Olen aika lailla samaa mieltä kuin 50 vuotta sitten, ja se heijastuu myös siitä taidemusiikista jota olen tehnyt. Mutta tässä tuo juttu nyt on, kaikessa vanhahtavuudessaan.
torstai 11. kesäkuuta 2015
Profetiaa 50 vuoden takaa - muuttuiko mikään musiikin lajien arvostuksessa?
Hesari kertoo tänään Mikko Mattlarin väitöskirjasta, joka käsittelee ns. kevyen musiikin asemaa Suomessa. Jutussa siteerataan pitkään artikkeliani jonka Hesari julkaisi jouluaattona 1965. Olin itse kokonaan unohtanut tämän jutun, ja printscriinasin sen tähän. Toisin kuin Mattlar (ehkä) ymmärtää, katselin kevyttä musiikkia ns. taidemusiikin näkövinkkelistä, eikä ensisijainen tarkoitus ollut pelkkä kevyen musiikin maineenkohennus.
Olen aika lailla samaa mieltä kuin 50 vuotta sitten, ja se heijastuu myös siitä taidemusiikista jota olen tehnyt. Mutta tässä tuo juttu nyt on, kaikessa vanhahtavuudessaan.
Olen aika lailla samaa mieltä kuin 50 vuotta sitten, ja se heijastuu myös siitä taidemusiikista jota olen tehnyt. Mutta tässä tuo juttu nyt on, kaikessa vanhahtavuudessaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvä! Olin 50 vuotta sitten jo kaikkitietävä lukiolainen, 17 v. Minulla oli samantapainen lakki kuin Dylanilla ja Donovanilla, ja farmarit tietysti, kuten jalassa nytkin. Kasvojen iho oli vesirokon jäljiltä rosoisempi kuin Dylanilla.
VastaaPoistaAsiaa kirjoitit silloin, eikä se siitä ole muuttunut, kuten itsekin toteat.
Muutamaa vuotta myöhemmin tuli Waldo de los Rios ja Mozart 40. Mitäpä pidit siitä ja Aarno Ranisen ja Päivi Paunun versiosta? Jyväskylän Ylioppilaslehdessä kävivät kirjeenvaihtoa professori Timo Mäkinen vastaan ja Ilpo Saastamoinen puolesta.
"Vihdoinkin sain kirjeeni sulta, siitä kiitos, oi Ilponi kulta", Mäkinen kirjoitti vastauksen Saastamoisen tekstiin.
Waldon vedätykset olivat tietysti eri asia kuin alkuperäinen pop-musiikiksi sävelletty (mitenkä tuo sana "pop-musiikki" näyttää niin hassulta).
Käyttämäsi sana "planetarisoituminen" on minulle uusi. Nythän puhutaan vain globaalista. Planetarisoituminen koskettanee koko aurinkokuntaa? Olet ehkä keksinyt sanan itse :)
Tuohon aikaan ei vielä puhuttu amerikkalaisittain, joten "planetarisoituminen" oli käsittääkseni silloinen tapa puhua maapallollisuudesta. "Global" on jenkkitermi joka tarkoittaa heidän jo hallitsemaansa tai pian kumminkin integroitua maailmaa...
PoistaOlen huomannut, että harvoin näyttää sinfoniaorkesterilla olevan hauskempaa kuin soittaessaan Beatlesia - joka taipuukin loistavasti myös orkestereille. Tai kuinka Tampereellakin kirkot ovat aivan täynnä, kun messumusiikkina ilmoitetaan olevan pelkkää Beatlesia.
VastaaPoistaKyllä, suosio on suuri. Mutta ilmeneekö se myös tämän minun "hienomman puolen" säveltäjien töissä? Aika vähän, sanoisin. Ja siitä jutussa siis myös oli kysymys.
PoistaPahoin pelkään, että enää Hesari ei vastaavaa juttua julkaisisi, ei ainakaan noin pitkää. Minusta tuntuu, että tämä arvovaltainen lehti on pahasti kadottanut suuntimansa lukijoita metsästäessään. Juuri tällaista sisältöä siinä näet pitäisi olla enemmän. Vaan mitäpä minä tiedän.
VastaaPoistaVuosikymmeniä sitten pyörin jengeissä joissa kuului kehua Bob Dylania. En minäkään arvostellut. Nyt on kuitenkin tultava 66-vuotiaana kaapista ja tunnustettava: en ole siitä honottajasta tykännyt koskaan.
VastaaPoistaSuomessahan tunnetaan hyvin vain Dylanin protestilaulaja-vaihe, joka kesti vain vuodet 1962-1964. Itse hän on kertonut lukemattomia kertoja inhonneensa rooliaan tuona aikana. Sen jälkeen hän onkin kunnostautunut kunnolla lukemattomilla eri tyyleillä ja kaukana ajankohtaisista aiheista.
VastaaPoistaNoita edellisen anonymin mainitsemia laulutyylejäkin on ollut useita. Itse pidän eniten mm. countryvaiheen kirkkaasta tenorista jota voi kuulla mm. Nashville Skyline-albumilla. Bob laulaa kuin enkeli. Viimeiseksi hän on tehnyt levyllisen Sinatraan yhdistettäviä biisejä. Sovitukset ovat lähelllä jazzia, bluesia, swingiä.
Meillä Suomessa Dylania tunnetaan Euroopan mitassa poikkeuksellisen huonosti typistyen vain tuohon protestilaulu-vaiheeseen.
Muistetaan vain harvoin että hän ollut myös innokas Israelin puolustaja, evankeliumin julistaja, amerikkalaisten maanviljelijöiden puolestapuhuja, telkun mainosmies
( Chrysler, Cadillac, Victoria´s Secret) ja käynyt americanan musiikkityylit levyillään tarkasti läpi. Jatkuva ehdokkuus kirjallisuuden Nobel-palkintoon on päällä myös kuin varjo. Viimeisen 15 vuoden aikana BD on tehnyt noin 1500 keikkaa, noin 100 vuodessa, mikä seitsämänkymppiseltä multimiljönnäriltä on esimerkillistä työruran pidentämistä, vai mitä? Kiertue jatkuun edelleen, ja paikkakunnat voi tarkistaa vaikkapa loistavalta Expecting Rain-sivustolta, josta todella käy taas hyvin ilmi missä asemassa Suomessa ollaan Dylanin kohdalla, sivussa.
En ole ihan ainoa joka laittaa kahdeksi 1900-luvun merkkihenkilöksi kaksi hyvin pienikokoista, sinttimäistä juutalaismiestä: toinen on syntynyt Lontoossa, etunimeltään Charles, toinen on tämä Venäjän emigranttiesi-isistä polveutunut Minnesotan Hibbingissä syntynyt amerikkalainen. On kolmaskin 1900-luvun pieni mies. Hän ei ollut juutalainen. Eikä hän olisi halunnut kenenkään muunkaan olevan.
t. taantumuksen torvi
Kaiken lisäksi Kari: Hyvää juhannusaikaa - "kevyellä" musiikilla tai ilman!
VastaaPoistayst. Vieno