Wienin ihmeelliset osoitteet 1791

(KR - Mozartin viimeinen vuosi 51 - marraskuu 1791/1991)

Musiikinkustantaja Artaria tarjoaa marraskuussa uutta sinfoniaa Joseph Haydnilta, Pleyelin klaverisonaatteja, sekä pianosovitukset kahdesta Taikahuilun kappaleesta, duetosta sekä Sarastron aariasta, sekä Eberlin klaverimuunnelmia mainitusta duetosta. Vastapari kuukautta ensi-illasta, ja jo nyt sen musiikista on ehditty julkaista muunnelmia! - Tanssiaiskausikin alkaa vähitellen, ja esimerkiksi Hoffmeister tarjoaa Hra Ossovskyn tanssimusiikkia.

Hoffmeister ilmoittaa osoitteensa näin: Wollzeile, n:o 803, holvikaaren vieressä. Miksi tällainen vähän erikoinen tapa kertoa osoite?

Osoitteen ilmoittaminen Wienissä ei aina ollut kovin helppoa. Tiheästi rakennetussa muurien sisäisessä keskustassa oli katujen ja kujien labyrintin lisäksi kortteleitten sisäiset labyrintit, kujanteet, holvikäytävät ja sisäpihojen ketjut, jotka vaikeuttivat perille löytämistä.

Kuten kaikissa keskiajan syvyyksistä periytyvissä kaupungeissa, myös Wienissä tärkeimpien katujen ja torien nimet kertovat ajasta, joka jo Mozartin aikaan oli kutakuinkin kadonnut. Keskustan pääaukio Graben ("Kaivanto") sijaitsee paikalla jossa ennen 1200-lukua oli vanhan muurin vallihauta. Katukuilu TieferGraben ("Syvä kaivanto") kertoo urasta, jonka muinoin oli kaivanut kaksikin vuolasta kukkuloilta Tonavaan laskenutta puroa.

Kauppakadut Kohlmarkt, Fleischmarkt tai Bauernmarkt, jotka nykyään hädin tuskin näyttävät kadunlevyisiltä, olivat ahtaassa kujakaupungissa 'Hiilitori', 'Lihatori' ja 'Talonpoikaistori'. Köydenpunojilla, leipureilla, juutalaisilla, herroilla, karvareilla, naulasepillä, kangaskauppiailla, suolantuojilla, kultasepillä ja villankarstaajilla on yhä omat katunsa, samoin erilaisilla kirkollisilla järjestöillä.

Mutta kadunnimi yksistään ei riittänyt. Taloilla oli omia tunnusmerkkejä. Talon omistaja oli vanhassa kaupunkiyhteisössä usein riittävän tunnettu. Aivan samoin kuin kylätaajamassa saatettiin opastaa paikkaan joka oli "leipuri Schwarzin talon takana kaivon vieressä", saatettiin Wienissä sanoa "Kreivi Bartensteinin talon vieressä vastapäätä holvikäytävää". Musiikkikauppias Lauschin osoite oli tältä osin "Weihburggasse, vastapäätä viulunrakentajaa".

Verrattomasti yleisempi oli tapa nimetä talot niissä olevien tunnusmerkkien ja maalausten mukaan. Talojen käypiä nimiä olivat esimerkiksi "Zum goldenen ABC", "Adam und Eva", "beym Todenkopf" ("Pääkallon luona") tai "zur ungarischen Krone". 'ABC' ja 'Unkarin Kruunu' olivat myös majatalojen tai olut- ja viinitupien nimiä (nämä kaksi aivan Mozartin välittömässä naapurustossa). Majatalo sijaitsi myös talossa nimeltä "zum goldenen Kugel", joka sai nimensä 1600-luvun piirityksessä taloon osuneesta turkkilaisesta tykinkuulasta; se muurattiin paikalleen, kullattiin, ja siitä tuli heti talon kuuluisa tunnus.

Yleisin julkisivua koristavan maalauksen tai veistoksen symboli oli kuitenkin eläin. Oli kotkaa, majavaa, karhua, delfiiniä, lohikäärmettä, oravaa, yksisarvista, elefanttia, aasia, pöllöä, griippiä, jänistä, hirveä, koiraa, siiliä, karppia, lehmää, lammasta, leijonaa, härkää, pelikaania, riikinkukkoa, hevosta, käärmettä, joutsenta ja sutta, kaikki mustina, kultaisina, punaisina, hopeaisina tai muissa väreissä, joskus samanvärisenä kahdessakin paikassa. Monissa näistä taloista oli apteekki tai muu palvelupiste, mutta riittävän monessa myös oluttupa, viinikellari, majatalo, ravintola tai kahvihuone, jotta tästä nimeämisperusteesta pääsi tulemaan lajityypillinen tällaisille miellyttävänsävyisille viihtymislokaaleille. Johannes Brahmsin lempikapakka oli "Punainen Siili", ja "Valkoisia hevosia" on riittävästi joka puolella (myös Wienissä) muistuttaakseen mieleen suosikkioperetin.

Palveluyritykset saattoivat ottaa tunnusmerkikseen juuri talon erityispiirteen, mutta usein kävi toisinkin päin. Hoher Marktilla, Wienin muinaisimmalla ja aina roomalaiskaupungista periytyneellä 'yläkaupungin' torilla oli talo, jota muinoin (esiintyöntyvän terävän kulmansa vuoksi) kutsuttiin nimellä "Im Winkel". Mutta vuonna 1772 siinä alkoi pitää oluttupaa Bierleutgeb Jakob Wildgans ("Villihanhi"). "Zum Wildgansin" seinään isäntä keksi vielä maalauttaa hassun runonkin:

Lieber Gast, komm schnell zu mir,
hast du Geld, so schenk ich Bier,
hast du keins, so musst du laufen,
dort beim Brunnen Wasser saufen.
("Rakas vieras, tule äkkiä tänne;
jos sinulla on rahaa, minä lasken olutta;
jos ei ole, niin pitää sinun juosta
tuonne kaivolle latkimaan vettä".)

