sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Peffa! Vähän pakarateoriaa


Älkääpäs kiirehtikö pahastumaan, hyvät lukijat! Yllä olevat kuviot eivät ole sitä mitä luulette! Ylimmäisessä on logaritminen spiraalikäyrä symmetrisesti kuvattuna, ja siinä muodossa jossa se esiintyy luomakunnassa useimmin, eli ns. Fibonaccin tai kultaisen suhteen muodossa. Alemmassa sen kertoimia on vähän muokattu, eli kuvaa on vähän venytetty, mutta edelleen on kysymys logaritmisesta spiraalikaaresta. Tässä alla sen sijaan on kaksi kuvaa siitä mitä arvelittekin: 
 
 
Muodot ovat aivan identtiset. Pakaroitten muoto on siis sama kuin yleisin muoto elävien ja kasvavien solukoiden järjestäytymisessä, ja palautuu siis myös havaintoihimme. Tämän vuoksi ne ovat myös ilmiselvästi kauniita. Logaritminen spiraalikaari esiintyy pakaroissa sekä poikkileikkauksessa että myös pystysuoraan katsottaessa:
Näin pakaroista syntyy kolmiulotteinen muoto, joka perustuu luomakunnan keskeisimpään muotoiluperiaatteeseen. Voimme näinmuodoin siis väittää, että takapuolen kudokset ovat muodoiltaan täydelliset kuten vain luonto itse voi olla, ja että Afrodite Kaunispakarainen saa olla syystä tyytyväinen näkemäänsä. Jumalatarrouva toki ottaa huomioon myös muodontansa eroottiset aspektit, mutta yrittäkää te edes keskittyä olennaiseen abstraktioon! Tämän keskittymisen avuksi esitän alla joukon kuvia, joissa sama muotoilu esiintyy sekä makrona että mikrona.








Ja lopuksi vielä kaavio siitä miten kultainen logaritminen spiraalikaari syntyy Fibonaccin lukusarjasta:
Ongelma on selvästikin ratkennut, ja peffan salat paljastuneet!





lauantai 27. huhtikuuta 2013

Jaloa urheilua nykytekniikalla välitettynä

Paikannustekniikka on tuonut aivan uusia ulottuvuuksia suunnistuskilpailujen välittämiseen. Rasteilta lähetetyn suoran kuvan lisäksi saamme nähdä kilpailijoiden reitinvalinnat kartalta joko livenä, tai sitten havainnollisina yhdistelminä, joista näkyy kunkin valitsemat reitit ja myös paljonko aikaa kukin reitillään toisiin verrattuna kulutti. Aivan fantastista. Ja olipa myös varsinaissuomalainen kalliomaasto jylhää ja näyttävää! Suunnistuksesta on tullut myös hieno televisiolaji!

Toisaalta olihan siinäkin muinoin oma tunnelmansa, kun selostaja kykki yön pimeydessä rastin lähellä ja kuiski mikrofoniinsa että "... ei näy mitään... nyt kuuluu vähän rapinaa... nyt, nyt taisi otsalampun valokiila välähtää... ei, ohi meni"...

Ceterum censeo: Suunnistus on jaloimpia ja hienoimpia urheilulajeja, mitä ihminen on keksinyt! Purjehduksen veroista!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kaunista - mutta tarkemmin

Esitykseni kauneudesta ja sen rakastamisesta ei ole täysin onnistunut. Jotkut ovat pitäneet sitä lukumystiikkana tai pelkkänä fantasiana. En ole osannut argumentoida riittävän selvästi, mitä kauneuskäsitykseni sisältää. Vähin sanoin se ei onnistukaan, kirja pitäisi kirjoittaa. Mutta yritän silti tiivistää muutaman näkökohdan.

Kauneudella ei ole sitovia sääntöjä. Taideteos ja mikä tahansa olio ei ole kaunis sen vuoksi että siinä esiintyy esimerkiksi ympyrän, tasasivuisen kolmion tai "kultaisen leikkauksen" kaltaisia suhteita. Kauniissa objektissa voi niitä esiintyä, kokemuksen mukaan varsinkin silmällä havaittavissa erittäinkin usein, mutta ne eivät ole kauneuden välttämätön eivätkä myöskään riittävä edellytys. Ennemminkin ne ovat luonnon pakosta osa meidän tapaamme hahmottaa ja jäsentää näkemäämme. Ja uudelta pohjalta voitaisiinkin nyt taas sanoa, että taide jäljittelee luontoa! (Muusikoille: klassisten äänenkuljetussääntöjen kauhea perusvirhe, rinnakkaiset kvintit, kuulostaa todella huonolta tietynlaisessa musiikissa, mutta toisenlaisessa se taas on yhdentekevä).


