Vienti- ja matkailualbumi vuodelta 1921

Vanhempieni jäämistössä on valtaisa määrä esineistöä ja paperitavaraa edellisten sukupolvien ajoilta. Suuret määrät kirjeitä ja muita dokumentteja 1800-luvulta odottaa läpikäyntiään. Isoisästäni Walter Rydmanista ehdin jo elämäkerrankin kirjoittaa, mutta yhä tulee vastaan myös häneltä periytyvää aineistoa.

1918 isoisäni fuusioi perimänsä suuren Albion-Lamppumakasiinin ja wieniläishuonekalujen kaupan Stockmann-konserniin, ja oli sen jälkeen tiiviisti mukana maan liike-elämän johdossa. Vuonna 1920 järjestettiin Helsingissä Suomen ensimmäiset kansainväliset messut, jotka olivat vastasyntyneen tasavallan suuri ja hyvin isänmaalliseksi koettu tapahtuma. Maan parhaat arkkitehdit suunnittelivat messurakennelmia, ja itse Sibelius johti avajaiskonsertin. Kansainvälisen kaupan yhteydet luotiin näinä herooisina vuosina, ja niihin kuuluu oheisjulkaisuna myös foliokokoinen albumi FINLAND * SUOMI, johon ehdin vasta äskettäin tutustua.

Albumin julkaisi 1921 FINSKA FÖNSTERGLASKONTORET - FINSKA BUTELJAGENTUREN, joka joutui nopeasti ottamaan uusia painoksia - minulla siitä on 3. painos. Albumin pääkieli on - arvatenkin hyvin uudenaikaista tuolloin - englanti, kakkoskieli ruotsi, ja vasta kolmoskielenä saksa. Suomeksi on kirjoitettu vain kuvien selitykset, edellisten kielten jälkeen.

Albumin alussa ja lopussa on viisi sivua mainoksia, pääasiassa siis englanniksi ja ruotsiksi, osa saksaksi, ja niiden yhteyteen on sijoitettu tullitilastoja vuodelta 1920. Sen mukaan ankaran pulan vielä vaivaama Suomi oli vienyt paperia (130000 t), paperimassaa (233000), vaneria (12900) ja tervaa (21700 tynnyriä). Suomeen oli tuotu rikkiä (29000 t), suolaa (67600), glaubersuolaa (19000), lipeää (1000), soodaa (4520), alumiinisulfaattia (3500, kalsiumhypokloriittia (3120), hartsia (1670), pellavaöljyvernissaa (140), kookos-, pähkinä- ja palmuöljyä (2100) ja kalaöljyä 47 y).

Suuressa, kahteen kertaan (englanniksi ja saksaksi) julkaistussa ilmoituksessa vienti- ja tuontifirma Alinko Handels A/B (Baltiska Handels A/B) kertoo vievänsä yllä mainittuja puuteollisuustuotteita, ja tuovansa kemikaaleja ja öljyjä teollisuuden käyttöön. Yllä mainittu tullitilasto liittyy juuri tähän reklaamiin. Firma sijaitsi Eteläranta 12:ssa, komeassa rakennuksessa joka yhä seisoo paikallaan.

Toinen suuri ilmoitus oli FÅA:n eli Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön englanninkielinen luettelo laivareiteistä Hulliin, Kööpenhaminaan, Lübeckiin, Stettiniin (Tallinnan kautta) ja Tukholmaan. Myös Pariisissa FÅA:lla oli toimisto. Muita ilmoittajia olivat mm. Gutzeit, Enso, Kaukas, Paloheimo, SOK, Hans Koch (autoja ja traktoreita) ja Siemens, sekä valo-ja elokuvausfirma Podworsky. Tässä kaunis pienempien reklaamien sivu:

Pääosan albumista täyttävät kuitenkin suuret maisemavalokuvat, joiden tarkoitus on näyttää maailmalle kaunis ja kulttuuriltaan vanha suomalainen miljöö kaikkine turisteja ehkä kiinnostavine erikoisuuksineen. Kuvista 22 oli Suomen Matkailijayhdistyksen signeeraamia, vailla kuvaajan nimeä, ja 16 itsensä Signe Brandérin ottamia. Osa Signen kuvista on signeerarru vuoteen 1907, jolloin hän kiersi maata ja kuvaamassa mm. Suomen sodan taistelupaikkoja. Mercatorin tuon aikainen painotekniikka ei ehkä päästä kuvia täyteen loistoonsa, mutta kauniita ne silti ovat.

