torstai 23. elokuuta 2012

Miksi kirjoitan tarinaa Mimìstä?


Kukin kirjoittaja täyttää blogosfääriä omalla ominaistavallaan. Lukijat valitsevat lukemansa omien kiinnostustensa pohjalta. Huomasin tilastoja katsellessani, että nämä äskeiset pienet kaunokirjalliset pätkät gynoidi Mimìstä eivät ole keränneet kovin suurta määrää lukijoita. Sen sijaan jotkut poleemisen sävyiset jutut ovat kiinnostaneet varsin monia. Kärkipään juttuja on katsottu pitkälti seitsemättä sataa kertaa, kun Mimì-tarinoita paljon alle 50. Yksi kaunokirjallinen pikku runo on kuitenkin ollut näitä kaksin verroin haetumpi, se "Satakieli kirkonmäellä", jota on katsottu noin 1500 kertaa. Tuo oli muuten tyypillinen googlauksen tulos: molemmat otsikkosanat lienevät hyvin suosittuja, ja yhdistelmänä ylen mielenkiintoisia.

Olisihan sekä koti- että ulkomailla tapahtunut taas niin paljon kuohuttavia asioita, joihin olisi pitänyt reagoida. Eurosta on tulossa Suomenkin politiikassa shakespearelaista draamaa, mielipidesensuuri kiristyy meilläkin, eikä vain Venäjällä, ja Lasse Lehtistä uhkaa murhasyyte. Näistä asioista huolehtii onneksi aivan riittävä määrä ajankohtaiskirjoittajia, niin että minulla tuskin olisi mitään poikkeavan erityistä lisättävää.

Se sijaan vähän ikuisemmat aiheet ovat minusta tärkeitä. Ne herättävät halun mietiskellä ihmisen ja elämisen asioita vähän laajemmin. Niiden käsittelemisessä useimmilla taiteen lajeilla on omat ansionsa. Kuvataiteella on näissä blogeissa ollut laaja tilansa, samoin arkkitehtuurilla. Runous ja muukin kaunokirjallisuus on sitten suorastaan keskeistä kokemisen, ajattelun ja tunteitten analyysissä.

Robotti Mimìn tarinaa ja aihepiiriä olen mietiskellyt vuosikausia. Minua on aina kiinnostanut koneen ja inhimillisyyden suhde. Miten 'loputtomalla' muistilla varustettu älykäs kone voisi oppia kommunikoimaan ja toimimaan ihmisen kanssa? Asetelmalle on helpompaa, jos tämä kone ei ole mikään laatikko, vaan inhimilliseksi tehty robotti. Luonnollista on myös, että minun on miehenä helpompi kirjoittaa ihmisen kaltaisesta naisrobotista eli gynoidista. Asetelmaan tulee tällä tavoin paljon lisää ulottuvuuksia.

Tässä vaiheessa Mimìn tarina jää viiden lyhyttekstin pituiseksi. Väliin kuuluisi monia lastuja, jotka selvittäisivät aihetta tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin. Ne ovat suurelta osalta jo mielessäni, mutta kirjoitan ne ulos myöhemmin. Päätösjaksossa joudun ylimääräisesti selittämään gynoidien seksuaalisuutta, joka on jo nyt monella tavalla mukana androidien ja gynoidien kehityksessä. Jos ja kun tällaiset tulevat yleiseen käyttöön, oletan että varsin suuri osa niistä tulee osaksi seksiteollisuutta. Tämä on tietysti sinänsä onnetonta, mutta toisaalta on vaikea kiistää eroottisten ja suorastaan seksuaalisten toimintojen merkitystä näiden laitteiden hoivatoiminnoissa.

Loppuratkaisu tulee tarinassa olemaan haikea, niinkuin elämä muutenkin on ainakin näiltä korkean iän pilvimaailmoiden tahoilta katsellen. Olin aikaisemmin ajatellut, että Mimì kuolisi jonkinlaisen loogisen ristiriidan aiheuttaman oikosulun seurauksiin. Mutta nyt olen Mimìn avulla myös kirjoittamassa itseäni ulos monista henkilökohtaisen tunne-elämän asioista, ja tämä ratkaisu tuntui tässä tilanteessa parhaalta.

Puhdasta sattumaa on, että näinä päivinä kakkostelevision lähettämässä ruotsalaissarjassa Hubotit esiintyy Mimi-niminen gynoidi. Minulle tämä nimi kiinnittyi sankarittareeni jo kauan sitten, ja ajatus syntyi Bohème-oopperan naispääosan nimen pohjalta, kuten ensimmäisestä Mimì-lastusta käy ilmi. Kaiken kaikkiaan syntymässä saattaa olla lyhyistä jaksoista koostuva laajahko novelli. Mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Nyt toivon lukijoiltani vielä vähän kärsivällisyyttä. (Kuva liittyy Aiko-projektiin, johon viittasin toisessa Mimì-jutussani.)



