(KR: Mozartin viimeinen vuosi 55, Yle 14.12.1991)
Maanantaina joulukuun 5. päivänä 1791 Wienissä levisi uutinen: Mozart on kuollut! Kuten usein tapahtuu, vasta ihmisen kuolema herättää useimmat miettimään tämän merkitystä. Tästä hetkestä alkaa myös myytin rakentuminen. Elävä ihminen luistaa äkkiä yleiskuvanrakentajan hyppysistä, mutta kuolleesta tulee yhtäaikaa sekä kohde, johon heijastetaan paljon myös heijastajaa itseään, että sammio, josta ammennetaan mielellään sitä mikä kulloistakin ammentajaa kiinnostaa.
Yritän nyt selvittää, mitä heti Mozartin kuoleman jälkeen tiedetään tai arvellaan tapahtuneen Rauhensteingassella ja säveltäjän työympäristössä.
Sukulaisten ja ystävien lisäksi paikalle tulivat tietysti lääkärit, Mozartien perhelääkäri tri Closset, sekä tri Guldener, joka vahvisti kuolinsyyksi tri Clossetin diagnoosin, reumaattisen tulehduskuumeen. Tri Guldener vahvisti lisäksi, että tri Closset oli ennustanut täsmälleen sairauden kulun ja kuoleman ajankohdan, sekä että Mozartin tauti oli varsin tavallinen ja laajalle levinnyt.
Wienin kuolleittenrekisteriin tuli merkintä, jossa vainajan nimet ja tittelit esitettiin seuraavasti: "Jalosukuinen Herra Wolfgang Amadeus Mozart, keisarillis-kuninkaallinen kapellimestari ja kamarisäveltäjä..."
Vahakabinetinomistaja Müller alias kreivi Deym tuli paikalle, ja valmisti vainajasta kuolinnaamion.
Erittäin tärkä vieras oli paroni Gottfried van Swieten, jolle Mozartit olivat paljosta kiitollisia. Van Swieten oli Wolfgangin isällinen ja uskollinen tukija, ja juuri hänen musiikillisissa illoissaan tämä oli päässyt perusteellisesti tutustumaan isä-Bachin ja Händelin musiikkiin. Juuri tänä samaisena päivänä van Swieten oli keisarin käskystä erotettu virastaan hovin kasvatuskomission puheenjohtajana. Keisari Leopoldilla oli kiire siivota uudistusmielisen veljensä Josephin virkakoneistoa; sitä paitsi van Swietenin jäsenyys vapaamuurarijärjestössä ilmeisesti katsottiin arveluttavaksi.
Van Swieten ehti vaikeasta tilanteestaan huolimatta antaa neuvoja hautajaisten järjestelyssä. Ruumiinsiunaus tapahtui seuraavana päivänä, tiistaina joulukuun kuudentena Stephansdomin kyljessä sijaitsevassa siunauskappelissa. Kulkueen kärjessä kulki ristinkantaja, sitten seurasivat arkunkantajat ja neljä kynttilälyhtyjä kantavaa kuoripoikaa. Perheenjäsenten ja lähisukulaisten lisäksi kulkueessa oletetaan eri lähteistä saatujen tietojen mukaan olleen mukana ainakin Salieri, Albrechtsberger (Mozartin seuraaja Tapaninkirkossa), sekä oppilaat Freystädtler, Hartwig ja oletettavasti Süssmayer. Keitä muita kulkueeseen osallistui, siitä ei ole säilynyt tietoja.
Siunaus oli niinsanottua 3. luokkaa, hinnaltaan 8 guldenia 56 kreuzeria. Tämän ja kahden kalliimman luokan ero oli tuohon aikaan olematon, sillä kysymys oli enää vain kulkueen virallisen osan pituudesta. Keisari Josephin uuden hautajaisjärjestelmän mukaan hautaukset kirkkoihin tai asutuksen keskellä sijainneisiin hautausmaihin oli näet lopetettu 8 vuotta aikaisemmin. Stephansdomin seurakunnan jäsenet haudattiin uudelle St.Marxin hautausmaalle neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Siunauksen jälkeen arkut sijoitettiin kirkon paarihuoneeseen, josta ne illan hämärtyessä ajettiin hautausmaalle.
Arkut ajettiin St.Marxiin joko yhteiskuljetuksella tai erikoisvaunulla. Mozartin kohdalla valittiin erikoiskuljetus, joka maksoi 3 Guldenia. Saattojoukko ei matkan pituuden vuoksi yleensä seurannut vaunuja kauas; eräiden tietojen mukaan Mozart hyvästeltiin lopullisesti kaupungin portilla.
Meitä saattaa järkyttää josephinaikaisten hautausmääräysten rationaalisuus ja pieteetinpuute. Kaupungin hautausmaalla ruumiit laskettiin järjestyksessä suoriin riveihin kaivettuihin hautoihin. Mitään mahdollisuuksia ei ollut päästä omaisten viereen, eikä haudoille voinut myöskään rakentaa hautamonumenttia. Vainajan uskonnon mukainen merkki, kivi, risti tai muu sellainen oli toki sallittu. Mutta kymmenen vuoden kuluttua haudat otettiin uudelleen käyttöön, tiukassa järjestyksessä; niistä löytyneet vanhat luut peiteltiin uudestaan multaan.
Väitteet köyhäinhautaan laskemisesta kumoutuvat näin yksiselitteisesti tämän valistuksenaikaisen rationalismin läpitunkemien ja tarkkaan tunnettujen säädösten todistusvoimalla. Mozartin hautausmenot olivat säästäväiset mutta säädynmukaiset, sellaiset kuin porvarille ja ritarille kuuluvatkin.
Keskiviikkona 7.12. julkaisi Wiener Zeitung kotimaan uutisten joukossa ylistävän nekrologin, joka nimenomaan uutisosastoon sijoitettuna oli poikkeuksellista:
Tämän kuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä kuoli täällä keisarillis-kuninkaallinen kamarisäveltäjä Wolfgang Mozart. Poikkeuksellisen harvinaisten kykyjensä vuoksi jo lapsuudestaan asti Euroopan kuuluna hän pystyi kehittämään näitä hämmästyttäviä luonnonlahjojaan, ja - niitä erittäin ahkerasti käyttäen - nousemaan kaikkein suurimpien mestarien tasolle; tästä todistavat hänen kaikkialla rakastetut ja ihaillut työnsä - ja ne kertovat mitan siitä korvaamattomasta menetyksestä, jonka säveltaide hänen kuolemansa johdosta on kärsinyt.
Lauantaina 10.12. järjestettiin P.Mikaelin kirkossa linnan vierellä Mozartin muistojumalanpalvelus, jossa eräitten säilyneitten dokumenttien perusteella saatettiin jopa esittää joitakin osia keskenjääneestä Requiemista.
Sunnuntaina 11.2. sai Mozartin oppilas Anton Eberl valmiiksi kantaattinsa nimeltä "Bey Mozarts Grabe". Samana päivänä anoi leski Konstanze Hänen Majesteetiltaan eläkettä, koska hän ei sitä voinut normaalijärjestyksessä Säveltaiteilijainyhdistykseltä saada; Mozarthan oli hukannut yhdistyksen jäsenyysanomuksessa vaaditun syntymätodistuksensa, eikä tullut myöhemminkään hoitaneeksi asiaa kuntoon. Mahdollisesti jo samana päivänä Keisari otti Konstanzen vastaan. Majesteetti oli hyvin myötämielinen hovisäveltäjänsä leskeä kohtaan, ja päätti järjestyttää suuren konsertin perheen hyväksi. Menestyksekäs konsertti pidettiin keisarin omassa kansallisteatterissa jouluaaton aattona, sen ohjelmassa oli Mozartin sävellyksiä, ja se tuotti pääsylipputuloina lähes 1000 guldenia. Tämän lisäksi keisari lahjoitti 675 guldenia, joten perheen kassa karttui Suomen rahassa reippaasti sadalla tuhannella markalla.
Mutta jo joulukuun 14. päivänä, vain yhdeksän päivää Mozartin kuoleman jälkeen, järjestettiin hänelle Prahassa P.Nikolauksen kirkossa valtava muistotilaisuus. Siellä soitti Mozartin rakastama Prahan kansallisteatterin orkesteri, kuoron solistina oli - kukapa muu kuin - Josepha Duschek, ja yhteensä noin 120 hengen muusikkojoukko esitti muistomessun yhteydessä Rosettin Requiemin. Kirkon kaikki kellot soivat puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua, kertoo Pressburger Zeitung. Melkein koko kaupunki oli liikkeellä. Kirkon tori ei riittänyt paikoitustilaksi, eivätkä kaikki Mozartin ihailijat ja surijat mahtuneet tuohon 4000 henkeä vetävään kirkkoon. - Mozartin rakas Praha ei pettänyt taaskaan.
Wiener Zeitungissa kustantajat pitivät Mozartin musiikkia näkyvästi esillä, ja Artaria julkaisi ilmoituksensa ohessa ylistävän nekrologin. Konstanzelle virtasi huomionosoituksia ja lahjoja: Kölnin vaaliruhtinas, arkkiherttua Maximilian Franz lähetti 24 tukaattia, ja helmikuun alussa Preussin kuningas Friedrich Wilhelm II määräsi ostettavaksi kahdeksan Mozartin sävellystä, Requiem mukaan luettuna, kunkin 450 guldenin hinnasta. Kaikkiaan Konstanze siis sai Preussin kuninkaalta valtavan 3600 guldenin summan, joka Suomen rahassa vastaisi hyvinkin 300,000 markkaa.
Wiener Zeitung julkaisi uudenvuoden aattona vuoden viimeisessä numerossaan ilmoitusosansa arvokkaimmalla paikalla seuraavan latinankielisen tekstin:
MOZARDI TUMULO INSCRIBENDUM.
Qui jacet hic, Chordis Infans Miracula Mundi
Auxit; et Orpheum Vir superavit. Abi!
Et Animae ejus bene precare!MOZARTIN PAATEEN KIRJOITETTAVAKSI.
Hän joka tässä lepää, musiikin kielillä jo lapsena
maailmaa ihmetytti, ja voitti itse Orfeuksen. Mene,
ja toivota hänen sielullensa hyvää!
Kirjoituksen alla oli yksinäinen kirjain K. Kuka tämä "K." oli, sitä emme tiedä, emmekä edes ryhdy arvailemaan - mahdollisuuksia kun on niin paljon.
Näin alkoi Mozartin matka historian kiistattomimpien suurmiesten joukkoon. Mutta samalla lähti eri puolilta liikkeelle myös monenlaisia ja osin pahantahtoisiakin juoruja, jotka osaltaan ovat - tähän päivään saakka, ja itse asiassa yhä kiihtyvämmin - epäoikeudenmukaisesti ryvettäneet Mozartin ja hänen aikalaistensa mainetta.
Tämän ohjelmasarjan viimeisessä osassa käsitellään myös näitä myyttejä. Esimerkiksi maailmanlaajuisesti suositun Amadeus-näytelmän ja -elokuvan antama historiallisesti täysin paikkansapitämätön kuva Mozartista, Konstanzesta ja sanokaamme Salierista on syöpynyt syvälle ihmisten käsityksiin. Koska tavallinen totuus on tuhannesti ikävämpi kuin mehevä myytti, tehtäväni voi olla toivoton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti