Kaarle Suurta ei ole ollut olemassa, eikä keskiaikaa, eikä edes Napoleonia!

Kirjoitin eilen Kaarle Suuresta, tai mahdollisuudesta ulottaa mahdollisten esivanhempien ketju noihin kaukaisiin, reippaasti tuhannen vuoden takaisiin aikoihin. Kaikki perinteiset sukujohdot kun voi kyseenalaistaa keksittyinä ja todistamattomina. Olihan aikoinaan tapana pönkittää oman hallitsijasuvun arvovaltaa "todistamalla" että oltiin muinaisuuden suurmiesten kuten juuri Charlemagnen jälkeläisiä. Asiaan kuuluu, että Kaarlesta johdettiin vielä perimyslinja suoraan keisari Augustukseen ja jopa Troian kuninkaisiin. Tosin jälkimmäinen ketju ulottuu vain 400-luvulle e.Kr., kuninkailla on kummallisen frankkilaiset nimet kuten Marcomir, ja kaiken kukkuraksi Troialla ei ollut tuolloin enää kuninkaita...

Nyt meidän täytyy vielä ottaa huomioon sekin mahdollisuus, ettei Kaarle Suurta koskaan ole ollut olemassakaan! Ei ainakaan jos uskomme mitä zeitschrift der historiker und politologen der uni münchen kertoo kesänumerossaan 1999.

Tutkija nimeltä Heribert Illig oli näet kirjoittanut 1996 menestyskirjan Das erfundene Mittelalter, josta jo vuonna 1999 oli otettu 6. painos. Siinä hän pyrkii osoittamaan, ettei ainoastaan Kaarle Suuri, vaan myös kolme kokonaista vuosisataa hänen ympärillään on keksitty jälkeenpäin, joskus 1000-luvun vaihteen tällä puolen. 600-, 700- ja 800-lukuja ei ole ollut edes olemassa, Illig väittää, ja tämän mukaan me elämme nyt 1700-luvun alkua! Aitoja lähteitä on tuolta ajalta onnettoman vähän, eikä ajoitusmenetelmistä ole ollut riidatonta apua.

Ei toki ole ensimmäinen kerta, kun historiaamme epäillään väärennetyksi tai peräti keksityksi. Suomen historian osalta se on ollut suorastaan muotia, kun romanttista historiakäsitystä ja vanhoja tutkijoita Jalmari Jaakkolaa myöten on täytynyt olan takaa hutkia. Vanhoilla käsityksillä oli oma poliittis-aatteellinen tilauksensa, ja niin näyttää olevan moderneilla historian kieltäjilläkin.

Minulla on jossain pieni vihkonen 1800-luvun puolelta, nimeltä "Bevis på att Napoleon aldrig har existerat". Ja jossain scifi-hyllyissäni piilottelee laaja novelli jossa hyvin perusteellisen tuntuisesti kerrotaan, ettei ihmiskunnalla ole historiaa sataaviittäkymmentä vuotta enempää. Kuningatar Victoria näet oli alien, ja Maan vallanneet tulokkaat olivat luoneet tänne sekä ihmiskunnan että sen historian.

Iso työ näillä Victorian alieneilla onkin ollut, kun kaikkialle on pitänyt sijoittaa "muinaismuistoja" esiin kaivettaviksi. Mutta ei hätää, jo 1700-luvulla todistettiin pitävästi että maailma todella oli luotu 4000-luvulla e.Kr., ja että maasta kaivetuilla fossiileilla ei ollut mitään todistusvoimaa: Jumala oli tietysti kaikkivaltiaana sijoitellut sellaisia eri puolille juuri ihmistä koetellakseen.

Uskonpa, että monia arkeologeja on salaa kauhistuttanut se mahdollisuus, että avatessaan juuri löydettyä faraon sarkofagia he löytäisivät muumion käärinliinoista keltaisen muovisen kylpyhuoneankan...

