Historiaa, niinkuin se nyt on soveliasta ymmärtää

Turun yliopiston tutkijat soimaavat koulukirjojen historianopetusta, ja vertaavat sitä Norjan ja Islannin koulukirjoihin. Suomalaisissa kirjoissa on sukupuolivääristymää, eikä niissä otettu huomioon sukupuolista monimuotoisuutta.

Suomalaisissa kirjoissa kuvailluista ihmisistä "20 prosenttia on naisia ja 80 prosenttia miehiä". "Kuvissa näkyy vanhakantainen 1800-luvun lopun ajatus rooleista: naiset valmistavat ruokaa ja hoitavat lapsia ja työstävät pehmeitä materiaaleja. Miehet lyövät kiviesineitä ja takovat rautaa".

"Miehet keksivät kaiken ja vetävät historiaa eteenpäin, ja naiset lähinnä istuvat kotona".

Hattulan Suontaan hautalöydössä on miekan kanssa haudattu henkilö, jolla oli poikkeuksellinen DNA-muoto XXY. Siitä eivät kirjat kerro mitään. 

"Tämä olisi erittäin tärkeää olla nykyisissä historiankirjoissa, koska se toisi esiin monimuotoisuutta, jota suomalaiset historian oppikirjat kaipaavat. Löydös avaa kiinnostavia kysymyksiä siitä, miten sukupuoleltaan poikkeavia ihmisiä on kohdeltu menneisyyden Suomessa".

Muualla on toisin: Islantilaiset kertovat, että viikinkipurjehduksissa oli sekä miehiä että naisia. Norjalaisissa oppikirjoissa kerrotaan esimerkiksi, että "yksikään viikinkilaiva ei olisi purjehtinut ilman naisten valmistamia purjeita. Norjassa historia ei ole enää oma oppiaine, vaan se on yhdistetty yhteiskuntaoppiin. Näin voidaan verrata historiaa ja nykyaikaa".

Viimeiset lauseet kertovat mistä on kysymys. Historia ja menneisyys ovat nykykirjoittajille vain keino miten nykyaikaa pitäisi katsoa. Neuvostotieteissä menneisyys oli kauhistavaa, ja edistyksellisessä proletaariaatin maailmassa kaikki oli auvoisaa. Nykykirjoittajat pyrkivät löytämään menneisyydestä aarteita, jotka nykyhetkessä muka ovat hukassa.

Ennenaikaan iso enemmistö miehistä teki sitä mihin parhaiten pystyivät, eli ns. ruumiillisia "miesten töitä". Maaseudun viljelykulttuuri pakotti useimmat naiset pysymään paikoillaan, lasten ja eläinten hoitamiseen ja ruokkimiseen, tai vanhusten ja raajarikkojen huoltamiseen. Poikkeusoloissa kuten sotatilanteessa asia saattoi olla toisenlainen. Vielä harvinaisempia olivat sukupuoliset poikkeukset. Miekkanaisen hauta on vain yksi tapaus, miten toisissa tapauksissa kävi, siitähän meillä on vähän tietoa. Työ sinänsä oli kovaa molemmille sukupuolille, ja sitä tekivät kaikki roolistaan riippumatta.

Se, että historia ei enää ole oma oppiaine, vaan on osana yhteiskuntaoppia, kertoo paljon. Yhteiskuntaopin tarkoitus on  "ohjata oppilasta toimimaan vastuullisesti ja aktiivisesti yhteiskunnassa". Historia on siis tavallaan jätetty syrjään, ja korvattu nykyajan ohjaukseen ja sääntelyyn, enemmän tai vähemmän ideologiain pohjalta. Kun historiaa tulkitaan uudestaan, se tapahtuu nykyajan perspektiivissä, ja tulkintoja käytetään jotta vaikutettaisiin nykyaikaan.

Tämä on historian loppu. Siitä on tullut nykyajan folklorea. Folkloreahan se toki oli aina ennenkin. Mutta joskus historioitsijoita kiinnosti myös ymmärtää, mitä oli oikeasti tapahtunut. Tänään kiinnostaa vain se, mitä on soveliasta ajatella.