perjantai 6. helmikuuta 2026

Kuvatestistä vielä

Hupaisaa, että vaikka olen näyttänyt tätä kuvaa lukemattomille katsojille, kukaan ei ole huomannut kuvassa näkyvää virhettä. Joku epäili että patsas oli siirretty oikealle. Ei ole. Olen tehnyt kuvalle aivan jotain muuta. Jätän asian vielä auki, lukijoita ärsyttämään.

Teatteriesplanadin kuvasta totesivat monet sekä täällä että eräällä fb-sivulla, että siinä on tavallista enemmän tapahtumia, ja että niistä voi jo sinänsä lukea monia vihjeitä siitä mitä on tapahtunut. Kuvausvuotta en yhäkään ole saanut selvitetyksi, mutta se lienee 20-luvun keskivaiheilla. Paljon muuta kuitenkin siitä voi lukea. Katsokaapa vielä tätä kuvaa!



Kellonaika voidaan periaatteessa määritellä varsin tarkoin. Pohjois-Espa on lähes itä-länsisuunnassa, ja varjot kertovat että on iltapäivä. Auringon korkeuden voi laskea suurin piirtein, ja todeta että on alku- tai loppukesästä kysymys. Puut ovat täydessä lehdessä. Miehillä on monilla pikkutakit päällä, joten on kohtuullisen lämmintä. Päähineet olivat tuolloin käytännössä pakolliset.


Liikennettä ei ole suljettu. Molemmilla Esplanadeilla se on kaksisuuntaista. Länttä kohti tulee isvossikka herrasmiestä kuljettamassa. Sen takana on reippaanpuoleisesti hevosenkakkaroita; niistä vielä minulla on kosolti muistoja lapsuuden ajalta. Vossikan edellä kulkee hevosmies kärrynsä kanssa. Taempana tulee liikkuva hevonen jo tuolloin avatulta Keskuskadulta. Kun katsojiakin on vähän laisesti, kyse ei ole paraatista, vaan joukkojen siirrosta. Kun näin vähän sotilaita on liikkeellä, se viittaa siihen että he ovat menossa Eteläsatamaan, jossa tämän tästä tehtiin erilaisia rituaaleja. 








Koko kuvassa näyttäisi olevan vain yksi tai kaksi autoa. Sen edessä on jotain, joka voisi olla jonkinlainen kärry. Sotilaiden edellä oikealla takana saattaisi olla jonkinlainen pyörillä kulkeva moottorilaite. 













Vain osa jalankulkijoista on liikkumassa kohti Kauppatoria. Tässä on ehkä liikkeellä kokonainen hyvin pukeutunut perhe. Pojat vähän edellä, nuorimmalla neidillä hieno pieni parasolli. 

Sotilaat ovat selkeästi suomalaisia varusmiehiä. Toisella sivustolla helskyltetiin sekä saksalaisilla että suojeluskuntalaisilla. Saksalaiset kypärät tulivat käyttöön 20-luvulla, ja suojeluskuntalaisilla oli aina valkoinen hihamerkki.









Polkupyörät olivat varsin yleiset pojilla ja nuorilla miehillä. Isäni sai sellaisen viimeistään 20-luvulle tultaessa, ja minä ajoin sillä ympäri Helsinkiä kymmenien kilometrien reissuja, niin Kalliossa kuin Lauttasaaressakin, jota silloin ei vielä juurikaan oltu rakennettu. Siinä oli puiset kehikot ja lokasuojat! - Tavaran kuljetus oli vielä suurelta osalta hevosten varassa.

Koko kuvan herkkupala on tietysti vanhempi täti sontikkansa kanssa. Voi olla että isoisäni otti tuon kuvankin hänen vuokseen. Mitä ne nyt tuossa tukkivat tien juuri kun hän on päättänyt päästä teatterin puolelle! Hus siitä!








Tässä vain joitakin yksityiskohtia tuosta kuvasta. Se on varsinaista elävää kuvaa itsessään!