Tässä on Matkailijayhdistyksen kuva Kolilta:

Kuten Matkailijayhdistyksen reklaamista tai merkistä näkyy, Suomella olivat jo Tarton rauhan nostalgiset rajat, ja monet kuvat ovatkin meidän nyt menettämiltämme alueilta, kuten Suursaarelta ja Viipurista. Julkaisen tällä verkkosivulla joitakin albumin kuvista lähiaikoina. Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.

Ajatusrikostesti?

Verkossa kiertelee monenlaisia kuvia Venäjältä tai Neuvostoliitosta, joissa rakennuksia on värkätty kokoon oudolla tavalla. Ovia jotka aukenevat korkealla umpiseinässä, portaita jotka klassiseen viulunsoittajan tapaan eivät johda minnekään, ja sitten yllä olevan kaltaisia joissa vanhoja keisarinaikaisia rakennuksia on kohdeltu vähän kaltoin.

En tiedä onko kuva aito. Se nimittäin olisi aivan loistava taideteoksenakin. Erityisen kiinnostava yksityiskohta on Gosstroin, valtiollisen rakennusyhtiön kyltti, jonka tosin senkin on joku saattanut fotoshoppailla paikalleen.

Mutta oletetaan että kuva on aito, ja että tuollainen rakennus seisoo jossain Venäjällä. Jossain vaiheessa on päätetty avata ikkunoita umpeenmuurattujen vanhojen tilalle. Ne vanhathan saattavat hyvin olla koriste-ikkunoita, jotka on tehty tasapainottamaan rakennuksen ulkonäköä oikeitten rinnalle. Mutta miksi uudet ikkunat on puhkaistu noin? Selityksiä kyllä voi keksiä.

Valoa on tarvittu, mutta varastossa on vain yhtä ikkunoiden perustyyppiä tuuletusluukkuineen. Valoa on tarvittu, mutta säännösten mukaista määrää valoa ei olisi saanut koristeikkunoita aukaisemalla. Muurin takaiset sisäseinät on rakennettu paikalleen fasadista riippumatta, ja huoneet sattuivat vain olemaan juuri tuolla kohtaa rakennusta.

Mutta kaikkein mielenkiintoisin selitys olisi ideologinen - ja uskoisin että sellainen selitys saattaisi päteä moneen muuhunkin perineuvostolaiseen kohteeseen: Työläisten ja talonpoikien sosialistinen valtio tekee näyttävästi pesäeron vanhaan kulakkien ja tilanherrojen aikaan. Heidän, sortajien tyhjät koristeet eivät enää merkitse mitään uudelle edistyksellisesti toimivalle yhteiskunnalle, ja sen vuoksi niitä ei tarvitse edes siivousmielessä hävittää. Niitä ei yksinkertaisesti ole enää olemassa, ja jos joku muka näkee noita koristeita, voidaan hyvin perustein olettaa että hänellä on muitakin arveluttavia ajatuksia.

Ehkä tämä onkin ajatusrikostesti yhteiskunnan tuholaisten paljastamiseksi?

-----------------

Sandro LeChat kertoi kommentissaan talosta Moskovassa ja antoi osoitteen josta alla oleva kuva löytyi. Talo on todella muuttunut, ja toki parempaan suuntaan. Kuvasta käynee myös selville miksi ikkunat oli puhkaistu niin vinoon: ne oli sijoitettu yläkerran modernien ikkunoiden mukaisesti. Onneksi alakerran ikkunat on palautettu alkuperäisen näköisiksi!

Sanat menettävät merkityksensä

Lehdet jaksoivat päivätolkulla kirjoittaa viimeisimmästä televisiogaalasta, jossa tapahtui kaikenlaista kohua aiheuttanutta tolkuttomuutta. Entisajan gaaloihin osallistui yhteiskunnan yläluokkaa, niiden tunnelma oli soveliaan hillitty, pukukoodit sisäistettyjä, ja käytös arvokasta ja soveliasta. Tänään gaala tarkoittaa käytännössä tasan päinvastaista. Entisajan hienoksi mielletty käsite on demokratisoitu viimeisen päälle. Yläluokan hillityn charmin tilalle on tullut hillitöntä melskettä, yltiöpäistä komeilua ja katsojakunnan barbaarisinta osaa miellyttämään tarkoitettua sekoilua.

