla syillä, ja jotain perää näissäkin saattaa olla. Mutta se ihan ensimmäinen tämän kaavion viesteistä kohdistuu kyllä siihen vähäisehköön mutta äänekkääseen kansanosaan, joka herkeämättä jaksaa toistaa kuinka p...a maa Suomi on. Kaikki tosiasiat viittaavat siihen, että tämän sakin kohdalla väite kuvaa lähinnä heitä itseään. Valitettavasti media rakastaa näiden melskaajien ääntä ylenmääräisesti. "Vallankumouksellinen" rähjääminen on mediaseksikästä, käyttääkseni yhtä eniten inhoamistani muotisanoista.