sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Klassinen sommitelma - tasasivuinen kolmio


Sarjassa sieviä kuvia olen tullut siihen taiteilijajoukkoon, jota pidetään yhtenä kaikkein tyhjänpäiväisimmistä koko taiteen historian aikana. Tottahan se onkin, että monet suositut prerafaeliitat ja heidän seuraajansa tekivät näyttäviä, mutta onton tyhjiä tauluja. He kuolasivat alastonta naisvartaloa maalatessaan, ja käyttivät suorastaan teollisesti hyväkseen vanhempien aikojen vertauskuvallisuutta - mutta jo irrallaan niistä merkityksistä, joita nämä symbolit omana aikanaan pitivät sisällään.

Mutta he saattoivat silti tehdä töitä, jotka merkillisesti jäävät mieleen. Eräs sellainen on Fredrick Lord Leightonin neliönmuotoinen työ Flaming June (1895), jossa nukkuva nainen on kauttaaltaan verhoutunut hehkuvaan oranssiin. En ole nähnyt verkossa kopiota, jossa näkyisivät kaikki reunukset, joten sommittelun analyysi jää vain enemmän tai vähemmän huolimattomasti luonnosteltujen viivojen tasolle.

Nyt olemme kuitenkin tekemisissä erään taidehistoriassa keskeisimmän ja yleisimmän konstruktion kanssa. Tasasivuinen kolmio esiintyy perusmuotona jo antiikin rakennustaiteessa, mutta sitä käytettiin paljon myös maalareitten apuna. Lordi Leightonin maalauksessa sisäkkäisiä tasasivuisia kolmioita on useita, ja olen piirtänyt näkyviin niistä tärkeimmät.

Näyttäisi siltä, että kolmioiden korkeudet suhtautuvat toisiinsa yksinkertaisten kokonaislukujen suhteessa, ja tähän viittaa myös hiukan epäselväksi jäävä pinnan kahtia- ja 3 x 3-jako. Yksi moduli saattaisi olla reiden keskimääräinen paksuus. Ainoa selkeä kerronnallinen yksityiskohta tässä klassisoivassa maalauksessa on oikean yläkulman myrkyllinen oleanterintaimi, joka viittaa unen ja kuoleman myyttiseen yhteyteen.

1960-luvulla tällaista halveksittua taidetta myytiin halvalla. Puertoricolainen Poncen museo osti Leightonin työn 140 dollarin naurettavaan hintaan, ja siellä taulu roikkuu tänäkin päivänä, muiden taidemuseoiden suunnattomaksi harmiksi. Kuluneena syksynä teos on kuitenkin ollut näytteillä Stuttgartin valtiongalleriassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti