tiistai 9. huhtikuuta 2013

Jo kirjallisuuden alku näyttää kauniilta

Oi kuinka kaunis
voi olla jo kirjain A!
Kirjallisuus on
varmaan tosi kaunista,
kaikki kirjaimet siinä!

Häränpäästä se lähti, aakkosten alku, ja kehittyi sekä kuvallisesti että symboliarvoltaan mitä suurenmoisimmin. Merkitäänhän esimerkiksi luonnollisten lukujen ääretöntä joukkoa hebrean kirjaimella Aleph. Koko maailma on alefin ja o-megan välissä!

Ja kun kirjallisuus sitten toden teolla alkoi, saimmekin lukea mieltäsykähdyttäviä kertomuksia kateudesta, mustasukkaisuudesta, ihmisuhreista ja murhista. Muuankin pikkukuningas Agamemnon oli lähdössä sotaretkelle Troiaan, ja saadakseen laivoilleen hyvän matkatuulen uhrasi tyttärensä Ifigeneian. Vaimo Klytaimnestra ei jaksanut odottaa miehensä paluuta, toisin kuin muuan Penelope, vaan otti itselleen rakastajan. Kun sitten Agamemnon vihdoin palasi, Klytaimnestra sonneineen murhasi hänet. Poika Orestes ja tytär Elektra eivät kestäneet tätä murhetta, vaan murhasivat äitinsä ja tämän könsikkään. Poika Orestes oli sen jälkeen lopun ikäänsä kostajia paossa...

Antiikin draamakirjailijoiden jälkeen mm. Eugene O'Neill kirjoitti näytelmän "Murheesta nousee Elektra". Murheen alhoista on usein puhuttu, mutta entäpä jos alhoa ei olisikaan, vaan ahjo! Sieltäpä nousee sankari, tiukka kuin teräs, ja pitää yllä murhan kierrettä. Ja nautinnollisesti järkyttynyt yleisö kiittää esityksestä... 


2 kommenttia:

  1. Jälkimmäisen tankan viimeisen rivin korjasin: "... maksaisi nuo kostot?" Molemmat verbithän ovat merkinneet samaa, mutta eriytyneet sen jälkeen niin, että syntyy sivumerkityksiä.

    VastaaPoista
  2. "Kost' Jumala!" = 'palkitse, Jumala!'; vrt. "kostua".

    Pitkälti tästä syystä yhdenkin kielen kuolema on kuin atomipommi Louvreen. Janne Saarikiven sanoin: missään muussa kielessä kuin suomessa ei ole syytä yhdistää keskenään sanoja takki, lakki ja nakki.

    Sanaleikittely (sanan parhaassa merkityksessä) on kielten suurimpia rikkauksia.

    VastaaPoista