torstai 8. syyskuuta 2016

Ruma sormi! Symbolifunktio ja aikuiset.



Pikkulasten yhteydessä puhutaan niin sanotun symbolifunktion kehityksestä. Se tarkoittaa symbolisten merkkien, esimerkiksi jotain osoittavan sormen tajuamista. Ennen symbolifunktion kehittymistä lapsi katsoo sormea, ei sitä mitä sormi osoittaa. Olen huomannut, että  jopa joillakin koirilla tuo funktio myös toimii.

Sen sijaan monet aikuiset ovat mahdollisesti ideologisen altistumisen seurauksena menettäneet tämän tuiki tärkeän kyvyn. Ilmiö näkyy verkossa ja esimerkiksi Facebookissa kuta kuinkin päivittäin. Some-raivoa herätellään ja sitä singotaan suruttomasti, ja useimmassa tapauksessa kommentoijan poliittinen ideologia paistaa kauas.

Otetaanpa esimerkiksi eläkkeellä olevan poliisijohtajan arvio siitä, että vastaanottokeskuksissa ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden keskuudessa voisi olla kytemässä kielteiseksi miellettävää järjestäytymistä. Poliisijohtaja sanoo tulleensa tähän tulokseen julkisia raportteja luettuaan. Vaikka agendatietoinen toimittajakunta tuo hänen mielipiteensä julki hyvin raflaavasti, eläkeläisjohtaja itse asiassa vain toteaa asian olevan todennäköinen, mikä tarkoittaa selvästi yli 50% mahdollisuutta toteutua.

Sen sijaan, että vastustajat reagoisivat poliisipäällikön arvioon joillakin vasta-argumenteilla, he käyvät itse henkilön kimppuun. He luovat hänestä olkiukon, joka on aina puhunut pehmoisia, joka puhuu mitä sattuu, ja joka ilmeisesti pyrkii politiikkaan persuna. Keskusteluun osallistui koko joukko julkisuudesta tunnettuja henkilöitä, ja he olivat hyvin yksimielisiä siitä, että tällaisia vääriä mielipiteitä ei saisi esittää, tai että sellaiset olisi ainakin nonchaleerattava.

Myönnän, etteivät vain hyvinä ja oikeamielisinä itsensä näkevät henkilöt paljasta symbolifunktion tajunsa puutteita. Näin tapahtuu toisinkin päin. Kun joillekin on syystä tai toisesta kehittynyt vahva usko vaikkapa herrojen kaikinpuoliseen kierouteen, se ohittaa useimmissa tapauksissa minkä tahansa eteen tulevan eittämättömän faktan, ja dilemmasta päästään taas näppärästi kiinnittämällä huomio johonkin muuhun.

Tässä toinen esimerkki. Saara Aalto on suomalainen viihdelaulajatar, joka on menestynyt englantilaisessa kykyjenetsintäkilpailussa. En ole kuullut Aallon laulavan, mutta huomannut että toimittajat eri medioissa ovat kirjoittaneet hänestä hyvin vastakkaisin tavoin. Eräissä lehdissä hänestä julkaistiin varsin vähätteleviä arvioita, kun taas Ilta-Sanomat kirjoitti hänestä suorastaan haltioituneesti. Lehti julkaisi Aallosta lapsuudenkuvan, jossa tämä seisoi pianon edessä läpsytellen käsillään koskettimia, ja julisti otsikossa: SAARA AALTO SOITTI PIANOA JO ALLE 2-VUOTIAANA!

OSA ILTA-SANOMIEN JULKAISEMASTA
SAARA AALLON LAPSUUDENKUVASTA.
Minusta tämä Aallon suurta lahjakkuutta kuvaamaan laadittu otsikko oli naiivisuudessaan jonkinlainen journalistinen ennätys, ja kerroin sen Facebookissa. Joka ikinen seisomaan oppinut lapsi läpsyttelee pianoa, mikäli sellainen kodissa on, ja sen tekevät myös monet kissat ja koirat. Jos joku "soittaa pianoa", sillä tarkoitetaan jotain aivan muuta, tietoista musiikin tekemistä. Lehden julkaisema kuva ei kerro mitään Aallon lahjakkuudesta, mutta ei se tietysti kumoakaan sitä.

