keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Muistisääntöjä

Luin nuorena Fred Hoylen romaanin Musta pilvi. Tämä oikean tähtitieteilijän kirjoittama klassikko sisälsi pikku detaljina englanninkielisen muistilauseen tähtien spektriluokille (sana "kirjoluokka" näkyy olevan enää harvoin käytössä):

Oh, Be A Fine Girl Kiss Me (Right Now Sweetheart)!

Tällä hetkellä näyttää kirjoluokan M jälkeen olevan kaksi luokkaa, L ja T, joskus myös Y.  Kai niillekin jotkut sopivat sanat on keksitty.

Muistisäännöt ja -lorut ovat meille tuttuja jo koulusta. "Oulun Siika, Pyhä Kala..." opittiin maantiedon tunneilla. Kuukausien pituudet opittiin kahden käden rystysten ja rystysvälien avulla. Ja lapset opettelivat aakkoset laulamalla "Aa bee cee, kissa kävelee..."

Laulamalla opeteltiin myöhemminkin esimerkiksi latinan akkusatiivia vaativia prepositioita. "Arvon mekin ansaitsemme"-laulun sävelellä muisti luisti kuin rasvattuna: "Ante apud ad adversum / circum circa citra cis..." Saksan sekä datiivia että akkusatiivia vaativien prepositioiden kohdalla ei laulua ollut. Kun kerron pojille tajunneeni vasta keski-iässä että niiden listaus on kuin seksiopas, pojat katsovat minua säälien. He kaikki toki ymmärsivät jo koulussa tämän pornokertomuksen: an - auf - hinter - in - neben - über - unter - vor - ZWISCHEN!

Palatakseni takaisin tähtien pariin niiden kirjoluokat voidaan selittää saksaksikin: Ohne Bier Arbeitet Fast Gar Keiner Mehr. Planeettojen järjestys menee saksaksi Mein Vater Erklärt Mir Jeden Sonntag Unsere Neun Planeten. Englanniksikin tämän voi sanoa, mutta tuskin sentään ihan koulussa: Mary's "Virgin" Explanation Made Joseph Suspect Upstairs Neighbour.

Matematiikan ja numeroiden parissa muistisäännöt ovat yleisiä. Automaattilaskimien aikana ei ehkä ole niin tärkeää muistaa Piin desimaaleja kovin tarkkaan, mutta kas, juuri se onkin väkeä innostanut kaikkialla!

Listaushan alkaa näin: 3,141592653589... Jos kukin numeroista korvataan vastaavan määrän kirjaimia sisältävillä sanoilla, saadaan vaikkapa seuraavan laisia lauseita:

Wie, o dies (pi) macht ernstlich so vielen Müh'...
How I need a drink, alcoholic in nature, after the tough chapters involving quantum mechanics!

Koko tämä höpsö pikku juttu lähti liikkeelle siitä, että törmäsin piin ensimmäisistä desimaaleista kerran tekemääni melodiaan. Siinä luvut on yksinkertaisesti korvattu vastaavilla C-duuriasteikon sävelillä:


Tämähän sopisi vaikka jonkun elokuvan signaalimelodiaksi! Selvästi ainesta pasuunasoololle! Myös jatkosta saisi ihan fiksua sävelmää. Parempi menetelmä olisi ehkä kuitenkin, että luvut korvattaisiin vastaavilla intervalleilla. Jos vielä intervallit määriteltäisiin niin, että luku ilmoittaa ylös tai alas käyvien diatonisten askelten määrän (1 > askel ylös/alas jne.), menetelmällä olisi yksi etu kaikkiin sanallisiin muistilauseisiin verrattuna. Nollaa ei näet voi sananpituuksiin käyttää. Ensimmäinen sellainen taitaa kuitenkin tulla vastaan vasta yli 30 desimaalin päästä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti