Televisiodokumenttien onneton standardi

Katselin ykköseltä puutarhaohjelmaa, ja harmistuin jälleen kerran muodikkaan kuvakerronnan epämääräisyyteen. Kun kuvattiin terassipuutarhaa pyramiditalossa, kaikki yleiskuvat ja laajat näkymät ohitettiin nopeilla leikkauksilla, ja keskityttiin söpöihin lähikuviin. Vieläkään en tiedä minkä muotoinen tuo terassipuutarha on, ja miten se liittyy rakennuksen muotoihin. 

Tämä vaivaa myös kansainvälisiä puutarha-, arkkitehtuuri- ja kaupunkidokumentteja. Niissä keskitytään usein juontajaan, jonka jokainen liike ja ele on tärkeämpi kuin varsinainen asia. Puutarhojen, puistojen ja kaupunkimiljöiden tärkein tekijä eli niiden muoto ja rakenne jää katsojalle epäselväksi. Ihmisiä kuulemma eivät tällaiset asiat kiinnosta, vaan he haluavat vain nättiä lähikuvaelämysvirtaa, selitetään. Mutta en minä ainakaan ymmärrä puutarhaa, puistoa tai kaupunkia, ellen samalla saa selvyyttä niiden muodosta, ja siitä miten yksityiskohdat niihin sijoittuvat.

Tässä on poikkeuksellisen laaja kuva eräästä puistosta Brittiläisessä Kolumbiassa, mutta eihän sekään riitä ymmärtämään miten tämä osa liittyy kokonaisuuteen. Televisiodokumenteissa tällainen kuva vilahtaa ohi parissa sekunnissa, ja sitten keskitytään taas mielivaltaisiin yksityiskohtiin.

Kaiken raivostuttavuuden huippu on tuo kikkaileva nopeutus- ja hidastuspeli, josta käy ilomi vain kuvaajan käytössä olevan huippukaluston tehokkuus. Yltiönopeiden leikkausten keskellä nämä jaksot kertovat lähinnä halusta nopeuttaa siirtymä- tai yleiskuvajaksoja, jotka (selityksen mukaan) ovat liian pitkästyttäviä. Minä en oikein tätä usko. Ennemminkin uskoisin siihen että tällainen kikkailu on suoraan kopioitu räjähdys- ja supersankarileffoista, ja että näin menetellessään tekijät ikäänkuin mainostavat itseään: katsokaa, mekin osataan superjuttuja!

Joskus dokumentit näyttävät aiheeseen liittyviä karttoja. Mutta ei ole puhettakaan siitä, että niitä voisi tarkastella ja lukea. Ne näytetään vilaukselta vain siksi että ne ovat vanhoja tai kätköistä esiin kaivettuja tai muuten harvinaisia ja arvokkaita. Viimeisin ominaisuus selitetään yleensä hyvin ylisanaisesti parhaaseen mainostyyliin.

Televisiodokumentit olisivat mainio väline tiedon jakamiseen ja ajattelun aineksiksi. Ikävä kyllä niissä lähes aina keskitytään epäoleellisiin asioihin, tähtijuontajiin tai detaljitykitykseen. Mistä lopultakin on ollut kysymys, se jää melkein aina arvoitukseksi. Mutta nehän on tarkoitettukin vain viihteeksi, tuottajat protestoivat. Väärin. Todellisesti viihdyttää ainoastaan perusteellinen, järjellisesti ja havainnollisesti koostettu oikea tieto.