Viimeisten minuuttien kirous

Tässä puhutaan nyt urheilusta, joten kunnon ihmiset voivat keksiä itselleen fiksumpia ajankuluja.

Valkeakosken kuuluisa jalkapalloseura FC Haka putosi mestaruussarjasta. Useana vuonna tämä moninkertainen Suomen mestari oli nyt joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Kaupungin teollisuuslaitos Yhtyneet paperitehtaat eli UPM lopetti sen tukemisen vuosia sitten, mutta seura kykeni vielä nousemaan mestaruussarjaan, ja menestyikin siellä kohtalaisesti. Mutta tänä vuonna tilanne muuttui. Jotain tapahtui seurassa. Puhuttiin pahaa valmentajasta, ja hänet sanottiinkin irti. Korvaava valmentaja ei saanut laivaa enää oikenemaan, vaan alus upposi. Monta kertaa Haka vielä johti otteluja loppuvaiheissa, kunnes sitten viime minuuteilla tai lisäajalla vastustaja teki tarvittavat maalit.

Viimeisten minuuttien kirous on melko puhdasta psykologiaa. Kun joukkue johtaa pitkään, pelaajille hiipii huoli että vastustaja voi vielä yllättää. Niinpä hyökkäys väkisinkin alkaa muuttua puolustukseksi, ja jännitys saa lopuksi pelin jähmettymään. Ja sitten se vastustaja tekee sen maalin.

Näin kävi Hakalle vuonna 1996, jos oikein muistan. Edellisenä vuonna se oli mestari, mutta sitten tapahtui jotain. Olin katsomassa viimeistä ottelua. Sijoituin lähelle maalia, jossa Oka Huttunen pelasi. Kysymys oli yhdestä maalista, se ratkaisisi putoamisen. Oka huuteli kentälle "Enää kymmenen minuuttia, kestäkää pojat!". Sitten hän huusi: "Enää viisi minuuttia!". Sitten se maali tuli, ja Haka putosi. Mutta se Haka oli yhä vanha suuri Haka. Seuraavana se voitti Suomen sarjan, voitti cupin, ja voitti mestaruuden, taas.

Jotain siis oli tapahtunut. Kyselin kaikilta, mutta kukaan ei selittänyt, moni keskeinen henkilö vaikeni tykkänään. 

Mutta samanlaista on tapahtunut ennenkin. 1970-luvun puolivälissä HIFK:n jääkiekkojoukkue oli niin ylivoimainen, johti sarjaa reippaasti yli kymmenellä pisteellä, että Yle ryhtyi kuvaamaan tämän ihmejoukkueen peleistä dokumenttiohjelmaa. Mutta sitten tapahtui jotain. HIFK alkoi hävitä jokaisen pelinsä, jopa sarjan heittopusseillekin, ja niinpä Ässät meni ohi ja voitti mestaruuden. Päivän kunniaksi Ylen oli esitettävä dokumenttinsa. Noloa, noloa.

Mitä oli tapahtunut? Minulla oli lähellä todellinen asiantuntija, HIFK:n keskushyökkääjä ja maaottelumies Jorma Rikala, suuresti kunnioittamani opettajatoveri. Hänen suunsa pysyi ummessa, vaikka asiaa päivittäinkin kyseltiin. Tapahtuma jäi selvittämättä.

Joukkuepelit ovat joskus vallan outoja.