Olen genomiltani viikinkien sukua!

Eräs sukututkija pyysi minua osallistumaan DNA-analyysiin, ja suostuin tietysti. Nyt sain tuloksen, ja se liittää minut pohjolan ihmisten joukkoon, niihin jotka eräässä vaiheessa tulivat tunnetuiksi viikinkeinä. Haploryhmäni on I-M253, vanhemmalla nimellään I1, joka erään kartan mukaan vallitsee seuraavilla alueilla:

Tämä mutaatio, tiettyjen emäsparien vaihtuminen DNA-ketjussa, on arvion mukaan syntynyt jossain Tanskan kaulan tienoilla 4000-5000 vuotta sitten, ja on osoittautunut ilmeisen elinvoimaiseksi. Jo varhaisessa vaiheessa se levisi läntiseen Suomeenkin. Kiintoisaa on, että sen osuus väestöstä on siinä 40 prosentin paikkeilla Satakunnassa, ja tiheämpi sellainen esiintyminen on vain läntisellä Göötanmaalla.

Amerikkalaisen tutkimuslaitoksen kartta nykyihmisten tutkitusta genomisukulaisuudesta kanssani on mielenkiintoinen:

Vastaavuuksien tiheä löytyminen Skotlannista ja Englannista saattaa tietysti johtua siitäkin, että siellä testejä on tehty useammille, mutta toisaalta viikinkien massiivinen muutto saarille on silti kaiken takana. Samoin on muuttoliike Amerikkaan ollut taustana näille pääasiassa itärannikolla esiintyville vastaavuuksille:

Tämä I-M253 -klaani on muunnelma siitä ihmisperimästä jota on merkitty I-kirjaimella. Se on ilmeisesti syntynyt 25000-30000 vuotta sitten Kaakkois-Euroopassa, ja sitä pidetään vanhimpana puhtaana eurooppalaissyntyisenä muunnelmana. Tässä on kartta sen levinneisyydestä:

Uusi tietomme on jo nyt tarkentanut tai jopa muuttanut historiakäsityksiämme. Mitä tulevaisuudessa selvinneekään, kun data lisääntyy ja menetelmät paranevat?

Mikä minun uusi "identiteettini" siis olisi? En ole perus-suomalainen, sillä täällä on silti enemmistönä itäinen N-genomityyppi, Itä-Suomessa vallankin vahva. Mutta olen siis ylpeä I, perus-eurooppalainen, vieläpä sitä alalajia josta mahtavat viikingitkin kehittyivät.

Tässä on yleinen kartta maailman haplotyypeistä. Kuva kuten muutkin levinneisyyskartat Wikipediasta. Jotta merkinnät näkyisivät, kannattanee kopioida kartta sieltä suurimmassa muodossaan.

Ja jotta saisin mukaan vähän ajankohtaista rasismia, ilmoitan että meillä perus-eurooppalaisilla on jotakin jota mustilla afrikkalaisilla ei ole! Tosin niin lienee kutakuinkin kaikilla muillakin Afrikasta lähteneillä cromagnon-ihmisillä Aasiassa ja Amerikassakin. Meillä on se muutama prosentti Neandertalin ihmisen perimää, ja se puuttuu afrikkalaisilta. Lällällää... Katsotaanpa mikä mediasirkus tästä syntyykään...

Toimittajien poliittinen agenda

Hallitus ei ole vielä leikannut yhtään mitään. Budjettia vasta valmistellaan. Mutta toimittajat lupaavat jo itsemurhia.

On paljon puhuttu toimittajien punertavista poliittisista mielipiteistä, ja miten ne näkyvät median toiminnassa. Välillä jäljet todella pelottavat. 

Netti pullistelee räikeitä kannanottoja. Minulla on huolella valittuja Fb-kavereita, mutta heidänkin kauttaan ruudulle tulee yhä karmaisevampia tekstejä. Vaaditaan persujen niskalaukauksia, saunan taakse viemistä, totaalivaikenemista ulkoministerin lausunnoista, nimitellään, uhkaillaan, sätitään ja solvataan, ja ennen muuta esitetään väitteitä jotka kumpuavat tietämättömyyden ruokkimasta sairaasta mielikuvituksesta.

