keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Jotkut meikäläisetkin tästä ilmeisesti katsovat hyötyvänsä



Norjan radion jutussa kerrotaan, miten Ruotsissa on jo 50 kaupunginosaa, johon poliisi, palokunta ja ambulanssi menevät suurella riskillä. Kotouttaminen ei ole onnistunut Ruotsissakaan, kuten se ei ole onnistunut missään muuallakaan. Länsi-Euroopan suurkaupungit ovat natisemassa liitoksistaan. Ranskassa, Belgiassa, Englannissa, jopa Saksassa on yhä kasvavat sosiaaliset-kulttuuriset-uskonnolliset ongelmat. Hollanti menettää jatkuvasti parasta väestöään ulkomaille.

Vallitsevassa mediailmapiirissä tämmöisistä ei edelleenkään oikein sopisi puhua. Vahvat ideologiset suuntaukset ajavat yhä monikulttuurisuuden lisäämistä, kaikista silmille lävähtävistä tapahtumista huolimatta. Eikä asetelmaan täysin voi soveltaa edes oikeisto-vasemmisto-jakolinjoja.

Nyt on kysyttävä se oleellisin kysymys. Joidenkin on tosiasiassa hyödyttävä näistä ilmiöistä, ja hyvin merkittävästi - muutenhan ei voi ymmärtää ideologisen vyörytyksen sitkeää voimaa. Siis: KUKA JA KETKÄ HYÖTYVÄT EUROOPAN SOSIAALISESTA RAPAUTTAMISESTA?

Minulla ei ole vastausta. Minusta usein esitetyt syypäät, "kulttuurimarxistit" tai "halvan työvoiman hankkijat" eivät riitä, jo tällaiset määrittelyt tuntuvat aivan liian diffuuseilta. Salaliittoteorioiden ystävä en ole. Olisiko sittenkin tyydyttävä siihen sinänsä viisaaseen ajatukseen, jonka mukaan huonoa politiikkaa ei ensi sijassa kannata perustella pahantahtoisuudella, mikäli sen voi helpommin perustella typeryydellä?

2 kommenttia:

  1. En oikein usko pelkästään tyhmyyteen selityksenä. Siinä pakko olla jotain muuta taustalla. Usein vaikeaselkoisiin asioihin riittää "follow the money"-periaate. Ketkä hyötyvät massamaahanmuutosta? Suur-raha ja kapitalistit. Perimmäinen tarkoitus on tuhota kansallisvaltiot.

    Tätä blogia on hieno lukea. Se on yksi suosikeistani professori Timo Vihavaisen ohella.

    Niin Kaunis On Maa monien muiden sävellystesi ohella saa aina kylmät väreet selkäpiihin. Sitä on yhtä upea kuunnella kuin lukea näitä selväjärkisiä kirjoituksia tässä hulluuden maailmassa. Erityisen hienoa on, että polvi pojasta paranee. Ehkä Kokoomuksella ja tällä maalla on vielä toivoa!

    VastaaPoista
  2. Kari, minäkin olen ollut ymmälläni, aivan erityisesti Ruotsin tapahtumista. Aiemmin ajattelin että ehkäpä Halla-ahon puheissa jotain perää on mutta kaiketi hän sentään liioittelee. Eipä näy liioittelevan.

    No, tietoa tarvitseva menee oppiin ja löysin sopivan opettajankin. Mies on Karl-Olov Arntsberg, Tukholman yliopiston etnologian eläkkeellä oleva professori. Pidän häntä ja hänen journalistikaveriaan Gunnar Sandelinia löytämistäni lähteistä huödyllisimpänä.

    Jos kiinnostaa niin peruskurssi löytyy naputtamalla Googleen > grunkurs i svensk maktteori <

    Sieltä siis löytyy paljon muutakin selittävää mutta osaat haun paremmin kuin minä.

    Kiitos vielä blogistasi. Joskus sisältämästään äreydestä huolimatta pidän teksteistäsi kovasti.

    VastaaPoista