maanantai 24. toukokuuta 2010

Tasavaltalaiset Davidit voittivat aristokraattiset Goljatit

Hurja ja hirmuinen jääkiekon loppuottelu päättyi Tsekin maailmanmestaruuteen. Davidin ja Goljatin taistelu käytiin jälleen kerran. Historiasta ja kirjallisuudesta löytyisi metaforia loputtomasti. Pieni Ateena vastaan idän suurvalta. Miten se tuntuukin suomalaisesta niin hyvältä?

Vertauskuvallisuutta löytyy myös Tsekin ja Venäjän pelitavasta. Tsekit peluuttivat kaikkia ketjuja varsin tasaisesti. Venäjän joukkueessa oli aristokraattinen ritariluokka, jota peluutettiin täysin kohtuuttomasti, niin että taiturit olivat lopussa aivan puhki ja sortuivat yrittämään ratkaisuja yksin. Tasavalta voitti aristokratian, voisi sanoa. Ja näin se kävi jo 70-luvullakin, jopa Suomen ja Neuvostoliiton peleissä. Jos Suomi onnistui saamaan maalin, eivätkä neukut saaneet sitä pitkään aikaan kuitatuksi, heille kävi vähän samoin kuin Venäjälle nyt. Ei kovin monta kertaa, tietenkään. Sen verran suuri oli tasoero sentään.

Jos Venäjän pelissä olisi ollut enemmän tasavaltalaisuutta ja tasa-arvoisuutta, he olisivat saattaneet odotella rauhallisemmin ja kärsivällisemmin omia onnistumisiaan. Mutta suurvallan loukkaantumisherkkyys on jotain aivan toista kuin pienen valtion, joka aina joutuu lähtemään omasta puolustuksestaan. Niinpä venäläiset kävivät tsekkien kimppuun apinan raivolla, loukatun yläluokkaisen kunniansa tähden. Ja sitten kävi niinkuin kävi. "Joku erotetaan", käy mielessä, ja onpa tuota meilläkin tuttua sanontaa käytetty presidenttitasollakin viime aikojen Venäjällä.

Oikeastaan käy sääliksi niitä, jotka varallisuutensa tai asemansa tai valtansa vuoksi pitävät päällikönasemaansa itsestään selvyytenä. Heillä jyskyttää aina takaraivossa tappion, kasvojen, kunnian tai aseman menetyksen pelko. Kaukana ei ole ajatus siitä, että säädetään laki, jonka perusteella Goljat aina voittaa kaikki ottelut.

Olen tässä puhunut jääkiekosta vähän niinkuin se olisi jonkinlaista sotaa tai sodan korvike. Moni saattaa loukkaantua tästä, mutta kyllä siinä on totta ainakin toinen puoli. Kaikki ne jotka elivät mukana vuoden 1968 tapahtumissa, ja seurasivat sitten jääkiekon MM-kisoja -69, muistavat Tšekkoslovakian ja Neuvostoliiton verisen ottelun. Historiaa siinäkin korjattiin...

3 kommenttia:

  1. Noin voi aivan hyvin ajatuskulku mennä.

    Jotenkin asiaan liittyy vivahteena vielä lievä sadistinen ulottuvuus niin pelaajilla kuin katselijoillakin?

    Huomasitko muuten miten paheksuvasti nämä herrasmieskommentaattorit tuomitsivat moraalittomana Ruotsin päävalmetajan time-outin sekuntia ennen ottelun loppua. Liian lempeä teko aggressiivisessa ympäristössä?

    http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/18769/jaakiekko-on-kekalaisenvakava-asia

    VastaaPoista
  2. Karnevalistista ilottelua se sekunti, tiätty, mutta saksalaisia v-tutti...

    Ei jääkiekko sentään ole niin pyhää harrastajilleen kuin jalkapallo. Olen sen käytännössä huomannut, kun meillä on tuo Suomen jalkapallomuseo... Voisin joskus kertoa, vaan kun en henno!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista! Kulttuurihistoriallinen lähestymistapa touhuun, jonka olen aina ylemmyydentuntoisesti (?) torjunut kuuluvaksi lokeroon, johon minä en suostu koskemaan.

    Pitäisiköhän sittenkin kiinnostua?

    VastaaPoista