torstai 18. maaliskuuta 2010

Eiran kaunis mäki - nuoruuteni kaivattu kotiseutu

Muutimme Eiraan loppukesästä 1939, ja asuin Juhani Ahon tien numerossa 5 koko kouluaikani loppuun asti. Koko havainnoivan ja leimaantuvan nuoruuteni asuin siis tuon mäen alemmalla huipulla, arkkitehtien Settergren ja Pajunen piirtämän ja vuonna 1911 valmistuneen talon kolmannessa kerroksessa. Tässä on 50-luvun alkupuolella ottamani kuva Chateau Rydmanista.

Ruotsalainen John Settergren ei ollut mikään tusina-arkkitehti. Heti tultuaan Helsinkiin Grahn, Hedman & Wasastjernan toimistoon hän sai tehdäkseen Argoksen eli Wulffin talon julkisivun Stockmannin vieressä Espan kulmassa, ja vähän myöhemmin hän piirsi Wasabankenin huikean kauniin fasadin Kasarmikadun ja Espan kulmaukseen. Ei Armfeltintien ja Juhani Ahon tien kulmatalokaan mikään rumilus ole. Juuri tuollaiseen ahtaaseen ja terävään kulmaan sopii mainiosti persoonallinen keskiaikaisromanttinen linna.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy Juhani Ahon tie 10, johonka helmikuussa -44 osui joukko palopommeja. Kuten näkyy, talo korjattiin entistäkin ehommaksi.

Ikkunoista avautuva merinäkymä ihastutti vanhempiani. Isäni otti heti muuton jälkeen kuvan olohuoneen ikkunasta pitkin Armfeltintietä ja kohti merta:
Heti perään hän otti toisen kuvan lastenhuoneen ikkunasta. Suomenlinnan majakka oli lähes tuossa suunnassa, ja sen pyörivien valojen seuraaminen toi unen monien lapsuusvuosien ajan:
Tässä on 50-luvun alussa ottamani kuva kotitalon pihalta, suunnilleen samalta kohdalta kuin kahdeksisen vuotta aikaisemmin otetut vappukuvat vuodelta -46. Tilaa oli yllättävän paljon, ja keskellä oli jopa hieno syreenimaja. Taustalla näkyy kulma punatiilisestä talosta jota me kutsuimme Wainsteinin taloksi, jonka Jarl Eklund 1917 piirsi omaksi talokseen, ja jonka nykyisin näyttää omistavan Ilmarinen.

Eiran puiston rinteeseen oli meiltä matkaa vain muutama kymmenen metriä, ja siellä äitini otti tämän kuvan hienosti kävelevästä pikkusiskostani vappuna -42. Kuvan reunassa istun isäni kanssa. Hän oli päässyt lomalle, niin että ilmassa oli juhlan tuntua. Ilmapallon sisässä taisi olla vain ilmaa, mutta se oli kuitenkin oikea ilmapallo.

Samalla retkellä isäni otti kuvan meistä ja äidistä. Taustalla oikealla on kotitalomme, ja sen takana niinkutsuttu "juutalaisten talo". Sen pihalle ei toisten talojen lapsilla ollut menemistä, kertoo pikkuveljeni, ennen kuin eräänä 40-luvun lopun kesänä tapahtui tällainen juttu. Täysihoitolassa oli pari juutalaistakin perhettä, ja siellä oli järjestetty rapujuhlat. Vanhempani tulivat juhlaan, ja ihmettelivät missä juutalaisperheet olivat. Heille kerrottiin, että näitä ei oltu kutsuttu. "Siinä tapauksessa emme tule mekään", ilmoittivat vanhempani.
"Jos he kelpasivat tätä maata puolustamaan, he kelpaavat myös meidän vieraiksemme", ilmoitti isäni ykskantaan. Tuosta asenteesta saattaa olla peräisin myös oma myöhempi puuhailuni juutalaisen kulttuurin parissa, tai toimintani esimerkiksi juutalaisen kirjallisuuden ja musiikin esittelyssä Elis ja Seela Sellan kanssa 70-luvulla. - Isäni ei sattuneesta syystä pitänyt neuvostovenäläisistä lainkaan. En tiedä miten hän suhtautui erääseen toiseen tapaukseen. Ehkä äitini ei aivan tuoreeltaan kertonutkaan hänelle seuraavaa tarinaa, jonka veljeltäni kuulin.