Kauneus ei riipu kompleksisuudesta. Yksinkertainen ilmiö voi olla kaunis, esimerkiksi taivaan syvä sininen väri, tai hyvin soitettu englannintorven ääni. Neliö ja ympyrä ovat tietysti täydellisyydessään kauniita, mutta yleensä ne eivät yksinään riitä kauneuselämyksen syntymiseen. Runsaskoristeinen goottilaisen kirkon fasadi tai fraktaalikuvio on yleensä kaunis, ja näiden kompleksisuus houkuttelee silmän tarkkailemaan yhä pienempiä muodon osia, jotka sinänsä yleensä ovat kauniita. Osa tämäntyyppisen kauneuden tuottamasta mielihyvästä johtuu juuri tästä tarkastelusta, mutta yksittäisten osien kauneus ei välttämättä tuota kaunista kokonaisuutta, eikä kokonaisuuden kauneus välttämättä johdu osasten kauneudesta.


'Kauniin' vastakohta ei ole 'ruma'. Samalla tavoin voi sanoa, ettei 'järjen' vastakohta ole 'tunne'. 'Kaunista' voi kokea vahvasti tai jonkun verran tai ei ollenkaan, mutta 'rumuus' ei tässä 'laskevassa asteikossa' lisäänny. 'Ruma' pitää määritellä aivan erikseen. Se ei ole pelkästään 'kauneuden' puutetta. 1800-luvulta lähtien on myös puhuttu rumuuden kauneudesta, mutta arvelen kyllä että silloin sekoitetaan affektit ja muut, sinänsä kauneuden ulkopuolella olevat ilmiöt mukaan. Varsinaisen kauneuden skaala 0 ... n kulkee siis "indifferentistä" kohti lisääntyvää kauneutta.

Kauneus tuottaa mielihyvää, mutta siihen voi sekaantua muutakin mielihyvää tuottavaa. Tässä on uudestaan edellisen jutun kuva, joka näyttää yksinkertaisesti miten sinänsä kaunis muoto saa lisäkseen sekä eroottisen aspektin, että myös lihasten ja tukirakenteen toimintaan, eli liikkeisiin liittyvän kokemuksen. Missä määrin eliön liikunnasta voi erottaa varsinaista kauneutta, on tietysti määrittelykysymys. Mielestäni se liittyy läheisesti tasapainon ja vakauden havaitsemiseen, ja on tässä mielessä kyllä hyvin primääriä. Kissan tai metsäkauriin liikkumista on epäilemättä kaunista katsella, ja niiden ruumis tuntuu tämän(kin) vuoksi kauniilta ja tarkoituksenmukaiselta. Toisin on näennäisesti mursun kanssa. Sen liikunta maalla on epäilemättä vähemmän kaunista, mutta vedessä asetelma muuttuu aika lailla. Haluankin laskea sekä liikkeen että esimerkiksi siihen vaikuttavan ruumiinrakenteen ja -muodon yhdeksi kauneuden keskeiseksi ilmenemismuodoksi. Sehän on kokonaan fysiikkaa, ja liittyy kokemuksemme kautta keskeisiin havaintotyyppeihin.

Olen muuten vakuuttunut siitä, että pakaroiden kauneudella on myös puhdas geometrinen perusta. Pitäisikö tätä kiehtovan mystistä kauneutta yrittää tutkia tarkemmin? Ei Afrodite kallipygos (= kaunispakarainen) tutki itseään pelkästään eroottisista syistä, eihän?

Myöhemmin jatkan edelleen samasta kauneuden määrittämisen aiheesta.





perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kalikkasäkeitä


Kalikkasäkeet eli knittelivärssyt ovat vanhaa saksalaista perua. Niissä peräkkäisillä säkeillä on sama riimi eli loppusointu. Tavallisimpia ovat neli-iskuiset säkeet, joissa tavuluku voi olla vapaa. Joskus iskujen määrä voi olla pienempi tai suurempi. Knitteleitä pidettiin usein runollisesti vähän epäkelpoina, ja niinpä monet pilkkarunot käyttävät tuota ilmaisutapaa, niissä kun huonon runouden ja roisin iskevyyden raja on aika häilyvä.

