Unissa tai puoliunissa aivot kehräävät kokoon ajatuksensirpaleita, joista pitemmällä miettimisellä ja kirjallisilla ambitioilla voisi sommitella jonkinlaisia fantasia- tai scifikertomuksia. Niinpä nyt tuli mieleen, minkälaisen kalenterin tänne tulleet alienit olisivat meille kivikauden ihmisille rakentaneet.
Sen kalenterin tulisi tietysti perustua aurinkoon, ei kuun vaiheisiin. Yksinkertaisesti sanoen vuosi alkaisi luonnostaan talvipäivän seisauksesta, Kalenteriin kuuluisi 12 kuukautta, järjestettyinä kolmen kuukauden ryhmiin. Kussakin kuukaudessa olisi 30 päivää. Käytän sanaa 'kuukausi', vaikka kuun vaiheista ei nyt olekaan kyse.
Kalenterin erikoisuus on siinä, että kolmen kuukauden jaksojen välissä on yksi tai kaksi vuodenaikoja erottavaa päivää, jotka eivät kuulu itse kuukausiin. Kun talvikausi alkaa meidän joulukuumme 20. päivän jälkeen, ylimääräisiä juhlapäiviä olisi kaksi, ja ensimmäinen 30 päivän talvikuukausi alkaisi siis meidän joulukuumme 23. päivänä toinen talvikuukausi alkaisi meidän tammikuumme 22. päivänä, ja niin edespäin. Kolmannen kuukauden jälkeen tulee kevätpäivän tasaus, noin meidän maaliskuumme 20. päivänä, ja silloin on taas yksi ylimääräinen kuukausiin kuulumaton juhlapäivä.
Näin jatketaan, niin että kesäpäivän seisauksena on yksi, ja syyspäivän tasauksena taas yksi ylimääräinen juhlapäivä. Näin vuodessa on siis viisi suur-ajanjaksoja erottavaa erityispäivää, ja ymmärrettävistä syistä joka neljäs vuosi talvenalkua juhlitaan vielä kolmannella ylimääräisellä juhlapäivällä.
Tämän systeemin mukaan neljä vuodenaikaa siis alkavat kukin meidän kuukausiemme 20. päivän tienoilla. Talvi alkaa nykyjoulukuun 23. päivänä, kevät maaliskuun 22. päivänä, kesä juhannuksesta, ja syksy syyskuun 21. päivän tienoilla.
Kuukausi voisi jakaantua 5- tai 10-päiväisiin viikkoihin. Jälkimmäisessä tapauksessa päivien nimet voisivat perustua lukusanoihin, kuten nytkin monissa kielissä.
Tällainen kalenteri olisi paljon yksinkertaisempi kuin meidän historiallisista syistä johtuva kalenterimme. Jos juhlapäiviä pitäisi järjestää useammin, joka kuun 30. päivä voisi olla sellainen. Vuodenajan vaihtuessa näin voisi talven jälkeenkin siis olla kaksi juhlapäivää, joista jälkimmäinen siis olisi se 'ylimääräinen' päivä vuodenaikojen välillä.
Koko järjestelmä perustuu siis lukujen kymmenjärjestelmään, joka kymmensormiselle ihmiselle on luontaisin. Järjestelmästä puuttuisi koko kuun vaiheisto, sillä siihen ei kytkettäisi mitään epärationaalisia uskomuksia. Kuu jäisi vain ihmisten esteettiseksi iloksi.
Tällainen pälähti tänä yönä mieleen, ja nyt menen katsomaan tulisiko aivoista joitakin vihjeitä kivikausilaisten kouluttamiseksi ja heidän elämänsä parantamiseksi.
Tämä kalenteri kelpaisi oikein hyvin vaikkapa kehittyneen pronssikautisen kulttuurin keksimäksi. Pitäisi olle kylläkin pohjoisen tai etelän kulttuuri, ei päiväntasaajan alueen. Kulttuuri, joka ei olisi kopionut hölmöä kaksoivirtain maan ajanlaskentaa.
VastaaPoistaEhkä kuitenkin monsuunialueen kulttuuri voisi tarvita tarkkaa ajanalaskua, kuukalenteri kun alkaa mennä vuodenkierrosta nopeasti pieleen.
Mielenkiintoinen idea, kuka kirjailija kehittelisi fantasiaa lisää.
Maumau-kylän mies