Hyvin arvokkaansävyisissäkin lehti-ilmoituksissa saattoi esiintyä satukirjamaisia ja koomisiakin talonnimiä, kuten "Wo der Hahn den Hühnern predigt" ("Missä kukko saarnaa kanoille"), tai "Wo der Hahn sich im Spiegel schaut" ("Missä kukko katsoo itseään peilistä"), tai "Wo die Kuh am Brett spielt" ("Missä lehmä pelaa lautapeliä"), tai "Wo der Wolf den Gänsen predigt" ("Missä susi saarnaa hanhille"), tai "Allwo der Esel in der Wiege liegt" ("Missä aasi makaa kehdossa"). Kaikki nämä olivat maalauksia talon julkisivussa; niissä oli usein pilakuvamainen sävy, ja joidenkin sanotaan olleen jopa uskonpuhdistuksen aikaisia kannanottoja.

Tällainen järjestelmä oli viranomaistenkin kannalta aivan mahdoton. Niinpä ruvettiin sekä sisäkaupungin että esikaupunkien tontteja numeroimaan juoksevalla numeroinnilla. Mozartin aikaan oli menossa jo toinen numerointi. Se kulki kortteli korttelilta, ja kiersi korttelin talot joskus pohjoisesta etelään, joskus vastapäivään, joskus muulla tavoin. Mozart asui viimeksi Kärtnerstrassen suuntaisella sivukadulla Rauhensteingassella numerossa 970. "Kultaisen ABC:n" talo oli numero 972, eli Mozartien naapuritalon naapuritalo. Mutta kadun vastapuolella numerot olivat jo tuhatluvun alkunumeroissa. Tämä järjestelmä oli sikäli hyvä, että saman sataluvun talot olivat aina lähellä toisiaan.

1700-luvun lopulla tehtiin Wienistä ja sen esikaupungeista aivan valtava perspektiivikartta, jossa jokainen talo oli kuvattu sellaisena kuin se kartoituksen aikana oli. Tämä ns. Huberin kartta olisi herkullinen lähtökohta vanhan Wienin kuvaamiseksi, ellei kaupungissa olisi jo tuolloin vallinnut niin ankara uudelleenrakentamisen ja tonttien yhdistämisen boomi. Niinpä pian 1800-luvun alussa jouduttiin tekemään uusi numerointi - ja niin ovat historioitsijat suossa. Aina täytyy tietää, minkä ajan numeroinnista milloinkin on kysymys.

Lopulta lähdettiin Wienissäkin numeroimaan talot kaduittain, parittomat numerot oikealla, parilliset vasemmalla keskustasta käsin katsottuna. Pienin vaikeus ei Wienin keskustassa ole se, missä se varsinainen keskusta milloinkin on, vaan se, että elävässä, repivässä ja rakentavassa kaupungissa liian pian numeroinnin jälkeen syntyy taas sellaisia hirvityksiä kuin Rotenturmstrasse 11-15 tai Xx-Strasse 2-6 a C.

Jossain määrin paremmin ymmärrettävän on Mozartin aikaan täytynyt - kaikista numeroinneista  huolimatta - olla sen huutokauppailmoituksen, jossa maamerkkeinä olivat kaupungin pohjoinen Schottenthor, linnan ohi kulkeva ja palatsien reunustama Herrengasse, sekä valtava, monipihattoinen uudisrakennus Mölkerhof. Luen osoitteen ensin saksaksi, sillä se on kuin uudenaikaista runoutta:

"in der Stadt nächst dem Schottenthor im Mölkerhof von der Herrngasse hinauf beym zweyten Thor hinein im zweyten Hof über die Stiege rechts im zweyten Stock die Thüre rechts"
(kaupungissa Skottilaisportin lähellä Mölkerhofissa Herrengassea ylös toisesta portista sisään toiselle pihalle portaat oikealle ylös toiseen kerrokseen ovi oikealla")

Mitäpäs sieltä olisi huudettavissa, jos sinne saakka löytäisi?

Normaaleina aamu- ja iltapäivän tunteina (eli aamukahdeksasta iltakahdeksaan, ruokatunti väliltä pois laskettuna) sieltä voi huutaa kaikenlaisia jäämistöjä ja kuolinpesätavaroita, kuten kultaisia kelloja, kultaisia ja hopeisia rahoja, pöytähopeita ja ylellisyystavaroita, samettisia, pellavaisia, kirjailtuja ja sileitä miestenasuja, alusvaatteita ja talouskankaita, kuvia, porsliinia, suklaata, kovia ja pehmustettuja rasioita, pöytiä, sohvia, istuimia, keittiötavaroita, ja kaikenlaista muuta, käteisellä rahalla.

Niin että siellä tavataan, mikäli perille löydämme...

- - - -

Vanhat kotisivuni suljettiin yllättäen, ja olen onnistunut kaivamaan niistä esiin vain osan. Julkaisen niistä sellaisia jotka saattaisivat jotakuta kiinnostaa. Mozart-sarjassa oli 57 osaa, ja sitä Yle lähetti joka lauantai. Ohjelman materiaalina oli mm. puolitoista vuosikertaa aikansa Wiener Zeitungia, useita tuhansia sivuja.