Vanhasta mestarilaulaja ja knittelirunoilija Hans Sachsista tehtiin joskus (1700-luvulla?) pilkkaknitteli, jossa vielä hajotettiin sanakin kahdelle riville:

Der Hans Sachs der war ein Schuh-
macher und Poet dazu...

Suomessa kalikkasäkeitä on suosittu esimerkiksi pilkka- ja tilapäisrunoissa. Eino Leinon nimiin on pantu tuo tuttu "Liirum laarum lappalainen, haista k*kka kappalainen". Todistettavasti hänellä oli muitakin sen kaltaisia, kuten (epäsäännöllinen)

Jos ei pääse taivahasen
Martti-pappi kuoltuaan,
lihan siin' ei syytä ollut,
henki oli heikko vaan.

Tilapäisrunojen keskiössä ovat onnittelu- ja joululahjarunot, joita entiseen aikaan harrastettiin paljonkin. Kun lahjoja ei ollut paljon, ja nekin yleensä aivan pikkutavaraa, olihan edes runo joka kertoi antajan vaivannäöstä ja lämpimistä tunteista. Useimmat vanhan polven sukulaiseni harrastivat sellaisia, ja niitä pikku lappusia on säilötty huolellisesti vihkojen väleissä. Äitini ei tehnyt poikkeusta. Hän kirjoitti suvereenisti molemmilla kielillämme, ja talletti niitä pieneen vihkoonkin. Sen otsikkona on

Jouluvärssyjä

Käyttövärssyt riimitteli
Kyökintaustan Ruuneperi.

Tässäpä jokunen äitini kalikoista:

Ei aina tartte olla fiini,
ei loistaa kuni mannekiini,
mutt' tahroja jos estää koittaa,
väreissäkin järki voittaa!
    (Tummat housut, minulle)

Vaikk' oot suurin ja kaunein kuin Cassius Clay,
älä heti sentään tyrmää! Älä sano "ei"!
    (Musta villatakki, minulle)

Jollei mahas yli riitä,
anna takas! Ja sepä siitä.
    (Tiskiesiliina, minulle)

Jos ei tämä "lainelauta"
mieles tasapainoon auta,
jos et voita 6 - 1,
minä tulen petetyksi.
    (IFK-lätkäkassi pojalle)

Tiesi oikein joulu-ukko:
kenkiin tarttis heinätukko.
Pellot kun on paketissa
kuivikkeet on kadoksissa.
Nämä silloin avun antaa
eikä haise apulanta!
    (Kengänpohjalliset pojalle)

Laulun aiheet Ruuneperin
ehtyneet ei aivan hevin.
Kyökintaustan poeetalla
ideat on tiukemmalla.
Joskus leikkaa kalkkilanttu,
helmen saapi pari kranttu!
    (Itsehäviävä muovikassi veljelle ja sen vaimolle)

Ei ole puutetta perunoista,
marinoista, murinoista.
Tässä on säkki: rannevippi,
ja asia on sillä sippi!
    (Sukkahousut siskolle)

On raameinasi peti kaita,
takaa halki talon paita,
huumori ei oikein maita.
Vaan eipä enää sappi haita!
Siis naurun kureet naamaas laita,
väsymyksen kärki taita,
ja pian kiertää virkku veri.
Toivoo OY Ruuneperi.
    (Tuntematon lahja isälle sairaalaan)

Parhaimmillaanhan näistä tulee mieleen mestaripakinoitsija Olli ja hänen mieterunoilijansa Otso Kirjosiipi:

Kanoilla jos tipukutkaa,
käytettäköön kipututkaa.
Neuvo saatiin pikaviestiin,
sillä sitten vika piestiin.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Meitä petetään!

Meitä petetään kaiken aikaa. Kauppiaat, mainostajat, poliitikot, tutkijat ja media pettävät meitä, ja kielikin pettää kun sitä on hiottu ja säädelty erilaisiin petostehtäviin soveltuvammaksi. Kun sanotaan että jokin 'kehittyy', me luulemme että asiat muka paranevat. "Kehitämme palveluitamme" tarkoittaa, että taas jokin palvelu lakkaa olemasta. "Virtaviivaistamme tuotantoamme" tarkoittaa suurin piirtein samaa, vaikka me vanhastaan luulimme että 'virtaviivaisuus' tarkoittaa jotakin hienoa muotoilua jonka avulla autolla voi ajaa vieläkin kovempaa. Mikään ei ole meille enää 'vaikeaa', vaan korkeintaan 'haasteellista', ja mehän toki aina selviämme haasteista, esimerkiksi palveluita karsimalla tai laatua huonontamalla.

