En halua alistua poliittiselle hysterialle

Tällä hetkellä mielentila julkisissa ja sosiaalisissa medioissa on sellainen, että ihmisiä ei tuomita vain siitä mitä ovat tehneet, vaan myös siitä mitä ovat jättäneet tekemättä. Tai minkä tekemisessä he joidenkin mielestä ovat viivytelleet. Lehdistö näyttää myös olevan sitä mieltä, että toimittajilta on pyydettävä anteeksi sellaisten tekojen tai tekemättä jättämisten vuoksi, jotka toimittajien omaa kieltä käyttäen ovat olleet omiaan heitä ja heidän taustaryhmään "järkyttämään".

Muun muassa maan pääministeriä on arvosteltu hidastelusta eräiden väkivaltaa ihannoivien pikkuryhmien tuomitsemisessa. Niinpä hän katsoi tarpeelliseksi näyttäytyä tämänpäiväisessä mielenosoituksessa.

Minulla ei ole pienimpiäkään tarpeita tai syitä yrittää miellyttää kiihdyksissä olevia kansanjoukkoja. Tämän vuoksi ilmoitan muutamia asioita, joita en ole tehnyt, ja joita en aio tehdäkään. 

1. En ole hävittänyt isäni minulle vuonna 1938 Saksasta lähettämää postikorttia jossa on Hitlerin kuva. En myöskään aio tuomita 108 vuotta sitten syntyneen isäni tekoa, enkä muutenkaan sanoutua irti hänen ajatuksistaan. Ne kuuluivat hänen maailmaansa.

2. En pyydä anteeksi, että annoin vanhempieni ottaa minusta vieressä olevan kuvan vuonna 1939. Kuvan ottaminen ja minun varustamiseni oli heidän asiansa, ja kuva liittyy minun omaan historiaani.















3. En peru sen blogini sisältöä, jossa protestoin ikivanhan aurinkosymbolin swastikan paheksumista ja hävittämistä vain sen takia, että eräs pahamaineinen diktaattori kaappasi sen vähäksi aikaa omaan käyttöönsä.

Swastika keskiaikaisesta kirkosta Saarenmaalla ja Roomassa.

Swastika Ilmasotakoulun lipussa...

ja muinainen kultakoru Iranista.



4. En häpeä kertoa, että olen koko ikäni ollut germanofiili, ja tämän lisäksi myös italofiili. Nämä seikat ovat monesti ärsyttäneet pahoja akselivaltoja vihaavia aatteellisesti valaistuneita  henkilöitä, joille näin olen tarjonnut mahdollisuuden tyydyttää tulta sydämessään, ja leimata minut  joko natsiksi tai fasistiksi. Tämä onkin minulle jo tuttua, kun muutama palavasieluinen nuori nainen julisti minut ilmastofasistiksi. Syy oli se, etten suoraan hyväksynyt heidän esittämäänsä henkilökohtaista osasyyllisyyttä ilmastonmuutokseen, vaan mainitsin joitakin tutkimuksia joissa arvioitiin myös auringon syyllisyyttä moiseen inhatekoon.

Tämän hetkinen mediaraivo yksinkertaistaa ja suurentelee asioita sellaisella kiihkolla, että minkäänlaisesta laajemmasta tiedosta, kokemuksesta tai edes alkeellisesta kohtuullisuudesta ei voi olla puhettakaan. Mikäli nyt aatteen huumassa säädetään lisää sensuurilakeja, saatamme piankin olla yhtä absurdissa tilanteessa kuin amerikkalaiset 1950-luvun mccarthyismin aikana.

Moraalilla ratsastava moralistinen kiihkoilu ei tunne kohtuutta tai tasapuolisuutta. Se on tällä hetkellä vaarallisin uhka demokraattiselle ja sallivalle yhteiskuntajärjestykselle, paljon vaarallisempi kuin paljon puhutut maahanmuuttajat tai islam ikinä. Eri aikoina ja eri maissa tällainen hysteria on tehnyt pahaa jälkeä, ja se saattaa vahingoittaa jopa parlamentaarista hallintojärjestelmäämme. Sellaisessa en halua olla mukana.

Ruma sormi! Symbolifunktio ja aikuiset.

Pikkulasten yhteydessä puhutaan niin sanotun symbolifunktion kehityksestä. Se tarkoittaa symbolisten merkkien, esimerkiksi jotain osoittavan sormen tajuamista. Ennen symbolifunktion kehittymistä lapsi katsoo sormea, ei sitä mitä sormi osoittaa. Olen huomannut, että  jopa joillakin koirilla tuo funktio myös toimii.