Suomi on elänyt pitkään yli varojensa, ja maksun aika on viimeistään nyt. Ei se kenellekään kivaa ole. Mutta kun oma napa on useimpia ihmisiä lähinnä, mistään heitä sivuavasta ei saa leikata. Otetaan muilta! Ja toimittajat kaatavat bensaa liekkeihin ja puhaltavat sammuneet nuotiot takaisin roihuamaan.

Kaduille odotetaan yhä enemmän liikehdintää. Jossain vaiheessa menee henkiä, ja silloin piru onkin irti. 

Meille on vaalien tuloksena syntynyt hallitus, jonka oli pakko ruveta kantamaan vastuuta, ja tekemään ikäviä asioita. Media tekee kaikkensa vahingoittaakseen sitä, ja edesvastuuton osa kansasta riekkuu mukana. Sisällissotaa en povaa, mutta väkivaltaa kylläkin. Ei hyvältä näytä, ei todellakaan.

Valistuksen projekti ja juutalaiset

Katselin uudestaan prof. Simon Shaman "Juutalaisten historian" kolmannen osan. Itse asiassa katsoin sen kahdesti, toisen kerran Areenasta. Tässä jaksossa käsiteltiin juutalaisten valistus-projektia, lähdettiin Baruch Spinozasta, joka erotettiin synagogasta ja kirottiin vääräuskoisena ikuisiksi ajoiksi, ja keskityttiin sitten filosofi Moses Mendelssohniin. Tämän valistushenkinen ajattelu tiivistettiin haluksi osallistua tasa-arvoisena eurooppalaiseen kulttuuriin, kuitenkin perinteisestä uskonnosta luopumatta.

On ymmärrettävää, että Shama ei ole aivan puolueeton asiassaan. Onhan selvää, että holokausti värjää juutalaista ajattelua tänään, ja arvatenkin myös kaukaiseen tulevaisuuteen asti. On myös selvää, että juutalaisuuden eurooppalainen historia voidaan jäsentää erilaisten pogromien sarjaksi, joiden välillä joissakin hallintopiireissä oli auvoisampiakin hetkiä.

Shama tunnustautuu sionistiksi, juutalaisen kotimaan kannattajaksi, ja pyrkii osoittamaan että Spinozasta ja varsinkin Mendelssohnista lähtenyt valistusprojekti oli tuhoon tuomittu. Hän ei mainitse Heinrich Heinea, joka jo 1834 kirjoitti karmaisevan selvänäköisen ennustuksen sata vuotta myöhemmistä tapahtumista:

Kristinuskon kaunein ansio on, että se jossain määrin kykeni pehmentämään brutaalia germaanista tappelunhalua. Se ei kuitenkaan pystynyt tuhoamaan sitä, ja kun risti, tuo hillitsevä talismani joskus murtuu, silloin nousee esiin jälleen vanhojen taistelijoiden villin raivokas berserkinluonne. ... Ajatus käy ennen tekoa, kuten salama ennen jylinää. ... Jylinä on ehkä hitaan puoleinen, mutta se tulee, ja kun sen kerran kuulette, sen kaltaista ei maailmanhistoria ole kokenut.  ... Saksassa tapahtuu sellainen näytös, että sen rinnalla Ranskan vallankumous tuntuu peräti harmittomalta idylliltä.

Simon Shama ei ehkä mainitse Heinea, koska tämä sopeutumishalussaan ja viran toivossa kääntyi protestanttiseen uskoon. Näin tekivät monet, muiden muassa Moses Mendelssohnin pankkiiripoika. Eikä Shama malta olla helkyttämättä, pojanpoika Felixin musiikin soidessa, että tämä sittenkin syvimmältään oli yhä kiihkeä juutalainen.