Vanhanajan sirkuksista tuo komeilu ja liiottelu taitaa olla peräisin. Jossain vaiheessa liiottelevan komeapukuisen sirkustirehtöörin ylväät puheet saattoivat olla tahallisen kiemuraisia parodioita yläluokan esiintymisistä, joita sitten näytöksissä vellova rahvas pääsi ikäänkuin luvallisesti hohottelemaan ja pilkkaamaan. Tänä päivänä gaalat eivät parodioi mitään, tai jos parodioivat, niin sitten itseään. Parodia on unohtunut, ja siitä on tullut normi jolla ei ole vastakohtaista ja selvästi miellettyä taustaa. Demokratisointi on viety loppuun, valtaa pitää δημος, "rahvas, väkijoukko", myös "roskaväki" (aikaisemmin "hallinnollinen alue").

Näin on käynyt lukemattomille käsitteille. Alkuaan hienoiksi tai ylväiksi ymmärretyt käsitteet ovat vähitellen pudonneet alaspäin, arvatenkin yhteiskunnallisen paineen työntäminä. Harvatpa suomalaiset enää tietävät miten arvokkaita muinoin olivat sellaiset sanat kuin "ukko", "äijä" tai "ämmä". Joissain kaukaisissa murteissa tai eestinkielessä saattaa vielä olla kaikuja jäljellä näistä vanhoista merkityksistä. Sana "pateettinen" on englantilaisen kulttuuripaineen vuoksi menettänyt korkealentoisen ja tunneperäisen sävynsä, ja alkanut Euroopan mantereellakin merkitä "säälittävää" ja "surkeaa".

"Mr. Tchaikowsky, your symphony is pathetic"
"Mr. Beithouven, your sonate is so fuckin' pathetic!"

Murheellista.

Yksi sanojen merkitysten romahduttamiseen syyllistyvä sakki on iltapäivä-, viihde- ja sensaatiolehtien toimittajakunta. Kun joka päivä on päästävä huutamaan kovempaa kuin kilpailijat, sanojen nopea kuluminen on väistämätöntä. Kohusta on tullut niin tavallinen ilmaus, että sen voi jo sijoittaa mihin yhteyteen tahansa. Usein sen avulla yritetään innostaa ihmisiä reagoimaan, eli aiheuttamaan "kohua", mutta turhaan. Kunpa kerrankin pääsisi murjaisemaan kohutoimittajalle, että "kohu sulla on housuissas!"...

Toimittajien ja kauppiaitten ansiosta shokki tai rahvaanomaisemmin sokki ei oikeastaan enää tarkoita mitään, mikä saattaa suuresti ärsyttää lääkäreitä ja ensiapuhenkilökuntaa. Kuolleen jääkiekkoilijan tuttavat ovat shokissa (onko ambulanssi tilattu?), on shokkihintoja ja shokkipaljastuksia (ei ihme että ambulanssin tulo saattaa viivästyä!), ja toimittajien märässä unessa lehdissä on pelkkiä shokkiuutisia...

Kuolemantapasten yhteydessä on tavallista, että läheiset romahtavat, väittää media, vaikka todellisuudessa he yleensä vain surevat, itkevät ja ovat muuten lohduttomia. Jos ihminen todella romahtaa, siinä tarvitaan pikaista hoitoa. Jatkuvassa käytössä sana menettää sisältönsä, eikä ostoskeskuksen katon romahtaminen enää tunnukaan sen ihmeellisemmältä.

Jossain vaiheessa kertomakirjallisuutta oli kolmea lajia: romaaneja, viihderomaaneja ja lukuromaaneja. Viihderomaanilla tarkoitettiin että lukija viihtyy sen parissa, ja että siitä sen vuoksi oli riisuttu kaikki turha ja monimutkainen psykologisointi ja henkilöluonnehdinta. Kuka nyt muka viihtyisi jonkun Dostojevskin parissa? Lukuromaani pyrkii viestittämään, että kirjaa todella voi ihan lukea, koska siitä kaikki pitkät virkkeet ja sanat ja muut vaikeatajuisuudet on poistettu, ja präntti on tavallista isompaa kooltaan.

