Valistuksen projekti ja juutalaiset

Katselin uudestaan prof. Simon Shaman "Juutalaisten historian" kolmannen osan. Itse asiassa katsoin sen kahdesti, toisen kerran Areenasta. Tässä jaksossa käsiteltiin juutalaisten valistus-projektia, lähdettiin Baruch Spinozasta, joka erotettiin synagogasta ja kirottiin vääräuskoisena ikuisiksi ajoiksi, ja keskityttiin sitten filosofi Moses Mendelssohniin. Tämän valistushenkinen ajattelu tiivistettiin haluksi osallistua tasa-arvoisena eurooppalaiseen kulttuuriin, kuitenkin perinteisestä uskonnosta luopumatta.

On ymmärrettävää, että Shama ei ole aivan puolueeton asiassaan. Onhan selvää, että holokausti värjää juutalaista ajattelua tänään, ja arvatenkin myös kaukaiseen tulevaisuuteen asti. On myös selvää, että juutalaisuuden eurooppalainen historia voidaan jäsentää erilaisten pogromien sarjaksi, joiden välillä joissakin hallintopiireissä oli auvoisampiakin hetkiä.

Shama tunnustautuu sionistiksi, juutalaisen kotimaan kannattajaksi, ja pyrkii osoittamaan että Spinozasta ja varsinkin Mendelssohnista lähtenyt valistusprojekti oli tuhoon tuomittu. Hän ei mainitse Heinrich Heinea, joka jo 1834 kirjoitti karmaisevan selvänäköisen ennustuksen sata vuotta myöhemmistä tapahtumista:

Kristinuskon kaunein ansio on, että se jossain määrin kykeni pehmentämään brutaalia germaanista tappelunhalua. Se ei kuitenkaan pystynyt tuhoamaan sitä, ja kun risti, tuo hillitsevä talismani joskus murtuu, silloin nousee esiin jälleen vanhojen taistelijoiden villin raivokas berserkinluonne. ... Ajatus käy ennen tekoa, kuten salama ennen jylinää. ... Jylinä on ehkä hitaan puoleinen, mutta se tulee, ja kun sen kerran kuulette, sen kaltaista ei maailmanhistoria ole kokenut.  ... Saksassa tapahtuu sellainen näytös, että sen rinnalla Ranskan vallankumous tuntuu peräti harmittomalta idylliltä.

Simon Shama ei ehkä mainitse Heinea, koska tämä sopeutumishalussaan ja viran toivossa kääntyi protestanttiseen uskoon. Näin tekivät monet, muiden muassa Moses Mendelssohnin pankkiiripoika. Eikä Shama malta olla helkyttämättä, pojanpoika Felixin musiikin soidessa, että tämä sittenkin syvimmältään oli yhä kiihkeä juutalainen.

Juutalaisvihan syitä Shama ei oikeastaan juuri erittele. Kun yhteiskunassa ilmenee vaikeuksia, sivistyneet ajatustavat työnnetään sivummalle syyllisten innokasta etsimispuuhaa häiritsemästä. Ennen muuta taloustilanteen huonontuessa muistetaan äkkiä rikkaat juutalaispankkiirit. Tokihan pankkiireita on enemmänkin myös protestanttien tai katolisten joukossa, mutta juuri juutalaisten arvellaan pitävän salaisesti yhtä, hallitsevan koko maailmaa, ja olevan syypäitä kaikkiin maailman onnettomuuksiin. Se että juutalaiset ovat leimaantuneet rahanvälittäjäksi on tietysti jo keskiajalta lähtenyt ajatus, ja sellaisenaan ymmärrettävä. Mutta syntipukin löytämistä eivät mitkään turhanpäiväiset analyysit tietenkään saa häiritä.

Shama mainitsee juutalaisten modernisoimispyrkimykset eurooppalaisen kulttuurin kehityksessä. Sitähän olivat jo myöhäiskeskiaikaiset pankkiirit ajaneet, kapitalismin esivanhemmat. Mutta se näkyy myös muualla kulttuurissa, tieteellisen ajattelun piirissä, maallisen ja uskonnoista riippumattoman yhteiskunnan luomisessa, ja jopa Venäjän bolševikkien historiassa. Aivan tähän ei juutalainen kauan kaivattu kotimaa ole pystynyt verivihollisen islamilaisen maailman keskellä, ja Israelin myönteinen kehittyminen on ehkä juuri sen seurauksena häiriintynyt mm. ortodoksijuutalaisuuden levitessä.

Simon Shaman loisteliaasti toteutettua kertomusta seuratessa tulee mieleen Egon Friedell, myöskin protestantiksi kääntynyt kirjailija, josta joku sanoi että hänen Kulttuurihistoriaansa kannattaa ehdottomasti lukea, mutta ei ottaa ihan todesta. Friedellin mukaan historia on joukko myyttejä ja kertomuksia, joita inha rationalismi on tuhonnut viimeistään 1. maailmansodan yhteydessä. Minäkin olen sitä mieltä, että Euroopan historia loppui siihen, koettuaan kolme suurta huippuaan renessanssin, valistuksen ja industrialismin aikoina. Mutta mikä sen järkeen vetoavan valistuksen tappoi? Juuri monimutkaisen todellisuuden pukeminen myyttien ja tarinoiden valepukuihin!

Juutalaisten vaivalloinen sopeutuminen eurooppalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriin on tarinana suuri ja dramaattinen. Mutta juuri tätä taustaa vasten Euroopan uudet vaikeudet islamin hyökyaallon kurimuksessa näyttäytyvät kysymyksiä herättävinä. Idea maallisesta yhteiskunnasta, jossa uskonto on yksilön oma asia ja henkilökohtaisen identiteetin osa, eikä vaikuta kulttuurin luomiseen, tuntuu tänään toivottoman ihanteelliselta.

Meillähän on nämä tataarien jälkeläiset, joista mielellään käytän vanhahtavaa termiä 'muhamettilaiset', jotka ovat jo kauan sitten osoittaneet mahdolliseksi yhdentyä vallitsevaan kulttuuriin. Siellähän heitä oli rintamallakin samoissa juoksuhaudoissa juutalaistemme kanssa. Mutta tyystin toisista yhteiskunnallisista oloista ja perinteistä saapuvat ovat toista maata, kirjaimellisesti. Ainoa sopeutumisen tie tuntuisi olevan maallistuminen ja uskonnon sulkeminen yksityisyyden piiriin - mutta se ei näytä ainakaan vielä juuri kovin mahdolliselta. Spinoza erotettiin 1600-luvulla synagogasta ja kirottiin ("Jumalan käskystä"), mutta hänen teloittamisestaan ei vakavissaan kai silloinkaan puhuttu. Tämän päivän kaukomaista tulleessa islamissa kuolemantuomio luopioille on vielä veristä totta.

Toinen ero Euroopan juutalaisten ja kaukomaisten islamilaisten välillä on, että juutalaiset heti mahdollisuuksien auetessa kykenivän nousemaan länsimaisen sivistyksen huipulle, oltuaan sen piirissä vuosisatoja. Jälkimmäisille se on lähes mahdottoman tuntuista. Muutamia poikkeuksia meilläkin on nähty, ja tästä toivonkipinästä haluaisin pitää tiukasti kiinni.