Je suis Charlie

Tässä on siis kulttuurillisesti, etnisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti korrekti, sekä myöskin vastuuntuntoinen pilakuva. Se sopii Pariisin tapahtumien kommentointiin ehkä paremmin kuin klassiset Muhammed-pilakuvat, mutta on itse asiassa paljon jyrkempi kuin ne. Juuri tähän pyrkivät sekä radikaalit terroristit, että myös monet sellaiset ihmiset jotka päällisin puolin korostavat edustavansa suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta. Molemmat käyttävät aseenaan pelkoa, toiset hengenmenetyksen pelkoa, toiset sosiaalisen ja poliittisen hyljeksynnän pelkoa.

Pariisin terroritekoon on tietysti etsitty uutterasti syitä, ja löydetty niin USA, "äärioikeisto", muslimien kokema rasismi, kuin yleinen kulttuurien välinen eriarvoisuus. On varotettu analyyseistä joissa saattaa piillä rasismia, fasismia, tai kulttuuris-uskonnollista kritiikkiä, koska sellainen saattaa loukata Euroopan ja koko maailman muslimiväestöä. Tällä perusteella suurin osa analyyseistä ja kritiikistä voidaankin sivuuttaa loukkaavana.

Mutta tässä yleisesti hyväksytyssä ajatusmallissa piilee itsessään räikeä epäsymmetria ja epätasa-arvoisuus. Yhtä etnis-uskonnollista ryhmää ei sovi arvostella eikä loukata, mutta länsimaissa enemmistönä olevia ryhmiä kyllä. Muslimien arvosteleminen voi johtaa hengenmenoon, mutta kristittyjen pilkkaaminen kaikin mahdollisin tavoin on suorastaan edistyksellistä. Sitäpaitsi se on turvallista, sillä länsimaissa on omaksuttu toisenlaisia arvoja. Ei siis sovi sanoa, että länteen on siirtolaisuuden vuoksi rantautunut myös lähtömaiden kulttuurin ja uskontokäytäntöjen iljettävimpiä piirteitä. Kaikkia kulttuureja ja uskontoja kun pitää "ymmärtää". Tämä tarkoittaa sitä, että lähtökohtaisesti pidetään länteen muuttaneita vähemmän vastuullisina teoistaan ja tavoistaan kuin länsimaalaisia. Itse asiassa tämä on etnistä erottelua ja rasismia pahimmillaan.

Me emme saa siis vaatia muslimiväestöltä sopeutumista länsimaisiin arvoihin, mutta saamme vaatia länsimaalaisten sopeutumista muslimien tapoihin. Tämä on, paitsi ylemmyydentuntoista, myös petollista ja pelokasta tuudittautumista kuvitelmaan jossa leijonat ja lampaat viihtyvät kedolla rauhanomaisesti rinnakkain. Muslimien piiristä tavan takaa esitetyt uhkaukset ja vaatimukset korvata länsimainen lainkäyttö itämaisella kuitataan milloin milläkin tekosyyllä irrelevantteina. Terroriteot ovat aina "yksittäistapauksia".

Tässä asenneilmapiirissä minun tulee yhä enemmän sääli meidän omia tataarien jälkeläisiä, jotka ovat perinteisesti integroituneet täydellisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Pelkästään jo heidän suojelemisekseen meidän pitää voida vaatia muista kulttuureista tulleita samanlaiseen sopeutumiseen. Mehän tiedämme että se on mahdollista uskonnosta riippumatta. Mutta siinä on samalla kysymys tulokkaitten omasta vilpittömästä halusta integroitua siihen yhteiskuntaan joka on ottanut heidät ystävällisesti vastaan, ja joka on tarjonnut heille toisenlaisen suojan kuin heidän oma kulttuurinsa on kyennyt.

Meidän on voitava arvostella myös muita kulttuureita ja uskontoja omista lähtökohdistamme käsin. Muuten olemme kuin tuo yllä oleva tyhjä pilakuva. Ja se täyttyy muulla, jos itse emme osaa sitä täyttää.