Sen sijaan monet aikuiset ovat mahdollisesti ideologisen altistumisen seurauksena menettäneet tämän tuiki tärkeän kyvyn. Ilmiö näkyy verkossa ja esimerkiksi Facebookissa kuta kuinkin päivittäin. Some-raivoa herätellään ja sitä singotaan suruttomasti, ja useimmassa tapauksessa kommentoijan poliittinen ideologia paistaa kauas.

Otetaanpa esimerkiksi eläkkeellä olevan poliisijohtajan arvio siitä, että vastaanottokeskuksissa ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden keskuudessa voisi olla kytemässä kielteiseksi miellettävää järjestäytymistä. Poliisijohtaja sanoo tulleensa tähän tulokseen julkisia raportteja luettuaan. Vaikka agendatietoinen toimittajakunta tuo hänen mielipiteensä julki hyvin raflaavasti, eläkeläisjohtaja itse asiassa vain toteaa asian olevan todennäköinen, mikä tarkoittaa selvästi yli 50% mahdollisuutta toteutua.

Sen sijaan, että vastustajat reagoisivat poliisipäällikön arvioon joillakin vasta-argumenteilla, he käyvät itse henkilön kimppuun. He luovat hänestä olkiukon, joka on aina puhunut pehmoisia, joka puhuu mitä sattuu, ja joka ilmeisesti pyrkii politiikkaan persuna. Keskusteluun osallistui koko joukko julkisuudesta tunnettuja henkilöitä, ja he olivat hyvin yksimielisiä siitä, että tällaisia vääriä mielipiteitä ei saisi esittää, tai että sellaiset olisi ainakin nonchaleerattava.

Myönnän, etteivät vain hyvinä ja oikeamielisinä itsensä näkevät henkilöt paljasta symbolifunktion tajunsa puutteita. Näin tapahtuu toisinkin päin. Kun joillekin on syystä tai toisesta kehittynyt vahva usko vaikkapa herrojen kaikinpuoliseen kierouteen, se ohittaa useimmissa tapauksissa minkä tahansa eteen tulevan eittämättömän faktan, ja dilemmasta päästään taas näppärästi kiinnittämällä huomio johonkin muuhun.

Tässä toinen esimerkki. Saara Aalto on suomalainen viihdelaulajatar, joka on menestynyt englantilaisessa kykyjenetsintäkilpailussa. En ole kuullut Aallon laulavan, mutta huomannut että toimittajat eri medioissa ovat kirjoittaneet hänestä hyvin vastakkaisin tavoin. Eräissä lehdissä hänestä julkaistiin varsin vähätteleviä arvioita, kun taas Ilta-Sanomat kirjoitti hänestä suorastaan haltioituneesti. Lehti julkaisi Aallosta lapsuudenkuvan, jossa tämä seisoi pianon edessä läpsytellen käsillään koskettimia, ja julisti otsikossa: SAARA AALTO SOITTI PIANOA JO ALLE 2-VUOTIAANA!

OSA ILTA-SANOMIEN JULKAISEMASTA
SAARA AALLON LAPSUUDENKUVASTA.

Minusta tämä Aallon suurta lahjakkuutta kuvaamaan laadittu otsikko oli naiivisuudessaan jonkinlainen journalistinen ennätys, ja kerroin sen Facebookissa. Joka ikinen seisomaan oppinut lapsi läpsyttelee pianoa, mikäli sellainen kodissa on, ja sen tekevät myös monet kissat ja koirat. Jos joku "soittaa pianoa", sillä tarkoitetaan jotain aivan muuta, tietoista musiikin tekemistä. Lehden julkaisema kuva ei kerro mitään Aallon lahjakkuudesta, mutta ei se tietysti kumoakaan sitä.

Mitä tapahtui? Joukko kommentaattoreita pahastui minuun perin pohjin, ja oli vakuuttunut siitä että halusin vähätellä Aaltoa. Mikään ei auttanut. Moneen kertaan toistin, etten kirjoittanut laulajattaresta mitään, vaan toimittajan ylinaiivista otsikosta. Jokainen kommentti käsitteli Aaltoa tämänkin jälkeen. Täytyy myöntää, että harkitsin joidenkin "kaverien" poistamista listoilta ylenmääräisen inttämisen ja tietoisen pahantahtoisen väärinlukemisen vuoksi.

Mitä opimme tästä? Ehkä tällaisen yleisen ohjeen:

JOS ARVELET JOUTUNEESI ALTTIIKSI IDEOLOGISELLE  VAIKUTUKSELLE, HARKITSE KAHDESTI ENNENKUIN KIRJOITAT MITÄÄN JULKISUUTEEN.  AJATTELE MITÄ VOI TAPAHTUA, JOS TODELLISUUS YLLÄTTÄEN TUNKEUTUISI AATTEESI LÄPI!