torstai 16. kesäkuuta 2011

Valkoisia "neekeriorjia", uskokaa tai älkää!

Haluan kiinnittää huomiotanne amerikkalaiseen blogiin Old Picture of the Day. Nimensä mukaisesti se julkaisee vanhoja valokuvia, ja kirjoittaja PJM valitsee joka viikolle tietyn aihealueen. Tällä viikolla on ollut menossa 1860-luvun orjuus USA:ssa. Siitä sarjasta otan esimerkiksi 15.6.11 kuvan:

Tuo kuva on ensinnäkin kauniin klassisistisesti sommiteltu, mutta mielenkiintoisempaa kuvassa on, että kaikki henkilöt siinä ovat orjia ihonväristä huolimatta. George Washingtonista alkaen valkoiset isännät käyttivät mustia orjanaisia hyväkseen, ja kuvan lasten kohdalla tätä hyväksi käyttöä on täytynyt tapahtua useankin sukupolven ajan, sillä he näyttävät "virheettömän" valkoisilta. Samassa taloudessa saattoi elää yhtä aikaa isännän lapsia valkoisen vaimon kanssa, ja hänen lapsiaan mulattiorjattaren kanssa. Orjan lapset olivat orjia edelleenkin, ja heitä kohdeltiin "värillisinä" vaikka ihonväristä ei sellaista olisi voinut huomatakaan.

Kaikista kuvan henkilöistä on säilynyt varsin laajat tiedot, ja PJM kertoo että kuvasarja on tehty postikorteiksi pian vapautuksen jälkeen, ja niitä myytiin rahojen hankkimiseksi orjien ja heidän lastensa huoltoa ja koulutusta varten. Kannattaa käydä läpi koko orjalapsi-sarja, ja lukea kirjoittajan huolelliset esittelyt kustakin kuvasta. Minulle aukeni näistä aivan uusi näkökulma orjuuden amerikkalaiseen historiaan. Suosittelen sydämellisesti, ja kiitän samalla bloggeriystävääni Karia palstalla jos yhtä, niin toista kans, jonka ansiosta olen tutustunut tähän amerikkalaiseen blogiin.

1 kommentti:

  1. Niinpä niin. "Rotu" on paitsi biologinen myös sosiaalinen kategoria. Miksi fifty-fifty -puoliverinen Barack Obama on "USA:n ensimmäinen musta presidentti"? Samalla logiikalla Liberian taannoista sotilasjohtajaa Charles Tayloria olisi voinut kutsua "Liberian ensimmäiseksi valkoiseksi presidentiksi", mutta jostain syystä tämä mulatin kohdalla hänen perimänsä europidinen puolikas ei painanut mitään vaan kaikki pitivät häntä automaattisesti "mustana".

    Kukaan ei varmuudella tienne, kuinka paljon nykyamerikkalaisten "valkoisten" joukossa käyskentelee sellaisia, joilla on mustia esi-isiä. FBI:n perustaja ja pitkäaikainen johtaja J. Edgar Hoover ja Hollywood-tähti Clark Gable lienevät tunnetuimpia tapauksia rotumuurin onnistuneesti läpäisseistä "mustista". Heissähän afrikkalainen verenperintö ei käytännössä enää näy; mutta jos se olisi aikanaan tullut yleiseen tietoon, varsinkin J. Edgarille olisi käynyt huonosti.

    VastaaPoista