Nykyinen älymystö kutsuu 2000 vuoden takaisia uskonnonperustajia "satuolennoiksi". Edellä kerrotun valossa tämä on hyvinkin mahdollista. Mutta jos jollekulle nuorelle älypäälle vielä tulisi mieleen väittää ettei edes kentaureja, yksisarvisia tai merenneitoja ole ikinä ollut olemassa, minä suutun. Minä suutun oikein todella. Jossakin se raja minullakin kulkee!

Esivanhempien havainnollinen binäärinen järjestelmä © Rydman

Kaisa Kyläkoski kirjoitti sukututkimuksen uskottomuus-problematiikasta. Hän siteerasi alan vastustajaa joka sanoo: "Koska esivanhempasi ovat erittäin todennäköisesti olleet uskottomia aviopuolisoilleen, touhu on merkityksetöntä." Kaisan vastaus on tämä: "Sukututkimus on loppujen lopuksi arvonta, jolla poimitaan menneestä ihmiset, joiden kautta historiaa voi tarkastella. Jos 1500-luvulle päädyttäessä osa on 'väärää' porukkaa, niin olen kuitenkin tehnyt parhaani ja pelannut itse sääntöjen mukaan."

Se, että äiti yleensä tiedetään ja että isän kohdalla voi joskus (harvoin?) epäröidäkin, oli yhtenä lähtökohtana sille havainnolliselle numerointijärjestelmälle jonka kehitin 70-luvulla kun aloin tutkia omaa perimääni. Toinen lähtökohta oli se, että esivanhempien lukumäärä kussakin polvessa on joku kahden potensseista, ja että binäärijärjestelmä on tämän vuoksi itsestään selvä esivanhemmuuden käsittelyssä.

Lähdetään siitä että äitiä merkitään numerolla 0 ja isää numerolla 1. Tämä merkintätapa on monesta syystä käytännöllinen; tämän fysiologisiin eroihin viittaavan käytännön olen nähnyt mm. Puolassa vessojen ovissa. Minulla on siis äiti "0" ja isä "1". Äitini vanhemmat ovat äidinäiti "00" ja äidinisä "01". Kolmannen sukupolven esivanhemmat ovat näin "000", "001", "010", "011", "100", "101", "110" ja "111", kaikkiaan siis 2³ = 8.

Tietääkseni ainoa juutalainen esi-isäni (sama josta Z.Topelius oli niin ylpeä) Kristoffer (Abraham) Zebulonsson on minulle binäärijärjestelmässä 0100 0101 1 (jaan havainnollisuuden vuoksi neljän ryhmiin). Hän kuuluu siis yhdeksänteen minua edeltäneeseen sukupolveen, ja on tarkemmin sanottuna äidinisäni äidinäidin äidinisän äidinisän isä.

Erik Ångerman Sursilliin pääsen ainakin seitsemää kautta, ja hän kuuluu kerran 13., viidesti 14. ja kerran 15. sukupolveen. Hän oli minulle mm. 0100 1010 1110 11, 0101 0110 1100 1, 0101 0110 0000 11, 0101 0101 1100 11, ja 0110 1001 0000 101.

Natt och Dag -suvun 1200-luvun alussa elänyt kantaisä Bo Mattsson on, mikäli klassiset sukujohdot pitävät paikkansa, esi-isäni ainakin neljää kautta. Isäni puolelta 1110 0101 0110 1001 1111 11 ja 1111 0000 1010 0011 1111 1, ja äitini puolelta 0011 0001 1010 1101 1111 1 sekä 0011 0001 1100 0001 1111 1, ja kuului siis minua edeltäneisiin sukupolviin 21 ja 22.

Otetaan vielä yksi, vähän hassu esimerkki. Melkoisen epävarmojen sukujohtojen kautta Kaarle Suuri, EU:n varsinainen perustaja oli minulle ainakin 1111 0000 0011 0000 0111 1111 0011 1111 1011 1, eli isoisäni isoisän äidinäidin äidinäidin äidinäidinisänisän äidinäidinäidinäidin äidinisänisänisän isänisänisänisän äidinäidinisänisän isänisänisänisän isänäidinisänisän isä! Sukupolvia tämän laskelman mukaan tulee siis 37! Tein aiheesta laajemman artikkelin aikoinaan, ja se on tässä.

Entä tuo tuiki tärkeä juokseva numerointi? Nyt on huomattava, että näiden sukupolvet ja -puolet näyttävien numeroiden eteen on lisättävä "minä itse", joka sukupuolesta riippumatta on = 1. Äitini "0" eli 10₂ = 2₁₀, isäni "1" eli 11₂ = 3₁₀. Heidän vanhempansa ovat
"00" > 100₂ = 1x2² + 0x2¹ + 0x2⁰ = 4,
"01" > 101₂ = 5₁₀,
"10" > 110₂ = 6₁₀, ja
"11" > 111₂ = 7₁₀,
ja niin edes päin.

Kauppaporvari Abraham Zebulonsson Oulusta on juoksevan numeroinnin mukaisesti
"0100 0101 1" > 1010001011₂ = 1x2⁹ + 0x2⁸ + 1x2⁷ + 0x2⁶ + 0x2⁵ + 0x2⁴ + 1x2³ + 0x2² + 1x2¹ + 1x2⁰ = 512 + 128 + 8 + 2 + 1 = 651₁₀. Kuten tunnettua kahden potenssit kasvavat järisyttävän nopeasti, joten jätän lukijoitten tehtäväksi laskea Kaarle Suuren järjestysnumeron... Se on aika hirmuinen, mutta toki vain teoreettinen, sillä todellisten esivanhempien määrä ei tietenkään enää kasva potensseissa, kun mennään riittävän kauas. Hyvä jos Kaarlen aikana eli muutama kymmen esivanhempaani. Niin ahtaitten pullonkaulojen kautta tämä perimämme on kerta toisensa jälkeen pusertautunut.

Päivän sitaatti 2: Luokkatietoista antifasismia kielenkäytössä

Viime viikolla saatiin Helsingin Sanomien mielipidesivuilla seurata taas tahattoman humoristista keskustelua suomen kielen surkeasta jamasta.

Äänessä olivat perinteiseen malliin opettajat ja professorit.

Virsi oli poljentojaan myöten sama kuin viime, toissa ja sitä edeltävänä vuosikymmenenä: nuoret eivät lue, eivät ainakaan suomen kielen professorien hyväksymiä tekstejä, eivätkä siksi osaa kirjoittaa talvisotaa yhteen ja pienellä. Tämä ennustaa tietysti suomalaisen yhteiskunnan tuhoa.

[...]

Kieli on omittu yläkerroksiin, professoreille ja lehtoreille, jotka suojelevat "kielen normeja" kuin pölyiseen pulloon suljettua kansallisaarretta, jota muut saavat lasin takaa katsella, kunhan katselevat sitä oikein.

Viimeviikkoisessa keskustelussa turkulainen äidinkielenopettaja esitti, että monipuolisia kielenkäyttäjiä tulee "keskustelevista kodeista", joissa on kirjoja.

Muut kuulemma mesettävät ja pitävät äidinkieleopetusta pakkopullana, vaikka kyseinen opettaja epäilemättä tekee ennakkoluulottomasti kaikkensa, että myös muista kuin kulttuurikodeista tulevia oppilaita motivoidaan.

Otteet ovat toimittaja Virpi Salmen kolumnista 1.2.11 Helsingin Sanomissa. Kolumnin otsikko selventää toimittaja Salmen luokkatietoista ja antifasistista sanomaa, mikäli se ei jo käynyt ilmi: Kielinatsit, ketä kiinnostaa.

Jos Englannissa luokkatietoisuus pani yläluokan kiemurtelemaan ja veäntelehtimään eäntämisessään, täällä professorien, lehtoreitten, opettajien ja "kulttuurikotien" vastainen raa'an rahvaan oikeutettu taistelu puetaan kirjakielen vastaisuudeksi. Mutta hämääkö toimittaja Salmi, kun itse kirjoittaa kirjakielellä?

Päivän sitaatti

Se into, millä vapauden nimissä hyvässä uskossa toimivat ihmiset tekevät kaikkensa tuhotakseen ainoan moraalijärjestelmän ihmiskunnan historiassa, joka on pitänyt inhimillistä vapaata valintaa pyhänä, on uskomatonta. Kaikkialla, missä käydään keskusteluja yhteiskunnallisista ja moraalisista asioista, löytyy valtava määrä muuten tervejärkisiä ihmisiä, jotka kuitenkin pitävät kristinuskoa jonkin sortin syöpänä.

Tuplis

Autokin herkistää ihmisen runolle

(Kuva: Ben Rydman)

Huomasin ulos tullessamme, että ystäväni oli pysäköinyt autonsa minun autoni viereen. Minullehan tuli runo mieleen:

Kaksi vanhaa vanhaa Yarista
seisoo aatoksissaan pellon laidalla..."

Siihen ystäväni vastasi:

Kaksi Yarista
istui aidalla,
silivati seilaa silivati seilaa,
toinen lensi pois..."

Lisäsi vielä:

"Sitä ihminen oikein herkistyy kun tällaista näkee".

Ja lähti ajoon.

Lisää Signen ja muiden kuvia kauniista Suomesta

Finland * Suomi -albumissa oli kaksikin Signe Branderin kuvaa Punkaharjun maisemista. Yllä niistä kaunis ja monipohjainen näkymä, oikea kuvaajan ihanneaihe. Kehyksinä toimivien puiden välistä näkyy järvimaisema, jonka katkaisee kannas. Sen takaisen selän poikki kulkee jälleen kannas tai niemi, jonka takana häämöttää kolmas vesialue! Näin kuva saa syvyyttä ja jatkuvuutta tavanomaista enemmän. Toisessa Punkaharjukuvassa pääasiana on kapea ja huonokuntoinen maantie, jota pitkin ajavat hevosrattaat. Miten kummassa tällainen kuva houkutteleekin nostalgisoimaan vanhaa kurjaa tiestöä, josta vielä minullakin on ehtinyt olla havaintoja!

Kolmas Signen kuva esittää elonkorjuuta Pohjois-Savossa; valitettavasti paikkakuntaa ei sen tarkemmin määritellä. Vaikka kuva on oikeastaan kansatieteellinen, siinäkin on havaittavissa klassista sommittelua ja pinnan sekä vertikaalista että horisontaalista kolmijakoa:

Matkailuyhdistyksen kuvissa ei mainita tekijän nimeä, mutta hänellä on täytynyt olla silmää Olavinlinnaa kuvatessaan. Kävin läpi kaikki Googlen löytämät kuvat linnasta, mutta juuri tämä kuvaussuunta on kutakuinkin ainutlaatuinen. Siinä pääosassa eivät olekaan innokkaimmin kuvatut tornit, vaan jykevä Paksu bastioni, joka antaa kuvalle ylimääräistä painoarvoa.
Viimeinen tämän päivän kuvista on myös Matkailijayhdistyksen nimettömän kuvaajan työtä. Se esittää talkoita tai kuten muunkielisesti ilmaistaan elonkorjuujuhlaa Hämeessä. Kartano taustalla on niin tavattoman tutun näköinen, että pyydän nyt ystävääni Ari Siréniä tai muita Hämeen kartanoiden tuntijoita tunnistustyöhön! Ja ylimääräisenä palkintona miespuolinen katsoja tietysti huomaa etualan kovin suloisen ja persoonallisen näköisen neidon, joka näyttäisi varta vasten tuohon paikkaan sijoitetulta...
Lisäys 2.2.11
Ari Sirén vastasikin heti:
"Kartano on Pälkäneen Ruokola, 1900-luvun alkuvuosina. Taustalla kartanon flyygelirakennus, joka on edelleen olemassa. Varsinainen päärakennus tuhoutui Vapaussodan taisteluissa.Kuvaaja on Atelier Laurent, Tampere.
En muuten usko kuvaa manipuloidun. Sopiva valo ja hyvin pienirakeinen lasinegatiivi yhdistettynä pitkään valotusaikaan, kyllä se tuollaisen kuvan tuottaa. Olen nähnyt sen originaalin. [Tämä oli kommentti ensimmäiseen kommentaariin tuossa alempana. KR].
- Minulla on jossain kopio siitä Ruokolan kuvasta. Samasta tilaisuudesta on myös toinen kuva, eri suunnasta. - Isoäitini tunnisti aikanaan etualalla olevat ihmiset. Originaali löytyy ainakin Hämäläisosakunnan kokoelmista".
Kiitos Ari! Olisi tosiaan hauska tietää nuo kuvan lähimmät ihmiset. Jotenkin minusta tuntuu että kaunis neito on sosiaalisesti korkealla, ehkäpä talon tytär. Myös vanhempi etualan naisista saattaa olla samalla sosiaalisella tasolla. Tuskinpa noin näkyvään paikkaan ketään kunnanvaivaista olisi päästetty. Sitä paitsi pitkien pöytien pää on erinomainen paikka tarkkailla talkooväkeä ja huolehtia siitä.

Signe Brandérin maisemakuvia sadan vuoden takaa

Lasifirmojen ja kustantaja Söderström & Co:n julkaiseman Finland * Suomi -albumin kuvien joukossa oli, kuten edellisessä jutussa mainitsin, 16 Signe Brandérin ottamaa maisemakuvaa, ainakin osa vuodelta 1907. Julkaisen niistä tässä neljä kuvaa malliksi nykyisille maiseman kuvaajille.

Ensimmäisinä on kaksi sommittelultaan hyvin saman tapaista vesimaisemaa. Taidetta opiskellut Brandér tiesi miten sommitella: hän antoi kuvaelementtien tasapainottaa toisiaan diagonaalien avulla, niin että vesi maakielekkeitten välissä näytti kulkevan ensin vasemmalta oikealle, ja sitten kääntyvän lähes suorakulmaisesti takaisin kohti horisonttia. Ensimmäinen kuva on Getasta Ahvenanmaalta, toinen monimutkaisempi Saimaalta. Kuvat suurenevat klikkaamalla, mutta rasteri tulee valitettavan nopeasti häiritsemään nautintoa:


Täsmälleen sama sommittelun idea on Lempäälän kanavaa esittävässä kuvassa, mutta käännettynä. Erittäin monissa kuvissa Brandér on sijoittanut ihmisiä antamaan mittakaavaa ja korostamaan perspektiiviä. Niin tässäkin: kanavanlaidalla seisovat nuoret tuovat mukaan paikkakuntalaisten näkökulmaa. Tälle kuvalle pitäisi nyt etsiä nykyajan vastine; sellaista en vielä ole löytänyt - pitänee käydä itse paikan päällä.
Lisäys 1.2.11:
Ystäväni historiantutkija Ari Sirén lähetti viestin: "Branderin kuvaamaa Lempäälän kanavaa ei enää ole. 1950-luvulla kanava uudistettiin täysin, uomaa levennettiin ym. Toki tuo mutka on olemassa, mutta maisema on aivan toisenlainen".

Neljännen kuvan Brandér on ottanut Isonkyrön Orisbergin kartanon läheltä. Kuvan paikantaminen on nykyisten ilmakuvien ja kartan avulla helppoa. Jälleen kuvaajamestari on ottanut ihmisperspektiivin mukaan. Valkoinen venhe soutajineen seisoo paikallaan tyynessä vedessä turvallisen lähellä kapeaa nientä joka erottaa toisistaan pikku lahden ja järvenselän. Sommittelussa piilee yhä perspektiivin litistämien diagonaalien leikkiä; toisaalta kuvan elementit jakavat suorakulmion sivut hyvin tarkoin kahtia. Näin syntyy suuri osa tuon kuvan rauhallisuudesta ja pysähtyneisyydestä, jota tyyni vedenpinta vielä korostaa. Huomatkaa isot kivet kuvan reunoilla! Ne ikäänkuin naulitsevat kuvan paikoilleen, ja toimivat tavallaan raameina sille.

Olisi hauska tietää, ovatko näiden kuvien negatiivit tallella, ja onko niitä julkaistu paremmalla tekniikalla. Ja jos on, missä?