Yleisenä sääntönä voisi ehkä pitää, että mitä houkuttelevamman ja mairittelevamman ja komeilevamman tuntuinen joku ilmaus on, sen varmemmin sillä tarkoitetaan jotain halpaa, epäpätöistä rihkamaa. Tässä yhteydessä mainostajien käyttämä sana "ylellinen" tarkoittaa juuri samaa. Itse asiassa suosikki-ilmaisu "katu-uskottava" on jo alkanut merkitä avoimesti sitä mitä siitä alitajuisesti ja kirjainten väliltä tuleekin mieleen: sitä että vastaantulija on väkivaltaisen ja holtittoman tuntuinen, ja että siltä suurella todennäköisyydellä tulee saamaan turpiinsa, ellei väistä ajoissa.

Katu-uskottava vastaantulija näyttää siltä kuin se huutaisi herkeämättä: "Vähän respektii!"

Ihan todella, kyllähän todellinen respekti tänään on tuiki harvinainen ilmiö.

Piirteitä sotilaallisesta menneisyydestäni

Koska nykyään saa Mannerheimistakin kirjoittaa myös positiivisesti, eivätkä lotatkaan enää ole pelkkiä fasistihuoria, uskaltanen paljastaa kauan vaiettuja salaisuuksia omasta 30-lukulaisesta menneisyydestäni. Olen nimittäin entinen suojeluskuntapoika, ja olin sitä jo ennen kuin minulla edes oli nimeä! Ampumataidostani en ole kovin varma, sillä en muistaakseni koskaan ehtinyt käydä suojeluskunnan harjoituksissa, enkä tiettävästi ole pitänyt käsissäni ilmakivääriä raskaampaa asetta. Myöhemmin käy kuitenkin ilmi, että hädin tuskin kävelemään opittuani jo harjoittelin kotijoukoissa liikkuvaa sodankäyntiä.

Alla on kuva Helsingin suojeluskunnan Ikämiespataljoonan esikunnasta tulleesta virallisesta virkakirjeestä, jonka sisään äitini oli ahtanut sairaalaan saamansa onnittelukirjeet ja -laput. Kuoresta käy myös ilmi syntymäpaikkani, joka onneksi ei tuottanut minulle samanlaisia noloja tilanteita kuin eräälle toiselle pojalle. Kun opettaja häneltä kysyi syntymäpaikkaa, hän ei kehdannut sanoa että "Naistenklinikalla", vaan ilmoitti että "Stadionilla"! Mehiläisen sairaalan osoitetta ei vanhaan hyvään aikaan tarvinnut edes kadunnimellä sotkea...


Kuoren sisällä oli sitten tuo virallinen ilmoitus ensimmäisistä ampumaharjoituksistani, jonne tiettävästi olin kuitenkin estynyt menemästä. Syynä lienee se, ettei minulle kuuden päivän ikäisenä vielä oltu saatu hankituksi siviilipukua, ja että evääni olivat vielä enemmän tai vähemmän sänkyyn sidottuna toipilaana.

Ajan hengessä olin kuitenkin tiiviisti mukana. Isän matkatuliaisina Saksasta sain joukkueellisen massasta tehtyjä sotureita. Ne olivat vihertäviä, joten kai oli kysymys Wehrmachtin sotilaista. Mukana oli myös ruskehtava-asuinen ylipäällikkö Adolf Hitler, jonka oikea käsi liikkui ylös alas. Valitettavasti jo ensimmäisenä päivänä kättä ruumiiseen sitonut kuminauha jostain kumman syystä katkesi, ja käsi irtosi. Kyllä hyvän saksalaisen laatutavaran olisi pitänyt kaksivuotiaan varovaisessa käsittelyssä kestää!

Kahden ja puolen ikäisenä keskityin tuohon aikaan (kevät -39) niin suosittuun liikkuvaan sodankäyntiin, jossa voimanlähteenä toimi ensi alkuun äitini.