Mitä tapahtui? Joukko kommentaattoreita pahastui minuun perin pohjin, ja oli vakuuttunut siitä että halusin vähätellä Aaltoa. Mikään ei auttanut. Moneen kertaan toistin, etten kirjoittanut laulajattaresta mitään, vaan toimittajan ylinaiivista otsikosta. Jokainen kommentti käsitteli Aaltoa tämänkin jälkeen. Täytyy myöntää, että harkitsin joidenkin "kaverien" poistamista listoilta ylenmääräisen inttämisen ja tietoisen pahantahtoisen väärinlukemisen vuoksi.

Mitä opimme tästä? Ehkä tällaisen yleisen ohjeen:

JOS ARVELET JOUTUNEESI ALTTIIKSI IDEOLOGISELLE  VAIKUTUKSELLE, HARKITSE KAHDESTI ENNENKUIN KIRJOITAT MITÄÄN JULKISUUTEEN.  AJATTELE MITÄ VOI TAPAHTUA, JOS TODELLISUUS YLLÄTTÄEN TUNKEUTUISI AATTEESI LÄPI!

11 kommenttia:

  1. Ylinaiivit toimittajat ovat nykyään sääntö eikä poikkeus, joten jos haluaa olla ihan aidosti omaa mieltään, saa todella puikkelehtia sovinnaisen (pinnallisen) journalismin asettamien mittakeppien välistä. Jostain kummallisesta syystä tämä sovinnainen ja kaiken hyväksyvä pintajournalismi ei sitten lopulta suvaitse mitään muuta kuin oman naiivin maailmankatsomuksensa.

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti en voi kommentoida FBeetäsi, koska en siihen someen ole ilmoittautunut. Tämä on tietoinen valinta, jolla haluan näyttää olevani tavallista peruskansalaista fiksumpi. Kerran toki sitä kokeilin, mutta pelästyin, kun kaikenlaiset epäilyttävät tyypit halusivat kavereikseni. Ulospääsy tuosta somesta oli aika hankala homma, mutta onnistui sitten kumminkin, jos eron jälkeen pystyi olemaan viikkotolkulla käymättä siellä.

    Kyllä meidänkin lapset osasivat soittaa pianoa 2-vuotiaina, jopa lauloivat ja soittivat nokkahuiluakin. Samoin tekivät meidän kissat, paitsi ei nokkahuilua.

    Kuten muistetaan mediasta, pianoa ei soiteta, vaan sitä pimputetaan, viulua vingutetaan, vaskipuhaltimia töräytellään ja perkussioita paukutetaan. Mitä taas Saaraan tulee, Simon Cowellin ylistämät korkeat (tai "suuret", kuten suomeksi sanottiin) nuotit olivat äkkikuulemalta hiukan kireitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kavi
      oisko tuossa kysseessä vähän sama asia kuin lionlupilaisuudessa ja siitä irtautumisessa?

      Mie itehän oon täysin tekoyhteisösitoutumaton.

      KR
      rimpuile sieltä FBI:stä pois - ja heti! ;)

      Poista
    2. "oisko tuossa kysseessä vähän sama asia kuin lionlupilaisuudessa ja siitä irtautumisessa?"

      Enpä noita rinnastaisi. Käytännön palvelustyö vapaa-aikoina ja somessa kirjoitteleminen ovat vähän eri asioita, vaikka itseironiankin keinoin niitä kahtelis. Ajan rajat ja perhe-elämä kuiteskin etusijalla.

      Sukkanauharitarikuntaa taisin aikasemmin jo siteerata:
      Honi soit qui mal y pense.

      Poista
  3. Hyvä ................. väki

    Jätin tuosta pois semmoiset määritelmät, jotka poliittiskorrekti väki olisi oitis määritellyt yhteiskuntavastaiseksi kansanviholliskirjoitelmaksi.

    Niinpä sanonkin vain, jotta Sukkanauharitarikunnasta en eroa.
    En oo siihen ees liittynytkään, koska en käytä sukkanauhoja.

    Naamakirjaan en oo liiemmin vilkassutkaan.
    Ainoat kirjat, joissa naamani on näkysällä, taitavat olla RUK 117 -matrikkeli ja Lääkärimatrikkeli.
    Niitäkö se FBI vainoaa ?

    Lisään kuitenkin tähän takuuvarman poliittisesti korrektin lauseen:
    " En äänestänyt persuja " !

