Ruma / Kaunis - tyhmää dikotomiaa

Jo kauan sitten ihmettelin taidearvostelijoiden tapaa jakaa musiikkia, maalauksia tai kirjoja asteikolle ”huono” —- ”hyvä”. Minusta taiteen vastaanottaminen olisi luontevinta asteikolla ”epäkiinnostava” —- ”kiinnostava”, tai ”välinpitämätön” — ”innostava”.

Ongelmana on se, että sekä ”huono” että ”hyvä” ovat molemmat ensin määriteltävä. Ja siinä määrittelyssä tulee välittömästi esiin jokin järjestelmä, jonka puitteissa tämä ”huonous” tai ”hyvyys” mitataan. ”Näin ei sovi / sopii tehdä!” ”Näin ei saa / saa tehdä!”. 

Vääjäämättä tämän tapainen arviointi liittyy totunnaiseen, tavanomaiseen ja säännönmukaiseen ajatteluun. Taiteen opettaja, taidelajista riippumatta, mittaa oppilaansa tuotosta jonkin järjestelmän mukaan. Häntä kiinnostavat helposti virheet ja niiden korjaaminen enemmän kuin itse ilmaisu, ja taidearvostelijan sankarityönä on usein näitten havaittujen virheiden paljastaminen.

Samanlainen ongelma on, jos otamme toisen vastakkaisparin ”ruma” — ”kaunis”. Ehkä olemme jo jotenkin määritellyt ”kauniin”, mutta myös ”ruma” vaatii määrittelyn. Onko niin, että ”kaunis” = ”ei-ruma”? Onko ”melko kaunis” = ”hiukan ruma”? Onko niin, että jos jokin on ”melko kaunis”, siihen on sekaantunut jotain joka on ”hiukan rumaa”. Mitä se olisi? 

Vai olisiko niin, että se mitä olemme määritelleet ”kauniiksi”, sisältää tietyn suurehkon määrän ”kauneutta”, ja jokin ”melko kaunis” yksinkertaisesti sisältää tätä ”kauneutta” hiukan vähemmän?

Vasarasta tai koneesta voimme sanoa, että se on ”huono”, jos sillä on vaikea vasaroida tai jos kone ei toimi. Mutta taideteoksen kohdalla tämä jako on mieltä vailla. Joko taiteellinen tuotos herättää vähän, kohtalaisesti tai suurta vastakaikua. Siinä mielessä dikotomia ”Hyvä / Huono” ei ole validi.

Sen sijaan dikotomiaksi mielletty ”Ruma / Kaunis” on kokonaan epäpätevä, ei ollenkaan validi. ”Kauneutta” on havaitsijan kannalta vaihteleva määrä, ja se riippuu sekä havaitsijasta itsestään että ”kauneuden” ominaisuuksista. Jokin on kovasti "kaunis", jokin on jossain määrin "kaunis". Koska myös ”ruma” on ensin määriteltävä, sillä on havaitsijan kannalta sama olemus, ”rumaa” voi olla vaihteleva määrä, eikä sen määrä ole ”kauniin” osalta olennaista.

Samahan se on mustan, harmaan ja valkoisen kanssa. Mustuutta valkoisessa on 0%, mustassa 100%, ja harmaassa siltä väliltä! Mutta violetissa värissä on vaihteleva määrä sekä sinistä että punaista.