Virallinen tiedemaailmamme on julistanut Wiikin huuhaatieteilijäksi, mikä on täysin kohtuutonta. Hänen fonetiikan ja murteitten tutkimuksensa oli merkittävää, ja mullistava teoria suomalaisten esihistoriasta saattaa tulevaisuudessa vielä nousta suureen arvoon.
Olisin tätä juttua varten tarvinnut kuvaa Wiikin kvantitatiivisesta Suomen murteitten tutkimuksesta, mutta koska se on ollut eräs lempikirjoistani, se on hukkunut jonnekin. Olisin ottanut esimerkiksi kartan, jossa Hämeen murteen leviäminen ja muuntuminen naapurimurteiksi on esitetty isoglossien avulla. Joillakin seuduilla nämä isoglossit ovat kimppuuntuneet ja kertovat jyrkemmistä rajoista, joista puolestaan voi päätellä jotain väestön liikkumisesta. Mainittakoon, että Hämeen murteen keskuspaikaksi Wiik oli valinnut Sääksmäen suurpitäjän. Aivan turhaan ei Pälkäneen paikallislehti ole nimeltään Sydän-Häme...
Aiheeni oli parin esimerkin avulla näyttää, miten eri kirjakieliksi sittemmin kehittyneet murteet ovat muinoin muodostaneet jatkumoita. Kun matkaa paikkakunnalta toiselle, murteet muuntuvat melkein huomaamatta, mutta kun matkaa sitten on tehnyt tarpeeksi, kielikin on korvinkuullen muuttunut. Kun kirjakielet sittemmin alkoivat korvata murteita valtioitten rajoja myöten, monet sukulaiskielet näyttävä äkkiä kovin vierailta toisilleen. Suomi ja eesti ovat näennäisesti kovin erilaisia keskenään, mutta jos kuuntelee tai tutkii siirtymämurteita kummankin puolin, erot eivät enää olakaan ylivoimaisen suuria.
Minua ovat jo oman henkilöhistorianikin johdosta erityisesti kiinnostaneet germaanikielet ja niiden murteet. Jo hyvin nuorena "lainasin" äidiltäni keskiyläsaksan oppikirjan, joka edelleen on ns. yöpöytälukemistossani. Se on tuo saksan kielimuoto, jolla Vogelweide ja muut minne-runoilijat kirjoittivat upeat tekstinsä. Ja olin vasta koulupoika, kun käytännössä tajusin senkin, mistä tervehdys "moi" on peräisin.
Esitän tässä kaksi tekstinäytettä mantereemme länsirannikon murteista. Esimerkkimurteeni niputetaan usein yhteen, mutta niiden sijainti on sitten erilainen. Toinen näytteistä sijoittuu Hollannin suuntaan, toinen Tanskan "kaulan" tienoille. Pyydän, please, älkää heti googlettako, vaan maistelkaa kieltä ja arvioikaa kumpi niistä on eteläisempi, kumpi pohjoisempi. Ruotsin taitaminen riittää jo hyvään alkuun.
Näyte 1:
Di Fijool es en Strikinstrument, wat fan forskeligi Holtaarten maaket uur. Di fjuur Streengern uur (g – d1 – a1 – e2) stemet en me en Böög streken.
Di fijool uur fuaral bi klasisk Musik iinseet, man jü kum uk bi Folkloori fuar.
Masi Komponisten haa Steken senerlig fuar di Fijool skrewen. Dit Uurt Fijool (Dütsk: Violine) meent sa fuul üs litj Brātsji (Viola of Viola da Braccio). Dit italieensk Uurt violino es üs jest 1535 dialskrewen uuren.Di fijool uur fuaral bi klasisk Musik iinseet, man jü kum uk bi Folkloori fuar.
Näyte 2:
De fioele is in snaarynstrumint en strykynstrumint mei fjouwer snaren. De klank wurdt makke troch de snaren trilje te litten mei in strykstôk. De houten klankkast is der foar om it lûd fan de triljende snaren fuort te sterkjen. De fioele wurdt ornaris bespile troch it muzykynstrumint tusken kin en skouders te klamjen en mei de fingers fan de linkerhân de snaren tsjin de ebbenhouten toets te drukken om sadwaande de snaar lytser te meitsjen (en dus de toan heger klinke te litten. De fioele wurdt bespile troch in fioelist(e). Wa't de earste fioele makke hat is net bekend. Algemien wurdt oannommen dat de fioele om 1550 yn Itaalje ûntstie. Hjirûnder steane ferskate ynstruminten dêr't fan oannommen wurdt dat it de earste foarrinner fan de fioele wie.