    Tätä lausetta kannattaa aina hokea, kun naiivit natiivit vainoavat ! :-)

    VastaaPoista
  4. Arvoisa someen (mutta ei sentään faceen) kirjoitteleva eliittijoukko! FB kaikessa niljakkuudessaan oli erinomainen keksintö etäisälle, joka aina soitti perheelleen huonoon aikaan. Tosin niin teki perhekin. "No miten teillä menee?" "Ihan hyvin, entä itselläsi?" oli keskustelu silloin harvoin kun se onnistui. Nyt on toisin. Perhe kertoo iloisesti milloin on vähän vatsassa tuntunut, milloin tuli melkein hiki, ja muuta perhe-elämän kannalta tärkeää. Vika on siinä että some-kaverilla on aina kaveri, ja se kaveri on suomalainen. Ja innostunut kirjoittamaan paskaa. Tai skeidaa, mikäli on aeto tatilaenen...

    VastaaPoista
  5. Kari, minä jossakin vaiheessa arvokonservatiivina ja iloisena kulttuuripessimistinä olin kovasti huolissani ihmisten mielipiteistä. Koin tietenkin että ne olivat jatkuvasti vääriä.
    Sitten näin valon. Heikon mutta kuitenkin. Valon heikkous todistaa sen puolesta että se tuli minun pääni sisäpuolelta. Mutta valo helpotti, no, ehkä ihan vähän.

    Tajusin etteivät ihmiset muuta mielipiteitään ja ennakkoasetelmiaan, motiivejaan tai perusteltujakaan näkeymyksiään, vaikka he lukisivat minkä jutun, artikkelin, tilastotiedon tai avaisivat kaikki suosittelemani linkit ja näkisivät ja kokisivat sen minkä minäkin ja kuulisivat kaikki meitä kaikkia visaampien ihmisten puheet, varoitukset, kehoitukset...
    He jäävät siksi mitä he ovat.
    Tietyt asenteet ihmisillä ovat kuin nenä päässä.
    Lähes aina kaikki keskustelu tietyistä asioista on täydellisen turhaa.

    Mikään ei horju. Tarvitaan ehkä jotakin todella äärimmäistä, että ihminen muuttuu esim. polittis-filosofisesti toiseksi. Me havaitsemme mitä haluamme havaita.

    Esimerkiksi eilen katsellessani Emma Karin(?) outoja puheita evakoista Pressiklubissa en voinut kuin alistuneesti todeta, että mikään tieto ei muuta ihmistä, joka on sitä mitä on. Todellisuus ei todellakaan läpäissyt aatetta.
    Sellainen on ihminen? Aivot vievät, eivät silmät.

    Ainoa varma muuttuja mikä tulee siihen paljon puhuttuun "suvaitsevaisuuteen" on asuinpaikka ja varallisuus.
    Pääsääntö on, että mitä turvatumpi asema yhteiskunnassa on, ihminen on sitä suvaitsevampi ja mitä vähemmin suvaittavia asuu lähistöllä, sitä suvaitsevampi.
    En tiedä mikä on Emma Karin status näissä asioissa, mutta hän on tuskin se poikkeus joka vahvistaa säännön.

    jk

    VastaaPoista
  6. "Aivot vievät, eivät silmät."

    Kuulostaako tuo epäloogiselta?

    Selitys: jos aivoihin on pesiytynyt esim. vahva ideologia (vaikkapa sananmukaisesti silmitön suvaitsevaisuus) ja sen on perustellut itse itselleen ja on asenteeseensa hyvin tyytyväinen, kun sillä saa kivan samanmielisen kaveripiirinkin, ei mikään havainto maailmasta (ne silmät)läpäise aivoissa pesivää lintukotoa, jonka lauluja on alkanut sitten laulaa.

    jk

    VastaaPoista
  7. Äsken marketissa näin hesarilööpin, jossa menestyskirjailija Tervo sanoi ilman tunnontuskia nimittävänsä jatkossakin rasisteja valkoiseksi roskaväeksi.
    Nimittääkö hän sitten myös mustia rasisteja valkoiseksi roskaväeksi?
    Entä kaikkein rasistisimman järjestön, Isisin, järjestön joka ylpeästi julistaa rasismiaan?
    Ovatko hekin valkoista roskaväkeä?
    Ilmeisesti sitten näin.
    Kirjalija, tuo meitä varten valittu aikakauden tulkki, kai sellainen osaa valita sanansa oikein.

    VastaaPoista
  8. Meitä onkin kahta plaatua tässä rajakit vastaan suvakit yhteiskunnassa: valkoista roskaväkeä ja valkoista herrasväkeä.

    VastaaPoista