8 kommenttia:

  1. Mie olen ainakin lukenut kaikki! Ensin tosin hieman ymmälläni. Ja ne on olleet tekstejä, joita ei voi lukea pikapikaa kesken hälinän, vaan niihin täytyy syventyä.

    Mun blogissa kautta aikain on ollu hakulistan kärjessä "koiran korvatulehdus" nähtävästi kuvahaun pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloitin tuon sarjan tahallani vähän kryptisesti, annoin vain vähän vihjeitä Mimìn laadusta... Mutta kyllä minusta nyt tuntuu, että noita lastuja pitäisi olla enemmänkin, siis varsinkin sellaisia joissa Mimìn selvästi erottuva rakkaus kertojaan (ja päin vastoin) käy esiin. Vasta silloin tuo vähän haikea loppuratkaisu tulee tehokkaaksi. - Vähän kuin maalarin hommaa: "Tuo on kyllä ihan jees... mutta tonne tarvii kyllä jotain... ja tonne... ja tota vähän vahvistaa..." :)

      Poista
  2. KR

    Minä näitä luen kyllä, oottelin sarjan loppuun ja sitten luin hartaammin.

    "Loppuratkaisu tulee tarinassa olemaan haikea, niinkuin elämä muutenkin on ainakin näiltä korkean iän pilvimaailmoiden tahoilta katsellen."

    Koko täysi-ikäisyyteni ajan olen ollut korkeassa iässä ja tuossa ajatuksessasi elämän haikeudesta.

    Sielukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hikkajii, silloin kun kykeni, ei osannut, ja kun sitten osaisi, ei kykene. Ihmisen haikeuttavin ominaisuus on muisti... Joskus näen unenpätkiä muinaisista pikku oppilaista, sukupolvet kaikessa rauhassa aivan sekaisin, ja sen sijaan että olisi ollut kivaa, tuleekin vähän surulliseksi. Melankoliaa.

      Poista
  3. Mimì-tarina vaatii erilaista syventymistä ja ehkä pitkäjänteisyyttäkin kuin "tavallinen" lokimerkintä. Aluksihan lukija ei tiedä, mistä on tarkalleen ottaen on kysymys, vaan vasta hiljakseen alkaa seljetä. - Kai sentään nimihenkilö on saanut nimensä Puccinilta?

    Maailmamme täyttyvät negaativissävytteisistä uutisista ja ihmetellään, miten tästä selvitään. Voin luvata, että mainiosti. Mirkka Lappalainen kertoi YLElle kirjoittaneensa kirjaansa 1690-luvun nälänhädästä viime vuoden lopulla, samaan aikaan kun lehdet maalailivat yhä synkempiä tuomiopäivänkuvia kirjoituksissaan. Katovuosina ehkä jopa 30 % suomalaisista kuoli. Silti siitäkin selvittiin.

    Kirjoita siis kaikin mokomin Mimìstä - ainakin minä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Timo, harvinaista tavata kaltaistesi tapaista positiivista mielenlaatua!

      Poista
  4. "Jos ja kun tällaiset tulevat yleiseen käyttöön, oletan että varsin suuri osa niistä tulee osaksi seksiteollisuutta. Tämä on tietysti sinänsä onnetonta, mutta toisaalta on vaikea kiistää eroottisten ja suorastaan seksuaalisten toimintojen merkitystä näiden laitteiden hoivatoiminnoissa."

    Muistatko elokuvan Ruohonleikkaaja vuodelta 1992? Sehän oli silloista virtuaalihypetystä Stephen Kingin novellin pohjalta. Leffasta en muista juuri muuta kuin sen, että olin kauhistunut tulevaisuudesta, jolloin seksielämyksetkin on siirretty aivoihin yhdistetyn tietokoneen hoidettavaksi. Enää se ei tunnu niin kauhistuttavalta; jospa edes siellä... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi seksuaalisuus on niin laaja ilmiö, että sen piirin mahtuu monen laista. Tyydytyskin on niin suhteellinen käsite. Vähän olen ollut kateellinen naisille heidän seksuaalisuutensa monimutkaisuuden, laajuuden ja totaalisuuden takia. Mutta kyllä vanha mieskin toteaa, ettei se niin yksioikoista ole kuin nuorena luuli. Ei ole on-ja-off, eikä ole laaki-ja-vainaa... :D

      Poista