Kun kauppiaat alkoivat hinnoitella yhdeksiköillä, he yrittivät petkuttaa asiakkaita luulemaan ostostaan oleellisesti halvemmaksi kuin se oli. Kun hinta on "vain" 99,90, he luulevat että me luulemme hinnan olevan vain joitakin kymppejä, eikä täyttä sataa. Kiitos vaan luottamuksesta. Lähikauppa tarjosi hernesoppapurkkia hintaan 9,99 markkaa, ja koska pennit olivat vielä olemassa, tarjosin kassalle tasarahaa. Ei onnistunut. Kassakone tunsi muka vain täydet kymmenpennit. Minulta puuttui se penni ylihinnasta, ja purkki jäi kassalle. Kauppias sanoi että "kyllähän tuo nyt pitäisi tietää" ja että "eihän se tarjoushinta sitä tarkoita että sillä pitäisi myydä".

Juu. Eivätkä mainoksetkaan sitä tarkoita että se mitä ne väittävät olisi muka totta. "Kyllähän se kaikkien pitäisi tietää", he sanovat. Naisille tarjotaan tököttiä, joka "pidentää ripsiä 67 prosenttia". Ja varmemmaksi vakuudeksi näytetään naista jonka tekoripset näyttävät 200-prosenttisilta niin että huonosilmäisetkin vakuuttuvat. Miehille taas tarjotaan "täysin vaarattomia" pillereitä, joiden ansiosta se elin jossa miehen aivot useimmin sijaitsevat pitenee nopeasti ja rajusti. "Koska naisesi vaatii", huijarit vakuuttavat sen naisen puolesta.

Naisille kohdistettua huijausmainontaa puolustellaan sillä, että naisilla on "oikeus unelmoida". Onhan heillä toki, ja myös oikeus maksaa hirmuisia summia tyhjästä. Koska unelmoida "täytyy", naisen on tehtävä mitä naisen on tehtävä. Niin yksinkertaista se on.

Mutta nyt on tullut ihmeaine johon mielelläni uskoisin. Televisiossa kerrottiin, että vain 20% ulkonäön muutoksista johtuu vanhenemisesta, ja että "veden syvyyksistä nousee" aine joka hoitelee pois sen 80 prosenttia. Ihan totta. Omin silmin näin että ruudussa nousi kuplia! Sieltä se aine oli tosiaan tulossa! Vahingokseni en muista ihmeaineen nimeä, mutta yritän löytää kosmetologin avukseni. Nyt olen vain huolissani siitä että minulta häipyy se 80 prosenttia vanhuuden merkeistä. Olisin silloin noin 16-17-vuotias, eikä minua huolittaisi edes äänestämään. Minulle riittäisi että sanottaisiko vain 50% vanhuudesta katoaisi. Olisin silloin paljon alle neljänkymmenen, oikeastaan siis vain kolmekymppiä ja risat! Se riittäisi oikein hyvin.

Ainoa huoleni tämän ohella on se että ihmeaine vaikuttaisi myös aivoihin. Toki olin tuossa iässä kovasti älykäs ja lahjakas, mutta viisaudessa oli kyllä melkoisesti vajetta. Niin että josko saisin pitää nykyisen pääni, ja vain ulkonäkö ja vetreys paranisivat?

"Ennen-ja-jälkeen"-ideologian mukaisesti liitän tähän kuvani sellaisena jolta näyttäisin jos olisin tuota ihmeainetta täysin mitoin käyttänyt:



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kuu pakom puu

Iltapäiväkahvilla Voipaalassa turistiin kyökkisuomesta tai kyökkiruotsista, miten vain se nyt sitten sanotaankin. Varsinkin äitini Pohjanmaan rannikoilta kotoisin olevassa kaksikielisessä suvussa sellaista näyttiin viljelevän. Se on semmoinen sekakieli, että ruotsinruotsalainen ei sitä ikinä ymmärtäisi. Kuten nyt tuo otsikon hokema: ei ole ihan varmaa tarkoitetaanko että puun takana näkyy kuu vai lehmä. Ja samahan tuo nyt onkin. Oikeastaan se tarkoittikin jotain yhdentekevää.

