Esivanhempieni ajattelusta

Petter August Rydman

Isoisoisäni Victor (1850-1916) ja isoisäni Walter (1880-1950) olivat sivistyneitä ja kielitaitoisia ihmisiä, ja menestyivät elämässään hyvin. Edellisestä tuli suurkauppias ja valtiopäivämies, jälkimmäisestä yritysjohtaja, yhteiskunnallinen toimija ja kauppaneuvos. Varsinkin isoisäni matkusteli ja edusti kehittyvää suomalaista elinkeinoelämää useissa Euroopan maissa.

Victor Rydman

He, ja heidän lähisukulaisensa ajattelivat tavalla jota voisi hyvin kuvata porvarillisen liberaaliseksi. Siitä on kaunopuheisia todisteita suvun Sukuklubin (Släktklubben) päiväkirjoissa, joita kirjattiin melkein 15 vuoden ajan, vuodesta 1908 vuoteen 1922, jolloin isoisäni serkku Heikki Ritavuori murhattiin.

Onnekseni näiden esivanhempieni elämästä on jäänyt talteen tavattoman paljon dokumentteja. Niistä voi lukea monenlaisis-ta asioista, kuten vaikkapa sitä miten kieliolot olivat kehitty-neet 1800- ja 1900-luvuilla. Isoisäni isoisä oli kruununnimismies Petter August (1798-1881), ja tämän isä oli virkamies Frans Efraim (1757-1839), jotka kirjoittivat paperinsa ruotsiksi, mutta toimivat suomalaisilla seuduilla, ja ymmärsivät kaiken järjen mukaan myös suomea. Suomenmielisen Victorin kotikieli oli todennäköisesti ruotsinvoittoinen, aivan siitä riippuen mistä säädystä puhuja oli. Walter oli jo hyvin suomenmielinen, kävi oppikoulunsa Suomalaisessa normaalilyseossa, mutta

Walter Rydman

kirjoitti molemmilla kielillä. Hänen virallinen äidinkielensä oli luullakseni suomi, mutta perhekielensä olivat molemmat kaksi, sillä isoäitini oli ruotsalais-saksalaista sukua. Isäni Niilo (1908-2008) oli yhä kaksikielinen, mutta koti- ja äidinkieli oli suomi.

Kun Victor ja Walter toimivat taloudellisella alalla, heidän liberaali ajattelutapansa oli epäilemättä peräisin pragmaattises-ta toimintatavasta, ”pienemmän riesan tiestä”. Siinä ei lähdetä mistään ideologiasta liikkeelle, vaan siitä mikä tuntui järjelli-simmästä toimintatavasta. Yksi ideologia molemmille toki oli yhteinen, nimittäin Suomen itsenäisyys. Walter toimi nuorena jopa Kagalin piireissä, ja keräsi ympäri maakuntia nimilistoja suureen adressiin Helmikuun manifestia vastaan.

Tiedän sekä vanhoista papereista että omankin kokemuksen vuoksi, että sukuni ei sietänyt ylimielistä herrastelua ja ylvästelyä, vaan suhtautui esimerkiksi palvelusväkeen hyvin ystävällisesti ja jopa familiäärisesti. Se oli sivistyneen ihmisen olennaisin velvoite. Ikääntyneistä palkollisista pidettiin loppuun asti huolta. Tämä oli vielä isällenikin velvoite, jonka hän toteutti.

Sivistyneeseen porvarilliseen eetokseen kuului ehdottomasti myös egoismin ja itsekeskeisyyden kammoaminen. Kun pakinoitsija Olli useasti aloitti juttunsa näin: ’”Minä”, sanoi XXX’, jokainen silloin ymmärsi, että tämä henkilö ei ole sivistynyt, vaan mikä lie nousukas jolle raha ja asema oli kihahtanut päähän. 1920-30-luvun suosittu sarjakuva Vihtori ja Klaara naureskeli nousukaspariskunnan asenteille. Klaara omaksui innokkaasti herrasväen tapoja, ymmärtämättä niiden varsinaista sisältöä. Todellisen herrasväen sympatiat olivat Vihtorin puolella, tämä kun kaikin tavoin yritti jatkaa elämäänsä yksinkertaisemmalla tavalla.

Kirjoituksessaan ”Mietteitä ja muistoja vanhasta sivistyneistöstä” Pentti Linkola kuvaili ”vanhaa sivistyneistöä” näin:

Vastuu ja velvollisuus menivät aina vapauksien edelle; korkea moraali, itsekuri ja itsehillintä olivat perusperiaatteita. Joka käänteessä piti pyrkiä eettisesti ympäristöä paremmaksi – jotta ympäristö seuraisi esimerkkiä. Ylemmyys muihin sosiaaliryhmiin nähden ei saanut näkyä ylimielisyytenä, päinvastoin ehdoton ohjenuora oli ystävällinen, empaattinen käytös myös palvelusväkeä, kansanihmistä kohtaan; ylemmyyden tuli ilmetä vain esimerkin kautta.

Suuri osa sivistyneistöstä suhtautui ”alempiin” luokkiin myönteisesti, varsinkin kun niiden parissa oli kehitetty ihanteellisia pyrkimyksiä raittiusaatteen, kansanvalistuksen ja osuuskauppa-aatteen tapaan. Sisällissodan loppuvaiheessa monet Walterin serkut pyrkivät pelastamaan kunniallisia punavirkailijoita, ja menivät heistä takuuseen. Heikki Ritavuori meni jopa niin pitkälle, että meni esitelmässään sukuklubilla ehdottamaan, että monista sosialidemokraattien esittämistä vaatimuksista olisi syytä vakavasti keskustella.

Vielä isäni, joka työssään joutui neuvottelemaan työehtosopimuksista, tapasi eläkevuosinaan vastapuolen edustajia kerran vuodessa Klaus Kurjessa, jossa herrat muistelivat menneitä. Isäni vihasi kommunisteja ankarasti, mutta näki heidät nimenomaan uhkaavan venä-läisyyden edustajina. Väinö Tannerin demarien kanssa voi sentään jo keskustellakin!

Sen verran kuin tiedän esi-isistäni, he edustivat sivistyneistöä ja kunniallista elämää, kukin oman aikansa puitteissa. He pyrkivät elämään olosuhteitten mukaan, ja pärjäämään omillaan. Kun maailma myllersi 1900-luvun alussa, he olivat suomenmielisiä, mutta pysyttelivät esimerkiksi kielitaistelussa kuta kuinkin puolueettomina. Enemmistö sukulaisista oli jo käytännössä suomenkielistä, mutta kaksikielisyys oli pitkään itsestään selvyys.

Olen usein miettinyt, minkälaisia ajatuksia esi-isilläni oli tulevaisuudesta. Kun tästä aiheesta aikojen kuluessa on kirjoitettu, suurin osa povauksista herättää naurua. Yhteinen piirre niissä on se, että useimmiten lähtökohtana ovat ajan uusimmat puheenaiheet, joita sitten ikäänkuin paisutellaan. Todelliset muutokset tapahtuvat kuin salattuina, ja yleensä ne yllättävät useimpia. Oletan, että Victor ja Walter toivoivat maailman yhä kehittyvän suotuisasti. Mutta molemmat maailmansodat olivat heille tietysti järkyttävä asia. Ja nykyisen maailman henkistä tilaa he kauhistelisivat. Niinkuin minäkin.

Kunhan näistäkin nyt vielä selvittäisiin… On yritettävä ainakin.