Sota-aikana ja vielä sen jälkeenkin autot olivat Helsingissä sen verran harvinaisia, että Juhani Ahon tien jyrkkää mäkeä laskettiin jopa perheitten kesken aina alas Laivurinkadulle asti. Äitini oli nuorempien sisarusteni kanssa mäessä, ja siellä oli perheitä useampikin. Äidin huomio kiinnittyi läheisestä Neuvostoliiton valvontakomission talosta tulleeseen nuoreen venäläiseen, joka seuraili lasten ilakointia. Suuret kyyneleet valuivat pitkin miehen poskia, mistä äitini arvasi että miehellä on omia lapsia kotona. Mies rohkaistui, tuli äitini luo ja kysyi arasti, voisiko hän laskea pikkuveljeni kanssa mäkeä. Se kävi, ja mies juoksi sitten riemuissaan ja innostuneena kelkan vierellä alas, ja veti veljeni sitten mäkeä takaisin ylös.

Valvontakomission miehet olivat kyllä tavattoman ystävällisiä lapsille, ja tarjosivat joskus karkkeja. Niitä emme tietenkään missään tapauksessa saaneet ottaa - ainakaan jos isäni saattoi nähdä. Mutta suurin osa tämänlaisista kertomuksista on peräisin äidiltäni ja pikkusisaruksiltani. Olinhan itse jo toisella kymmenellä, ja mielenkiinnon kohteet veivät minut milloin minnekin Helsingissä. Olin saanut vanhan 20-lukulaisen puuvanteisen polkupyörän, jolla kiertelin kaupunkia aina Kalliota myöten, ja kolusinpa myös Lauttasaarta ennen kuin sinne oli rakennettu moderneja kerrostaloja. Mutta nuo ovat toisen kerran juttuja.

13 kommenttia:

  1. Ruotsalaiset arkkitehdit yhä tänäpäivänä ilahduttavat kaupunkikuvaamme. Jotenkin klassisempi tyyli?

    VastaaPoista
  2. Heillä on niin paljon laajempi henkinen pohja kuin meillä. Katso Tukholmaa! Vieläkin siellä on jäljellä kaunista rakennuskantaa jaettavaksi vaikka kolmelle suurimmalle kaupungillemme. Meillä on vähän porukkaa, ja komentosuhteet ovat tiukkoja. Muutaman jätkän mielipide saattaa sinetöidä suunnan pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  3. Noin yleensä ottaen juutalaiset eivät osallistu rapujuhliin, kun ravut eivät ole kosher. Taitaa olla keksitty juttu.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kivaa luettavaa! Asun itse Eirassa ja aloittelen talohistoriikin kirjoittamista. Jos sinulla sattuisi olemaan muistoja KOP:n henkilöstön täyttämästä talosta Rehbinderin- ja Ehrensvärdintien kulmassa, kuulisin mielelläni...

    VastaaPoista
  5. (Anonyymi) Oletko itse Suomen juutalaisia? Jos olisi, tietäisit aivan hyvin, että tuollainen seikka ei olisi estänyt tavallisia maallistuneita ihmisiä osallistumasta muuten vain tilaisuuteen. Ei. Isälläni oli äärimmilleen kehittynyt oikeudenmukaisuuden tunne, eikä hän sietänyt sellaista syrjintää, jota monet suomensuomalaiset vielä tuolloin harrastivat. Itse asiassa hänen isänsä ja tämän serkut ottivat jo ennen itsenäistymistä tiukkaa kantaa suunniteltuun juutalaislakiin: heidän mielestään juutalaisia tuli kohdella täsmälleen samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä.
    Tämä kertomus ei ole keksitty, vaan valitettavan tosi. Mainitsin veljeni tämän tarinan yhteydessä vain sen vuoksi, että hän koki naapurien asenteen muuttuneen. Itse muistan tuon kesäisen jännitteen aivan selvästi. Ehkäpä sinulla nyt sekaantuvat nykyiset asenteet noihin vanhoihin aikoihin.
    Mainittakoon, että meidän suhtautumisemme myös Suomen tataareihin eli kuten silloin sanottiin muhamettilaisiin oli aivan sama kuin juutalaisiin. Molempien uskontojen miehet puolustivat rinta rinnan tätä maata talvi- ja jatkosodassa.