Äitini kiitti joskus että "saat pusun pääsiäisenä". Ymmärtääkseen kiitoksen pitää kääntää lause mukaruotsiksi "puss i posk". 'Påsk' on tietysti pääsiäinen, mutta 'posk' on poski mukaruotsiksi. Äitini kuulemma muinoin esitteli Meilahden sairaaloita vanhalle sukulaismummulle: "O' där e' sen korv- och gurkkliniken"... Korva- ja kurkkutautejahan siellä joskus hoidettiinkin, mutta riikinruotsalainen ihmettelisi miksi makkaraa ja ruokakurkkua muka pitää hoitaa.

Sekakieltä oli Stadin vanha slangikin. "Där sku va' en huisin kiva futismatsi på Eltsu", josta kaksikieliset pojat heti tiesivät että Eläintarhan kentällä saattoi olla kiinnostava jalkapallo-ottelu (en muuten ole ollenkaan varma että Eltsussa koskaan olisi pelattu futista).

Sekä Kokkolan seudulla että jopa Stadissakin saattoivat en- ja ett-suvut mennä sekaisin. Klassinen juttu kylpylästä on ehkä joskus vilahtanut jutuissani, mutta kerrottakoon se uudestaan. "Där sku' va' en kar ledi' för komsrådinnan" ei tietenkään tarkoittanut että kauppaneuvoksettarelle olisi vapautunut käyttöön mies, vaan amme... Siskoni väittää kokemuksenaan olevan, että Kokkolassa kaikki sanat ovat en-sukuisia, vain kellosta sanotaan että "klockan ä' ett".

Äitini ruotsinkielessä ei ollut vikaa. Hän oli ruotsinkielen lehtori, mutta niin suvaitsevainen, että päästi kokeesta läpi pienen pojan joka kirjoitti paperille vain tämän: "Ja kan intte kriiva. Ja har krillit hem".

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Yksinäisyydestä. Kaksi runokuvaa.

Tällaista mietin vuosia sitten kesäpaikan keinussa. Kaksi on sen jälkeen poistunut perheestäni, minä olen vielä jäänyt mietiskelemään.
Kesäpilvet kuvasi Mari Laakso 2012, minut lapsenlapsen kanssa joitakin vuosia sitten Ben Rydman. Runomitta chōka.

Vähän valoisammin voi ajatella tyttö joka on jäänyt yksin (kaksi tankaa):


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Jo kirjallisuuden alku näyttää kauniilta

Oi kuinka kaunis
voi olla jo kirjain A!
Kirjallisuus on
varmaan tosi kaunista,
kaikki kirjaimet siinä!

Häränpäästä se lähti, aakkosten alku, ja kehittyi sekä kuvallisesti että symboliarvoltaan mitä suurenmoisimmin. Merkitäänhän esimerkiksi luonnollisten lukujen ääretöntä joukkoa hebrean kirjaimella Aleph. Koko maailma on alefin ja o-megan välissä!

Ja kun kirjallisuus sitten toden teolla alkoi, saimmekin lukea mieltäsykähdyttäviä kertomuksia kateudesta, mustasukkaisuudesta, ihmisuhreista ja murhista. Muuankin pikkukuningas Agamemnon oli lähdössä sotaretkelle Troiaan, ja saadakseen laivoilleen hyvän matkatuulen uhrasi tyttärensä Ifigeneian. Vaimo Klytaimnestra ei jaksanut odottaa miehensä paluuta, toisin kuin muuan Penelope, vaan otti itselleen rakastajan. Kun sitten Agamemnon vihdoin palasi, Klytaimnestra sonneineen murhasi hänet. Poika Orestes ja tytär Elektra eivät kestäneet tätä murhetta, vaan murhasivat äitinsä ja tämän könsikkään. Poika Orestes oli sen jälkeen lopun ikäänsä kostajia paossa...