Noina vakaviksi muuttuvina aikoina oli tähdellistä, että koko kansa nuorimmista lähtien harjoitti herkeämätöntä valppautta:
Mutta aina oli oltava myös valmiita kohottamaan yleistä mielialaa leppoisan paraatimarssin avulla:

Kysymyksiä suomalaisesta urheilusta

Näyttää siltä, että useimmissa talvilajeissa ja lähes kaikissa kesälajeissa suomalaiset saavat nauttia harvojen huippu-urheilijoiden eli poikkeusyksilöiden menestyksestä, mutta muilla samankokoisilla mailla näyttää yleinen taso olevan paljon korkeampi. Ruotsalaisilla, norjalaisila, itävaltalaisilla, sloveeneilla ja sveitsiläisilä näyttäisi jatkuvasti olevan huipun lähellä kosolti porukkaa, josta riittää "yllättäjiä" yhä uudestaan ja uudestaan.

Mikä on syy tähän suomalaisten vähäverisyyteen? Käyttävätkö muut pienet maat enemmän rahaa huippu-urheilun hyväksi kuin Suomi? Onko kansanluonteessa tai asenteissa ratkaisevia eroja suomalaisten vahingoksi? Suomalaisvalmentajat saavat paljon aikaan ulkomailla - miksi ei Suomessa? Lajiliitot näyttävät olevan täynnä riidanhaluista sakkia.

Kun suomalainen huippu-urheilija lopettaa tai on muusta syystä poissa, suomalaisten sijoittumista kahdenkymmenen joukkoon pidetään hienona suorituksena. Kuitunen, Manninen, Koivuranta ja Ahonen ovat joko lopettaneet tai siirtyneet eläkeputkeen. Talvilajeissa meillä on enää Kaisa Mäkäräinen ehdottomalla huipulla, lajissa jossa muut suomalaiset ovat kaukana kärjestä. Naisten maastohiihdossa on menossa sukupolvenvaihdos, miesten parin huipun menestys heilahtelee kovin pahasti. Mäkihyppy on romahtanut.

Jaska Brown ja muut asiantuntijat, missä on vika?

Silmänkääntäjän viisauksia

Pietari Hannikainen kirjoitti vuonna 1838 näytelmän Silmänkääntäjä. Siinä pikkutilallinen Jussi Oluvinen lähtee kaupunkiin, ja oppii hienomman maailman tapoja - ja oppii elättämään itsensä uudella tavalla. Kas näin Herra Oluveliiniuslander selittää herraskaisen elämän perusteet vaimolleen Liisalle:

OLUVINEN. Hahaha! Sinulla on vähemmän ymmärrystä kuin kaksiöisellä
vasikalla. Kuuletsen nyt, kuin yhellä sanalla selitän sinulle koko
asian selvemmäksi keväistä päiväpaistetta: Kaupunkiin näetsen muinen
tuli Kuninkaallinen ulkomaan Suutari, nimeltä Beklin. Koko mailma nyt
tahtoi teettää kenkänsä ja saappaansa sillä. Mutta kaupungin entiset
Suutarit jäivät jouten, ihan jouten, Liisaseni! Tuostapa nyt Suutarit
ajattelemaan ja sitä tekisivät vielä nytkin, jos ei eräs älykäs mies
heitä olisi pelastanut. Suutari Pylkkönen keksi näetsen yhtaikaa koko
salasuuden ja ilmoitti sen mailmalla. Hän, näetsen, eräänä yönä hävisi
kaupungista ja koko näkyväisestä mailmasta, mutta sen siaan ilmestyi
uusi, vieläki kuninkaallisempi Suutari Pylkkeliin. Alappas tuiskuttaa
työtä tällekin. Ahaa, liini! kiljaisivat kaikki Suutarit kuin yhdestä
suusta, siinäpä se onki temppu. Pikemmin kuin sumu päivän nostessa,
hävisivät samassa kaikki entiset Suutarit ja toiset toistansa
muukalaisemmat ja kuninkaallisemmat ilmestyivät niiden siaan, joita nyt
jo on yhden verran kuin Musti nimisiä koiria.

LIISA. Mutta Jussi! virsuakaan et osaa tehdä, sen vähemmin sinusta
olisi Suutariksi.

