Lasten uudissanat ovat syvällä kielen ytimessä

Kielikellossa on tuore ja hupaisa kirjoitus otsikolla "Mässyliinejä, pyörittimiä, piirtämyksiä ja muita lasten uudisjohdoksia". Siinä käsitellään lasten kielenkäytön näppäriä uusjohdoksia. Sellainen on esimerkiksi 'pyöritin', jolla lapsi voi tarkoittaa esimerkiksi polkupyörän hihnapyörää, hyrrää, pyörivää lelua tai lentokoneen propellia. Joku lapsi kutsui grilliä 'paistimeksi', joku toinen silitysrautaa 'silittimeksi', kolmas ilmastointilaitetta 'ilmastimeksi', neljäs kuljetusvälinettä 'matkustimeksi', ja viides lapsi kuvaili R- ja P-kirjaimien erottavaa viivaa 'viipsottimeksi'. Ruokala oli 'ruokamo', ja auton takapenkki oli 'takamo'. Hiihtäjä oli 'sukseilija', ja se mitä on jo oppinut 'oppimus'.

Nämähän ovat aivan valideja käsitteitä, joskus jopa täsmällisempiä kuin asioiden "oikeat" nimet, ja hiukan oudolta tuntuu luokitella niitä nimenomaan lapsien "kehittymättömiksi" ilmaisuiksi. Pikemminkin ne ovat itse kielen ehdotonta ydintä, jonka jo aivan pienet lapsetkin usein tajuavat.

Kuulin kerran, miten pikkupoika sanoi Korkeasaaressa: "Katso isi, patsattu pukki!". Ilmaisu on täysin ymmärrettävä, ja itse asiassa lyhempi ja nokkelampi kuin vastaava yleiskielinen ilmaisu, millainen se sitten milloinkin olisi.

  

Substantiivista voi siis kehitellä verbejä ja jopa adjektiiveja. Siis patsas (substantiivi), patsata (verbi), patsaampi (adjektiivi, "Aleksanteri II:n on patsaampi kuin Mika Waltarin"). "Paavo Lipponen on hyvin patsas, patsaampi kuin Paavo Väyrynen".

Kati Kirstinän runokokoelmassa Me Maijan kanssa (Tammi 1965; Eila Kirstinän muistiinpanoja 3-vuotiaan tyttärensä puheista) on joukko tällaisia sanoja. "Sä et ole mikään vauva / sä vauvailet vain" sisältää johdinverbin, jonka lapsi on aivan hyvin voinut muotoilla itse. "Oli kerran mies joka tapahteli" sopisi hyvin ammattirunoilijaan sanastoon.

Tämä "runo" on suosikkini:

Koppakuoriainen

se on se punanen koppakuoriainen
ja sitä on kuoletettu
sitä ei saa kuolettaa
ku se on pieni
se on ihan ikänen-vuotia vielä
leppäkerttu.

'Kuolettamisen' ohella minua riemastuttaa hyvin pienen lapsen (tai leppäkertun) kuvailu "ikänen-vuotia', jossa kuuluu aikuisten puhelu jota käydään yleensä vain pienten lasten kohdalla.

Kielikellon artikkelissa kerrotaan miten aikuinen oli käyttänyt sanaa 'kaukana', josta lapsi heti muodosti sanan 'kaukuus'. Loistava yleistys! Nelivuotias käytti ilmaisua "Muruja ja huruja". Kun häneltä kysyttiin mitä se 'hurut' ovat, hän selitti: 

”Hurut on muuten kun muruja mut niin pienii ettei aikuiset nää, mut lapset näkee”.

Ja runoilijat.