Antiikin draamakirjailijoiden jälkeen mm. Eugene O'Neill kirjoitti näytelmän "Murheesta nousee Elektra". Murheen alhoista on usein puhuttu, mutta entäpä jos alhoa ei olisikaan, vaan ahjo! Sieltäpä nousee sankari, tiukka kuin teräs, ja pitää yllä murhan kierrettä. Ja nautinnollisesti järkyttynyt yleisö kiittää esityksestä... 


torstai 4. huhtikuuta 2013

Kauneuden rakastamisesta

Satuin taas lukemaan, mitä 200-luvulla toiminut kirjailija Longos sanoo romaaninsa Dafnis ja Khloê esipuheessa: "Kukaan ei ole koskaan kyennyt välttämään rakkautta, eikä tule kykenemäänkään, niin kauan kuin on olemassa kauneutta - ja silmät sitä näkemään". Longoksella tämä lause tarkoittaa tietysti eroottista rakkautta, mutta samalla lause toistaa ja heijastaa esimerkiksi Platonin ja Plotinoksen teoksista tuntemaamme ajatusta kauneuden rakastamisesta, siis kauneuden sinänsä, abstraktina ideana, ei vain ihmisruumiin kauneutena.



Olen jo monessa yhteydessä toistanut omaa esteettistä käsitystäni, joka perustuu tavallaan matematiikkaan ja fysiikkaan, eli että ihmisen kauneuskokemuksissa heijastuvat maailmankaikkeudessa vallitsevat lait. Koska me olemme samansyntyisiä kuin maailmankaikkeus, tämä ajatus on minusta luonnollinen ja itsestään selvä. Meidän havainnoissamme korostuvat monet geometriset ja matemaattiset perusmuodot, tasasivuisesta kolmiosta ja neliöstä kartioleikkauksiin, me kuulemme harmoniset yläsävelsarjat, näemme liikkeitten luonnollista dynamiikkaa, koemme tasapainon idean monella monituisella tavalla.

Antiikin ajattelijat, samoinkuin esimerkiksi myöhemmät "uusplatonikot" laajensivat mielellään "kauniin" käsitettä henkiselle puolelle. Myös hyvyys, totuus, ja esimerkiksi hyveet voivat olla kauniita. Kaikki he luettelevat joukon eittämättömiä kauneuden ominaisuuksia. Platon puhuu "kauneuden ideasta", Aristoteles "ykseydestä moninaisuudessa", ja Plotinos haluaa laajentaa käsitteitten syvyyttä sanomalla, että "kauneus on jotain enemmän kuin symmetria, ja symmetrian kauneus riippuu jostain etäisemmästä periaatteesta". Kaikki tämä sopii minulle oikein hyvin. Vaikea näitä on sanoin selittää, vaikka kuinkakin luontevan tuntuisia uumoiluja.


Antiikin ajatus "ykseydestä moninaisuudessa" saavutti huippunsa renessanssin aikana, ja aivan uusi näkemys siitä on syntynyt tietokoneaikana. Hyvä esimerkki ovat fraktaaliset Julia- ja Mandelbrot-kuviot, joissa sama hahmo, sama "idea" toistuu loputtomiin, riippumatta siitä kuinka pitkälle lasketaan. Kun vanha Vitruvius määritteli arkkitehtuurin perusteiksi vakauden (stabilitas), käytännöllisyyden (utilitas) ja kauneuden (venustas), hän totesi saman minkä jokainen leikkimökin rakentaja oppii kantapään kautta. Stabiilisuuden näennäisiä rajoja rikottiin jo myöhäisantiikissa ja sittemmin barokissa, kun palkistoa esimerkiksi taivuteltiin näennäisen holtittomasti (esim. St.Agnese Roomassa). Tämän päivän tekniikka mahdollistaa vielä paljon surrealistisemmat temput, mutta parhaimmat niistä suhtautuvat meidän normaalin kokemuksemme luontaisiin käsityksiin juuri niitä itseään ironisoimalla, ja nimenomaisen selkeästi erottuvalla tavalla.



