tiistai 26. tammikuuta 2010

Missä ollaan? Matkakuva vuodelta 1926


Kerroin aikaisemmin autokaksosten Euroopanmatkasta. Osan Etelä-Ranskan kuvista olen onnistunut selvittämään, mutta tämä kuva on varmaankin Saksan puolelta. Vino kirkontolrni on niin tavattoman tutun näköinen, mutta en ole kumminkaan löytänyt sitä tuntien googlauksenkaan jälkeen. Valitettavasti kuvassa ei näy ensimmäistäkään kirjainta, saatikka sanaa.

Kirkon edessä on ratsastajapatsas. Sitäkään en ole löytänyt, vaikka netissä on laajoja kuvastoja tämänkaltaisista patsaista.
Ilmeisesti korjattavana olevan suuren rakennuksen edessä näyttäisi myös olevan jonkinlainen patsas. Siinä olisi ikäänkuin kivistä koottu pylväs, jonka edessä seisoo hahmo. Minusta tuo hahmo on naisen, ja hänellä näyttäisi olevan ikäänkuin miekka käsissään. Saattaa kyllä olla ihan pelkkä helma, joka siinä kiiltelee vaaleampana.

Pystyisikö joku paikantamaan tämän kuvn?

12 kommenttia:

  1. Hei Kari !

    Taitaa olla Bremen tämä kaupunki. Tuomiokirkon edessä ratsastaa kenttämarsalkka Moltke ja tuo torilla oleva kuvitteellinen hahmo on Roland.

    Minulla on muutama kuva asiasta, ja tein blogikirjoituksenkin siitä jonkin aikaa sitten.

    Moltken suku on sangen mielenkiintoinen.

    Kävin vaimoni kanssa marraskuussa viikonloppuretkellä kaupungissa ja reissusta jäi muutama kuva muistoksi

    Etsin sinulle tarkempaa evidenssiä, mutta 99 % kyse on Bremenistä

    VastaaPoista
  2. Kas mokomaa! Ei kulunut tuntiakaan, kun asia selvisi! Kiitos Tillman!

    VastaaPoista
  3. Korjaan vielä sen verran, että ratsumies on Otto von Bismarka ja Moltken reliefi on tuon kirkon seinässä.

    Roland on tuo toripatsas.

    Kun etsit Otto von Bismarkin patsaita Bremenistä, törmäät tuohon hahmoon.

    http://tillman-maailma.blogspot.com/2009/10/helmuth-bernhard-von-moltke.html

    VastaaPoista
  4. Vino kirkontorni on myös Schwerten kaupungissa Ruhrin rannalla.

    Tarina kertoo, että kun alttarille astelee avioliittoon vihittäväksi neitsyt, torni oikenee. Torni on rakennettu 1400-luvulla, joten pitkään aikaan ei ole tärpännyt.

    VastaaPoista
  5. Ei muuten ole Bismarck! Hevosen etujalka on toisessa asennossa ja jalusta eri. Löysin tuosta kuvan patsaasta toisen kuvan mutta siinäkään ei mainittu miestä.

    VastaaPoista
  6. Niin, ja tuo patsas on siis Liebfraukirchen sivustalla eikä doomin vieressä. Mutta sama Marktplatz on kyseessä.

    VastaaPoista
  7. Minä olisin veikannut kyllä Lyypekkiä, tuo rakennus oikealla puolella näyttää hieman nunnahospitaalilta torin laidalla, mutta en ole aivan varma.

    VastaaPoista
  8. Ei, kyllä se on Bremen, kaikkien googlausten ja kuvien jälkeen ilman muuta!

    VastaaPoista
  9. Olet oikeassa varmaan siinä, että tuomiokirkon edessä on Moltken reliefi ja tuo Bismarkin ( tai muun patsas) on toisella puolella. Roland oli siellä kauppatorin puolella.

    Minulla on siitä ratsastajapatsaasta kuva, mutta se on alhaalta päin. Etujalka on siinäkin kohollaan.

    Mutta tärkeintä on kuitenkin, että löydettiin oikea kaupunki.

    VastaaPoista
  10. Öinen tervehdys Kari.

    Totta, Bremenissä noissa kuvissa ollaan (tai oltiin). Moltkesta en niinkään pysty kommentoimaan, Rolandista sentään jotain mutta 'Unseren lieben Frauen'-kirkosta enemmän. Opiskelin 1980-1990-lukujen taitteessa renessanssi- ja barokkimusiikkia Bremenissä (oppilaitoksen nimi oli 'Akademie für alte Musik'), ja usein pidimme konsertteja juuri 'Unseren lieben Frauen'-kirkossa. Tuli soitettua Heinrich Schützin, Emilio de Cavalierin, Claudio Monteverdin sekä Matthew Locken musiikkia (muiden muassa). Hienot muistot on jäänyt kaupungista - viihdyin siellä erinomaisen hyvin. Oli (ja epäilemättä on vieläkin) korkeatasoista kulttuuria moneen lähtöön ja makuun.

    pencerdd

    VastaaPoista
  11. Tervehdys Kari,
    Bremenin Liebfrauenkirchen vieressä oli aikoinaan keisari Wilhelm I:n ratsastajapatsas. Pystistä löytyy tarkka selostus ja kuva sivulta http://www-user.uni-bremen.de/~bremhist/Denkmaeler%20in%20Bremen.html; tämän mukaan suuren joukon Wilhelm I:siä eri Saksan kaupunkeihin tehneen Robert Bärwaldin työ oli "ein Musterbeispiel für den pompösen, neobarocken Kunstgeschmack der wilhelminischen Epoche".
    Saksalainen Wikipedia (http://de.wikipedia.org/wiki/Robert_Baerwald) puolestaan kertoo patsaasta seuraavat tiedot: "1893: Reiterdenkmal Kaiser Wilhelm I. mit Sockelfiguren „Brema“ und „Neptun“ in Bremen, Sockelfiguren 1940 und Reiterstandbild 1942 eingeschmolzen".
    terveisin
    Eero Waronen
    - oppilaasi Yhtenäiskoulusta!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Eero tiedoista! Ja hauska että olet eksynyt näille sivuille!
    Eipä ole ihme, että tuo patsas tuotti tunnistusvaikeuksia, kun sitä ei enää ole. Kaiken lisäksi veistäjän lukuisista Wilhelm-patsaista on enää yksi jäljellä. Masentavaa tämäkin. Saas nähdä kuinka kauan erinäisiä nykypatsaita jaksetaan katsella...

    VastaaPoista