Theseuksen laiva, isän kirves ja Kioton temppeli

Mainitsin edellisessä jutussani muinaiskreikkalaisesta Theseuksen laiva -nimisestä paradoksista näin:

Theseuksen laivaan vaihdettiin puuosia sitä mukaa kuin niitä kului, mutta siitä kerrotaan vain jotta voitaisin väitellä oliko laiva oikeasti enää Theseuksen laiva, vai joku uusi purtilo. Vähemmän kiinnostaa se voiko sillä vielä purjehtia.

Kreikkalaiset arvelivat muinoin, että Ateenan perustaja Theseus eli noin 1200-luvulla (eKr.), ja silloin Ateenassa todellakin oli jo asutusta. Plutarkhos kirjoitti tästä paradoksista näin:

»Laivassa, jolla Theseus ja Ateenan nuoret palasivat Kreetalta, oli kolmekymmentä airoa, ja ateenalaiset säilyttivät sen aina Demetrios Faleronlaisen aikaan saakka. He poistivat vanhat lankut kun ne lahosivat, ja laittoivat tilalle uutta ja vahvempaa puuta, niin että laivasta tuli filosofien käyttämä esimerkki, koskien loogista kysymystä asioiden muuttumisesta; yksien katsoessa, että laiva pysyi samana, ja toisten väittäessä, ettei se ollut sama.»

Wikipedian suomalaisessa versiossa on Theseuksen laivasta herkullinen artikkeli, josta tämäkin sitaatti on peräisin. Siinä mainitaan muitakin samantyyppisiä paradokseja, kuten Herakleitoksen joki ("Et voi astua kahdesti samaan jokeen, uudet vedet siinä jo virtaavat!"), tai Isoisän kirves ("Tämä on isoisäni kirves, isäni asensi siihen uuden varren, ja minä siihen uuden terän"), mutta merkittävintä mielestäni on se mitä kirjailija Douglas Adams tästä kertoo kirjassaan Last Change to See (1990):

»Muistan, kuinka kerran Japanissa, kun olin ollut katsomassa Kinkaku-ji -temppeliä Kiotossa, olin jotakuinkin hämmästynyt siitä, kuinka hyvin se oli selvinnyt ajan kulumisesta, sillä se oli rakennettu alun perin neljännellätoista vuosisadalla. Minulle kerrottiin, ettei se ollut säilynyt lainkaan hyvin, koska se oli tosiasiassa palanut maan tasalle kahdesti tällä vuosisadalla. ”Eli se ei ole alkuperäinen rakennus?”, kysyin japanilaiselta oppaaltani.

”Tietysti se on”, hän väitti, yllättyneenä kysymyksestäni.
”Mutta se on palanut maan tasalle?”
”Kyllä.”
”Kahdesti.”
”Monesti.”
”Ja rakennettu uudelleen.”
”Tietysti. Se on merkittävä ja historiallinen rakennus.”
”Jossa on kokonaan uudet rakennusaineet.”
”Tietysti. Se paloi maan tasalle.”
”Joten kuinka se voi olla sama rakennus?”
”Se on aina sama rakennus.”

Minun oli pakko myöntää itselleni, että tämä oli itse asiassa täysin rationaalinen näkökulma. [...] Rakennuksen idea, sen tarkoitus, sen suunnitelma, ovat kaikki muuttumattomia ja muodostavat rakennuksen olemuksen. Alkuperäisten rakentajien tarkoitus säilyy. Puu, jolla suunnitelma toteutetaan, lahoaa ja korvataan tarvittaessa. Liiallisen huomion kiinnittäminen alkuperäisiin rakennusaineisiin [...] johtaa epäonnistumiseen siinä, että näkisi elävän rakennuksen itsessään.»

Adamsin viimeinen virke on minusta aivan erinomaisesti ajateltu.

Kuvassa Theseus mielipuuhassaan, kun purjehtimasta pääsi.