Antiikissa käytetty kauneuden termi venustas tulee juuri Venus-jumalattaren sulokkaista ominaisuuksista, eli siinä näkyy vielä lähtökohtainen ihmisruumiin kauneus, vaikkakin abstrahoituna. Tässä vaiheessa törmäsin minulle toistaiseksi tuntemattomaan renessanssifilosofiin, juutalaiseen Leone Ebreoon (Jehuda ben Yizhak Abravanel, 1465-1523), jonka kolmiosainen dialogi Dialoghi d'amore (1535) oli merkittävä myyntimenestys Euroopassa. Siinä rakastunut mies Filon keskustelee vastahakoisen ja tiedonhaluisen Sophia-rakastettunsa kanssa. Saksankielinen Wiki antaa keskusteluista Sophiaan painottuneen, englanninkielinen taas Filoniin painottuneen kuvauksen. Itse olen lukenut italialaista alkuteosta vain kohdittain, ja olisin taipuvainen saksalaisen version tulkintaan. Eräässä kohdassa Leone kirjoittaa mielestäni hyvän määritelmän (kumpi sen sanoo, on minulle vielä epäselvää): "Le bellezze corporali in quanto son bellezze, non sono corporali", eli että ruumiillinen kauneus ei ole ruumiillista. Ajatus sopii uusplatonikolle hyvin, ja on minusta varsin osuva.


Ymmärrän sen näin: kauniin naisen ruumiillinen kauneus heijastaa kaikkien naisten, ja sen jälkeen kaikkien ihmisten ruumiillista kauneutta, ja on eri asia kuin tämä yksityinen kaunis nainen ominaisuuksineen ja puhuttelevinen muotoineen. Leon Ebreon dialogissa nainen herätti ja häneen kohdistui halu, joka kuitenkin voi olla ristiriidassa hyvän ja kauniin kanssa, ja on joka tapauksessa kuitenkin materiaa eikä henkeä. 




tiistai 2. huhtikuuta 2013

Mitä kello on?


Minulla on tasan kolme kelloa. Viimeisin niistä on vanhin, se kaappikello josta olen kertonut. Se jätättää vuorokaudessa melkein 15 minuuttia, sen puntit on vedettävä ylös vähintään kaksi kertaa päivässä, mutta eipä se häiritse. Nyt siihen tuli hämmästyttävän nykyaikainen ongelma. Viisarit kyllä näyttävät kuta kuinkin oikein, kun niitä tarpeeksi asettelee, mutta sen lyönnit ovat jämähtäneet talviaikaan! Toisin sanoen kello kymmeneltä se lyö yhdeksän kertaa, kello yhdeltätoista kymmenen kertaa ja niin edes päin. Mutta ei tämäkään minjua haittaa. Puolen vuoden kuluttua palataan talviaikaan, ja kaappikelloni lyö sitten taas oikein.

Miten ihmeessä voin olla näin tyytyväinen kelloni virhesuoritukseen? Antakaas kun selitän.

Rannekelloni on 80-luvun alusta, digitaalinen, ja siinä on sekuntarit ja herätykset ja kaikki. Olen ehdollistunut sen hentoon piipitykseen, ja herään siihen aina. Jo uutena asetin sen näyttämään viittä minuuttia aikaisempaa aikaa, sillä se antoi minulle ikäänkuin pienen lykkäyksen kiireisiin menoihini. Kello on kuitenkin halpa, ja se edistää joitakin sekunteja kuukaudessa. Tänään se on tasan 21 minuuttia edellä, enkä viitsi korjata aikaa lähemmäs oikeaa. Miksi korjaisin? Tiedänhän tasan tarkkaan mitä "oikea" kello on!

Kolmas kelloni on autossa. En ole viitsinyt tutkia, miten sen saisi siirretyksi kesäajasta talviaikaan ja takaisin. Koko talven se siis oli kesäajassa, ja vilkaisemalla sitä tiesin tasan tarkkaan oikean ajan, joka oli tunnin ja kuusi minuuttia vähemmän kuin kello ehdotti. Nyt kesäaikaan tultaessa kello on "vain" sen kuusi minuuttia edellä. Samahan tuo, kun asian tiedän.

Siis: yksi kello on kuta kuinkin ajassa, kunhan asettelen sen viisarit oikeisiin asemiin joka päivä. Mutta se lyö aina tunnin vähemmän.

Toinen kello on puoli vuotta tunnin ja kuusi minuuttia edellä, ja kolmas kello on aina sen 21 minuuttia edellä.

Ihan sama mitä kello näyttää tai lyö, kunhan tiedän korjauskertoimet. Kelloni toimivat siis kuin ihmiselämä itse. Vähän sinne päin, mutta aina voi tilannetta korjata kohti oikeaa. Kunnes kello pysähtyy lopullisesti...

Jaa niin, onhan tietokoneessakin kello. Se näyttää aina oikeaa aikaa. Ja nyt se kertoo minulle että Bayern München on jo pelannut muutamia minuutteja tärkeää peliä. Menenpä katsomaan.