Kuka kirjoitti näin? 6

Minuun otettiin yhteyttä ja toivottiin vielä lisää Kirja-Kontraa. Lukijain minut yllättänyt määrä sanoo samaa. Siis vielä muutama esimerkki, eri puolilta maailmaa ja eri ajoilta myös.

Tässä ensimmäinen:

Siemenen myös valikoidun ja tarkkaan tutkitun viljan
huononevan olen nähnyt, jos ei sitä ihminen aina
vuosittain valikoi: siten rappeutuu koko luonto
kohtalon voimien vuoksi ja vierii virtana taapäin. […]
Parhaiten monet työt sujuvat yön viileydessä
taikka kun aamun koi valelee maan hohtavin kastein.
Öisin korsia on paras katkoa, niittyjä niittää
kuivia silloin kun ei hälvene notkea kaste. […]
Lounaistuulien myötä kun on kesä laskenut karjat
riemuissaan salomaille ja ääreen vihreän nurmen,
varhain saakoot syödä ne viileän laitumen heinää,
vielä kun raikas on aamu ja niityt kosteat hohtaa,
korsien kasteiset pisarat elikoille on mieleen.
Päivän neljäs tunti kun tuo mukanaan janon poltteen,
kaskaat pensaikon kun täyttävät taas sirinällään,
neuvoni juottaa on kotikarjaa tammisin kouruin
kaivojen luona ja lähteiden sekä lammikon veellä.
Päivä kun on lakipisteessään, pyri laaksojen varjoon, 
jossakin jos levittyy jumalan ikimahtava tammi
valtavin oksistoin tahi jos tihenee syvä lehto

tammenrunkoineen pyhän lehvistön hämärässä.

Tässä toinen:

POHJAN SATAKIELI

Se lauloi illasta puoliyöhön, / ja taas, kun leimahti koilliseen
uus liekki uusine toiveineen, / se heräsi, laulaja, laulajan työhön
ja oksalla nuoren omenapuun / koko suvisen kuun
se sepitti säkeitä armaalleen.

Yli perunamaan, läpi ikkunain / se laulu helisi, helisi vain,
Ei näkynyt laulajaa. / Satakieli se on! minä julistin.
He nauroivat, isä ja äitikin: / Voi lapsi parka, ei koskaan saa
piha tämmöinen sellaista kunniaa; / mikä lienee pesätön peipponen!

Olin onneton, puolesta laulun sen / vain itkua vailla, kun häveten,
pojansilmin uhmasta liekehtivin / ulos tölmäsin hullussa hurmiossa
ja hiivin suojassa pensasrivin / kuin kissa syvässä ruohikossa
ja, laulajan kunnian tähden, / kiven sieppasin maasta ja - osuipas!
Miten onkaan Jumala avulias / ja altis luodun mieli.

Minä onnekas / sain todistaa kaikkien nähden:

se oli satakieli.

Tässä kolmas:

Heilani on kuin helluntai / ja oraspellon kukka,
sillä on silmät kuin sametista / ja poski kuin nurmen nukka.

Sillä on käynti ketterä / kuin kotivirran juoksu,
sillä on nauru hilpiä / kuin kesäheinän tuoksu.

Kirkolla ja kylänteillä / kelpaa sitä näyttää.
Pertunpäivän tienohissa / kuusitoista se täyttää.

Ja tässä neljäs:

Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat
ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä,
ennen kuin auringon valo, kuu ja tähdet himmenevät
ja sadetta seuraavat yhä uudet pilvet.
Silloin talon vartijat vapisevat, soturit painuvat kumaraan
ja jauhajanaiset, vähiin käyneet, ovat jouten.
Ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään, kadun kaksoisportit suljetaan,
myllyn ääni heikkenee ja ohenee linnunlaulun kaltaiseksi
ja laulun kaikki kaiut vaimenevat.
Silloin myös pelätään mäkiä ja tie on täynnä kauhuja.
Mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen
ja kapriksen nuput puhkeavat,
mutta ihminen menee iäiseen majaansa ja valittajat kiertävät kujia.
Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.

Tässä on vielä bonuskysymys. Minä toivoisin että jostain selviäisi tämän aikoinaan paljon siteeratun ja nauretunkin runon tekijä. Mutta missä yhteydessä ah niin kaunis runo onkaan julkaistu?

Kasteen raikkain tuoreus,
kukkain herkin sulo,
charmeuse-keijun kuiskaus:
"Kauneinta on Silo!"

Ja vastaukset ja kysymykset taas tähän tosiovelaiseen hyväksi koettuun tapaan!