Juutalaisvihan syitä Shama ei oikeastaan juuri erittele. Kun yhteiskunassa ilmenee vaikeuksia, sivistyneet ajatustavat työnnetään sivummalle syyllisten innokasta etsimispuuhaa häiritsemästä. Ennen muuta taloustilanteen huonontuessa muistetaan äkkiä rikkaat juutalaispankkiirit. Tokihan pankkiireita on enemmänkin myös protestanttien tai katolisten joukossa, mutta juuri juutalaisten arvellaan pitävän salaisesti yhtä, hallitsevan koko maailmaa, ja olevan syypäitä kaikkiin maailman onnettomuuksiin. Se että juutalaiset ovat leimaantuneet rahanvälittäjäksi on tietysti jo keskiajalta lähtenyt ajatus, ja sellaisenaan ymmärrettävä. Mutta syntipukin löytämistä eivät mitkään turhanpäiväiset analyysit tietenkään saa häiritä.

Shama mainitsee juutalaisten modernisoimispyrkimykset eurooppalaisen kulttuurin kehityksessä. Sitähän olivat jo myöhäiskeskiaikaiset pankkiirit ajaneet, kapitalismin esivanhemmat. Mutta se näkyy myös muualla kulttuurissa, tieteellisen ajattelun piirissä, maallisen ja uskonnoista riippumattoman yhteiskunnan luomisessa, ja jopa Venäjän bolševikkien historiassa. Aivan tähän ei juutalainen kauan kaivattu kotimaa ole pystynyt verivihollisen islamilaisen maailman keskellä, ja Israelin myönteinen kehittyminen on ehkä juuri sen seurauksena häiriintynyt mm. ortodoksijuutalaisuuden levitessä.

Simon Shaman loisteliaasti toteutettua kertomusta seuratessa tulee mieleen Egon Friedell, myöskin protestantiksi kääntynyt kirjailija, josta joku sanoi että hänen Kulttuurihistoriaansa kannattaa ehdottomasti lukea, mutta ei ottaa ihan todesta. Friedellin mukaan historia on joukko myyttejä ja kertomuksia, joita inha rationalismi on tuhonnut viimeistään 1. maailmansodan yhteydessä. Minäkin olen sitä mieltä, että Euroopan historia loppui siihen, koettuaan kolme suurta huippuaan renessanssin, valistuksen ja industrialismin aikoina. Mutta mikä sen järkeen vetoavan valistuksen tappoi? Juuri monimutkaisen todellisuuden pukeminen myyttien ja tarinoiden valepukuihin!

Juutalaisten vaivalloinen sopeutuminen eurooppalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriin on tarinana suuri ja dramaattinen. Mutta juuri tätä taustaa vasten Euroopan uudet vaikeudet islamin hyökyaallon kurimuksessa näyttäytyvät kysymyksiä herättävinä. Idea maallisesta yhteiskunnasta, jossa uskonto on yksilön oma asia ja henkilökohtaisen identiteetin osa, eikä vaikuta kulttuurin luomiseen, tuntuu tänään toivottoman ihanteelliselta.

Meillähän on nämä tataarien jälkeläiset, joista mielellään käytän vanhahtavaa termiä 'muhamettilaiset', jotka ovat jo kauan sitten osoittaneet mahdolliseksi yhdentyä vallitsevaan kulttuuriin. Siellähän heitä oli rintamallakin samoissa juoksuhaudoissa juutalaistemme kanssa. Mutta tyystin toisista yhteiskunnallisista oloista ja perinteistä saapuvat ovat toista maata, kirjaimellisesti. Ainoa sopeutumisen tie tuntuisi olevan maallistuminen ja uskonnon sulkeminen yksityisyyden piiriin - mutta se ei näytä ainakaan vielä juuri kovin mahdolliselta. Spinoza erotettiin 1600-luvulla synagogasta ja kirottiin ("Jumalan käskystä"), mutta hänen teloittamisestaan ei vakavissaan kai silloinkaan puhuttu. Tämän päivän kaukomaista tulleessa islamissa kuolemantuomio luopioille on vielä veristä totta.

