torstai 30. lokakuuta 2025
Järjestys se olla pitää - vai pitääkö?
tiistai 28. lokakuuta 2025
Vielä oikeasta ja vasemmasta
Palaan aikaisempaan pohdiskeluuni oikea-vasen-asetelmasta. Huomasin että Aikakauskirja Duodecim on tehnyt pikku tutkimuksen aiheesta vuonna 2002. Siinä todettiin kansainvälisten tutkimuksien mukaan, että ihmisistä on oikeakätisiä 90%, -jalkaisia 80%, -silmäisiä 70% ja -korvaisia 60%. Mutta todettiin myös, että ”vain yksikätinen ihminen on täydellisesti vasen- tai oikeakätinen”. Todettiin myös, että vasenkätisyys on vain vähäisessä määrin perinnöllistä. Syytä ei tiedetä.
Duodecim teki pienen tutkimuksen 60 henkilön otannalla. Siitä kävi ilmi mm., että
Oikeakätinen kirjoitus 85/15
Lusikalla syönti 87/13
Pallon heitto 88/12
Peukalo päällä kädet ristissä 45/55(!)
Päällimmäisenä käsivarret puuskassa 48/52(!)
Kivääri oikealla poskella 87/13
Potku oikealla jalalla 97/3
Kummalla jalalla ponnistus 55/45(!)
Housut jalkaan ensimmäisenä 58/42
Kumpi jalka päällä jalat ristissä 73/27
Kummalta puolelta käännyt kun takaa kutsutaan 45/55(!)
Ponnistusjalka ja potkaisujalka ovat minun mielestäni kaksi eri asiaa. Kun potkaiset ihmistä tai esinettä, aktiivinen toimija on se joka potkaisee, ponnistava jalka on sen toiminnan tuki. Jos hyppäät pituutta, se ponnistava jalka on edelleen tukena, ja se aktiivinen jalka sojottaa eteen päin. Merkillistä, että prosenttiluvut ovat niin erilaiset.
Työntäessäni takin päälle työnnän kuta kuinkin aina vasemman käden ensin. Mutta silloinkin se oikea käsi hallitsee itse toimenpidettä, ja sen työntäminen omaan hihaan on vaikeampi suoritus. Kun työnnän oikean jalan housuun ensin, hallinta osoittaa selvästi että ”vaikeampi” osasuoritus on se ratkaiseva, ja vasen työnnetään sitten siihen jäljelle jääneeseen lahkeeseen.
Kun sinua kutsutaan selän takaa, ja käännyt vasempaan, se muistuttaa minua muinaisesta ajasta jolloin takaa voi tulla uhka. Silloin se oikea parempi käsi on valmis puolustamaan taikka hyökkäämään. Hupaisaa on todeta miten vanhojen linnojen tornien portaat melkein aina kääntyvät ylös oikealle. Oikeakätiset puolustajat voivat sohia aseillaan paljon laajemmin kuin hyökkääjät.
En tiedä, todistaako molempikätisyyden puolesta vai vastaan, että voin helposti kirjoittaa vasemmalla kädellä peilikirjoitusta, ja täsmälleen omalla käsialallani. Siitä kärsivät muinoiset oppilasparkani aina silloin tällöin, mutta asiaan liittyi silloin aina myös asiallinen opinnollinen keskustelumahdollisuus. Eihän oikea opettaja toki koskaan pelleillyt, vaan oli syvällinen pedagogi!
Se, että Leonardo da Vinci kirjoitti peilikirjoitusta, on usein tulkittu hänen vasenkätisyytensä todisteeksi. Minusta se osoittaa pikemminkin, että hän oli molempikätinen. Muutenhan hän olisi kirjoittanut "oikein" päin. Mutta Leonardo oli ovela.
sunnuntai 19. lokakuuta 2025
Viimeisten minuuttien kirous
Tässä puhutaan nyt urheilusta, joten kunnon ihmiset voivat keksiä itselleen fiksumpia ajankuluja.
Valkeakosken kuuluisa jalkapalloseura FC Haka putosi mestaruussarjasta. Useana vuonna tämä moninkertainen Suomen mestari oli nyt joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Kaupungin teollisuuslaitos Yhtyneet paperitehtaat eli UPM lopetti sen tukemisen vuosia sitten, mutta seura kykeni vielä nousemaan mestaruussarjaan, ja menestyikin siellä kohtalaisesti. Mutta tänä vuonna tilanne muuttui. Jotain tapahtui seurassa. Puhuttiin pahaa valmentajasta, ja hänet sanottiinkin irti. Korvaava valmentaja ei saanut laivaa enää oikenemaan, vaan alus upposi. Monta kertaa Haka vielä johti otteluja loppuvaiheissa, kunnes sitten viime minuuteilla tai lisäajalla vastustaja teki tarvittavat maalit.
Viimeisten minuuttien kirous on melko puhdasta psykologiaa. Kun joukkue johtaa pitkään, pelaajille hiipii huoli että vastustaja voi vielä yllättää. Niinpä hyökkäys väkisinkin alkaa muuttua puolustukseksi, ja jännitys saa lopuksi pelin jähmettymään. Ja sitten se vastustaja tekee sen maalin.
