Vanha maku ja uusi maku

Olen täällä ylistänyt kansanrunojen tiiviyttä ja ilmaisullista voimaa, ja siteerannut joitakin ammattirunoilijoita samasta syystä. Nyt kerron yllättävästä havainnosta jonka tein Johan Ludvig Runebergin runojen parissa. Hän kuului vanhaan koulukuntaan, jonka tapojen mukaan kertovien runojen ohella myös lyyrisissä tuli olla tietty sisällöllinen muotorakenne. Se taas merkitsi säkeistöjen määrän kasvua. Otan yhden esimerkin, joka valaissee tätä huomiota. Tässä on runo Taltrasten (Laulurastas), skannattuna Ruotsissa 1886 painetusta Koottujen kirjoitusten ensimmäisestä osasta. Kuvaa klikaten siitä tulee luettavan kokoinen.

Kyseessä on (tietysti) rakkausruno, jossa otetaan vauhtia illan hämärtymisestä ja laulurastaan viserryksestä. Käyn läpi säkeistöt sisältöineen, ja toivon että lukija ymmärtäisi mitä tarkoitan.

1. säkeistö on johdanto. Siinä todetaan, että päivän jälkeen tulee ilta, ja kuvataan melkoisen tavanomaisesti valon vähenemistä ja tuulen tyyntymistä.

2. säkeistö tuo päähenkilön eli mestarilaulajan näkyviin sekä visuaalisin että akustisin luonnehdinnoin. Se sisältää täydellisesti ja itseensä sulkeutuen runon varsinaisen ytimen. Suomennos on tämän tekstin lopulla.

3. säkeistö huomauttaa, että myös runoilijalla on ystävä kuten linnullakin, ja runoilija toivoo voivansa rakastaa ystäväänsä yhtä hellästi kuin lintu. Säkeistö lähtee standardimaisista olettamuksista, eikä sisällä varsinaista uutta. Sitäpaitsi tuo tyttö tulee täysillä mukaan runon lopussa; säkeistön epämääräinen vihjaus ei vahvista asiaa.

4. säkeistö on yleisluontoista filosofointia luonnonkokemusten tärkeydestä. Luonnosta voi oppia unelmia, ja kertoa ne vailla sääntöjen pakkoa, ikäänkuin tiedottomasti. Sellainen ihminen uneksii viisautta ja puhuu laulua. Mutta runo ei kaikesta kauniista pohdiskelusta etene ollenkaan.

5. säkeistö sisältää kahden edellisen ideat, mutta nyt tiiviisti ja tehokkaan loppukäänteen avulla. Myös tämä säkeistö on oleellinen, ja sisältää runon varsinaisen "opetuksen". Suomennos vähän alempana.

Jättämällä pois tarpeettomat johdannot ja pohdiskelut voi runon tiivistää kahteen tehokkaaseen säkeistöön. Mitään ei jää sanomatta, ja se mitä sanotaan on juuri se mihin runoilija on tähdännyt. Suomeksi jotenkin näin, suorasanaisena käännöksenä:

Vain sinä, hopeanhohtoisen illan ystävä,
oi laulurastas, vielä rikot seudun hiljaisuutta.
Jos päivä oli täynnä tulta ja yö suloinen,
otat molemmat runon värit mukaan
ja maalaat niistä katoamattoman laulun
uskollisuutesi juhlasta, pitkän kevään myötä.

Sinua, runoilija, minä haluan kuunnella metsän kainalossa,
kunnes viimeinenkin purppura on kadonnut iltataivaalta
ja yön soihtu on sytyttänyt kalpean loisteensa.
Mökin luona kohtaan sitten tyttöni,
ja jos haluan tulkita mitä laulustasi ymmärsin,
sanoja en siihen tarvitse - suudelmia vain.

Näin tiivistäen ja lyhentäen Runebergin teksti on erinomainen laulun pohjaksi, ja sellaista yritänkin tehdä. Mutta kun katsoo runoilijan koottuja, huomaa nopeasti että säveltäjät ovat pääasiassa (ja ymmärrettävää kyllä) tarttuneet lyhempiin ja kiinteämpiin teksteihin, joita löytyy esimerkiksi otsikon Idyll och epigram alta. Pitäisi joskus tutkia, onko joku muu laillani uskaltautunut lyhentämään alkuperäisiä tekstejä, ja tekemään niistä ikäänkuin nykyisemmän maun mukaisia laulunsanoja.

Tuosta kirjasta vielä. 1800-luvun lopun tapaan sen kansi on huolella tehty, punaista ja kultaa, ja kuvana on vähän sävytön versio Walter Runebergin isästään tekemästä patsaasta Esplanadilla. Äidinäitini Nelly Jung oli saanut sen joululahjaksi sedältään Hugolta 20-vuotiaana 1892. Minulla kirja on ollut jatkuvassa käytössä jo vuosikymmeniä. Nelly muuten meni neljä vuotta myöhemmin naimisiin setänsä vaimon Ellenin pikkuveljen kanssa. Pienet olivat piirit Haapavedellä...

Tämä kirja monine osineen, samoinkuin lukuisat muut saman ajan runokirjat aiheuttivat kauan sitten sanasotaa hyllyjäni järjestäneen kirjastoammattilaisen kanssa. Väkivalloin hylkäsin Deweyn luokituksen, tai ainakin lisäsin siihen kohdat Kauniit vanhat pienikokoiset kirjat ja täydennykseksi tietysti myös Suurikokoiset komeaselkäiset kirjat. Näillä mennään yhäkin.