perjantai 5. elokuuta 2011

Kaukaiset tarkkailijat

Jatkan edellisestä aiheesta. Etelä-Korea on äkkiä kokonaan menettänyt mielenkiintonsa minuun. Kaikki sieltä tulleet yhteydenotot (310) sijoittuvat yhden viikon ajalle. Mutta kartta on muuttunut dramaattisesti: Mukaan ovat tulleet aivan uusina maina Venäjä (2) ja Kiina (1). Viesti ehdottomasti tarkkailun arvoisesta saitista on siis kiirinyt Korean naapurimaihin. Tervetuloa, katsotaan miten isoihin lukuihin te pääsette!

Selaimista IE on jälleen kirinyt Firefoxin ohi reippaalla kaulalla. Mutta toisaalta käyttöjärjestelmien puolella Macintosh on paisunut niin, että sen käyttäjien luku on peräti kolmannes Windowsin käyttäjien määrästä.

Ja minä kun tosissani luulin että lukijoitani muka olisi kaukomaillakin! Ehei, siellä on menossa aivan toisenlaisia hankkeita. Toivottavasti en ole sekaantunut mihinkään kohtalokkaaseen tapahtumaketjuun tuolla Aasiassa. Mutta sen tiedän nyt, että Big Brother is watching me...

1 kommentti:

  1. Olen tehnyt työkseni "webbi analytiikkaa". Pari vuotta sitten ihmettelimme, miksi yrityksen sivuille tuli suhteettoman paljon liikennettä pienestä Oslon lähellä olevasta paikasta. Aikanaan sitten selvisi, että eräs selain (jonka nimi ei pysynyt päässäni ja täten oli parasta vaihtaa töitä) kuljetti kaiken liikenteen niin, että loppupisteeseen näkyi selainyrityksen IP-osoite alkuperäisen sijasta.

    Eli nämä linkitykset todellisuuteen eivät aina ole täydellisiä. Sen olen harmikseni/huvikseni huomannut myös työpaikalla internettiä käyttäessäni. Vaikka istuin Espoossa, Facebook sai "päähänsä" näyttää minulle ja muutamille muille toimistossamme saksalaisia mainoksia. Kyse ei siis ollut profiilitiedoistani vaan jostain verkkoyhteytemme omituisuudesta. Samasta syystä epäilen johtuneen sen, että Google toisinaan tarjoilee minulle käyttöliittymänsä hollanniksi.

    VastaaPoista