    VastaaPoista
  6. (Kaisa) Tarkoitatko taloa Ehrensvärdintie 1 - Laivurinkatu 2? Muuta taloa ei näiden katujen välillä ole. Tuosta talosta minulla ei ole muistoja. Sen sijaan pommitusvaurioista eri puolilla Eiraa kyllä.
    Lapsuuden jänniä leikkejä muistan, ja sen vuoksi myös taloja joissa kavereita oli. Kuten sanoin, Norssin kouluaikoina kiinnostukseni suuntautui jo enimmäkseen muualle kaupunkiin.

    VastaaPoista
  7. Ei vaan tarkoitan taloa R 16 / E 27-29, nykyisen Elias-koulun vieressä. Rehbinderintiehän tekee viehättävän pikku mutkan Engelinaukiolla eksyttäen taksit ja muut tulijat.

    VastaaPoista
  8. kari,

    kaisa tarkoittaa varmasti taloa, jolla on itse asiassa kolmekin osoitetta: rehbinderintie 2, chydeniuksentie 3-5 ja juhani ahon tie 1. tämä on todella ollut KOP:n henkilöstön asuttama talo, mutta siitä on aikaa. kun KOP meni 'nurin', asunnot pantiin myyntiin. tietääkseni täällä asuu ainakin pari entistä koppilaista.

    kiitos eira-muistoistasi. minulla on niitä vasta viiden vuoden verran. eniten rakastan eiran hiljaisuutta.

    VastaaPoista
  9. (Kaisa) Tuosta talosta minulla ei ole muistoja. Se talo jossa käytiin mankelissa oli vähän ylempänä aukion puolella. Ja jossakin siellä oli myös pikku leipomo josta joskus ostettiin oikein pullaa.

    Mutta nyt kun katson tuota Penttilän piirtämän talon kuvaa korttelit.fi -sivustolta, huomaan että se on juuri se paikka josta minä useasti olen unessa lähtenyt nousemaan Eiran mäelle. Se on juuri sellainen outo, vähän tuntematon kohta Eirassa. Ja kuten unessa useasti, päädyn milloin Rehinderintielle, milloin Engelaukiolle. Tosin kaikki talot ovat unien logiikan mukaisesti milloin aivan pieniä, milloin suuria ja jatkuvasti muuttuvia.

    VastaaPoista
  10. Ravut eivät ole kosher!!! On todella faux pas kutsua juutalaisia rapujuhliin :-(

    VastaaPoista
  11. Matruuna, mene sanomaan tuo sinne vuoteen -49 tai -50!
    Ei tuo moralisointi mitään auta eikä muuta.

    Ilmeisesti nuo juutalaiset ottivat vanhempieni asenteen hyvällä. Olennaista tuossa tapahtumassa on se, että juutalaisia ei kutsuttu, syystä tai toisesta. Sivistynyt herrasväki ei tee sellaista. Olisi pitänyt kutsua kaikki, ja antaa sitten juutalaisille mahdollisuus kosheriin vedoten kieltäytyä, jos haluavat.

    Mitä kosher-ruokaan tulee, noina aikoina oli juutalaistenkin syötävä mitä saivat. Uskovaiset tai traditionalistit hoitivat tuon asian kukin tavallaan. Takautuva moralisointi on myös faux pas!

    VastaaPoista
  12. Niinpä. Silloin asenteet ikävä kyllä olivat jotain muuta kuin mitä ne nyt ovat :-(

    VastaaPoista
  13. Kari!
    Tuo puisto, jossa kävelen, ei ole Eiran puisto, sillä Eiran puisto on Armfeltintien, Tehtaankadun ja Laivurinkadun kulmauksessa.

    Engelaukiolla oli talo, jonka kellarissa oli leipomo, josta kävimme ostamassa pullaa. Järjestin heidän rahalaatikkonsa ja sain palkaksi tummia pullia ja korppuja pussillisen.

    VastaaPoista