torstai 23. helmikuuta 2012

Angelo Soliman - Rikkaan wieniläisneekerin vavahduttava tarina


1700-luvun lopun Eurooppa oli monella tavalla jo moderni kulttuuriltaan. Se tunsi suurimman osan maailmasta, ja oli romanttisen kiinnostunut muista kulttuureista. Ujostelemattomat luonnonkansat kiihottivat mielikuvitusta vallankin, mutta näissä yhteyksissä kävi ilmi myös kaksijakoinen, sanoisiko lapsenomainen moraalinen dilemma. Olivatko eriväriset ja eritapaiset alkuasukkaat oikeastaan varsinaisia ihmisiä, vai olivatko he ennemminkin hupaisia ihmisennäköisiä leikkikaluja ja uteliaan töllöttämisen kohteita?

Mozart ja Schikaneder kirjoittivat Taikahuiluun problemaattisen roolin: musta Monostatos on selvästi paha olento, ja hän on yhtä selvästi myös väkivaltaisten viettiensä johdateltavissa. Moni tutkija on tätä ihmetellyt. Neekeri ei nimittäin Mozartille ollut mitenkään outo asia. Itse asiassa hän tunsi erinomaisen hyvin erään afrikkalaisen wieniläisen, ja tapasi tätä muurariveljeään varsin usein Zum wahren Eintracht -loosin istunnoissa.

Koska Angelo Solimanin tarina on eräs tuon ajan vähän tunnettuja merkillisyyksiä, voisi olla hyvä katsoa, minkälainen saattoi tuolloin olla toiseen kulttuuriin ryöstetyn lahjakkaan ihmisen kohtalo.

Angelo Soliman syntyi vuoden 1726 tienoilla, ja oli vuonna -91 siis jo noin 66 ikäinen. Hänen alkuperäinen nimensä oli Mmadi Make, hänen äitinsä oli Fatuma, ja hän kuului ruhtinaalliseen Magui Famorin sukuun Pangusitlongissa Koillis-Nigeriassa. Seitsenvuotiaana hänet ryösti vihollisheimo ja myi kristityille. Mmadi Make joutui Messinaan erään paronin hoiviin, ja sai siellä perusopetuksen, kastettiin kristityksi ja nimettiin uudelleen. Itävaltalainen kenraali, ruhtinas Lobkowitz näki sitten tämän 16-vuotiaan Angelo Solimanin, ihastui poikaan, ja saikin tämän lahjaksi paronilta.

Ruhtinas Lobkowitzin omistuksessa Soliman oli 20 vuotta, ja hän seurasi ruhtinastaan moniin taisteluihin, muun muassa turkkilaisia vastaan, pelasti herransa kuolemaltakin, mutta kieltäytyi hänelle tarjotusta sotilaallisesta urasta. Ruhtinaan kuoltua Solimanin peri vuonna 1753 ruhtinas Joseph Wenzel von Liechtenstein, jonka taloudessa hänestä tuli ensin kamaripalvelija ja lopulta hovimestari.

Ruhtinas Liechtensteinin palveluksessa Solimanista tuli yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö. Koska hänellä ei ollut muutakaan mahdollisuutta, hän assimiloitui herrakulttuuriin, ja tekikin sen perusteellisesti. Hän liikkui virallisissa tilaisuuksissa kullalla kirjaillussa valkoisessa takissa, hän oli mestarillinen shakinpelaaja, ja hänestä tuli ruhtinaansa yllytyksestä yhtä mestarillinen uhkapeluri. Sanotaan hänen eräänäkin iltana voittaneen uskomattoman 20000 guldenin summan, joka vastaisi Mozartin noin kuuden ta i seitsemän vuoden tuloja.

Angelo Solimanin asema Wienissä muistutti nyt aika lailla muinaisen Rooman vapautettujen orjien asemaa, nämä kun saattoivat olla vallan upporikkaita. Soliman osti itselleen Wienistä talon, hän nai hollantilaisen kenraalin lesken, johon hänet vihki itse Wienin arkkipiispa, ja hänestä tuli myös arvostettu ja innokas vapaamuurari. Hän hallitsi eurooppalaisen sivistyksen hyvin, seurusteli ajan johtavien tiedemiesten ja oppineitten kuten Ignaz von Bornin kanssa, hallitsi saksan, ranskan ja italian kielen täydellisesti, ja osasi hyvin myös englantia, tshekkiä ja latinaa.

Ruhtinas tosin suuttui vimmatusti palvelijansa itsenäisyydestä ja naimisiin menosta, erotti hänet palveluksestaan, ja pyyhki hänen nimensä testamentistaan, jonka täytäntöönpano olisi tehnyt neekeristä yhä rikkaamman.

Soliman eli talossaan tyytyväisenä ja sai vaimonsa kanssa tyttärenkin. Eräänä päivänä ruhtinasvainaan pojanpoika, Vaduzin sukuhaaran perustaja Franz Joseph von Liechtenstein tapasi Solimanin Wienin kadulla, teki tämän kanssa sovinnon, ja pestasi afrikkalaisen hyvällä vuosipalkalla poikansa kasvattajaksi.

