Kävin pitkän keskustelun Voipaalassa älykkäiden ja ajattelevien lukiolaisten kanssa ajasta, kosmoksesta, ulottuvuuksista, tietoisuudesta ja muista keskeisistä asioista. Sain itse paljon ajateltavaa, ja varsinkin tietoisuuden ongelmasta, joka on askarruttanut tämän tästä.
Onhan niin, että tuskin voimme lähteä arvioimaan muiden eläinlajien itseyttä, ennen kuin selvitämme mitä se voisi olla ihmisellä. Silloin on myös olennaista miten tietoisuus ja itseys (”minä”) määritellään.
Alle vuoden ikäisellä nuorimmaisellani oli kiihkeä innostus lamppuja ja seinäkoskettimia kohtaan. Hän yhdisti toisiinsa pimeyden ja valoisuuden, sekä niihin vaikuttavia lamppuja ja valokatkaisimia myös toisistaan riippuviksi asioiksi. Kun tultiin hämärään huoneeseen, lapsi osoitti kiihkeästi katkaisijaa, sai itse painaa sitä, ja valo syttyi. Tämän jälkeen hän osoitti lamppua, ja muodosti yhden ensimmäisistä sanoistaan: ”Aappu!”.
(Aikoinaan psykologit ja filosofit kiinnittivät suurta huomiota käsitteeseen ’symbolifunktio’, siis vaikkapa katsotaanko osoittavaa sormea vaiko sen osoittamaa suuntaa. Arvelen, että ”suuntaa osoittava sormi” on ihmislapsella lähes myötäsyntyinen ominaisuus, ja että jopa koirillakin sellainen saattaa ihmisten parissa syntyä.)
Lapsellani oli tässä vähäisessä iässään jo suuri määrä muistikuvia, ja hän hallitsi myös kytkimien ja lamppujen sijainnit eri huoneissa. Jos hänelle tuli mieleen jonkun huoneen katkaisija, hän saattoi osoittaa ovea, ehkä toistakin, kunnes pääsi tähän ihmeteltävään paikkaan. Muistikuvien koordinaatisto oli toisin sanoen syntynyt.
Pikkulapsi siis ajatteli ja oppi. Mutta en usko että hän ajatteli muistaneensa, että oppi jotain. Hänellä oli kehittynyt tietoisuus, mutta hänellä ei ollut vielä itsetietoisuutta, joka on myös eräänlainen ajan funktio.
Tässä mieleeni tulee 2-3-vuotiaan Kati Kirstinän lausahdus, jonka hänen äitinsä Eila merkitsi muistiin runokokoelmassa ”Me Maijan kanssa” (1965):
Minä synnyin niin
minä tulin hissillä ylös
ja aloin kulkea sun perässä
ja sillai minä synnyin
Tässä lapselle on kehittynyt ajan taju, käsitys eri aikaisten tapahtumien järjestyksestä, ja kyky muistaa tapahtumia ajassa. Katin maailmanselityksessä ”minä” ja ”maailma” ovat syntyneet, ja sitä myöten itsetietoisuus. Hänen toinen havaintonsa on tässä hyvä:
Kimmo ei tottele omaa äitiä
kun se ajattelee
sit se tekee niin ku se itte tykkää
Kati ja äiti, Kimmo ja sen äiti, ja kaikki elävät olennot ovat nyt erillisiä entiteettejä, joilla on oma elämä ja oma ajattelu ja toiminta.
Minulle on syntynyt se käsitys, että ainakin monilla selkärankaisilla eläimillä tämä itsetietoisuus on mahdollinen. Ihmisapinoilla se on todettu, mutta jopa varislinnuistakin sellaista on uumoiltu.
Seuraava askel sitten olisikin käsitys moraalista ja lopulta etiikasta.