Tonttuaakkoset ja Iloinen Aapinen

Opin lukemaan kolmivuotiaana, joten kun menin kouluun vajaan kuuden ikäisenä, kirjaimet olivat jo tuttuja. Kiinnostavinta minusta olivatkin Erkki Koposen

piirrokset, varsinkin ne joissa tontut yrittivät muodostaa kirjaimia. Minusta nämä kuvat olivat pelkkää rautaa! Vähän sen jälkeen tapasin Koposen Ollin pakinoiden

kuvittajana, ja hänen tyylinsä jäi pysyväksi symboliksi humoristisesta piirtämisestä.

Aapinen jota luin oli eräs maineikkaimmista. 1930-luvulla ilmestynyt Iloinen Aapinen oli Aili Konttisen, Martti Haavion ja Ohto Oksalan yhteistyötä, ja ajalleen hyvin kuvaava. Kuvien aiheet olivat kokonaan maalaisia.

Kirjaimistossa oli ainoastaan suomenkieleen 'virallisesti' kuuluvat kirjaimet. B, C, F, Q, W, X ja Z puuttuivat. Tämän päivän nuoriso tuskin enää ymmärtäisi kirjan kaikkia ruraalisia esimerkkikuvia. Ä niinkuin 'äes' olisi hyvä esimerkki tästä, eivätkä kaikki heinäntekoon liittyvät välineetkään välttämättä olisi kovin tuttuja.

Eräässä Jalmari Finnen Kiljus-kirjassa herrasväki ryhtyi etätiedottamisen harrastajiksi. He muodostivat kropalla kirjaimia, ja varsinkin pitkä ja laiha äiti-Kiljunen oli hommassa menestyksekäs.

Saattaapa olla niin, että idea tonttuaakkosista on juolahtanut Koposen mieleen juuri Kiljusen herrasväestä. Finnehän parodioi yhteiskuntaa varsinkin sosiaalisen nousun kanssa yrittelevän kansanosan pulmien kuvaajana.

Jo aapisessa on korkeakirjallinen perintö tuotu lapsille tutuksi. Aleksis Kiven tekstejä tulee vastaan. "Sanopa, pienoiseni, mistä tiesit kotiisi tulla? Tulin pitkin Turun tietä..." Tai:

"Hän tiesi, missä on se maa, se kallis maailmankulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet.

Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämeensä syvyyteen". Seitsenvuotiaan muistikuviin jos tällaiset tekstit jäävät muhimaan, niille rakentuu kielen ja ajattelun tueksi sitten paljon muutakin.

Lisää Kiveä: "Makeasti oravainen / makaa sammalhuoneessaansa; / sinnepä ei hallin hammas..." Kantelettaren runoja ja muita vanhoja perinnetekstejä on paljon, ja muutama perusvirsikin.

Niin täydellinen aapisen maalaiskeskeisyys on, että yksikään kertomus tai kuva ei sijoitu kaupunkilaiseen elämäänmuotoon. Tokihan matkataan Turkuun, Helsinkiin, Hämeenlinnaan tai jopa Kuopioon, mutta siellä ei olla.

Ja sehän asetelma oli vielä 1950-luvulla ja paljon myöhemminkin. Vaikka lapsi kävisi kouluaan kaupungissa, lomat pyrittiin viettämään maalla, parhaassa tapauksessa sukulaistalossa vaarin ja mummon tykönä.

Kesälomat, perunannostolomat ja hiihtolomat maaseudulla eivät olleet lapsille vain sijoitus-paikkoja, vaan sitä aidointa ja perustavinta varsinaista elämää. Köyhälistön lapsille järjestettiin maaseudulle siirtoloita, jossa he pystyisivät edes hetkeksi elämään terveissä oloissa.

Linnut ja muut eläimet ovat lapsille läheisiä. Puut ja muut kasvit ovat ihmeellisiä ja tärkeitä. Maatalon työt ja tavat opettavat. Ympäristö, jossa itse tehdään käyttöesineitä tai leikkivälineitä, on ihmisarvoinen.

Mistäpä maitoa saadaan? Entäpä jauhoja, lihaa, puuta, munia? Massiivinen ja eristynyt teollisuus jauhaa tavaraa kauppoihin, mutta tietävätkö ihmiset enää mitä tehdä jos se teollisuus alkaakin yskiä?

 

Se maailma jossa Iloinen Aapinen syntyi, on kaikesta huolimatta se perus-maailma, joskus vaivalloinen, mutta silti koko toimeentulon perusta. Ja aapinen itse on tervehenkinen ja rohkaiseva, vailla muodikasta valittamista ja katkeruutta. 

Iloisen Aapisen jälkeen minä, kirjallisesti kokenut tokaluokkalainen sain saman tekijäjoukon laatiman Iloisen Lukukirjan. En ole sitä aikuisena lukenut, enkä löytänyt, mutta muistan siitä yhden kertomuksen. 

En tiedä kirjoittajaa, mutta jutussa kerrottiin miten äiti Hippo yritti saada vastentahtoista poikaansa Potamusta koulutielle. Siinä mentiin katsomaan minne pallo lenteli, tai mitä sen-ja-sen puun takana oli.

Lopulta koulutalo näkyi, ja Potamus säntäsi sinne innoissaan. Opin samassa virtahevon tieteellisen nimen!

Muistan myös, miten minua nauratti pikkulasten lapsellisuus. Noin yksinkertaisiin konnankoukkuihin ne sitten höplääntyvät!

Iloinen Aapinen löytyy netistä osoitteesta digi.kansalliskirjasto.fi