OLUVINEN. Ei tässä osaamisesta ole puhettakaan. Näetsen, Liisa!
samatenkuin Suutarit, muuttuivat viimen muutki ammattimiehet
Ulkomaalaisiksi, sikäli kuin Sorvari Surrander, Uunintekijä Tegel,
Viinankauppias Ruus, Yövartiat Remusteen ja Skrikhalsiander ja muut
sellaiset tulivat ulkomaalta sinne; ja sen nyt jo meiän Mustiki
ymmärtää, että sellaiset nimet, kuin: Palovinerus, Räkänenander,
Korvapuustius, Rahvelianus, Punssioni, Romtotilander, Pohmelius,
Sepeliin, Mustileen, Kortpeliander ja Tyhjäkerskonius ja lukemattomat
muut sellaiset, että ne muka elättävät miehensä, vaikka karpeettomalla
kalliolla.

LIISA. Voi, Jussi parka! nyt näen, ettet enää ele ymmärryksessäsikään.
Ethän osaa mitään ammattia, pait kyntämistä ja siihenkin olet laiska.
Nyt olemme hukassa.

OLUVINEN. Hahaha! Liisa! Et sinä sitäkään ole kuullut, etteivät ihmiset
kysy kenenkään oppia ja ettei oppi tee ketään herraksi, mutta nimi, se
näetsen on pääasia. Ihmiset ovat jo ennen mailman alkua keksineet sen,
että kaikki ulkomaalaiset ovat viisaita ja oppineita; ja koska kaikki
asiat ja kaikki kappaleet tunnetaan nimistänsä, niinkuin kissat ja
koirat ja muut raavaat, niin tunnetaan muukalaisuuski nimestä, vaan
muukalaisuudesta ihmisen oikea arvo. Sentähen näetsen kaikki, jotka
muuttavat nimensä muukalaiseksi, tulevat herroiksi, ja sentähen kaikki
muukalaiset nimet ovat herrasnimiä ja kaikki suomalaiset talonpoikasia,
joita ei auta opit eikä muut viisaudet. Ymmärsitkö nyt?

LIISA. Ah, Jussi, nyt ymmärrän. Sinä muutat nimesi ja tulet herraksi ja
minä, Jussi! minä tulen rouvaksi--Ah Jussiseni! minä olenki aina
herrassäätyä enemmän rakastellut.

-----------

Tällä sitaatilla ei tietenkään ole paradigmaattista konnektiota edes mutatis mutandis viimeaikaisten blogieni kanssa. Siinä kontekstissa sitä ei tietenkään tule edes intertekstuaalisesti yrittää tulkita. Sitaatti on tässä pelkästään huvin vuoksi. Todistaakseni asian kontekstivapaasta yhteydestä siteeraan tähän loppuun saksalaista kasvatusopillista tutkimusta jossa todetaan:

"Die verwendeten kontextfreien Regeln können als Sonderform kontextabhängiger oder kontextsensitiver (context sensitive CS gegen context free CF) Regeln angesehen werden, bei denen der Kontext gleich Null ist." (Julkaistu kirjassa nimeltä Dummdeutsch).

EU huomioi islamin mutta ei kristittyjen juhlapyhät?

Hesari kertoo, että EU:n komissio on painattanut kouluja varten kalenterin, johon on merkitty islamin, juutalaisuuden ja hindulaisuuden juhlapyhät, mutta jätetty kristilliset juhlapyhät kokonaan pois. Uutisen mukaan "osa mepeistä" on suuttunut.

Jos uutinen pitää paikkansa, EU on lähtenyt todella oudolle tielle. Tämä ei voi jäädä tähän. Ainakin komissio on selityksen velkaa.

P.S. Uuden Suomen mukaan EU:n komissio ei aio pyytää lähetettyjä kalentereita takaisin. EU:n parlamentti keskusteli Egyptissä ja Irakissa tapahtuvista kristittyjen vainoista, ja hyväksyi päätöslauselman torstaina. Tiedetään, että ainakin Egyptin uskonoppineitten johto on reagoinut katkaisemalla keskusteluyhteyden Vatikaanin kanssa. Sota on kaikesta päätellen alkanut, ja EU:n komissio on siirtynyt vihollisen puolelle. Kannattaa kiinnittää huomio myös Vihreiden meppien edustajan ilmoitukseen, jonka mukaan Lähi-Idän kristityt eivät edusta Eurooppaa.

Pitääkö meidän toivoa, että Vatikaanilla riittäisi ryhtiä muslimivallankumouksen torjumiseen? Muuta toivoahan tässä ei enää näytä olevan. Kristillinen eurooppalainen perinne on Euroopan johtajien omasta toimesta siirrettävänä muistojen joukkoon.