maanantai 10. toukokuuta 2010

"Mylvivien urosten kerhot vaarana musiikillemme!"


Lokakuussa 1957 tulin kirjoittaneeksi jossain määrin historiaan jääneen jutun Ylioppilaslehteen. Siinä mielessä ainakin historiallisen, että saan aina silloin tällöin yhä kuulla Mylvivistä uroksista — enkä vieläkään ihan aina myönteisessä sävyssä äänneltynä. Mieskuorojemme "täysjänteinen", "isänmaallinen" ja huutava laulutapa oli ärsyttänyt minua alusta alkaen, ja ärsytystä oli vielä lisännyt perinteisten piirien avoin halveksunta, joka kohdistui uudella, kansainvälisellä tavalla laulaviin kuoroihin. Keskieurooppalainen laulutapa oli kuulemma "eunukkilaulua", ja tämän munattoman homoilun vastakohtana oli isänmaallinen, sotaisa huutaminen.

Kaikessa väittelyssä korostui aina testosteronin merkitys — tai sen puute. Minun mielestäni oli hullunkurista, että samalla kalskahtavalla tavalla laulettiin laulu kuin laulu. Tai, kuten kirjoitin, "Mieskuoroliiton juhlakonsertissa pari vuotta sitten 2000 miestä lauloi kalskahtaen ja mahtavasti säväyttäen — Sydämeni laulun!" Leikilliset ja humoristiset laulut hoideltiin samalla tavoin, moitteettomissa ruoduissa, ryhdikkäinä, ilmeenkään värähtämättä: "Hip hei, heleijaa!".

No, historian muusilla on huumorin tajua. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin minusta tuli hämäläisen mieskuoron palkattu johtaja. Tosin se kuoro osasi kyllä laulaa myös herkästi ja hiljaa, ja lauloipa moniaita kappaleita myös latinaksi. Mutta hämäläisten jurrikoiden jähmeys osoittautui myös loistavaksi tehokeinoksi, kun äijät moitteettoman ryhdikkäinä esittivät vappukonsertissaan 50-luvun rappiomusiikin merkkiteoksen Rock around the clock...

Sittemmin tuota muinaista martiaalista laulutapaa on parodioitu ulkomaita myöten, parhaimpana tietysti Mieskuoro Huutajat. Se on tiettävästi aiheuttanut samanlaista hämmennystä vieraiden maiden kuulijoissa kuin se aito ja alkuperäinenkin mieskuorolaulu.

Mutta omissa piireissä käsitteestä tuli myös myönteinen ilmaisu, ainakin jos katsomme Eteläsuomalaisen osakunnan laulajien ilmoitusta samalta ajalta:

3 kommenttia:

  1. Puhut nyt kai siitä kuuluisasta kuorosodasta, jota nimitystä tuosta mylvinnän ja kuorolaulun paremmuudesta käytävää kiistaa kutsuttiin.

    Sain joskus lahjaksi jonkun yhdysvaltalaisen sekakuoron äänitteen, jossa sointi oli sellainen kalskahtava, puolen sävelaskelen vibraton kera. En jaksanut kuunnella äänitettä loppuun.

    Toinen kuulemani koominen tapaus on San Fransisco Operan Turandot-esitys, josta omistan tallenteen. Nessun Dorman kuoropätkässä kuoro tosiaan mylvii, eikä kukaan varmasti pystykään nukkumaan :)

    VastaaPoista
  2. Kas, sama asia on minuakin hieman rieponut vaikkei edes valtavasti käytännössä kosketa. Kun esimerkiksi mieskuoro voimalla mylvien laulaa Niin minä neitoni Sinulle laulan... Kaiken järjen mukaan se kuuluisi yksittäisen miehen laulettavaksi herkästi ja lempeästi eikä mylvimällä!

    VastaaPoista
  3. Löysin tänne Kari Rydmanin blogiin sattumalta.
    Hesarissa oli taannoin juttu kirjailija Tommi Melenderistä ja jutussa mainittiin hänen Antiaikalainen -bloginsa, johon menin tutustumaan. Antiaikalaisella oli linkki Timo Hännikäiseen ja hänellä Takkirautaan, jonka
    kautta löysin tähän blogiin.

    Kaikki em. blogistit ovat kerrassaan mainioita.
    Erityiskiitos tämän blogin humaanille, huumorintajuiselle ja sivistyneelle kirjoittajalle. Varsinkin nämä kulttuuria käsittelevät aikalaismuistelot ovat äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa. Täällä blogissa käydessä sivistyy!

    VastaaPoista