Minä, Augustus ja Kleopatra: huimat aikajanat

Kaukana on vuori. Sen takana on toinen. Lähimmälle on kauemmas kuin luulisikaan, mutta se kaukaisempi on yhä suunnattoman matkan päässä edellisestä.

Tältä näyttää myös meidän kuvamme historiasta. Olen 2000-luvun asukas, mutta niin vanha, että tunsin lukuisia ihmisiä 1800-luvun puoliväliltä. Monet heistä tunsivat ihmisiä, jotka olivat syntyneet 1700-luvulla. Isoisäni isoisä syntyi 1700-luvulla, ja oli hengissä kun isoisäni syntyi 1880.

Minusta on siis vain hyppäys 2000-luvulta 1700-luvulle. Mutta kuinka erilainen, ylen kaukainen maailma se 1700-luvun aikainen onkaan. Valtavan suuria muutoksia on siihen verrattuna tapahtunut.

Silti, monelle 1700-luvulle syntyneelle matka 1600-lukuun oli yhtä lyhyt kuin minulle 2000- ja 1800-lukujen välillä.

Kun käyn Roomassa, se on minulle kuin toiviomatka, kaikkien maankolkkien ja aikakausien keskipiste, niinkuin muslimille Mekka, tai juutalaiselle Jerusalem. Ja kun menen Roomaan, käyn hetimiten Pantheonille, joka tuo terveiset melkein 2000 vuoden takaisesta tarunomaisesta maailmasta ja sen ihmeellisestä keisarista Hadrianuksesta. Mutta sen takana on Minervan aukio, jossa on vielä ihmeellisempää nähtävää.

Aukiolla kohoaa Berninin elefanttipatsas, melkein 400 vuotta vanha nähtävyys. Mutta se kannattelee muinaisegyptiläistä obeliskia. Jos Rooman keisari on elänyt meistä tarunomaiset 2000 vuotta sitten, hänelle tuo obeliski olisi voinut ollut yhtä tarunomaisen etäisyyden päässä! (Tosin juuri tämä obeliski on nuorempi).

Ryhdyin tekemään itselleni havainnekuvaa. Piirsin aikajanan joka alkoi vuodesta 2000 (”silloin kun vielä olin nuori”!), kulki vuoden ”0” ja keisari Augustuksen ohi jonnekin 1500 vuotta taaemmas, aikaan jossa sumeassa muistossa oli ollut Troian sota ja sen kertomukset. Sitten piirsin samanlaisen aikajanan, joka alkoi tästä vuodesta ”0” ja kattoi muinaisen Egyptin historiaa, lähtien viimeisestä faraosta Kleopatra VII:stä ja ulottui ohi pyramidien ja hieroglyfien kehittymisen aina tosikaukaisiin taruaikoihin asti.

Vasta nyt aloin tajuta miten valtavista aikamitoista on kyse. Kun Kleopatra katsoi taaksepäin suurfarao Ramses II:n aikaan, aikamitta on lähes sama kuin jos itse yrittäisin ymmärtää millaista oli Kaarle Suuren aikana 1200 vuotta sitten.

Ja jos Kleopatra olisi tiennyt farao Ekhnatonista, suuresta uskonpuhdistajasta ja uusia sivistyspyrkimyksiä toteuttaneesta näkijästä, hänestä olisi noin 1400 vuotta, ja meidän näkökulmastamme yhtä kauan kuin paavi Gregorius Suuresta, paavinkirkon ja sen musiikin perusjärjestäjästä. Vain toinen heistä onnistui, valitettavasti.

Muinaisen Kreikan kohoaminen sivistyksen johtoon Euroopassa, ja kreikkalaisen aakkoston vakiintuminen on meistä yhtä kaukana (2500 vuotta) kuin Kleopatrasta suurten pyramidien rakentaminen.

Kleopatra näkisi hieroglyfikirjoituksen kehittymisen yhtä kaukaiseksi (3000 vuotta) kuin me muinaisimman eurooppalaisen aakkoskirjoituksen, foinikialaisen aakkoston.

Tuhannet vuodet vilisevät huimasti, mutta tämä tähän astinen on vain alkua. Me näemme jälkiä ensimmäisistä muurien ympäröimistä kaupungeista 8000 tai 9000 vuoden takaa (Kleopatra "vain" 6000 tai 7000 vuotta), mutta silloinkin jo inhimillinen kulttuuri edistyi isoin harppauksin. Tai mennään mahtavien luolamaalausten aikoihin 40000 vuoden taa, jossa nerokkaat taiteilijat jäljensivät näkemäänsä ikuisesti ihmetelläksemme.

Huimaa.