Toinen ero Euroopan juutalaisten ja kaukomaisten islamilaisten välillä on, että juutalaiset heti mahdollisuuksien auetessa kykenivän nousemaan länsimaisen sivistyksen huipulle, oltuaan sen piirissä vuosisatoja. Jälkimmäisille se on lähes mahdottoman tuntuista. Muutamia poikkeuksia meilläkin on nähty, ja tästä toivonkipinästä haluaisin pitää tiukasti kiinni.

Televisiodokumenttien onneton standardi

Katselin ykköseltä puutarhaohjelmaa, ja harmistuin jälleen kerran muodikkaan kuvakerronnan epämääräisyyteen. Kun kuvattiin terassipuutarhaa pyramiditalossa, kaikki yleiskuvat ja laajat näkymät ohitettiin nopeilla leikkauksilla, ja keskityttiin söpöihin lähikuviin. Vieläkään en tiedä minkä muotoinen tuo terassipuutarha on, ja miten se liittyy rakennuksen muotoihin. 

Tämä vaivaa myös kansainvälisiä puutarha-, arkkitehtuuri- ja kaupunkidokumentteja. Niissä keskitytään usein juontajaan, jonka jokainen liike ja ele on tärkeämpi kuin varsinainen asia. Puutarhojen, puistojen ja kaupunkimiljöiden tärkein tekijä eli niiden muoto ja rakenne jää katsojalle epäselväksi. Ihmisiä kuulemma eivät tällaiset asiat kiinnosta, vaan he haluavat vain nättiä lähikuvaelämysvirtaa, selitetään. Mutta en minä ainakaan ymmärrä puutarhaa, puistoa tai kaupunkia, ellen samalla saa selvyyttä niiden muodosta, ja siitä miten yksityiskohdat niihin sijoittuvat.

Tässä on poikkeuksellisen laaja kuva eräästä puistosta Brittiläisessä Kolumbiassa, mutta eihän sekään riitä ymmärtämään miten tämä osa liittyy kokonaisuuteen. Televisiodokumenteissa tällainen kuva vilahtaa ohi parissa sekunnissa, ja sitten keskitytään taas mielivaltaisiin yksityiskohtiin.

Kaiken raivostuttavuuden huippu on tuo kikkaileva nopeutus- ja hidastuspeli, josta käy ilomi vain kuvaajan käytössä olevan huippukaluston tehokkuus. Yltiönopeiden leikkausten keskellä nämä jaksot kertovat lähinnä halusta nopeuttaa siirtymä- tai yleiskuvajaksoja, jotka (selityksen mukaan) ovat liian pitkästyttäviä. Minä en oikein tätä usko. Ennemminkin uskoisin siihen että tällainen kikkailu on suoraan kopioitu räjähdys- ja supersankarileffoista, ja että näin menetellessään tekijät ikäänkuin mainostavat itseään: katsokaa, mekin osataan superjuttuja!

Joskus dokumentit näyttävät aiheeseen liittyviä karttoja. Mutta ei ole puhettakaan siitä, että niitä voisi tarkastella ja lukea. Ne näytetään vilaukselta vain siksi että ne ovat vanhoja tai kätköistä esiin kaivettuja tai muuten harvinaisia ja arvokkaita. Viimeisin ominaisuus selitetään yleensä hyvin ylisanaisesti parhaaseen mainostyyliin.

Televisiodokumentit olisivat mainio väline tiedon jakamiseen ja ajattelun aineksiksi. Ikävä kyllä niissä lähes aina keskitytään epäoleellisiin asioihin, tähtijuontajiin tai detaljitykitykseen. Mistä lopultakin on ollut kysymys, se jää melkein aina arvoitukseksi. Mutta nehän on tarkoitettukin vain viihteeksi, tuottajat protestoivat. Väärin. Todellisesti viihdyttää ainoastaan perusteellinen, järjellisesti ja havainnollisesti koostettu oikea tieto.