Näin idyllisesti voisi päättyä Mmadi Maken, afrikkalaisen ruhtinassuvun jäsenen eurooppalainen odysseia. Mutta sama Eurooppa, sama Wien, joka oli antanut lahjakkaalle neekerille tilaa menestyä hallitsevan ja monin tavoin edistyneen kulttuurinsa puitteissa, osoitti pian että valistus oli sittenkin vielä ohutta, ja särkyi helposti.

Kun Mmadi Make, alias Angelo Soliman, muutamia vuosia Mozartin ajan jälkeen kuoli, Itävaltaa hallitsi keisari Leopoldin jos mahdollista vielä taantumuksellisempi poika Franz. Hänen käskystään neekerin ruumis ryöstettiin perheeltä. Huolimatta perheen ja muunmuassa Wienin arkkipiispan vimmatuista vastalauseista ruumis nyljettiin, preparoitiin, täytettiin, ja asetettiin näytteille keisarillisiin kokoelmiin, käsnäsian ja muitten suoeläinten seuraan.

Hyvin mahdollista olisi, että Angelo Soliman olisi vielä 1900-luvunkin puolella ollut raadollisen rahvaan tirkisteltävänä, aivan samoin kuin Joseph Haydnin pääkallo, joka vasta 1960-luvulla kuljetettiin muun ruumiin yhteyteen wieniläiselle hautausmaalle. Mutta valkoisen miehen häpeällinen teko Mmadi Makea kohtaan hävisi näkyvistä jo vajaan puolen vuosisadan kuluttua. Vuoden 1848 levottomuuksien yhteydessä neekerin häväisty ruumis paloi poroksi ja katosi savuna taivaalle.

Tämä juttu kuului osana 1991 tekemääni 57-osaiseen radiosarjaan Mozartin viimeinen vuosi. Ajattelin, että tämä kertomus vähän uudistettuna kiinnostaisi tämän bloginkin lukijoita.

6 kommenttia:

  1. Minusta tämä on aina ollut aika jännä historia. Mm. se, kuinka monessa paikassa tämä jalo villi oli syntynyt. Lyhyellä googlauksella löytyi Kamerun ja Etiopia kuten myös tuo Nigeria.
    Tarina on antanut aihetta museoetiikan miettimiseen myöhemmällä ajallakin: Human Mummies: A Global Survey of their Status and the Techniques of Conservation (The Man in the Ice)
    http://books.google.fi/books?id=gZ6ODFrQkOgC&lpg=PA6&ots=bUMCdqOCxZ&dq=Josefine%20Soliman&hl=fi&pg=PA3#v=onepage&q=Josefine%20Soliman&f=false

    VastaaPoista
  2. Näiden eurooppalaisten neekerien taustatiedot ovat merkillisen kirjavia ja ristiriitaisia. Olisin hyvin varovainen sanavalinnoissa, kun tulee kyseeseen heidän alkuperäinen säätynsä; mitä tarkoittaa "ruhtinassuku" 1700-luvun nigerialaisessa kontekstissa? Jos Soliman siis nyt edes oli nigerialainen.

    Samanlaisiin vaikeuksiin törmätään Solimania tunnetumman varhaisen euroneekerin kohdalla. Tarkoitan tietenkin Pietarin Suuren afrikkalaista hovinarria (Hannibalko hänen nimensä oli?). Hänenkin synnyinseututietonsa vaihtelevat eri lähteissä melkoisesti. Toisaalta Hannibal (?) kyllä menestyi ihan mukiinmenevästi, sillä hän onnistui liittymään Venäjän eliittiin. Hänen jälkeläisistään maineikkain oli epäilemättä suuri Pushkin, jonka fyysisissä piirteissä afrikkalainen verenperintö vielä näkyikin.

    Muistettakoon vielä, että myös Alexandre Dumas (senior) oli mulatti. Muistaakseni Thomas Mannissakin oli ripaus afrikkalaista verta, lähinnä jonkun portugalilaisen verilinjan kautta.

    VastaaPoista
  3. Pohjana oleva radioteksti on kirjoitettu 1991 ilman netin ja googlen apua. Tietysti tarkistin sitä nyt verkosta, mutta huomasin että suurin osa nettiteksteistä on käyttänyt samoja lähteitä kuin minä muinoin. Annoin asian siis olla. Sitäpaitsi kerron tässä tarinaa, jonka olennainen osa on verifioitavissa, ja jonka varsinainen sisältö on ihan muuta kuin jotkut ensyklopediatiedot.

    VastaaPoista
  4. Luin nyt vasta - kiitos! Kai sun on vaihdettava ao. Hran määritelmäksi Austrian-African, jos käännät jutun ameriikaksi...

    VastaaPoista
  5. Tällaisia kirjoitusten pitäisi olla! Sivistäviä ja lukijalle uusia kanavia avaavia. Kiitos!
    Äärimmäisen mielenkiintoinen blogi kaiken kaikkiaan...

    VastaaPoista