Näin kävi Hakalle vuonna 1996, jos oikein muistan. Edellisenä vuonna se oli mestari, mutta sitten tapahtui jotain. Olin katsomassa viimeistä ottelua. Sijoituin lähelle maalia, jossa Oka Huttunen pelasi. Kysymys oli yhdestä maalista, se ratkaisisi putoamisen. Oka huuteli kentälle "Enää kymmenen minuuttia, kestäkää pojat!". Sitten hän huusi: "Enää viisi minuuttia!". Sitten se maali tuli, ja Haka putosi. Mutta se Haka oli yhä vanha suuri Haka. Seuraavana se voitti Suomen sarjan, voitti cupin, ja voitti mestaruuden, taas.
Jotain siis oli tapahtunut. Kyselin kaikilta, mutta kukaan ei selittänyt, moni keskeinen henkilö vaikeni tykkänään.
Mutta samanlaista on tapahtunut ennenkin. 1970-luvun puolivälissä HIFK:n jääkiekkojoukkue oli niin ylivoimainen, johti sarjaa reippaasti yli kymmenellä pisteellä, että Yle ryhtyi kuvaamaan tämän ihmejoukkueen peleistä dokumenttiohjelmaa. Mutta sitten tapahtui jotain. HIFK alkoi hävitä jokaisen pelinsä, jopa sarjan heittopusseillekin, ja niinpä Ässät meni ohi ja voitti mestaruuden. Päivän kunniaksi Ylen oli esitettävä dokumenttinsa. Noloa, noloa.
Mitä oli tapahtunut? Minulla oli lähellä todellinen asiantuntija, HIFK:n keskushyökkääjä ja maaottelumies Jorma Rikala, suuresti kunnioittamani opettajatoveri. Hänen suunsa pysyi ummessa, vaikka asiaa päivittäinkin kyseltiin. Tapahtuma jäi selvittämättä.
Joukkuepelit ovat joskus vallan outoja.
lauantai 11. lokakuuta 2025
Lasten uudissanat ovat syvällä kielen ytimessä
Kielikellossa on tuore ja hupaisa kirjoitus otsikolla "Mässyliinejä, pyörittimiä, piirtämyksiä ja muita lasten uudisjohdoksia". Siinä käsitellään lasten kielenkäytön näppäriä uusjohdoksia. Sellainen on esimerkiksi 'pyöritin', jolla lapsi voi tarkoittaa esimerkiksi polkupyörän hihnapyörää, hyrrää, pyörivää lelua tai lentokoneen propellia. Joku lapsi kutsui grilliä 'paistimeksi', joku toinen silitysrautaa 'silittimeksi', kolmas ilmastointilaitetta 'ilmastimeksi', neljäs kuljetusvälinettä 'matkustimeksi', ja viides lapsi kuvaili R- ja P-kirjaimien erottavaa viivaa 'viipsottimeksi'. Ruokala oli 'ruokamo', ja auton takapenkki oli 'takamo'. Hiihtäjä oli 'sukseilija', ja se mitä on jo oppinut 'oppimus'.
Nämähän ovat aivan valideja käsitteitä, joskus jopa täsmällisempiä kuin asioiden "oikeat" nimet, ja hiukan oudolta tuntuu luokitella niitä nimenomaan lapsien "kehittymättömiksi" ilmaisuiksi. Pikemminkin ne ovat itse kielen ehdotonta ydintä, jonka jo aivan pienet lapsetkin usein tajuavat.
Kuulin kerran, miten pikkupoika sanoi Korkeasaaressa: "Katso isi, patsattu pukki!". Ilmaisu on täysin ymmärrettävä, ja itse asiassa lyhempi ja nokkelampi kuin vastaava yleiskielinen ilmaisu, millainen se sitten milloinkin olisi.
Substantiivista voi siis kehitellä verbejä ja jopa adjektiiveja. Siis patsas (substantiivi), patsata (verbi), patsaampi (adjektiivi, "Aleksanteri II:n on patsaampi kuin Mika Waltarin"). "Paavo Lipponen on hyvin patsas, patsaampi kuin Paavo Väyrynen".
Kati Kirstinän runokokoelmassa Me Maijan kanssa (Tammi 1965; Eila Kirstinän muistiinpanoja 3-vuotiaan tyttärensä puheista) on joukko tällaisia sanoja. "Sä et ole mikään vauva / sä vauvailet vain" sisältää johdinverbin, jonka lapsi on aivan hyvin voinut muotoilla itse. "Oli kerran mies joka tapahteli" sopisi hyvin ammattirunoilijaan sanastoon.
Tämä "runo" on suosikkini:
Koppakuoriainen
se on se punanen koppakuoriainenja sitä on kuoletettu
sitä ei saa kuolettaa
ku se on pieni
se on ihan ikänen-vuotia vielä
leppäkerttu.
'Kuolettamisen' ohella minua riemastuttaa hyvin pienen lapsen (tai leppäkertun) kuvailu "ikänen-vuotia', jossa kuuluu aikuisten puhelu jota käydään yleensä vain pienten lasten kohdalla.
Kielikellon artikkelissa kerrotaan miten aikuinen oli käyttänyt sanaa 'kaukana', josta lapsi heti muodosti sanan 'kaukuus'. Loistava yleistys! Nelivuotias käytti ilmaisua "Muruja ja huruja". Kun häneltä kysyttiin mitä se 'hurut' ovat, hän selitti:
”Hurut on muuten kun muruja mut niin pienii ettei aikuiset nää, mut lapset näkee”.
Ja runoilijat.
